Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Matt. 5:20
Jeesus ei ole syntiä ymmärtävästi katseleva kaverijumala. Jeesus ei tullut pehmentämään Vanhan testamentin kovalta kuulostavaa Jumalan lakia, vaan hän tuli kiertämään lain ruuvipenkin loppuun saakka. Jeesushan totesi, että sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Nyt hän toteaa, että lakia on noudatettava paljon paremmin kuin kiivaimmat lakihurskaat, muuten ei taivas aukea. ”Älä tapa” -käskyn selityksessä Jeesus puhuu siitä, kuinka jo vihoissaan oleva on ansainnut oikeuden tuomion ja hulluksi toista haukkuva on ansainnut helvetin tulen. Tai että se, joka katsoo vierasta naista himoiten, on jo syyllistynyt aviorikokseen. Tästä lainkiristämisestä ei kukaan meistä selviä puhtaana. Vain Jeesuksen veri voi siksi puhdistaa sydämen, ja siten me voimme tavoittaa taivaan. Armahdettavaksi, toistuvasti, tulee jokaisen meistä taipua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Noudatan paljon paremmin Jumalan tahtoa, kuin fariseukset, ja lainopettajat.
Mitä Jumala on sinulle asiasta kertonut?
Seurauksia hyvyydestäsi siis.