Mannapaketti

Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. On kuin Daavid sanoisi: Olen kärsinyt paljon murhetta, sinä olet sillä koetellut minua yöllä, siis kiusauksessa. Jumalattomat sitä vastoin ovat vailla ristiä, ovat suurisuisia, rikkaita ja mahtavia. Minua sinä koettelet kaikenlaisella vaivalla, vihalla, kateudella, pilkalla, häpeällä, synkkämielisyydellä ja herjauksella, niin että olen kuin hopea sulatusuunissa. Kuin kultaseppä sinä olet polttanut, koetellut ja puhdistellut minua. Etkä mitään löydä.

Daavidia kovasti lohdutti se, että hän saattoi hyvällä omallatunnolla kerskaten, iloisesti ja varmasti sanoa: Sinä tiedät, että vaellan ja opetan oikein. Jeremiakin sanoo: Saarnani on oikea Sinun edessäsi. Löysihän Jumala Daavidissa syntiä. Siitä tämä ei nyt kuitenkaan puhu, vaan siitä, että hänen asiansa Jumalan edessä oli oikea. On kuin hän sanoisi: Meillä on hyvä asia, evankeliumi, ja sen tähden meidän on kärsittävä. Meitä ei vainota siksi, että olemme avionrikkojia ja muita senkaltaisia. Jos sellaisia olisimme, meitä kyllä suvaittaisiin. Asian tähden he ovat meitä vastassa. Siksi voimmekin kerskata: Sinä Herra tiedät, etten ole opettanut muuta kuin sinun sanaasi. Vaikka ihminen onkin täynnä virheitä, asia on kuitenkin oikea ja hyvä.

Mannaa Jumalan lapsille
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Ps. 17:3 - tiistai 17. maaliskuuta
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

'Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua', ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sley kirjoitti:

Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. On kuin Daavid sanoisi: Olen kärsinyt paljon murhetta, sinä olet sillä koetellut minua yöllä, siis kiusauksessa. Jumalattomat sitä vastoin ovat vailla ristiä, ovat suurisuisia, rikkaita ja mahtavia. Minua sinä koettelet kaikenlaisella vaivalla, vihalla, kateudella, pilkalla, häpeällä, synkkämielisyydellä ja herjauksella, niin että olen kuin hopea sulatusuunissa. Kuin kultaseppä sinä olet polttanut, koetellut ja puhdistellut minua. Etkä mitään löydä.

Daavidia kovasti lohdutti se, että hän saattoi hyvällä omallatunnolla kerskaten, iloisesti ja varmasti sanoa: Sinä tiedät, että vaellan ja opetan oikein. Jeremiakin sanoo: Saarnani on oikea Sinun edessäsi. Löysihän Jumala Daavidissa syntiä. Siitä tämä ei nyt kuitenkaan puhu, vaan siitä, että hänen asiansa Jumalan edessä oli oikea. On kuin hän sanoisi: Meillä on hyvä asia, evankeliumi, ja sen tähden meidän on kärsittävä. Meitä ei vainota siksi, että olemme avionrikkojia ja muita senkaltaisia. Jos sellaisia olisimme, meitä kyllä suvaittaisiin. Asian tähden he ovat meitä vastassa. Siksi voimmekin kerskata: Sinä Herra tiedät, etten ole opettanut muuta kuin sinun sanaasi. Vaikka ihminen onkin täynnä virheitä, asia on kuitenkin oikea ja hyvä.

Mannaa Jumalan lapsille
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Ps. 17:3 - tiistai 17. maaliskuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu