Varoitus557

Suomeen on tulossa nämä henkilöt lähiaikoina tuomaan väärää voitelua ja tv7 niitä mainostaa. http://www.kristitynfoorumi.fi/einaurunasiarhb.htm
http://www.kristitynfoorumi.fi/pdf/0414.pdf
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuosta kenialaisesta en tiedä sen enempää, mutta Rodney Howard Brownen julistus on minusta kyllä tosi tasapainotonta ja outoa. Kristityn foorumia luin joskus nuorempana, mutta minua alkoi hieman turhauttaa, kun tuntuivat ainakin silloin vuosia sitten siellä kaikkea kokemuksellisuutta kristinuskossa kritisoivan tosi jyrkästi. Mm. Nicky Gumbelin, lontoolaisen anglikaanisen kirkkoherran, työlle eivät antaneet oikein mitään arvoa.

Kun tulin uskoon 1999 joulukuussa, Gumbelin Hyvä kysymys - kirja oli silloin yhtenä herätteenä kristinuskoa kohtaan Raamatun ja seurakunnan nuorten ym. lisäksi. Varmaan ihan vilpittömiä luterilaisia kristityn foorumilla ja ihan oikeistakin asioista esittävät kritiikkiä. Karismaattisessa liikkeessä on monenlaista ylilyöntiä, vaikka on liikkeessä ihan fiksujakin kristittyjä.

TV7:sta ja RadioDeistä voisin sanoa, että olen iloinen että Suomessa on kristillinen tv- ja radiokanava ja niissä on varmasti paljon hyvääkin ohjelmaa, mutta osa ohjelmatarjonnasta hieman ihmetyttää joskus itseäni. En kovin ahkerasti ole seurannut, joskus katsonut ja kuunnellut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus657 kirjoitti:

Suomeen on tulossa nämä henkilöt lähiaikoina tuomaan väärää voitelua ja tv7 niitä mainostaa. http://www.kristitynfoorumi.fi/einaurunasiarhb.htm
http://www.kristitynfoorumi.fi/pdf/0414.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu