Ensiksi sanon, että alkukappaleista loukkaantuvienkin kannattaa lukea nyt kirjoittamani loppuun, ja vasta sitten ruveta haukkumaan minua. Joskus olisi hyvä TIETÄÄ, mistä haukkuu, ettei aina tarvitse tehdä sitä LUULOJENSA varassa.
Sitten asiaan. Jos ottaisin vakavissani tänään finaaliinsa pääsevän ”suuret suomalaiset”-kilpailun, niin olisin hyvin surullinen kansamme historian tietämyksen ja etenkin siihen vaikuttaneiden tapahtumien merkityksen ymmärtämisen ja kansamme moraalisen arvopohjan suhteen. Urho Kekkonen nimittäin yhä killuu kakkosena, mille paikalle hän ei missään nimessä oikeilla arvoilla mitaten kuulu. Mutta kun en ota tosissani, niin myönnän, että kyllä hänen minunkin mielestäni pitää sijoittua korkeammalle kuin Matti Nykäsen tai sen erään myös lähelle kärkeä päässeen rullalautailijan.
Sitä en ihmettele, että kepulaiset täällä pitävät Kekkosta jopa kaikkien aikojen suurimpana suomalaisena, sillä hehän puhuvat tässä kuten missä tahansa muussakin vastoin hyvin tietämäänsä totuutta, jos katsovat sillä pitävänsä yllä puolueensa kunniaa. Kepulaiselle kun tuo ”kasvojen säilyttäminen” näkyy olevan tärkeää vähän samalla lailla kuin esim. kiinalaisille ja japanilaisille, ja he myös ajattelevat kuten arabit: tärkeintä ei ole se, miten asiat ovat, vaan se, mitä niistä sanotaan.
Mutta että niin monet suomalaiset näkevät noin… Sitä en ymmärrä muuten kuin että kepun tupailloissa on pantu sana kiertämään, että ”nyt kaikki joukolla äänestämään Urkkia suurimmaksi suomalaiseksi”. Eihän tuohon äänestykseen ilmeisesti osallistu joka viideskään suomalainen, ja jos siihen osallistuvat lähes kaikki kepulaiset, niin kyllä Urkki mahtavan potin saa.
Kyllä minäkin ääneni annoin, ja sen sai Mannerheim. Olisi saattanut saada sittenkin, jos mukana kymmenen kärjessä olisivat olleet myös Snellman ja Paasikivi, joiden ehdottomasti olisi pitänyt sinne kuulua. Olisi siihen joukkoon voinut kuulua myös joku kansainvälisesti tunnettu kirjailijamme, Mika Waltari tai Väinö Linna esimerkiksi, ja maailmankuulu arkkitehtimme Alvar Aalto, vaikka hän paljon sutta tekikin.
Mutta nyt joukkoon kuuluneiden oikea järjestys minun mielestäni olisi: Mannerheim, Ryti, Lönnrot, Sibelius, Ylppö, Ehrnrooth, Agricola, Kivi, Kekkonen ja Halonen. Tällä järjestyksellä minä mielestäni parhaiten arvostan kaikkia maamme ja kansamme hyvään ja maineeseen vaikuttaneita osa-alueita, siis myös kulttuuria. Sibeliuksen arvostusta tässä kisassa varmasti madalsi hänen esittelynsä, mikä oli aivan onneton. Kuinka huippuviulisti Pekka Kuusiston suullinen esitystaito voi ollakaan noin surkea!
Huomatkaa, että minäkin asetan Kekkosen edelle Halosta, joka mielestäni ei missään tapauksessa voi vielä kuulua joukkoon, kun hänen historiallisen arvonsa määrittämiseen mielestäni ei vielä riitä se, että hän on ollut ensimmäinen nainen mm. korkeimpana ay-lakimiehenä, ulkoministerinä ja presidenttinä; tuohon riittää hänen sukupuolensa, mutta tässä asiassa täytyy antaa tekojen ja niiden merkityksen puhua. Kekkosella on tekoja, paljon ja monenlaisia, mutta kun niin monet hänen tekonsa nakertavat hänen muiden tekojensa kiistatonta arvoa, niin lopputulema ei ole kovin korkea. Hänen yksinvaltiutensa ajan pituus on pikemmin kielteinen kuin myönteinen vaikuttaja.
Jos hyväksyttäisiin symboliset hahmot, niin suurimpia suomalaisia on noin 90 000. He lepäävät sankarihautausmaassa. Toiseksi suurimpia suomalaisia on enemmän, joskaan ei enää elossa kovin paljon; he ovat sotaveteraanimme. Ja kun noiden mainittujen sankareiden pelastama Suomi on rakennettu tällaiseksi hyväksi maaksi työllä, niin kolmanneksi suurimpia suomalaisia on eniten; he ovat kaikki tämän maan rakentamiseen panoksensa antaneet suomalaiset. Kärkijoukkona tässä ryhmässä on lapsensa kunnon kansalaisiksi yksin kasvattaneet sotalesket, heti heidän perässään sodanjälkeisen ajan uudisraivaajat, metsurit ja Suomen uuden teollisen pohjan luoneet metallimiehet, mutta heti heidän perässään tulevat myös kaikki muut rehellistä työtä tehneet miehet ja naiset ammateista riippumatta.
Britanniassa vastaavan kilpailun voitti kuulemma Winston Churchill, mitä en ihmettele – vaikka heillä on ollut Victoriansa ja suuria kuninkaita ja suurmiehiä joka lähtöön – ja Kanadassa tittelin sai Wayne Kretsky, mikä lienee osoitus siitä, että Kanadassa ei ole varsinaisia suurmiehiä ollut, kun heidän itsenäinen historiansa on vielä kovin lyhyt ja täysin sodaton.
Olisi jännää seurata, jos Venäjällä järjestettäisiin vastaava kilpailu. Nousisiko lähelle kärkeä vielä ”isä aurinkoinen” eli Josif Vissarinovitš Stalin, ent. Dźugašvili, vaikka hän ei venäläinen ollutkaan, ja miten sijoittuisi Vladimir Iljitš Lenin, ent. Uljanov, joka kyllä oli isovenäläinen (1/4 juutalainen), vaikka halusi venäläisyyden syrjäytyvän kansainvälisyyden tieltä. Luulen kyllä, että nykyvenäläiset äänestäisivät kärkeen Pietari Suuren, ja lähelle kärkeä pääsisivät myös Ivan IV Groznyi (meillä Iivana Julmana tunnettu, vaikka tuo lisänimi tarkoittaa venäjäksi oikeammin ankaraa), ja varmaan venäläiset arvostaisivat aiheellisesti korkealle myös Tolstoin, Dostojevskin, Puškinin, Tšaikovskin ja monta muuta maailmankuulua kulttuuripersoonaansa.
Niin, Kekkoseen palatakseni kerron, että olen nyt lueskellut tuota Jari Tervon ”Myyrää”. Hyvä kirja se on, ehdottomasti Tervon parhaita. Aika tyypillisäa Tervoa kuitenkin, nokkelaa ja vähän liiankin yllättävää juonenkehittelyä ja verbaalista ilottelua, mutta ainakin sivulle 195 saakka (kirjassa on yhteensä 544 sivua) eräistä ennakkotiedoista poiketen kohtuullisen hyvin koossapysyvää aiheen käsittelyä. Ja aihehan on mielenkiintoinen, kun tiedämme, että se liikkuu niin lähellä totuutta, vaikka kirja onkin romaani.
Kirjan 1. luku, Hamina, toukokuu 1918 alkaa näin: ”Muistan sen toukokuun päivän, kun minusta tuli murhamies Haminan valleilla. Seitsemän miehen kohtalo on painanut tuntoani yli puoli vuosisataa eivätkä he jätä minua rauhaan. He eivät armahda eivätkä sääli”. Ja tästä kertojaminä jatkaa itsesyytöksiään todeten, että ”En minäkään säälinyt heitä sinä päivänä, kun sota oli jo voitettu ja punaisten johto paennut Venäjälle. He olivat tavallisia työmiehiä, joukossa myös pari parratonta pojanriukua”.
Enpä minäkään sääli kirjan kertojaminää niin paljon, että antaisin hänelle sääliääneni ”suuret suomalaiset”-äänestyksessä niin hupijutuksi kuin tuo kilpailu on mennytkin.
Sitten asiaan. Jos ottaisin vakavissani tänään finaaliinsa pääsevän ”suuret suomalaiset”-kilpailun, niin olisin hyvin surullinen kansamme historian tietämyksen ja etenkin siihen vaikuttaneiden tapahtumien merkityksen ymmärtämisen ja kansamme moraalisen arvopohjan suhteen. Urho Kekkonen nimittäin yhä killuu kakkosena, mille paikalle hän ei missään nimessä oikeilla arvoilla mitaten kuulu. Mutta kun en ota tosissani, niin myönnän, että kyllä hänen minunkin mielestäni pitää sijoittua korkeammalle kuin Matti Nykäsen tai sen erään myös lähelle kärkeä päässeen rullalautailijan.
Sitä en ihmettele, että kepulaiset täällä pitävät Kekkosta jopa kaikkien aikojen suurimpana suomalaisena, sillä hehän puhuvat tässä kuten missä tahansa muussakin vastoin hyvin tietämäänsä totuutta, jos katsovat sillä pitävänsä yllä puolueensa kunniaa. Kepulaiselle kun tuo ”kasvojen säilyttäminen” näkyy olevan tärkeää vähän samalla lailla kuin esim. kiinalaisille ja japanilaisille, ja he myös ajattelevat kuten arabit: tärkeintä ei ole se, miten asiat ovat, vaan se, mitä niistä sanotaan.
Mutta että niin monet suomalaiset näkevät noin… Sitä en ymmärrä muuten kuin että kepun tupailloissa on pantu sana kiertämään, että ”nyt kaikki joukolla äänestämään Urkkia suurimmaksi suomalaiseksi”. Eihän tuohon äänestykseen ilmeisesti osallistu joka viideskään suomalainen, ja jos siihen osallistuvat lähes kaikki kepulaiset, niin kyllä Urkki mahtavan potin saa.
Kyllä minäkin ääneni annoin, ja sen sai Mannerheim. Olisi saattanut saada sittenkin, jos mukana kymmenen kärjessä olisivat olleet myös Snellman ja Paasikivi, joiden ehdottomasti olisi pitänyt sinne kuulua. Olisi siihen joukkoon voinut kuulua myös joku kansainvälisesti tunnettu kirjailijamme, Mika Waltari tai Väinö Linna esimerkiksi, ja maailmankuulu arkkitehtimme Alvar Aalto, vaikka hän paljon sutta tekikin.
Mutta nyt joukkoon kuuluneiden oikea järjestys minun mielestäni olisi: Mannerheim, Ryti, Lönnrot, Sibelius, Ylppö, Ehrnrooth, Agricola, Kivi, Kekkonen ja Halonen. Tällä järjestyksellä minä mielestäni parhaiten arvostan kaikkia maamme ja kansamme hyvään ja maineeseen vaikuttaneita osa-alueita, siis myös kulttuuria. Sibeliuksen arvostusta tässä kisassa varmasti madalsi hänen esittelynsä, mikä oli aivan onneton. Kuinka huippuviulisti Pekka Kuusiston suullinen esitystaito voi ollakaan noin surkea!
Huomatkaa, että minäkin asetan Kekkosen edelle Halosta, joka mielestäni ei missään tapauksessa voi vielä kuulua joukkoon, kun hänen historiallisen arvonsa määrittämiseen mielestäni ei vielä riitä se, että hän on ollut ensimmäinen nainen mm. korkeimpana ay-lakimiehenä, ulkoministerinä ja presidenttinä; tuohon riittää hänen sukupuolensa, mutta tässä asiassa täytyy antaa tekojen ja niiden merkityksen puhua. Kekkosella on tekoja, paljon ja monenlaisia, mutta kun niin monet hänen tekonsa nakertavat hänen muiden tekojensa kiistatonta arvoa, niin lopputulema ei ole kovin korkea. Hänen yksinvaltiutensa ajan pituus on pikemmin kielteinen kuin myönteinen vaikuttaja.
Jos hyväksyttäisiin symboliset hahmot, niin suurimpia suomalaisia on noin 90 000. He lepäävät sankarihautausmaassa. Toiseksi suurimpia suomalaisia on enemmän, joskaan ei enää elossa kovin paljon; he ovat sotaveteraanimme. Ja kun noiden mainittujen sankareiden pelastama Suomi on rakennettu tällaiseksi hyväksi maaksi työllä, niin kolmanneksi suurimpia suomalaisia on eniten; he ovat kaikki tämän maan rakentamiseen panoksensa antaneet suomalaiset. Kärkijoukkona tässä ryhmässä on lapsensa kunnon kansalaisiksi yksin kasvattaneet sotalesket, heti heidän perässään sodanjälkeisen ajan uudisraivaajat, metsurit ja Suomen uuden teollisen pohjan luoneet metallimiehet, mutta heti heidän perässään tulevat myös kaikki muut rehellistä työtä tehneet miehet ja naiset ammateista riippumatta.
Britanniassa vastaavan kilpailun voitti kuulemma Winston Churchill, mitä en ihmettele – vaikka heillä on ollut Victoriansa ja suuria kuninkaita ja suurmiehiä joka lähtöön – ja Kanadassa tittelin sai Wayne Kretsky, mikä lienee osoitus siitä, että Kanadassa ei ole varsinaisia suurmiehiä ollut, kun heidän itsenäinen historiansa on vielä kovin lyhyt ja täysin sodaton.
Olisi jännää seurata, jos Venäjällä järjestettäisiin vastaava kilpailu. Nousisiko lähelle kärkeä vielä ”isä aurinkoinen” eli Josif Vissarinovitš Stalin, ent. Dźugašvili, vaikka hän ei venäläinen ollutkaan, ja miten sijoittuisi Vladimir Iljitš Lenin, ent. Uljanov, joka kyllä oli isovenäläinen (1/4 juutalainen), vaikka halusi venäläisyyden syrjäytyvän kansainvälisyyden tieltä. Luulen kyllä, että nykyvenäläiset äänestäisivät kärkeen Pietari Suuren, ja lähelle kärkeä pääsisivät myös Ivan IV Groznyi (meillä Iivana Julmana tunnettu, vaikka tuo lisänimi tarkoittaa venäjäksi oikeammin ankaraa), ja varmaan venäläiset arvostaisivat aiheellisesti korkealle myös Tolstoin, Dostojevskin, Puškinin, Tšaikovskin ja monta muuta maailmankuulua kulttuuripersoonaansa.
Niin, Kekkoseen palatakseni kerron, että olen nyt lueskellut tuota Jari Tervon ”Myyrää”. Hyvä kirja se on, ehdottomasti Tervon parhaita. Aika tyypillisäa Tervoa kuitenkin, nokkelaa ja vähän liiankin yllättävää juonenkehittelyä ja verbaalista ilottelua, mutta ainakin sivulle 195 saakka (kirjassa on yhteensä 544 sivua) eräistä ennakkotiedoista poiketen kohtuullisen hyvin koossapysyvää aiheen käsittelyä. Ja aihehan on mielenkiintoinen, kun tiedämme, että se liikkuu niin lähellä totuutta, vaikka kirja onkin romaani.
Kirjan 1. luku, Hamina, toukokuu 1918 alkaa näin: ”Muistan sen toukokuun päivän, kun minusta tuli murhamies Haminan valleilla. Seitsemän miehen kohtalo on painanut tuntoani yli puoli vuosisataa eivätkä he jätä minua rauhaan. He eivät armahda eivätkä sääli”. Ja tästä kertojaminä jatkaa itsesyytöksiään todeten, että ”En minäkään säälinyt heitä sinä päivänä, kun sota oli jo voitettu ja punaisten johto paennut Venäjälle. He olivat tavallisia työmiehiä, joukossa myös pari parratonta pojanriukua”.
Enpä minäkään sääli kirjan kertojaminää niin paljon, että antaisin hänelle sääliääneni ”suuret suomalaiset”-äänestyksessä niin hupijutuksi kuin tuo kilpailu on mennytkin.
Vastaukset 31
Vanhimmat
>> Kepulaiselle kun tuo ”kasvojen säilyttäminen” näkyy olevan tärkeää vähän samalla lailla kuin esim. kiinalaisille ja japanilaisille, ja he myös ajattelevat kuten arabit: tärkeintä ei ole se, miten asiat ovat, vaan se, mitä niistä sanotaan.
Milläköhän tavalla nämä sinun juttusi eroavat kerimäen kirjoituksista? Samanlaista paskaa ilman minkäänlaista asiapohjaa \-tietoa.
No, esimerkiksi sillä tavalla eroavat, että minä yleensä tiedän siitä asiasta, mistä puhun, ja Kerimäki ei koskaan tiedä mistään yhtään mitään, on vain omissa harhoissaan. Esim. arabeista ja heidän ajattelustaan tiedän yhtä ja toista, kun olen asunut ja työskennellyt siellä Lähi-idässä useita vuosia, ja sen(kin) alueen historiasta, kulttuurista ja ongelmista kiinnostuneena olen lukenut aihepiiristä melkoisesti. Tässä se ero!
Tietoa on monenlaista. On yhden kirjan tietoa, on toisen kirjan tietoa ja itse keksittyä tietoa. Jos kekkos-tietämyksesi pohjaa lähinnä Jari Tervon fiktiiviseen romaaniin, niin en uskaltaisi pitää tietoasi mitenkään ainoana oikeana tietona.
Ei pohjaudu Kekkos-tietämykseni Tervon romaaniin ollenkaan, ainakaan vielä ja tuskin myöhemminkään.
Tässä muutamia tietämystäni kasvattaneita lukemiani kirjoja, jotka mainitsin täällä esittämäni 60-sivuisen kirjoitukseni "Tutkielma Urho Kekkosesta" lähdeluettelona. Todettakoon, että useimmat noista kirjoista ovat hyllyssäni edelleen:
Juhani Suomi: Urho Kekkosen elämäkerta, 8 osaa
Paavo Haavikko: ”Tämä minun ankara vuosisatani” (Kekkosen elämäkerta)
Edwin Linkomies: ”Vaikea aika” (muistelmat)
Väinö Tanner: ”Suomen tie rauhaan 1943-44”
K-A.Fagerholm: ”Puhemiehen ääni” (muistelmat)
Matti Kalliokoski: ”Pitkä sarka” (Viljami Kalliokosken elämäkerta)
Jukka Nevakivi: ”Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui?”
Matti Paavonsalo: ”Kekkosen valta”
Mauno Koivisto: ”Historian tekijät” ja ”Kaksi kautta” (muistelmia)
Kalevi Sorsa: Kansankoti ja punamulta” (muistelmat)
Lasse Lehtinen: ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä” (väitöskirja)
Jukka Tarkka: ”Presidentin ministeri” (Ahti Karjalaisen ura)
Johannes Virolainen: ”Yöpakkasista juhannuspommiin”
Arvi Korhonen: ”Barbarossasuunnitelma ja Suomi”
Heikki Ylikangas: ”Tulkintani talvisodasta”
Mauno Jokipii: ”Jatkosodan synty”
Timo Vihavainen: ”Kansakunta rähmällään – suomettumisen lyhyt historia”
Martti Häikiö: ”Historia ja väärät profeetat”
Hannu Rautkallio: ”Paasikivi vai Kekkonen – Suomi lännestä nähtynä 1945-56”, ”Agenda Suomi: Kekkonen, SDP ja NKP 1956-66”, ”Laboratorio Suomi: Kekkonen ja KGP”, ”Neuvostovallan asialla: NKP:n vaikutus Suomeen 1960-luvulla” ja ”Novosibirskin lavastus: Noottikriisi 1961”
Max Jakobson: ”Väkivallan vuodet” ja ”Pelon ja toivon aika”
Björn Alholm: ”Toisinajattelija suurlähettiläänä”
Matti Lukkari: ”Lauri Sutela – puolustusvoimain komentaja”
Viktor Vladimirov: ”Näin se oli” (muistelmat 1954-88)
Juri Derjabin: ”Omalla nimellä”
Oleg Gordievsky ja Inna Rogatschi: ”Sokea peili”
Jelisei T. Sinitsyn: ”Vaiettu totuus”
Rony Smolar: ”Setä Stiller”
Suurin osa mainitsemiesi lähteiden kirjoittajistahan on tunnettuja kekkos-vihaajia, vaikka esim Sorsa ym. tuskin olisivat koskaan nousseet niihin asemiin joihin nousivat. Suosittelisin lukemaan Juhani Suomen teksiä tarkemmin, sen lisäksi voisi olla yleissivistyksen kannalta hyväksi lukea mm. Väyrysen ja Ahti Karjalaisen kirjoja. Puolueetonta informaatiota ei tosin noistakaan saa, mutta ompahan ainakin asian toinen puoli.
Ja siinä olen samaa mieltä, että tällaisella äänestyksellä ei ole juuri muuta arvoa kuin viihteellinen.
Minä ainakaan en käsitä, miten henkilökohtaisesti osaisin arvottaa eri henkilöiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä niin, että voisin sanoa jonkun toisen olevan "suurempi suomalainen" kuin joku toinen.
Enkä taida ainoa sellainen olla, kun kovasti ääniä ovat saaneet tosiaankin kaikenmaailman Ville Valot, joiden tekemisiä ei toki pidä väheksyä, mutta kuuluvatko ne tällaiseen äänestykseen?
Ja lisäävätkö tällaisille nuorisoidoleille annetut äänet tällaisen äänestyksen painoarvoa?
Ei ne lisää, ne todistavat vain sen, ettei tällaisilla äänestyksillä tosiaankaan ole muuta kuin viihteellinen arvonsa.
Kansasta on hauska seurata, kuinka heidän suosikkinsa menestyy.
Minusta on paljon hauskempi seurata sitä, mitä kaikkea Urho Kaleva Kekkosesta vielä paljastuukaan, nyt, kun asioista saa jo puhua.
Tai mitä vielä sisällissodan (anteeksi, Korhonen, sanavalinta)tapahtumista kaivetaankaan esiin.
Sisällissota on asia, joka pitäisi tonkia viimeisen päälle, jotta sen aiheuttamat traumat, jotka ovat vieläkin keskuudessamme, hiipuisivat!
PS. Oikeastaan tällainen "Suurin suomalainen" äänestys on jotenkin irvokasta, kun muka etsitään jotain yhtä henkilöä, joka sitten nostetaan jalustalle, kuka milläkin perusteella.
Korhonen oli laatinut oman listansa, jossa Mannerheim oli ykkönen, mutta, kuten hän myöhemmin antoi ymmärtää, nin Mannerheimin takanakin oli nuo sankarivainajat.
Oiva Härkönen näkyy jo kiirehtineen omalla avauksellaan todistaman oikeaksi sen, mitä avauksessani sanon, eli
>> Sitä en ihmettele, että kepulaiset täällä pitävät Kekkosta jopa kaikkien aikojen suurimpana suomalaisena, sillä hehän puhuvat tässä kuten missä tahansa muussakin vastoin hyvin tietämäänsä totuutta, jos katsovat sillä pitävänsä yllä puolueensa kunniaa.
Tuo sinun teoriasi siitä, että kepulaisten tupailloissa on käsketty äänestää Kekkosta suurimmaksi suomalaiseksi, on yhtä totuudenmukainen kuin ex työministeri L Jaalonsaaren teoria työttömyyden tilapäisestä lisääntymisestä hänen työministerikaudellaan.
Jaakonsaarihan epäili, että kepulaiset ovat hänen ja Lipposen kiusaksi komentaneet kannattajansa "uuninpankolta" työttömyyskortistoon.
Sinun kannaltasi on ikävää, että erilaisissa mielipidetiedusteluissa Kekkonen ja Mannerheim ovat olleet suunnilleen vuoron perään suomalaisten eniten arvostamia henkilöitä. Liekö sitten kaikki suomalaiset aivopesty "kepun tupailloissa"?
Syitä Kekkosen suureen arvostukseen on minusta lähinnä kaksi: hän oli vahva johtaja, jollaisen tämä kansa on aina jostain syystä halunnut, ja hän johdatti Suomen läpi kylmän sodan ja YYA-"sopimuksen" vuosikymmenten vain vähäisin naarmuin.
Jälkimmäinen syy on tärkeämpi.
Kevytmieliset ja kyseenalaisten motiivein liikkeellä olevat historian uudelleenkirjoittajat (=vääristelijät) eivät ole ainakaan vielä onnistuneet harhauttamaan kansan syviä rivejä, mitä tuleen kylmän sodan realiteetteihin Suomen osalta.
Kun vertaamme Suomen tietä läpi kylmän sodan vuosikymmenten niiden maiden tiehen, jotka voittajavaltioiden toimesta arvottiin Jaltalla samaan koriin, niin eipä lainkaan hassumpi vaihtoehto tämä Suomen tie.
Suomella oli valittavana Tshekkoslovakian tie ja "suomettumisen" tie! Historian uuskirjoittajien markkinoima kolmas tie olisi johtanut Tshekkoslovakian tielle hieman myöhemmin.
"Suomettumisella" pelastettiin pohjoismainen yhteiskuntajärjestelmä ja länsimainen demokratia.
Ulkopoliittinen itsenäisyys oli olematonta, mutta toisessa vaihtoehdossa sitä, kuten sisäpoliittistakaan itsenäisyyttä ei olisi ollut lainkaan.
Tapa, jolla Kekkonen Suomen pelasti, ei ollut varmaankaan kaunis, mutta meille jälkipolville on merkitystä vain lopputuloksella.
Yksi kuvaava esimerkki uushistoriankirjoittajien "totuuksista" on väite, että Kekkosen aikana massiivisiin mittoihin kasvanut idänkauppa tähtäsi siihen, että Kekkonen yritti sitoa Suomen taloudellisesti Neuvostoliittoon. Väite on valheellisuudessaan vailla vertaa. Onneksi ajattelevat suomalaiset tietävät, että Kekkonen ei verta, hikeä ja kyyneleitä säästellyt ajaessaan läpi maallemme ehdottoman välttämätöntä taloudellista länsi-integraatiota (EEC-vapaakauppasopimus) lipposten ja muiden myyrien heitellessä kapuloita rattaisiin.
Ei ollut Kekkosen vika, että vuorineuvoksille maistui idänkaupasta saatu helppo raha. Kekkonen loi taitavalla idänpolitiikalla elinkeinoelämällemme mahdollisuuden käydä kauppaa itään ja länteen.
Kekkosen tapa hoitaa asioita oli tarpeettoman rusikoiva ja monella tapaa sopimaton ja julma.
Nyt kuitenkin tulisi kyetä erottamaan menettelytavat ja päämäärät toisistaan. Kekkonen jätti jälkeensä varmaankin paljon katkeruutta ja vihaa, joka näkyy tämän päivän uushistoriankirjoituksessa puurojen ja vellien tahallisena sekoittumisena.
Eräänlaisia Kekkosen politiikan "uhreja" ovat epäilemättä myöskin silloiset demareiden punaiset nuorisopoliitikot, jotka ihan tosissaan rakastivat Neuvostoliittoa ja luulivat Kekkosenkin rakastavan. No, sittemmin tovereille on valjennut sellainen nöyrryyttävä totuus, että se saakelin kaljupää veti meitä höplästä. Viimeksimainittua ryhmää varmaan lohduttaa sellainen tieto, että se samainen kaljupää veti vuosikymmeniä höplästä koko suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa meidän kaikkien parhaaksi.
Jos Kekkosen politiikkaa halutaan arvostella sen aikaiset ulko ja turvallisuuspoliittiset tosiasiat aktiivisesti unohtaen ja menettelytavat ja päämäärät tahallisen harhaanjohtavasti ja kaunaisesti sekoittaen, niin eipä kiinnosta minua sellainen keskustelu.
Muutenkin olisi jo syytä tulla tällä palstalla 2000-luvulle.
*** Kirjan 1. luku, Hamina, toukokuu 1918 alkaa näin: ”Muistan sen toukokuun päivän, kun minusta tuli murhamies Haminan valleilla. Seitsemän miehen kohtalo on painanut tuntoani yli puoli vuosisataa eivätkä he jätä minua rauhaan. He eivät armahda eivätkä sääli”. Ja tästä kertojaminä jatkaa itsesyytöksiään todeten, että ”En minäkään säälinyt heitä sinä päivänä, kun sota oli jo voitettu ja punaisten johto paennut Venäjälle. He olivat tavallisia työmiehiä, joukossa myös pari parratonta pojanriukua”.***
Olisiko tuossa selitystä sille, että Kekkonen käänsi takkinsa kiihkeästä valkosuomalaisesta neukkuja ja kommunisteja myötäileväksi "myyräksi"? Myös Paavo Haavikon toimittamassa kirjassa (Tämä ankara vuosisatani on kai nimi) Kekkonen potee kovasti syyllisyyttä noista Haminan tapahtumista, joissa hän punavankileirin vartijana toimi myös teloitusryhmän johtajana.
Psykologit tietävät, että hyvinkin vanhat ja torjutut, piilossa pidetyt itsesyytökset saattavat joskun nousta vastustamattomasti pintaan ja vaikuttaa ihmisen käytöksen täydelliseen muuttumiseen. Olisiko Kekkosellekin käynyt niin? Oli toki muitakin syitä, esim. itsesuojeluvaisto sodan loppuvaiheissa jolloin Kekkosen käännös tapahtui. Ja ehkä hän pystyi vakuttamaan itselleen, totta ti ei, että hän toimi niin Suomenkin parhaaksi. Kekkosen käännös on psykologisessa mielessä vielä ihan tutkimaton asia. Siinäpä mainio aihe väitöskirjaksi!
Yhdyn vanhemman veljen näkemyksiin, varsinkin epävirallisessa kisassa (sankarivainajat, sotaveteraanit jne.), mutta virallisessakin melkein.
Suomen kielen isän Agricolan nostaisin korkeammalle, ja Snellmania minäkin kaipaisin mukaan, ihan kärkisijoille.
Mutta minne sotilaana olet unohtanut suurten venäläisten listasta Aleksander Suvorovin?
Suomalaista (inkeriläistä) syntyperää oleva marsalkka Suvorov on Venäjällä hyvin korkealle arvostettu, sotilaista ehdoton ykkönen. Se on osaltaan kasvattanut siellä myös korkeaa käsitystä suomalaisista sotilaista.
Kun tämän kisan tiimoilta saa olla leikkimielinen (sitä tuo kisa on), niin totean, että jos Venäjällä äänestettäisiin Neuvostoliiton (ei Venäjän) suurimmista ystävistä, niin sillä listalla Urho Kekkonen nousisi korkealle.
Varmaan Kekkonen sijoittuisi Walter Ulbrichtin, Eric Honeckerin, Matyas Rakosin, Vladislav Gomulkan ja muiden itäblokin maiden johtajien joukkoon, Jugoslavian kommunistisen johtajan marsalkka Titon yläpuolelle. Tämä todettakoon vain uudeksi ilonaiheeksi Kekkosen ystäville.
.
Oletpa pelle koko taatto:
"Nuorempi uffari" hah hah ...; -niin, kukas muu se taaskaan kuin Kapi itse itseään buffaa!
Onko taatolla itsekritiikkistä tietoakaan, -edes häivää olemassa?
.. kehtaat sepustaa moista soopaa omakehua ja uhota täällä suuna päänä joka raossa..
..täys pelle koko "cabi"
Seppo Hietanen
CITY-Keskusta
Lähdin tuolta Santahaminan tilaisuudesta jo klo 20.00 maissa ja kun tulin taksilla kotiin, niin ehdin vielä kotiin tultuani vilkaista avaukseni saaman sadon. Olihan sitä tullut. Olit Sinäkin kortesi kekoon kantanut ja tavanomaisia harhojasi ja herjojasi esittänyt. En ole viime aikoina juuri vaivautunut Sinulle vastailemaan, mutta pakko minun nyt on niin tehdä.
Jälleen minä olen mielestäni keskustellut itseni kanssa. Vastaanotto tuolla Santahaminassa alkoi vasta klo 18.00, mutta lähdin kotoani Pakilasta jo klo 16.40, kun menin sinne julkisilla kulkuneuvoilla (bussi 66 Kurviin ja siitä metrolla Herttoniemeen ja sitten bussi 86 Santahaminaan). Matkaan meni lähes tunti ja Sandiksen kerholla olin jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua.
Joten en millään olisi voinut kirjoitella noita, joita minun kirjoittamikseni väität. Voisin nimetä tässä hyvin monta todistajaa edellä kertomalleni, sillä minut kyllä huomataan niissä(kin) piireissä, mutta mitäpä se hyödyttäisi, sillä eihän totuus Sinua kiinnostaisi – se kun saattaisi häiritä Sinulle niin mieluisia harhojasi.
Mielelläni leimaudun sellaiseksi ”punikiksi”, joka arvostaa Mannerheimin, Rytin, sankarivainajamme ja sotaveteraanimme suuriksi suomalaisiksi. Näinhän tein tuossa avauksessani, minkä joku näkyy Sinulle tikun nokassa ojentaneen, mutta eivät ne pääkoppasi ovenvartijalepakot liene sitä tietoa sisälle päästäneet.
Varmaan tein virheen, kun näin vastasin Sinulle, sillä eivät Sinun harhasi minnekään koskaan häivy eikä Sinun herjavarastosi ehdy, sen tiedän, vaan saan taas vastineeksi vain sitä samaa törkysuoltoa kuin ennenkin. Mutta siitä vaan; siihen en aio enää mitenkään reagoida.
Varmaan Sinun edellytyksilläsi on mahdotonta uskoa että jopa täällä kepun saitilla liikkuu minun lisäkseni myös niin monia muita kirjoitustaitoisia ihmisiä. Ja yli ymmärryksesi menee sekin, että minun kirjoitukseni herättävät heissä myönteisempää vastakaikua kuin Sinun tökeröt törkysuoltosi. Varmaan ajattelet, että noin paljon fiksuja ihmisiä ei voi olla olemassa. On niitä, mutta älä välitä; kyllä Sinä ihan yksin pystyt ylläpitämään täällä kauhun tasapainoa ja onhan Sinulla apurinasi se stenubyggan kaveri, jonka nickissä on ensimmäinen kirjain liikaa.
Ja kun hupiohjelma ”suuret suomalaiset” menee tuolla toisessa videossa nauhalle, rupean nyt katsomaan nauhalta ”Ihantalan ihmettä”. Olen käynyt Ihantalassa, kuten lähes kaikilla muillakin viime sotiemme merkittävillä taistelupaikoilla niin Karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassa, Aunuksessa ja Vienan Karjalassa, sillä olen osallistunut kuudelle johdetulle retkelle noille taistelupaikoille. Olen myös nähnyt Tykistömuseossa Hämeenlinnassa esitettävän vaikuttavan multivideoesityksen Tali-Ihantalan taisteluista. Ja olen lukenut viime sotiemme kunniakkaista taisteluista kerrottua kymmenintuhansin sivuin. Sinä et kai tiedä niistäkään asioista yhtään mitään.
.
Arvoisat lukijat!
UKK-kaunassaan sairaan "KKK":n jutut säilyvät saitilla, mutta niitä reklamoivia aiheita ylläpito poistaa!
Johtopäätös:
Ollaanko ylläpidossa ja siis ENIRO'ssa sitä mieltä että "KKK:n", lähinnä mentaalipotilasta muistuttavan häirikön UKK-oksennus ja joka rakoon työntyvä Keskusta-kauna kuuluvat saitille ensisijaisena asiana!
Ajatus "KKK:n" rehentelystä saitilla:
Ensinäkin saitille eivät kuulu yksityishenkilöitten tilitykset ja kertomukset "suuruudestaan" ja lukemattomista taidoistaan, saavutuksistaan maalla, merellä ja ilmassa sekä suuresta uljuudestaan.
"KKK:n" rajaton itsekehuskelu on sellaisenaan vastenmielistä saitille mitenkään kuulumatonta sairaan vanhuksen pöpinää!
On suorastaan omituista että yllläpito sallii moisen jatkuvan mentaalihäiriköinnin!
JOS "Kapin" kehuskelemalle juhlapaikelleen Santahaminan kerholle kokoonuvista todellisista isänmaallisista upseereista YKSIKÄÄN TIETÄISI TODELLA, miten "KKK" täällä mesoaa ja raivoaa UKK-kaunaa ja riemaa Keskustaa, sekä buffaa sossukoita, stallari-kommareita ja asettaa jopa
TERIJOEN HALLITUKSEN TEOT UKK:n maineetta korkeampaan kurssiin..,
..niin eiköpä taattoa jo siltä taholta hieman vaimennettaisi!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
***'
myös tiedoksi:
moi ylläpito
UKK:n raaka pilkkaaminen, Keskustan hävytön panettelu ja vertaaminen jopa arabeihin, olkoonkin monisanaisen vyöryn taakse heiteltynä..
EI KUULLU SAITIN PERUSTAAN,
POISTA HERJAAVA TEKSTI!
Ylikorostavan minäkeskeisen häirikön KKK:n vuodatukset, sairaalloiset Keskusta- ja UKK-kauna pitää yleensäkin poistaa saitilta, kuten hyvä kyllä ylläpito useimmin on toiminut.
Seppo Hietanen
CITY-Keskusta
Siis tuo on sitä Korhosen maanista mesoamista, mitä Santahaminan upseerikerholla ei hyväksyttäisi:
* Mutta nyt joukkoon kuuluneiden oikea järjestys minun mielestäni olisi: Mannerheim, Ryti, Lönnrot, Sibelius, Ylppö, Ehrnrooth,*
Asetti hävytön Marskin ensimmäiseksi. Vielä pahemmin teki tässä:
* Jos hyväksyttäisiin symboliset hahmot, niin suurimpia suomalaisia on noin 90 000. He lepäävät sankarihautausmaassa. Toiseksi suurimpia suomalaisia on enemmän, joskaan ei enää elossa kovin paljon; he ovat sotaveteraanimme. Ja kun noiden mainittujen sankareiden pelastama Suomi on rakennettu tällaiseksi hyväksi maaksi työllä, niin kolmanneksi suurimpia suomalaisia on eniten; he ovat kaikki tämän maan rakentamiseen panoksensa antaneet suomalaiset. Kärkijoukkona tässä ryhmässä on lapsensa kunnon kansalaisiksi yksin kasvattaneet sotalesket, heti heidän perässään sodanjälkeisen ajan uudisraivaajat, metsurit ja Suomen uuden teollisen pohjan luoneet metallimiehet, mutta heti heidän perässään tulevat myös kaikki muut rehellistä työtä tehneet miehet ja naiset ammateista riippumatta. *
Sankarivainajia ja sotaveteraaneja se pirulainen noin arvostaa. Ei Kekkonen niin tehnyt, eikä Kekkosen aikana uskaltanut moni niin tehdä. Eikä City-Keskusta tee niin vieläkään eikä koskaan, sillä hän on aito stallari, vaikka muuta on olevinaan.
- Keskustan hävytön panettelu ja vertaaminen jopa arabeihin -
Etkö huomannut, että pian avauksensa jälkeen Korhonen pyysi arabeilta anteeksi vertaustaan.
- "KKK:n", lähinnä mentaalipotilasta muistuttavan häirikön UKK-oksennus -
Kummanko kirjoituksista,KKK:n vai sinun se mentaalipotilas paljastuu? Olet sinä pöpi.
- joka rakoon työntyvä Keskusta-kauna kuuluvat saitille ensisijaisena asiana!-
Tälle saitille kuuluu keskustaa ja keskustan politiikkaa koskevat mielipiteet. Myös kriittiset eikä vain kehuvat. Myös erilaiset mielipiteet Kekkosesta. Eikö mene kaaliin, pöpi?
Heitäpä vain voltteja sinäkin mentaalipöpi, kuten stallarin kuuluu; hopi-hop!
Kovakin kritiikki on paikallaan, mutta "KKK:n" suoltamaa magalomaanista psyyken hoitoon kuuluvaa terapiaa ei pidä sekoittaa saitille, jos ymmärrät?
Seppo Hietanen
CITY-Keskusta
Kanadalaisille hockey on kaikki kaikessa, joten Wayne Gretzkyn sijoittuminen esimerkiksi insuliinin tai puhelimen keksijöiden edelle tässä pelleilyssä on ymmärrettävää.
Kekkosen suurin manööveri - Neuvostoliiton kaataminen
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin kolmanneksi vaiheeksi kutsuttu huippukokous järjestettiin Helsingin Finlandia-talossa heinä- ja elokuun vaihteessa vuonna 1975.
Eräiden heti kokouksen jälkeen tehtyjen analyysien mukaan vuoden 1975 kokouksen lopputulos olisi ollut Neuvostoliiton voitto, kun toisen maailmansodan aikaiset valtionrajat vahvistettiin. Myöhemmin on kuitenkin jopa väitetty, että kokouksesta alkanut demokratiakehitys olisi antanut alkusysäyksen Neuvostoliiton hajoamiselle.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa allekirjoitetut sopimukset, varsinkin 3. kori, antoivat lännelle ne aseet, joita käyttämällä Neuvostoliitto ajettiin vähitellen nurkkaan. On väitetty ETYK:in olleen Neuvostoliiton "projekti" jossa Kekkosta käytettiin käsikassarana. Voi hyvinkin olla niin, että Kekkonen ymmärsi ETYK-sopimuksen kauaskantoiset vaikutukset paremmin kuin neuvostoliittolaiset itse. Hän lupasi auliisti Suomen toimivan isäntänä kokoukselle ja toimi aktiivisesti sen toteuttamiseksi. Kekkonen oli siis suuri alullepanija ja vaikuttaja siinä tapahtumaketjussa, joka aiheutti Neuvostoliiton kaatumisen.
Kun Neuvostoliitto kaatui, samalla poistui tarve siihen ulkopolitiikkaan, jota Kekkonen joutui suuren osan elämästään noudattamaan. Itse hän ei ehtinyt lopullista voittoaan näkemään. Osasiko hän kuvitella unelmansa toteutuvan niin pian kuin se tapahtui - vain muutama vuosi hänen oman kuolemansa jälkeen - sitä voi vain arvailla.
"Ihantalan" nauhalta katsottuani siirryin nyt "suoraan lähetykseen", ja ilokseni huomaan, että arvomaailmani on kohdallaan. Tai ainakin sama, kuin Suomen kansan enemmistöllä, ja "kyllä kansa tietää". Noin totesin avauksessani:
>> Mutta nyt joukkoon kuuluneiden oikea järjestys minun mielestäni olisi: Mannerheim, Ryti
“Tänään lehdissä välirauhansopimuksen teksti. Hirmuinen! Hirmuinen!
Moskovan rauha oli monta kertaa parempi kuin tämä. Kysymys on, voiko
Suomen kansa tämän jälkeen kansana elää. Ja tähän on jouduttu oman
tyhmän seikkailupolitiikkamme kautta ja sotapolitiikkamme kautta, johon
sotilaat ovat pääasiassa syypäät.”
Niin, suuresti arvostamani Paasikivi, ehdottomasti Urho Kekkosta historiallisesti ja muutenkin merkittävämpi politiikkomme, oli myös hieman taipuvainen konjuktuuripolitikointiin. Ilen siitä esittänyt joitakin esimerkkejä mm. Kekkos-tutkielmani yhteydessä, ja ehkä joskus näytän lisää esimerkkejä tästä.
No, yhtenä hyvänä esimerkkinä voidaan kai mainita, että Paasikivi ennen talvisotaa tuki voimakkaasti Mannerheimia ja niitä kenraaleitamme, jotka olivat sitä mieltä, että Neuvostoliiton kanssa pitää neuvotella, koska emme ole valmiit sotaan suurvaltaa vastaan. Ja talvisodan päätyttyä Paasikivi sanoo näin kirjassaan ”Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-41”:
”Kansamme ja valtiomme arvonanto kautta maailman kasvoi, saavutimme mainetta ja tulimme tunnetuksi kansana, joka tahtoi ja osasi taistella itsenäisyytensä puolesta. Talvisota teki kansamme isänmaan puolustamisen asiassa yksimieliseksi, vahvisti sitä henkisesti, näytti, että meillä on yhteinen tehtävä ja olimme toisistamme riippuvaisia enemmän kuin monet olivat ennen ajatelleetkaan”.
Paasikiven sanomana se oli "konjunktuuripolitiikkaa", mutta mitähän se olisi Kekkosen sanomana ollut?
Voittajan on helppo hymyillä! Olkoonkin, että kyseesä oli leikkimielinen ohjelma, mutta täällä on nähty, että kepulaiset ovat ottaneet sen hyvin tosissaan. Ja on jotenkin turvallinen olo, kun tietää ajattelevansa siten kuin Suomen kansan enemmistö. Olenhan sotilaana sitoutunut tämän kansan arvoihin ja niiden kuten kansankin puolustamiseen.
Olisikohan nyt kuitenkin niin että tuon hömppäohjelman ovat ottaneet tosissaan vain demarit ja joulupukkiin uskovat.
>> Kekkonen on suurin suomalainen. Hän pelasti maan hävityn sodan kurimuksesta. Hän hoiti "ystävyyden" varjossa meille elintärkeät läntiset kauppa- ja poliittisetkin suhteemme. Hän rakensi alueellisesti ja sosiaalisesti tasapainoisen maan.
hngumoyio
...jossa ilmeisesti on peruste sille, miksi nostit tuon vanhan avaukseni? Minä en valitettavasti ymmärrä tuota kieltä - vietnamia vai mayalamia? - neidän kirjaimistollakaan kirjoitettuna.
retyr
Hänen kahden kärkikin on sam, mikä se lopulta olikin. Onko kapi taantunut, kun ei siltä enää nähdä tällaista:
*************************************************************************
Kyllä minäkin ääneni annoin, ja sen sai Mannerheim. Olisi saattanut saada sittenkin, jos mukana kymmenen kärjessä olisivat olleet myös Snellman ja Paasikivi, joiden ehdottomasti olisi pitänyt sinne kuulua. Olisi siihen joukkoon voinut kuulua myös joku kansainvälisesti tunnettu kirjailijamme, Mika Waltari tai Väinö Linna esimerkiksi, ja maailmankuulu arkkitehtimme Alvar Aalto, vaikka hän paljon sutta tekikin.
Mutta nyt joukkoon kuuluneiden oikea järjestys minun mielestäni olisi: Mannerheim, Ryti, Lönnrot, Sibelius, Ylppö, Ehrnrooth, Agricola, Kivi, Kekkonen ja Halonen. Tällä järjestyksellä minä mielestäni parhaiten arvostan kaikkia maamme ja kansamme hyvään ja maineeseen vaikuttaneita osa-alueita, siis myös kulttuuria. Sibeliuksen arvostusta tässä kisassa varmasti madalsi hänen esittelynsä, mikä oli aivan onneton. Kuinka huippuviulisti Pekka Kuusiston suullinen esitystaito voi ollakaan noin surkea!
Huomatkaa, että minäkin asetan Kekkosen edelle Halosta, joka mielestäni ei missään tapauksessa voi vielä kuulua joukkoon, kun hänen historiallisen arvonsa määrittämiseen mielestäni ei vielä riitä se, että hän on ollut ensimmäinen nainen mm. korkeimpana ay-lakimiehenä, ulkoministerinä ja presidenttinä; tuohon riittää hänen sukupuolensa, mutta tässä asiassa täytyy antaa tekojen ja niiden merkityksen puhua. Kekkosella on tekoja, paljon ja monenlaisia, mutta kun niin monet hänen tekonsa nakertavat hänen muiden tekojensa kiistatonta arvoa, niin lopputulema ei ole kovin korkea. Hänen yksinvaltiutensa ajan pituus on pikemmin kielteinen kuin myönteinen vaikuttaja.