Eli olen 27-vuotias nais opiskelija ja teen lisäksi osa-aikatyötä. Stressaannun ja ahdistun helposti. Olen lapsesta saakka ahdistunut monista asioista ja mitä vanhemmaksi tulen sitä vaikeampaa on. Olen monesti jättänyt leikin kesken ja heittänyt hanskat tiskiin. Nyt taas yritän opintiellä mutta jotenkin olo on koko ajan ahdistunut ja murehdin kaikkea ja koko ajan.
Olen vielä toistaiseksi saanut suoritettua sekä koulun että työn. Juon silti noin 5 iltana viikossa. Jos menen kasiksi silloin en yleensä ota mutta muuten otan sen 3-6 ainakin. Lisäksi parina iltana menee 8-12 tai enemmänkin jos seuraavana päivänä vapaata.
Aamulla usein ajattelen etten tänään todellakaan ota yhtään, mutta kun päivä etenee myöskin himo muutamaan keppanaan lisääntyy. Jos seuraavana päivänä vapaa on melkein tuskastunut olo jos en ole hakenut oluttaa kaappiin, yleensä tämä tapahtuu ennen ilta 9 jolloin vielä ehti lähikauppaan ostoksille. Tämä mun juominen on tässä viimeisen vuoden ainaka mennyt edellä kuvattuun. Vielä pari vuotta sitten hädin tuskin jois 12 annosta viikossa.
Tiedän että turrutan pahaa oloani alkoholilla. Se vie pahimman ahdistuksen hetkellisesti. Mulle on määrätty tähän vaivaan myös lääkkeitä mutta niitäkin on kielletty syömästä. Jää koukkuun ym, joten niitä ei pahemmin ole määrättykkään. No kaljaa saa joka kaupasta.
Tämän lisäksi mulla on aika painava sukurasite tähän alkoholismiin. Äitini on alkoholisti ja hänen lisäkseen koko tämän suku. Kukaan ei onneksi tiedä kuinka paljon minä täällä kämpässä yksinäni juon...

Vastaukset 6
Vanhimmat
17 keskiolutta tahi siideriä päivässä on lääkärin suosittelema annos. Stressi ja ahdistuksesi johtuu aivan liian pienestä päiväannoksesta!
"Kokenut_päihdeIääkäri" on täysi juoppoidiootti..
Työnnä löylykauha percesilmääsi vajaapäinen juopporetku niin rauhoitut sinäkin edes hetkeksi.
Roudaa itsesi raflaan. Rafloissa ei ole koskaan liikaa juopottelevia ämmiä.
Kysyt aivan väärällä palstalla, ja foorumilla.
Täällä on vain aivonsa pihalle juoneita pervoja ja idiootteja.
Asiallisiakin foorumeita löytyy:
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/index.php
Työnnä löyIykauha percesiImääsi vajaapäinen juopporetku niin rauhoitut sinäkin edes hetkeksi.