Yksityisten ihmisten seuranta tulee lisääntymään, mutta onko siinä sinällään mitään pahaa?
Jos tulevaisuudessa pystytään paikantamaan ja löytämään ihminen entistä paremmin onpa kyseessä sitten metsään eksynyt henkilö tai vaikkapa vakavammasta rikoksesta epäilty, joka pitää löytää tai jos tulevaisuudessa ihmiseen asennettu järjestelmä kykenee tarkkailemaan henkilön elintoimintoja ja niiden vaarantuessa järjestelmä hälyyttää automaattisesti apua paikalle, niin onko se pahasta?
Kaikki nämähän lisäävät ihmisten turvallisuuden tunnetta.
Samoin jos pystytään helpottamaan ihmisten asiointia kaupoissa ja henkilöllisyys pystytään tarvittaessa varmistamaan ilman erillisiä henkilötodistuksia, kuten nyt, niin sehän helpottaa elämää ja kuuluu tuohon jo alkaneeseen kehitykseen, jossa teknologia korvaa turhiksi käyviä papereita.
Ilmestyskirja kertoo 13 luvussa pedon alaisuuteen kuuluvan kaikkien kansojen, joten mitään sellaista petoa ei tällä hetkellä ole lähimainkaan olemassa, sillä kansat jatkavat yhä kinasteluita ja sotimisiaan keskenään kuten ennenkin ja Paavalin 1 tess 5 luvussa mainitsema ennustus siitä kuinka kansat lopun aikaan, ennen Herran tulemusta, puhuvat "nyt on rauha ei hätää mitään" on perin kaukana kun nykyistä maailman menoa lukuisine konflikteineen katsoo.
Jokin mikrosiru ei mielestäni itsessään ole nyt mikään pedon merkki. Nyt ja tulevaisuudessakin mikrosirut on luotu ihmistä itseään varten helpottamaan heidän arkista elämäänsä, ei petoa varten, etenkään kun sellaista ei ihmisen muodossa ole vallassa.
Se, että voisiko tietotekniikkaan perustuva hallinnollinen järjestelmä tulla ensin valmiiksi ja vasta sitten antikristus ottaisi luodun järjestelmän palvelemaan omaa valtakuntaansa ja itseään on hyvinkin todennäköistä ( omaa Raamatun tulkintaa tuo ) ja sitten se mitä nyt luodaan on osa tätä kehitystä. Nyt sen käyttötarkoitus on kuitenkin vain vilpitön halu helpottaa ja luoda turvallisemmaksi ihmisten arkista elämää.
Kaiketi mikrosirusta tai mikä se alati kehittyvässä tulevaisuudessa onkaan, voisi myös luopua, kun sen käyttötarkoitus muuttuu ihmisen palvelemisesta pedon palvelemiseksi.
Se rajan vetäminen on toki vaikeaa ja eksyminen hyvinkin mahollista.
Tuore linkki aiheeseen liittyen seurakuntalaisesta:
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/5622/teologi_ihmisten_lisaantyneeseen_seurantaan_on_syyta_suhtautua_kriittisesti
Seurantayhteiskunta
3
138
Vastaukset 3
- KävelevätSuomeen
Antista en tiedä, mutta ''isäaurinkoinen'' on 50 km Suomen rajalta, Ala-Kurtissa määrännyt hälytyksen joukoilleen.
- yksvaan1
Yleensähän tämä menee "hajoita ja hallitse" periaatteella. Ensiksi hirvee härdelli ja sitten joku supertähti tekee ihanan rauhan ja kaikki on sopusoinnussa, jopa niin että rajatkin hävitetään ja käteisestä luovutaan. Merkit on kyllä pahaenteiset. Ei ehkä vielä, kun näitä vanhoja ikäluokkia on jäljellä, mutta tulevaisuudessa kun nämä arvot/arvottomuus pääsee valloilleen.
- Viimeinensukupolvi
Ei pysy maailma entisellään, ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.951521Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471033- 15906
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40838Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82758- 92741
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17737- 46728
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27697- 13692
- 68682
- 59672
- 47664
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576- 46569
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31535Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla149534