Suomen pääministeri tilasi Ruotsin entiselta valtiovarainministeriltä Anders Borgilta STRATEGIA SUOMELLE -raportin. Kokoomukseen siirtynyt, entinen Ruotsissa talousasiantuntijana työskennellyt, Juhana Vartiainen yhtyy Borgin mielipiteeseen. Lue HS:n mielipidepalsta 18.3.
Borg ja Vartiainen esittävät, että Suomessa hallitus VELVOITTAISI työmarkkinajärjestöt laatimaan KILPAILUKYVYN PALAUTTAVAN PALKKAMALLIN.
Uusi malli tekisi selväksi miten sovelias palkankorotusvara lasketaan ja mikä se on.
Malliin laskettaisiin kilpailukyky, tuottavuuden nousu, hintojen nousu ja työllisyys. Työvoimakustannusten ANKKURIKSI pitäisi paaluttaa KILPAILUKYKY. Pitäisi siis luoda marssijärjestys, onko se perinteinen keskittäminen vai teollisuuden päänavaajamalli kuten muissa Pohjoismaissa. Työmarkkinaosapuolten asia - ei siis kolmikanta kuten Suomessa?
Suomessa yhteiskunnan kannalta edullisimmat kokonaisratkaisut ovat syntyneet, ilman lakkoja, juuri kolmikantayhteistyönä.
Henkilöstöedustus yrityksen hallintoelimiessä olisi em. "taloustuntijoiden" mukaan suotavaa jotta voitaisiin edetä yrityksille tärkeässä paikallisessa sopimisessa.
"Ainakin Ruotsin kokemukset osoittavat, että kun palkkaneuvotteluja käydään yksilöllisesti, ammattiyhdistyliike ja paikalliset luottamusmiehet saavat uudenlaisen merkityksen työntekijöiden neuvottelujen tukemisessa ja auttamisessa", toteavat Borg ja Vartiainen. Suomessa paikallisella sopimisella (EK:n vaatimus) on yritetty romuttaa ammattiyhdistysliike.
Eivät vaikuta ruotsalaiset asintuntijat SUOMI-TIETOISILTA. Ruotsin medbestämmande lag on erilainen kuin Suomen yhteistoimintalaki, jota käytetään apuna irtisanomisissa ja lomautuksissa (korvauksitta) kun tuotannollisista ja taloudellisista syistä lomautetaan ja irtisanotaan. Pohjoismaisten yhteistoimintalakien vertailua olisi toivottu sen sijaan, että
"vientiteollisuuden kilpailukyky tulee paaluttaa työvoimakustannusten ankkuriksi", kuten toteavat.
Suomessa on kilpailukykyä edistetty ja edistetään monin eri tavoin. On lukemattomia yritysten saamia valtionapuja, joita isot yritykset saavat vaikeuttaen niiden pienten ja keskisuurten yritysten asemaa, jotka jäävät tuetta. Yritysten veroedut ovat myös merkittävät ja kohdistuvat suurille yrityksille.Yritystuet ja erilaiset verotuet ovat Suomessa arviolta 3-5 miljardia vuosittain.
Työnantajien kela-maksut poistettiin ja niin heikennettiin sosiaaliturvaa miljardilla eurolla.
Yhteisöveroa alennettiin merkittävästi, eli 24 %:sta 20 %:iin. Tosiasiassa yhteisöveroa maksetaan niihin maihin, joissa verotus on edullisinta ja jossa yrityksillä on toimintaa. Yrityksillä on toimintaa edullisen verotusken maissa, joten käytännössä Suomen yhteisöverotus lienee noin 7-8 %.
Listaamattomien yritysten verotus on Suomessa ollut 0% ja yritysten myyntivoittojen verotus vähäistä... Ongelma on se, että Suomessa on huolehdittu verotuksella ja tukiaisilla yritysten osingonmaksukyvytä - ei siis kilpailukyvystä. Osingonmaksukykyä ovat yritysjohtajat pitäneet tärkeämpänä, kun omat etunsa on sidottu yritysvoittoihin.
Suomessa palkkakustannukset näyttelevät yritysten menopuolella pientä osaa, ehkä noin viidesosaa. Palkkakustannusten ankkurointi kilpailukykyyn ei Suomen vientiteollisuutta pelasta. Yritystuet tulisi sitoa työllistämiseen, uusiin innovaatioihin ja suunnata niitä uusille aloille ja start up -yrityksille - ei siis vanhoille pörssiyrityksille, joille osingonmaksukyky on tärkeintä.
Vienti ei EMU-maissa, eli euroalueen maissa ole vetänyt toivotulla tavalla. Ruotsi ja Norja voivat devalvoida omaa valuuttaansa tarpeen mukaan, Suomi ei euroaan. Niinpä Suomi on riippuvainen eurosta ja vienti euron kurssista, jolle Suomi ei mitään mahda. Olisi ollut kiva lukea Borgin ja Vartiaisen vertailua siitä, miten vientiponnisteluihin vaikuttaa oma valuutta tai euro.
Suomessa on miljoona köyhää. Köyhyyden on todettu periytyvät sukupolvesta toiseen muun muassa opäoikeuden sosiaalipolitiikan ja verotuksen vuoksi. Sosiaalietuuksista kuten eläkkeistä maksetaan progressiivinen vero, mutta pääomatulot ovat tasaverotettuja, alle 30 %. Suomalaisten ostovoima on heikko, pieniä palkkoja ja pätkätöitä varten on luotu asumistukijärjestelmä, kun palkat eivät riitä (ilman kilpailukykyyn ankkurointia) korkeisiin asumiskustannuksiin. Korkeat asumiskustannukset vievät suomalaisten heikkoa ostovoimaa entistäkin heikommaksi. Joten kotimainen kulutus ja kysyntä eivät paranna työllisyyttä pitkään jatkuneen lamana aikana.
Suomessa rikkaat ovat rikastuneet ja köyhien määrä kasvanut ja köyhät entisestäänkin köyhtyneet. Leipäjonoista haetaan puutteelliseen sosiaaliturvaan lisäystä.
Ihmetellä täytyy, miksi suomalaisia veroprofessoreita ei käytetä raportteja laatimaan ja miksi strategiaraportti ostetaan ruotsalaisilta. Vartiainen työskenteli Ruotsissa vastaavassa tehtvässä kuin nyt Suomessa. Ruotsin köyhältä väestönosalta Vartiainen ei Ruotsissa kiitosta saanut, vaikka demarina Ruotsissa toimi.
Borg ja Vartiainen esittävät, että Suomessa hallitus VELVOITTAISI työmarkkinajärjestöt laatimaan KILPAILUKYVYN PALAUTTAVAN PALKKAMALLIN.
Uusi malli tekisi selväksi miten sovelias palkankorotusvara lasketaan ja mikä se on.
Malliin laskettaisiin kilpailukyky, tuottavuuden nousu, hintojen nousu ja työllisyys. Työvoimakustannusten ANKKURIKSI pitäisi paaluttaa KILPAILUKYKY. Pitäisi siis luoda marssijärjestys, onko se perinteinen keskittäminen vai teollisuuden päänavaajamalli kuten muissa Pohjoismaissa. Työmarkkinaosapuolten asia - ei siis kolmikanta kuten Suomessa?
Suomessa yhteiskunnan kannalta edullisimmat kokonaisratkaisut ovat syntyneet, ilman lakkoja, juuri kolmikantayhteistyönä.
Henkilöstöedustus yrityksen hallintoelimiessä olisi em. "taloustuntijoiden" mukaan suotavaa jotta voitaisiin edetä yrityksille tärkeässä paikallisessa sopimisessa.
"Ainakin Ruotsin kokemukset osoittavat, että kun palkkaneuvotteluja käydään yksilöllisesti, ammattiyhdistyliike ja paikalliset luottamusmiehet saavat uudenlaisen merkityksen työntekijöiden neuvottelujen tukemisessa ja auttamisessa", toteavat Borg ja Vartiainen. Suomessa paikallisella sopimisella (EK:n vaatimus) on yritetty romuttaa ammattiyhdistysliike.
Eivät vaikuta ruotsalaiset asintuntijat SUOMI-TIETOISILTA. Ruotsin medbestämmande lag on erilainen kuin Suomen yhteistoimintalaki, jota käytetään apuna irtisanomisissa ja lomautuksissa (korvauksitta) kun tuotannollisista ja taloudellisista syistä lomautetaan ja irtisanotaan. Pohjoismaisten yhteistoimintalakien vertailua olisi toivottu sen sijaan, että
"vientiteollisuuden kilpailukyky tulee paaluttaa työvoimakustannusten ankkuriksi", kuten toteavat.
Suomessa on kilpailukykyä edistetty ja edistetään monin eri tavoin. On lukemattomia yritysten saamia valtionapuja, joita isot yritykset saavat vaikeuttaen niiden pienten ja keskisuurten yritysten asemaa, jotka jäävät tuetta. Yritysten veroedut ovat myös merkittävät ja kohdistuvat suurille yrityksille.Yritystuet ja erilaiset verotuet ovat Suomessa arviolta 3-5 miljardia vuosittain.
Työnantajien kela-maksut poistettiin ja niin heikennettiin sosiaaliturvaa miljardilla eurolla.
Yhteisöveroa alennettiin merkittävästi, eli 24 %:sta 20 %:iin. Tosiasiassa yhteisöveroa maksetaan niihin maihin, joissa verotus on edullisinta ja jossa yrityksillä on toimintaa. Yrityksillä on toimintaa edullisen verotusken maissa, joten käytännössä Suomen yhteisöverotus lienee noin 7-8 %.
Listaamattomien yritysten verotus on Suomessa ollut 0% ja yritysten myyntivoittojen verotus vähäistä... Ongelma on se, että Suomessa on huolehdittu verotuksella ja tukiaisilla yritysten osingonmaksukyvytä - ei siis kilpailukyvystä. Osingonmaksukykyä ovat yritysjohtajat pitäneet tärkeämpänä, kun omat etunsa on sidottu yritysvoittoihin.
Suomessa palkkakustannukset näyttelevät yritysten menopuolella pientä osaa, ehkä noin viidesosaa. Palkkakustannusten ankkurointi kilpailukykyyn ei Suomen vientiteollisuutta pelasta. Yritystuet tulisi sitoa työllistämiseen, uusiin innovaatioihin ja suunnata niitä uusille aloille ja start up -yrityksille - ei siis vanhoille pörssiyrityksille, joille osingonmaksukyky on tärkeintä.
Vienti ei EMU-maissa, eli euroalueen maissa ole vetänyt toivotulla tavalla. Ruotsi ja Norja voivat devalvoida omaa valuuttaansa tarpeen mukaan, Suomi ei euroaan. Niinpä Suomi on riippuvainen eurosta ja vienti euron kurssista, jolle Suomi ei mitään mahda. Olisi ollut kiva lukea Borgin ja Vartiaisen vertailua siitä, miten vientiponnisteluihin vaikuttaa oma valuutta tai euro.
Suomessa on miljoona köyhää. Köyhyyden on todettu periytyvät sukupolvesta toiseen muun muassa opäoikeuden sosiaalipolitiikan ja verotuksen vuoksi. Sosiaalietuuksista kuten eläkkeistä maksetaan progressiivinen vero, mutta pääomatulot ovat tasaverotettuja, alle 30 %. Suomalaisten ostovoima on heikko, pieniä palkkoja ja pätkätöitä varten on luotu asumistukijärjestelmä, kun palkat eivät riitä (ilman kilpailukykyyn ankkurointia) korkeisiin asumiskustannuksiin. Korkeat asumiskustannukset vievät suomalaisten heikkoa ostovoimaa entistäkin heikommaksi. Joten kotimainen kulutus ja kysyntä eivät paranna työllisyyttä pitkään jatkuneen lamana aikana.
Suomessa rikkaat ovat rikastuneet ja köyhien määrä kasvanut ja köyhät entisestäänkin köyhtyneet. Leipäjonoista haetaan puutteelliseen sosiaaliturvaan lisäystä.
Ihmetellä täytyy, miksi suomalaisia veroprofessoreita ei käytetä raportteja laatimaan ja miksi strategiaraportti ostetaan ruotsalaisilta. Vartiainen työskenteli Ruotsissa vastaavassa tehtvässä kuin nyt Suomessa. Ruotsin köyhältä väestönosalta Vartiainen ei Ruotsissa kiitosta saanut, vaikka demarina Ruotsissa toimi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ruotsi ja Norja devalvoivat valuuttojaan. Suomi on riippuvainen EU:sta, joten Suomella ei ole omaa valuuttaa ja mahdollisuutta devalvoida. Kun vienti ei vedä, niin siitä syytetään suomalaisten työehtoja tai palkkapolitiikkaa. Tosiasiassa Suomessa pätkätyöt ovat kovasti lisääntyneet ja palkat ovat elinkustannuksiin nähden pienet. Suurella palkka ei riitä edes asumismenoihin. Ruotsissa asumismenot ovat pienemmät. Ruotsalaisilla on oma kruununsa, jonka arvon määrittävät itse. Ruotsissa on "myötämääräämislaki", joka edellyttää työnantajien ja työntekijöiden vaikuttavampaa yhteistyötä. Suomen maataloustuet ja yritystuet ovat suuret ja Suomi on Ruotsia tuntuvasti enemmän velkaantunut. Suomen heikkenevää huoltosuhdetta ei hoideta siten, että työntekijöiden työehtoja heikennetään ja tuotanto siirretään halpatyövoiman maihin, kun ensin Suomesta on saatu kaikki mahdolliset tukiaiset ja veroedut.
Ruotsissa ihmetellään Suomen kasvavia leipäjonoja, kun vastaavia ei hyvinvointivaltio Ruotsissa ole. Suomessa niitä ei enää ihmetellä, leipäjonoista on tullut sosiaaliavun jatke puutteellisen sosiaaliturvan takia. Eikö Suomessa on suomalaiseen yhteiskuntaan perehtyneitä taloustieteilijöitä ja veroasiantuntijoita, kun pitää käyttää ruotsalaisten suomi-tuntemusta raporttien laatimiseen? Vai tiedetäänkö Ruotsissa Suomen asiat Suomea paremmin?