Pikahälytys Itämerellä: Nato-hävittäjät ilmaan – V

Pikahälytys Itämerellä: Nato-hävittäjät ilmaan – Venäjältä taas riskiliike
Itämeren yllä tapahtui myöhään tiistaina jälleen kummia. Italialaiset Nato-hävittäjät hälytettiin pikavauhtia ilmaan Liettuassa useiden venäläiskoneiden yllättävän lennon vuoksi.
Liettualaisen Delfi.lt-sivuston ja BNS-uutistoimiston mukaan Naton valvontavuorossa olleet italialaiskoneet kävivät tunnistamassa venäläiskoneet ja saattoivat nämä kauemmas Liettuan ja Latvian ilmatilasta. Liettuan puolustusministeriöstä vahvistettiin keskiviikkona, että venäläisiä sotakoneita oli liikkeellä 11 kappaletta.

Venäläiskoneet eivät olleet ilmoittaneet lentosuunnitelmiaan ja niiden liikkumisesta ilmoittavat tutkalaitteet olivat pois päältä. Ne eivät myöskään vastanneet yhteydenottopyyntöihin. Koneet lensivät Itämeren yllä Venäjältä Kaliningradin erillisaluetta kohti. Koneiden lento voi liittyä Venäjän tiistaina julkistamiin massiivisiin sotaharjoituksiin.


Venäjän koneiden toistuvia ilmatilaloukkauksia ja yllätyslentoja on arvosteltu läntisessä Euroopassa muun muassa siksi, että niiden katsotaan vaarantavan siviililentoliikennettä.

us
1963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nato on kova perässälentäjä.

Viimeksi kun Venäjä lennätti sotakoneitaan pikkusen tavallista enemmän Venäjän ja Kaliningradin väliä niin ekana loppuivat Naton rahat ja Viron, Latvian, Liettuan, myös Suomen oli kaivettava lisää rahaa ilmavoimille.

Hollanti ja Ranska eivät halunneet maksaa Naton perässälentoja eikä USA.

Äänestä
  • TODELLISUUDESSA Vrenäjä itse poltti vähiä varojaan turhaan lentelyyn ja Nato pystyi seuraamaan ohilentoja ilmaiseksi tutkilla. Vain selvä rajarikko edellyttää tunnistuslentoja!

    Tunnistuslennoille löytyivät helposti maksajat ja koko hommassa kusi Venäjä vain omalle kintulleen!

    Äänestä

natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Taas itä koneet

Äänestä

Veljet andertson ja masson ottaa varmaankin samasta pullosta ja päättivät taas painavin sanoin osallistua keskusteluun.

Äänestä

miten sama maa aina voi loukata Naapureiden rajoja? r...än koneet lentokieltoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Noi jutut voidaan kyseinalaistaa. Vaikka natokiimaset orkkuja niistä saavatkin.

Äänestä
  • Niinhän te kyseenalaistattekin. Kaiken. Mutta me mennään Natoon, niin että heilahtaa.

    Äänestä

  • Kerroppa sinä "ajatusten aurinko", miten kyseenalaistat ja ymmärrät sen kun 11 kpl sotilaskoneita rikkoo yhtäaikaa kansainvälisiä sopimuksia ja määräyksiä pitämällä tutkalaitteensa pois päältä ja tunkeutumalla yhdessä kohti vieraan valtion ilmatilaa.

    Toivottavasti Nato-maiden lentäjistä ei koskaan tule niin vastuuttomia ja hulluja, että alkaisivat tekemään samaa.

    Äänestä

Natoon olisi pitänyt ymmärtää liittyä jo vuosia sitten. On suoranaista hulluutta, että Suomi on ainoana Venäjään rajoittuvana EU-maana Naton ulkopuolella.

Tärkeintä on kuitenkin pitää oma puolustuskyky riittävällä (nykyistä paremmalla) tasolla.

Talossakin tulee olla kunnollinen kotivakuutus vahinkojen varalle, samoin on ajateltava turvallisuudesta.

Pienet, Suomen kaltaiset maat selviytyvät varmuudella, kunhan ymmästävät yhdistää voimavaransa ja littoutuvat puolustusasioissa keskenään.
("Vara on viisautta, eikä vahingon enne" Kansan viisaus)

Äänestä

Olis ampunut pari paskalaisia eikä ne enää lentelee mihin sattuu. Rauhoitus lääke on yksinkertainen.

Äänestä

Turkki on jämäkkä Nato-maa. Loppui Igorin leijailu Turkin ilmatilassa, kuin kanan lento ennen pataanjoutumista. Tämän takia pietarilaiset täällä jokaisessa ketjussaan mainitsevat turkkilaiset.

Äänestä

Pikahälytys Itämerellä: Nato-hävittäjät ilmaan – Venäjältä taas riskiliike

Äänestä

Natoon

Äänestä

Jatkuvaa r...än uhoa ja lentelyä. Natoon heti

Äänestä

Jatkuvaa r...än uhoa ja lentelyä. Natoon heti. itä uhka on todellinen

Äänestä

Natoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas kirjoitti:

Pikahälytys Itämerellä: Nato-hävittäjät ilmaan – Venäjältä taas riskiliike
Itämeren yllä tapahtui myöhään tiistaina jälleen kummia. Italialaiset Nato-hävittäjät hälytettiin pikavauhtia ilmaan Liettuassa useiden venäläiskoneiden yllättävän lennon vuoksi.
Liettualaisen Delfi.lt-sivuston ja BNS-uutistoimiston mukaan Naton valvontavuorossa olleet italialaiskoneet kävivät tunnistamassa venäläiskoneet ja saattoivat nämä kauemmas Liettuan ja Latvian ilmatilasta. Liettuan puolustusministeriöstä vahvistettiin keskiviikkona, että venäläisiä sotakoneita oli liikkeellä 11 kappaletta.

Venäläiskoneet eivät olleet ilmoittaneet lentosuunnitelmiaan ja niiden liikkumisesta ilmoittavat tutkalaitteet olivat pois päältä. Ne eivät myöskään vastanneet yhteydenottopyyntöihin. Koneet lensivät Itämeren yllä Venäjältä Kaliningradin erillisaluetta kohti. Koneiden lento voi liittyä Venäjän tiistaina julkistamiin massiivisiin sotaharjoituksiin.


Venäjän koneiden toistuvia ilmatilaloukkauksia ja yllätyslentoja on arvosteltu läntisessä Euroopassa muun muassa siksi, että niiden katsotaan vaarantavan siviililentoliikennettä.

us

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu