Tapahtui kuukausi sitten mutta kerrottiin julkisuuteen vasta tänään. Kolme psrikymppistä mustaa miestä pummasi nelikymppiseltä suomalaiselta tupakkaa ja kun ei omlut tarjota niin nuo mustst hakkasivat suomalaisen raa'asti. Näitä ja raiskauksia sekä tappojakin mamujen taholta tapahtuu jo vähintään viikoittain. Jotain pitäisi tehdä nopeasti ettei ongelma räjähdä kuten on käynyt Ruotsissa. Suomessa syntyneet mamujen teiniikäiset lapset muodostsvst suuren vaaratekijän aikuisten rinnalla. Noista teineistä osa uhoaa keskellä päivää ksupungilla varsinkin jos ykdikin kantasuomalainen on niitten porukassa. Tämän olen huomannut että jos olisin pienempi niin päälle kävisivät ja vaikka olen iso niin en saa lyödä niitä villejä 15-16 v. mamu teini poikia.
Kolme mamua hakkasi Pasilassa suomalaisen
tarttistehä
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tässä kanssa yksi tarina, josta kyllä olen varma, että tämä on intopersun toistoja. Mhataako itsekään ymmärtää miksi sitä pitää toistona syöttää palstalle. Eipä näy suomipojan keksinäisiä puukotuksiakaan ja muijan pieksijäisiä palstalla toistuvasti, mutta tälläistä kyllä. Ei oikein tervettä toimintaa tämäkään.
Oletko sattumoisin tutustunut tilastoihin maahanmuuttajien tekemistä rikoksista?
So, täällä iltistä toistelemallako asiat paranee, vai mikä on tarkoitus? Kyllä edelleen suomalaiset ovat suurin uhka suomalaiselle - viikonloppuisin.
Aika heikolla on, jos muutama mamu terrorisoi ja piekseen kännipäisiä keski-ikäisiä suomalais-äijiä.
Leikataan maahanmuutosta! - äänestäkää PeruSSuomalaisia!
Ihan totta hei pellet. Opetelkaa nyt edes kirjoittamaan. Ei ole hyvää mainetta persuille, jos täällä kirjottavat pelkän peruskoulun käyneet idiootit.