Kummin päin se oikein päin on? Loogisesti vai sydämellä? Ne ei aina samaa päätöstä tee?
Ymmärtämisestä:
13
<50
Vastaukset
- tieteenharrastaja
Sekä että.
Sydämellä tehtäville päätöksille on paljon tilaa elämän eri alueilla. Seilläkin logiikka on avuksi, jos päätöksillä pyrkii johonkin, koska sydänkään ei pysty tuottamaan loogisesti mahdottomia asioita. - jyri
Evokit ajattelevat suurella uskovalla sydämellä vaikka hikitissit todellisiksi.
Minä ymmärrän että jos katsotaan vaikkapa hevosen evoluuttista sukupuuta joka kuvailee erilaisia hevosenkaltaisia eläimiä eri vuosimiljoonilta kyllä silloin tulee väistämättä sydämen kautta mieleen ajatus siitä kuvasarjan todellakin täytyy ainakin pääsääntöisesti kuvata todellista tapahtumasarjaa koska niin kuvasarjan tekijä kuin evoluutioon uskovat auktoriteetit haluavat meidän niin uskovan.
Kylmä sydämetön faktatodellisuus kertoo kuitenkin sen ettei noille kovin erilaisille eläimille kuitenkaan voida millään keinolla varmentaa toisistaan periytymisiä.
Tämän faktan myöntäminen on todellinen haaste, ja sen voivat voittaa vain ne todella älykkäät tutkijat jotka tekevät jatkuvasti uutta tiedettä haastaen rohkeasti vanhoja uskomuksia. Siis MTK seuraa juuri tätä haastamista.- Evokkinen
Höpöhöpö, minä uskon lujasti että Lucy on esivanhempamme ja erectus ja habilis myös vaikka eihän ne nyt varmaankaan suoraan samaa sukupuuta ole. Ja uskon tämän niin vakaasti olevan totta että panen siitä pääni pantiksi.
- Krevo
Onko ne kaikki välimuodot olleet omalla Telluksellamme, vai onko mielestäsi muualla avaruudessa kaikki puuttuvat lenkit, jotka ufoukot, koska Jumalia ovat, käyvät tänne pudottelemassa, aika ajoin?
- Mooseksenpoika
Koska moraalia vailla olevat evolutionostit ovat itsekkäitä sydämettömia omaa etuaan ajavia mulkeroita niin eiväthän he voi sydämellään mitään ajatella, joten jyri on vääärässä. Evokit eivät ajattele myöskään omilla aivoillaan vaan kuten Repe joka uskoo evoluutioon koska toiset ovat sanoneet että se on totta.
- Laki-aki
"Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi"
Kiitos jyrbä taas. Ne toiset sanoivat niinkin, että komeetan pinnalle laskeutumaan voidaan muka lähettää jokin luotain. Minä höperö uskoin, vaikka olisin helposti voinut itse ajatellen, taivaalle katsellen ja raamattua lueskellen todeta, että eipä tule puuha onnistumaan.
Aina pitää siis tutkia ja pohtia ihan itse, eikä missään tapauksessa uskoa asian jo tieteellisesti tutkinutta tiedemiesten divisioonaa.
"eiväthän he voi sydämellään mitään ajatella"
Eivät tietenkään voi. Aivot ovat ne jolla ajatellaan. Sydämen tehtävä on toimia lähinnä veripumppuna. Vai muuttuuko ihmisen persoona tai ajattelu sydämensiirron seurauksena?RepeRuutikallo kirjoitti:
Tokihan ajattelu muuttuu, kun äkkikuolemanpelko yleensä hellittää ainakin vähän...;)
Niin... joskus tulee mieleen että näiden kikkeliuskontojen edustajien on pakko ajatella palleillaan. Mistä muuten kumpuaisi jatkuva kiinnostus toisten ihmisten sukupuolielämään?
exhellari86 kirjoitti:
Niin... joskus tulee mieleen että näiden kikkeliuskontojen edustajien on pakko ajatella palleillaan. Mistä muuten kumpuaisi jatkuva kiinnostus toisten ihmisten sukupuolielämään?
Omaansahan on vaikea hallita, kun alapää ei oikein ota yläpään käskyjä vastaan. Siispä kiinnitetäänkin huomio niiden toisten sensuaalipuuhiin, ja mikäs on kiinnittäessä, kun on oikein jumalan valtuutus.
Kun ihminen tulee uskoon, hän saa viisauden tehdä loogisia päätöksiä, jotka ovat sopusoinnussa sydämen uskon kanssa.
Usein kyllä kuulostaa siltä, että ajattelusi kumpuaa jostain ihan muusta elimestä kuin aivoista. Ehkä se elin sitten on pumppu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096606Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884241L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453559TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72941Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251551- 66978
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55953- 9939
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193918Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47899