Mamu raiskaa 17 kertaa useammin kuin suomalainen

Tästä_vaijetaan

"Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilaston mukaan Afrikassa ja Lähi-Idässä syntyneiden suhteellinen osuus raiskauksista on 17-kertainen suomalaisiin verrattuna.

Tilaston tehnyt erikoistutkija Matti Lehti on todennut jo aiemmin, etteivät ikä, sukupuoli, ansiotaso tai asuinkunta selitä ilmiötä.

Hänen mukaansa tutkimuksessa ei ole selvitetty tarkkoja syitä eri väestöryhmien välisiin eroihin.

Lehden mukaan erään erona on, että suomalaiset raiskaavat usein humalassa, maahanmuuttajat selvin päin".

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/273987-tutkijat-valttelevat-yle-ulkomaalaisten-raiskauksista-ei-haluta-puhua

Hänen mukaansa raiskaustilastojen väliset jyrkät erot eivät selity sillä, että syntyperäiset suomalaiset raiskaavat usein lähipiiriin lukeutuvia kun taas ulkomaalaiset ennestään tuntemattomia.

Oikeuspsykologi Helinä Häkkänen-Nyholmin mukaan tilastoa voivat selittää kulttuuriset erot

– Muista kulttuureista tulleet miehet eivät välttämättä ymmärrä, että suomalaisen naisen sanoma ei todella tarkoittaa eitä, hän sanoo Ylelle.

Vähälle analysoinnille julkisuudessa jää jatkuvasti myös maahanmuuttajanaisten kohtaama kotiväkivalta.

Maahanmuuttajia auttavassa Monika Naisissa on arvioitu, että jopa 90 prosenttia maahanmuuttajataustaisista naisista on kokenut kotiväkivaltaa. Maahanmuuttajien riski joutua kotiväkivallan uhriksi on kolminkertainen kantasuomalaisiin naisiin nähden.

Martti Lehden mukaan maahanmuuttajanaisten osuus korostuu myös raiskausten uhreissa.

38

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikki_tietää_hys_hys

      Ei tuo ole uutinen.

      • TiedossaOn

        No ei ole.


      • Työmiess
        TiedossaOn kirjoitti:

        No ei ole.

        Miksi Put put miehet raiskaa?


    • nollatoleranssia

      Yksikin mustaturpa on täällä liikaa.

      • vidutus

        Nythän ilta-lässyssä oli jo itku-uutinen kuinka mamut ovat jo muuttuneet uhreiksi. Joukkoraiskauksen jälkeen mamu-reppanoita kohtaan on tullut rasistista käytöstä. Eli he ovat todellisia uhreja. Voi poloisia.


    • TehoEnergiaJUOMA

      http://www.adressit.com/tasa-arvoinen_sananvapauslaki_suomeen

    • Ntrilettitjuuyytt

      OSAATTEKOLASKEA?.Kyllä tuo emävale.17x4000=68000. Siis väittämä oli että somput ja lähiidästä tulleet raiskaisivat 68000 kertaa .

      • StubbinMatematiikaa

        Sarkasmia?


      • NaurattaaKovin

        Suvakkireppanan laskutaito on surkea.


      • HyvinMeni

        Vaikuttaa niin tyhmältä, että taitaa olla afrikasta. Ei voi kommentoidu muuta kuin silloin kun yhteenlaskutehtävän tulos on alle viisi.


      • jhgds
        HyvinMeni kirjoitti:

        Vaikuttaa niin tyhmältä, että taitaa olla afrikasta. Ei voi kommentoidu muuta kuin silloin kun yhteenlaskutehtävän tulos on alle viisi.

        Niin tekee.


    • FaktatPeliin

      Siinäpä suvakeille faktaa.

    • ja_nopeammin

      se on 10 s ja homma valmis.

    • Springcoming

      Ja kevät on tulossa...

    • RasistiapinaVouhottaa

      Rasistiapinan tuhjänpäiväistä vouhotusta, tänäänkin ollut kaksi kantasuomalaisen tekemää törkeää raiskausta otsikoissa, mamujen tekosia ei enää ole kuin uutisankoissa!

      • TaasValehtelet

        Laitapa linkkiä!


    • sierjeg

      Kaikkihan tuon tietää raiskaavat ja anteeksi saavat suvakeilta tyhmiä kun ovat raiskaajat ja suvakit samaa villaa!!

    • TyypillistäVähättelyä

      Tuo on jo osoitettu valheeksi miljoona kertaa. Matut raiskaavat paljon useammin.

    • sdsdfsdfaf

      Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos:

      Korkein rikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä, 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Itä-Euroopassa (ilman Venäjää) syntyneiden miesten rikollisuustaso oli noin kymmenkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Myös kaikissa muissa maahanmuuttajaryhmissä rikollisuustaso oli syntyperäisiä suomalaisia korkeampi, ainoa poikkeus olivat Oseaniassa syntyneet, joilla ei aineistossa ollut ainoatakaan raiskausrikosta. Suomessa syntyneiden maahanmuuttajataustaisten miesten rikollisuustaso oli yli kuusinkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden (kuvio 7).

      http://www.optula.om.fi/fi/index/julkaisut/tutkimuksia-sarja/maahanmuuttajatrikostenuhreinajatekijoina.html

      • 17-kert

        Kovat ovat lukemat!


    • ggsgsdg

      No tämähän ei ole uutta tietoa muille kuin suvakeille.

    • huomenta-matoaivot

      Kysykää raiskausten uhreilta, kumpi heihin koskee enemmän: raiskaus vai prosentti.

    • RaiskaavatParasitoidit

      Turkin rannikkovartiosto hölmöilee:
      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1457755946114?ref=hs-nprio-3-1
      -Egeanmerellä kuvattu video näyttää, kuinka turkkilaiset rannikkovartijat hakkaavat kepeillä siirtolaisia kuljettanutta venettä.
      Mitä ne jollain kepeillä hakkailee näiden Suomessakin raiskaavien suklaanappisilmäisten sieluttomien saatananpalvojien veneitä?
      Ampuisvatten reikiä niiden veneisiin, jos eivät muuten kehtaa suoraan niitä räiskiä.
      Toisaalta, mikähän tekee Hyysäri-Sanomien mielestä laittomasti maahantunkeutuvista karvaperskultamunista "siirtolaisia", outoa kertakaikkiaan..?

    • On hyvä tiedostaa myös suhteellinen osuus. Lapsille vaarallisin miesikäluokka on 18-20 -vuotiaat. Rikos- ja pakkokeinotilaston tietokantataulukoiden sekä väestötilaston tietokantataulukoiden pohjalta; suomalaissyntyisistä 18-20 -vuotiaista miehistä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syylliseksi epäiltiin 163 miestä, eli yhteensä 0,17 prosenttia kaikista suomalaissyntyisistä tuon ikäisistä miehistä. Ulkomaalaistaustaisten kohdalla epäilyjä oli 47, mikä tekee 0,86 prosenttia samanikäisistä ulkomaalaistaustaisista.

      Raiskausten suhteen vaarallisin miesikäluokka puolestaan on suomalaistaustaisista miehistä 15-17 -vuotiaat, joita raiskauksesta epäiltiin 62 tapauksessa; 0,072 prosenttia ikäluokasta. Ulkomaalaistaustaisten vaarallisin ikäluokka tässä asiassa oli 21-24 -vuotiaat. Epäiltyjä 29, eli 0,3 prosenttia tuon ikäluokan ulkomaalaistaustaisista miehistä.

      Iän myötä vaarallisuus yleisesti ottaen laskee, mutta myös muuttuu niin päin, että ulkomaalaistaustaiset ovat turvallisempia. Muutos alkaa ikäluokasta 45-49, jossa suomalaistaustaisista 0,03 prosenttia oli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltynä ja 0,02 prosenttia raiskauksesta, kun taas ulkomaalaistaustaisissa prosentit olivat 0. Näin jatkuu jokaisessa ikäluokassa tästä ylöspäin sillä ainoalla poikkeuksella, että 50-54 -vuotiaista ulkomaalaistaustaisista 6 (0,06%) oli epäiltynä raiskauksesta. Muutoin heidän prosenttiosuutensa ovat kaikista ikäluokista näistä ylöspäin puhdas nolla suomalaistaustaisten jatkaessa samoja tekoja pienenevin osuuksin.

      Lasten seksuaaliset hyväksikäyttäjät ja raiskaajat ovat siis sekä suomalais- että ulkomaalaistaustaisissa pieni marginaalinen osuus ja valtaosa on meitä kunnollisia ihmisiä.

      • Lisäyksenä, että lukemat ovat vuodelta 2014.


      • Tilastoteivalehtele

        "Lasten seksuaaliset hyväksikäyttäjät ja raiskaajat ovat siis sekä suomalais- että ulkomaalaistaustaisissa pieni marginaalinen osuus ja valtaosa on meitä kunnollisia ihmisiä."

        Pieni ulkomaalaistaustaisissakin toki, mutta kantaväestöön verrattaessa _moninkertainen_ osuus porukasta kuitenkin.


      • Tilastoteivalehtele kirjoitti:

        "Lasten seksuaaliset hyväksikäyttäjät ja raiskaajat ovat siis sekä suomalais- että ulkomaalaistaustaisissa pieni marginaalinen osuus ja valtaosa on meitä kunnollisia ihmisiä."

        Pieni ulkomaalaistaustaisissakin toki, mutta kantaväestöön verrattaessa _moninkertainen_ osuus porukasta kuitenkin.

        Sehän on toki ollut tiedossa iät ja ajat, tosin - kuten yllä olevista lukemista näkyy - riippuu myös ikäluokasta.


      • SaatanallisetSäkeet
        Tilastoteivalehtele kirjoitti:

        "Lasten seksuaaliset hyväksikäyttäjät ja raiskaajat ovat siis sekä suomalais- että ulkomaalaistaustaisissa pieni marginaalinen osuus ja valtaosa on meitä kunnollisia ihmisiä."

        Pieni ulkomaalaistaustaisissakin toki, mutta kantaväestöön verrattaessa _moninkertainen_ osuus porukasta kuitenkin.

        Niinpä, kumma juttu toi suklaanappisilmäisten sieluttomien saatananpalvojien rituaaliraiskausten vähättelijöiden ryhmä, joka peilaa tolla "raiskaahan ne suomalaisetkin"-kortilla saatananpalvontarituaallien hyväksyntää Suomessa.
        Toisaalta niistäkin taitaa hyvin moni itse olla juuri noita suklaanappisilmäisiä karvaperskultamunamatuja omiaan puolustelemassa...


      • SaatanallisetSäkeet kirjoitti:

        Niinpä, kumma juttu toi suklaanappisilmäisten sieluttomien saatananpalvojien rituaaliraiskausten vähättelijöiden ryhmä, joka peilaa tolla "raiskaahan ne suomalaisetkin"-kortilla saatananpalvontarituaallien hyväksyntää Suomessa.
        Toisaalta niistäkin taitaa hyvin moni itse olla juuri noita suklaanappisilmäisiä karvaperskultamunamatuja omiaan puolustelemassa...

        Jos on itse vetänyt rajaviivaan välille 'suomalaiset' ja 'ulkomaalaiset', niin saattaa olla yllättävää, että moni muu vetää sen esimerkiksi tämän asian tiimoilta välille 'raiskaajat' ja 'kunnolliset'. Minä en samaistu suomalaisiin raiskaajiin sen enempää kuin kehenkään muuhunkaan raiskaajaan, joten minua eivät kiinnosta 'raiskaahan ne suomalaisetkin' -kortti tmv. omituinen keksintö, jossa yhdestä raiskauksesta puhuva muka puolustelee toista raiskausta. Tuollainen ajatusmalli sopii toki heille, jotka laskevat kuuluvansa samaan porukkaan, kuin suomalaiset raiskaajat.


    • raiskaugeenikö

      Nuo tekevät vain sitä, mikä on tuollaisille luontaisinta.

    • pusikkoonvaan

      Niin kun naiset hymyilevät ---tule luokseni ---hymyn ,niin hyvin kasvatetut pojat ovat valmiina auttamaan. Joku numeronikkari sitten laskee prosentteja ,kun tytöt huutelee ,että minuakin on naitu.

    • prian

      ei mitään ihmellista,,,kaikki mitä ihminen tekee riipuu annetuilla mahdollisuksilla,,,
      ei o rangaistuken,,,rikos kasvaa,,,,demokratia on paiskanut p,skaksi kaikki ja se on levinyt kaikkialla,,,,kunnonväki tulekin nauttimaan lopputuloksesta kun on,,,antanut
      tapahtua kaiikea,,sitä ja tätä,,
      nihilisteja tule laulaman,,,,annoin sormen,,otti koko käs,,,ei,,ei ,,,on otettu jo koko
      body,,,,,

    • jasmiiniton

      jasmiini_kukassa tyrmäsi tuon tutkimuksen valheellisena.
      Hän sanoi, että tutkimusten tulokset ovat sellaisia kuin niiden maksaja haluaa niiden olevan. Eli Oikeuspoliittinen Tutkimuslaitos on ostettavissa.
      Toisin sanoen Oikeuspoliittinen Tutkimuslaitos on rasistinen laitos.
      Tätä jasmiini_kukassa siis tarkoitti.

    • tiedottakaa_perilleasti

      Laita youtubeen video jossa kerrotaan esim. neljällä kielellä, että täällä raiskaus on RIKOS ja sitten näytät > miltä näyttää turpakäräjät > vanhankansan malliin > jos raiskaa.

      Täällä ei raiskata, jos ei osaa käyttäytyä, saa painua helvettiin ihan omalla kustannuksella. Kuljetus rajalle ja potku persuuksille.

      sitten teette sinne runkkausohjeet arabiankielellä - opetelkoot tumputtamaan, ettei tarvii raiskata. > kahva käteen ja eestaas.

      ja sitten ohjeet siitä miten käytetään kondomia. Jos äijät lipsuttelee ja raiskaa, niillä kaikilla on jokin tauti, jonka ne vie myös kotiin vaimoilleen ja ne tartuttaa sillä kaikki.

      TUUBI on hyvä kanava tiedottaa ja opettaa.

      LOPPU RAISKAUKSILLE

      • päivittäkäätätä

        tehkää tästä modeni versio

        sitten lanseerataan sana "turpakäräjät" ja näytetään miksi niin tehdään ja mitä sitten tapahtuu.

        Opetelkoot kuria ja kasvatusta näin. MATUT osaa hakata, tehdään se nyt oikeista syistä - eikä viihteen vuoksi (kuten he itse tekevät)

        https://www.youtube.com/watch?v=kaBmRrw2Nok


    • tuleeselkärangasta

      Noiden toimintaa ei ohjaa äly vaan alkukantaiset vietit.

    • pedoprofeetanpalvojiako

      Suklaanappisilmä karvaperskultamunamatu, oi siinäpä meidän kaikkien kantasuomalaisten ihannegeeninen rodunjalostaja..nauraa räkäisesti pitkään hän.
      Oliko tuosta muuten mitään tutkimusta, miten nämä sekatapaukset - jos se tyypillinen tapaus äiti kantasuomalainen vaaleevamppi ja isä suklaanappisilmä etnovärkki - miten näiden urosjälkeläiset, lapsiin sekaantumiset, raiskaukset ynnä muu rötöstelytaipumus - tutkimustietoa ?
      Kaikistahan niistä tulee tilaisuuden tullen näitä turhajulkkis etnotausta turhamulkero lääninsonnisia kymmenien tinterihupakoiden kera sänkykammariseksileikkejä harjoittavia leikit salavideokuvaavia lehmänpaskaläjä päälaella turjakkeita, tuohan nyt jo tiedetään, mutta miten ne alaikäisiin sekaantumiset näiden kohdalla ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      206
      3180
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2053
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1682
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      189
      1627
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      173
      1540
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      184
      1442
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1288
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1241
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1218
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1131
    Aihe