Kilvoittelen vakavasti syntiä vastaan. Kilvoittelen ja teen parannusta synneistäni uskossa ja Jumalan voimasta enkä omassa voimassani. Tahdon tehdä Herran Jeesuksen tahdon, mutta lisäksi olen huomannut, että olen onnellisempi niinä aikoina, kun parannukseni tuottaa hedelmää. Synnistä pois kääntyminen tekee minun sisäisesti onnellisemmaksi ja rauhallisemmaksi ihmiseksi.
Valitettavasti käy kuitenkin monesti niin, että kun huomioni herpaantuu tai olen huonolla tuulella, lankean syntiin ajatuksissani, sanoissani tai teoissani, useimmiten ajatuksissani ja sanoissani. Joskus huomaan että olen lankeamassa syntiin juuri ennen lankeemusta, kun minulla vielä olisi mahdollisuus olla tekemättä sitä, mutta emotionaalinen lataus syntiä kohti on niin kova, että liian usein teen sen siitä huolimatta.
Minulla on kysymys kilvoitteluun ja parannukseen liittyen. Osaisiko joku neuvoa? Koska olen hyvin käytännöllinen ja tietyllä tavalla yksinkertainen ihminen, toivoisin ettei tähän ketjuun tulisi ateistista trollaamista ja liberaalien ja konservatiivien tai uskokeskeisten ja parannuskeskeisten välistä riitelyä, koska sellainen vaikeuttaa tällaisen yksinkertaisen ihmisen ymmärrystä.
KYSYMYKSENI:
*** Jos tietää jonkin sinällään neutraalin ja ei-synnillisen sosiaalisen tilan, esim. jonkin kristillisen nettifoorumin, todennäköistävän syntikiusausta ja syntiinlankeemusta loukkantumisen, provokaation ja mielipahan vuoksi, onko Jumalan Sanan valossa parempi välttää sitä tilaa kokonaan vai mennä siihen tilaan kiusauksista huolimatta ja kilvoitella siellä kiusauksia vastaan? ***
Nettifoorumi on vain yksi esimerkki. Älkää siis takertuko siihen.
Valitettavasti käy kuitenkin monesti niin, että kun huomioni herpaantuu tai olen huonolla tuulella, lankean syntiin ajatuksissani, sanoissani tai teoissani, useimmiten ajatuksissani ja sanoissani. Joskus huomaan että olen lankeamassa syntiin juuri ennen lankeemusta, kun minulla vielä olisi mahdollisuus olla tekemättä sitä, mutta emotionaalinen lataus syntiä kohti on niin kova, että liian usein teen sen siitä huolimatta.
Minulla on kysymys kilvoitteluun ja parannukseen liittyen. Osaisiko joku neuvoa? Koska olen hyvin käytännöllinen ja tietyllä tavalla yksinkertainen ihminen, toivoisin ettei tähän ketjuun tulisi ateistista trollaamista ja liberaalien ja konservatiivien tai uskokeskeisten ja parannuskeskeisten välistä riitelyä, koska sellainen vaikeuttaa tällaisen yksinkertaisen ihmisen ymmärrystä.
KYSYMYKSENI:
*** Jos tietää jonkin sinällään neutraalin ja ei-synnillisen sosiaalisen tilan, esim. jonkin kristillisen nettifoorumin, todennäköistävän syntikiusausta ja syntiinlankeemusta loukkantumisen, provokaation ja mielipahan vuoksi, onko Jumalan Sanan valossa parempi välttää sitä tilaa kokonaan vai mennä siihen tilaan kiusauksista huolimatta ja kilvoitella siellä kiusauksia vastaan? ***
Nettifoorumi on vain yksi esimerkki. Älkää siis takertuko siihen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Elämän tiellä pysymiseen auttaa päivittäinen Jumalan Sanan lukeminen ja tutkiminen (Raamatun kirja kerrallaan). Muista rukoilla, ja pitää yhteyttä myös muihin uskoviin.
"Jos tietää jonkin sinällään neutraalin ja ei-synnillisen sosiaalisen tilan, esim. jonkin kristillisen nettifoorumin, todennäköistävän syntikiusausta ja syntiinlankeemusta loukkantumisen, provokaation ja mielipahan vuoksi, onko Jumalan Sanan valossa parempi välttää sitä tilaa kokonaan - -"
- Kannattanee välttää. Jos jokin paikka sinulla tuottaa taipumusta syntiin, niin tuskin on Jumalan tahto, että sinne menet?
Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Otan siitä neuvoa.
Tähän sopisi varmaan Jeesuksen kysymys, jonka Hän esitti Pietarille: "rakastatko sinä minua?" Itse ainakin löydän avun rakkaudesta Jeesukseen syntiä vastaan kilvoitellessani, koska jos oikeasti rakastaa jotakuta, ei halua tehdä Häntä surulliseksi. Ja siellä Jeesuksen ristin juurellahan meidän paikkamme on, siellä missä synnit annetaan anteeksi ja missä Jumalan rakkaus on niin ilmeinen.
Joten neuvoisin sinua menemään tilanteisiin rakkaus Jeesukseen sydämessäsi ja koko olemuksessasi. Silloin pystyt rakastamaan lähimmäistäsikin ja toimit heidän parissaan Jeesuksen todistajana, jotta hekin pelastuisivat. Esim. nettifoorumeilla toimi puhtaasti Herran todistajana, menihän Jeesuskin juuri syntisten pariin. Puhu Herran totuutta, mutta älä itse provosoidu äläkä rupea riitelemään, kun totuutta vastaan hyökätään, vaan tee kaikki Jeesuksen rakkaudesta käsin, kuitenkin totuudesta tinkimättä.
Joten kun synti meinaa ottaa vallan, muista Jeesuksen rakkaus sinua kohtaan, kuinka paljon Hän on kärsinyt vuoksesi, jotta saisit olla vapaa synnistä. Rakasta Häntä, ihanaa Jeesusta, niin synnin otekin kirpoaa. Rukoile aina ja muista aina Jeesuksen risti, sieltä saat voiman syntiä vastaan. Siunausta sinulle, jatketaan matkaa yhdessä :)
Kiitos vastauksestasi. Kyllä se niin on, että jos pitää ajattelunsa säännöllisesti Herrassa ja Hänessä totuutena, on vähemmän altis provosoitumaan loukkauksista ja ärsytyksistä (joihin meistä jokainen joskus sortuu, ja joka sekin on synnillistä käyttäytymistä, toiset enemmän, toiset vähemmän) ja lankeamaan syntiin noiden tunteiden voimasta. Ja tämä Jeesuksen ajatteleminen ja muistaminen joka tilanteessa on viime kädessä uskon asia, että kuinka paljon uskoo Häneen totuutena.
Olen ymmärtänyt, että synti on meille arkipäivää. Milloin mitäkin syntiä. Se on ihmisen kohtalo siksi, että adam ja eva ottivat hyvän ja pahantiedon puusta.
Samalla kaikki on myös Jumalalle, eli Jeesukselle tuomiopäivän listassa.
Muista aina, että sinä et halunnut muuta kun hyvää itselle ja muille.
Synti ( vihastuminen- kadehtiminen- ehkä seksuaalinen- valta- kateus- kunnia jne. ( paholainen käyttää alueita joissa ihminen on heikko)).
Muista että Jeesus on kärsinyt synnit jo ristillään, meidänkin synnit.
Hän on anteeksianto ja pelastus.
Vihollisemme aina hyökkää uudestaan ja uudestaan ja se kuuluu tähän ihmisen osaan.
Voimme jopa nauraa viholliselle, kuinka naurettava hän on. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta, sillä hänen tehtävänsä on vahingoittaa meitä.
Me luotamme Jeesuksen sanoihin että hän lunasti synnin pois meistä ja vihollisen työt jäävät tyhjiksi.
Ole silti varovainen, sillä vihollista harmittaa tämä.
Hän hurjasti riehuen yrittää joka kautta.
Jumala rakasti meitä. Hän laittoi poikansa kertomaan uudesta liitosta.
Se harmittaa vihollista, mutta on pelastuksesi.
Älä ole siis huolissasi. Jumala siunaa ja varjelee elämääsi, kun vain jaksat luottaa häneen ja pitää hänen pelastus suunnitelmaa itsellesi omanasi.
Niin. Kun olen "normaalissa tilassani", ajattelen ja toivon vilpittömästi hyvää kaikille, myös itselleni, ja ennen kaikkea Jumalalle. Mutta kun jokin asia alkaa ahdistaa, turhauttaa ja hermostuttaa, suistun ikään kuin siltä normaalilta raiteeltani ja negatiivisten tunteitteni vuoksi altis tekemään syntiä esim. sanallisesti.
Kuitenkin minun on muistettava, että vaikka kutsun tuota seesteistä olotilaa "normaaliksi tilakseni", ovat ne negatiiviset tunnetilatkin minua itseäni, joten olen vastuussa niistä valinnoista, joita siinä suistuneessa tilassa teen.
Raamatun viisaudet antavat suuren painoarvon itsehillinnälle. En ole aivan varma, mitä ajatella itsensä hillitsemisestä, siis siitä, onnistuuko se loppupeleissä. Melko yleiseltä nimittäin näyttää sekin, että kun joku hillitsee tuhoisia tunteitaan muuttumasta synnillisiksi ajatuksiksi ja lähimmäisille suunnatuiksi ilkeiksi sanoiksi, hän tavallaan patoaa sitä tuhoisaa latausta sisimpäänsä. Tätä on psykologiassa kutsuttu tunteiden säiliö-teoriaksi. Ihminen on tämän käsityksen mukaan kuin säiliö, johon jemmautuu itsehillinnän myötä paljon negatiivista tunnelatausta, joka saattaa jonain päivänä räjähtää täysin syyttömien lähimmäisten silmille. Mahtaako tämä teoria pitää paikkaansa vaiko ei? Jotenkin siis olisi opittava käsittelemään ne itsehillityt tunteet ja ajatusten aihiot.
Kuule, kerron sinulle että olet vain ihminen. Et ole muuta. Ihmisen kohtalo on loppuun asti se, että hän ei ole täydellinen.
Ihminen joutuu ajatuksissaan, joskus teoissaankin harhaan ja eksytetyksi.
Silti meidän tulee luottaa Jumalaan. Emme me ole vastuussa pahuudesta. Siitä on vastuussa itse pahuus. Jeesus on meidät pelastanut. Älä siis syytä itseäsi pahuudesta vaan sitä itse sielujemme vihollista. Hänhän sen kaiken saa aikaan. Tuskin kuvittelet itse olevasi sekä vastuullinen pahaan, että hyvään. Älä mene alueille, jotka eivät ole ihmiselle. Ihmisen osa on joutua syntiin, pyytää sitä anteeksi ja uskoa se anteeksi, sillä Jeesus on jo lunastanut synnin.
Sinä päivänä kun olemme tuomarin edessä, muista, että sinä et halunnut pahaa koskaan ( jos näin oikeasti on). sillä pahuus työntää itseään, halusit tai et.
Jumala tietää sen ja sinun ei tarvitse olla siitä huolissasi.
Jokainen ihminen , kristitty , tietää, että paha kiusaa. Joka tilanteessa toimimme sen mukaan, kun parhaamme mukaan osaamme. Enempään meistä ei ole.
Usko syntisi anteeksi, sillä ne ovat anteeksi annetut. Jumala näkee sydämeen ja saat olla vapaa, sillä sielusi halu on se, joka kertoo sinusta kaiken.
Paha tulee ja menee, se raivoaa ja kieroilee. Meillä on kuitenkin Jumala johon voimme luottaa. Hän pitää omistaan huolen. Ole vapaa siis.
Voi hyvänen aika mitä potaskaa suolla sinäkin.
Lopeta sinäkin aivoissasi olevan sekaannuksen ruokkiminen. Sinä olet tässä ja nyt. Ei ole mitään muuta. Elä nyt, elä onnellisena ja kuole.
Lopeta heti kilvoitteleminen. Lopeta kuvitteleminen, että muiden ihmisten määrittelemät uskomukset olisivat sinunkin ohjeesi. Päätä olevasi onnellinen. Sitten sinä kuolet.
En ole onnellinen, jos elän synnissä. Olen huomannut, että mitä vähemmän teen syntiä ajatuksissani, sanoissani, asenteissani ja teoissani, sitä onnellisempi olen. Haluan elää Jeesuksen tahdon mukaan ja elää parannuksessa, kilvoitella syntiä vastaan. Haluan sitä ensisijaisesti siksi, että se on hyvää, ja toissijaisesti siksi, että olen onnellinen aina, kun kilvoitteluni tuottaa hedelmää.
Ja Raamatussahan sanotaankin:
"3. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
4. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
5. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
6. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi." (1. Joh. 2: 3-6)
Ymmärrän kyllä, että kenenkään uskovaisen ei käytännössä ole mahdollista elää lankeamatta koskaan enää syntiin senkään jälkeen, kun hän päättää enää koskaan olla tekemättä syntiä. Mutta uskovainen silti kilvoittelee sitä kohti. Minä olen päättänyt, etten enää koskaan tee syntiä.
Aina, kun pohdit, mitä kaikkea et enää jatkossa tee sen takia, että se on syntiä, niin mieti samalla niitäkin tekoja, joita sinun Jumalan tahdon mukaan pitäisi tehdä, mutta et tee. Myös Jumalan tahdon mukaisten tekojen laiminlyönti on syntiä, ja monet unohtavat tämän ihan tyystin - keskittyen pelkästään sellaisten tekojen lopettamiseen, mitkä toteavat syntisiksi.
Hyvähän tuollainen päätös on, mutta olethan sitten myös rehellinen itsellesi ja ennenkaikkea Jumalalle, joka näkee jokaikisen tekosi ja laiminlyöntisi joka tapauksessa, vaikka itse et pitäisikään jotain asiaa tarpeeksi vakavana.
Tutki tarkasti joka päivä, oletko kyennyt pysymään päätöksessäsi. Jos teet tuon tosissasi, vähitellen päädyt huomaamaan yhä syvemmin, miten mahdotonta sinun on irrottautua synnistä - ja samalla, miten kipeästi tarvitset Jeesuksen sinulle lunastamaa armoa.
Tietenkin se on niin, että myös Jumalan tahdon tekemättä jättäminen on synti. Esim. lähimmäisen rakastaminen on Jumalan tahto, ja sen tekemättä jättäminen on syntiä.
Olen rehellinen itselleni, muille ihmisille ja ennen kaikkea Jumalalle. En jätä tunnustamatta niitä lankeemuksia, joihin syyllistyn.
Olen täysin perillä, että pelastun yksinomaan Jeesuksen armosta, ja siihen kuuluu paitsi syntien sovitus, myös se että vaellan Hänen esimerkkinsä mukaisesti. Myös jälkimmäinen sisältyy pyhitykseen ja se liian usein ohitetaan ja eikä vilpittömästi tehdä parannusta.
Silti on tärkeä pohtia sitä, elätkö armosta vai siitä "pyhityksestä", jota ajattelet itsellesi kokoavasi omilla valinnoillasi.
Jos ymmärrät eläväsi armosta, kaikki voi olla kohdallasi ihan hyvin, ja huoleni voi olla ihan turha. Sanasi kuitenkin kuulostavat hiukan sen suuntaisilta, että ne saavat minut huolestumaan puolestasi. Täällä palstallakin on jokunen esimerkki sellaisista ihmisistä, jotka todella kuvittelevat onnistuneensa tulemaan synnittömiksi. He eivät tarvitse Jeesusta enää yhtään mihinkään. Sellainen kohtalo on uskoon tulleelle ihmiselle kamalin mahdollinen. Toivon, että sinä välttäisit sen, ja tämän takia halusin korostaa sanomiani asioita. En tahtonut loukata sinua.
Olen huomannut, että kristityt liikaa laskevat sen varaan, että eivät voi päästä synnistä, että heidän parannuksensa ei voi ikinä tuottaa hedelmää, koska he nyt vain ovat syntisiä ja sillä siisti. Sellainen ihminen ei vielä ole oikeasti tullut uskoon sydämessään.
Se joka on sydämen uskossa, ajattelee vilpittömästi: "en enää koskaan aio tehdä syntiä". Se joka ei ole vielä tullut sydämen uskoon, saattaa jo Jumalalta lankeemustaan anteeksi pyytäessään suunnitella seuraavaa kertaa, kun tekee syntiä! Raamatussa sanotaan, että Jumala antaa anteeksi sellaiselle ihmiselle, joka Häneltä anteeksi pyytää ja "jonka sydämessä ei ole vilppiä".
Raamatunopettaja David Pawson on sanonut, että ihminen tulee uskoon varsinaisesti vasta sillä hetkellä, kun hän luopuu vilpittömästi viimeisestäkin synnistään eikä enää koskaan tee syntiä, ja jos / kun hän lankeaa vielä senkin jälkeen syntiin, hän vihaa sitä syntiä, johon syyllistyy. Sellaisen synnin Jumala antaa anteeksi.
Aloituksesi kysymyksestä pari ajatusta:
"*** Jos tietää jonkin sinällään neutraalin ja ei-synnillisen sosiaalisen tilan, esim. jonkin kristillisen nettifoorumin, todennäköistävän syntikiusausta ja syntiinlankeemusta loukkantumisen, provokaation ja mielipahan vuoksi, onko Jumalan Sanan valossa parempi välttää sitä tilaa kokonaan vai mennä siihen tilaan kiusauksista huolimatta ja kilvoitella siellä kiusauksia vastaan? ***"
Minä luulen, että mitä rehellisemmin ja tarkemmin tutkit MITÄ TAHANSA tilaa, niin sitä enemmän huomaat asioita, jotka todennäköistävät syntilankeemusta. Niin tapahtuu ihan missä tahansa, sillä synti ei tule ihmiseen mistään tilasta, vaan se on meissä jokaisessa jo valmiiksi sisällä. Se tulee siis meistä itsestämme, olimmepa ja toimimmepa me missä tahansa.
Jos siis yrität välttää kaikkia syntilankeemusta todennäköistäviä tiloja, päädyt lopulta huomaamaan, ettet voi mennä yhtään mihinkään. Et voi olla edes omassa kodissasi, sillä sielläkin on jatkuvasti läsnä houkutuksia sekä tehdä jotain väärin, että jättää tekemättä jotain oikein.
Minä neuvoisin sinua elämään normaalia elämää, ja kilvoittelemaan lankeemuksia vastaan siellä, missä sinä elät ja toimit. Kun sitten huomaat, kuinka jälleen kerran olet tuossa pyrkimyksessä epäonnistunut, mene silloin Jeesuksen luokse, ja tunnusta Hänelle tekosi tai laiminlyöntisi. Silloin saat uskoa Hänen kuolleen puolestasi, että sinun ansaitsemasi rangaistus olisi puolestasi jo sovitettu. Tämä on todellisen Kristityn elämää - ei sellainen lakihenkinen ja omavoimainen kaiken kiusauksen elämästä pois karsiminen.
En tarkoittanutkaan, että ne jotkut tilat olisivat syntisiä, vaan jotkut tilat kiusauksineen aiheuttavat todennäköisemmin lankeemuksen minun sisäisestä syntisyydestäni kuin jotkut toiset tilat.
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Ei ihmiselle toisaalta ole pahitteeksi, jos joskus lankeaa, sillä siitä ymmärtää, että on sangen inhimillinen, syntinen ja raadollinen. Mutta itse jätin esim. tällaiset palstat sen takia, että temperamenttini kuohahti, enkä halunnut huonontaa Kristuksen mainetta, kun oli jo käynyt ilmi, että olen kristitty. (Kenties olen liian temperamentikas Kristuksen palvelukseen.)
En minäkään tarkoittanut, että ne tilat olisivat syntisiä. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että kun lankeemuksia tapahtuu, se ei koskaan johdu mistään muusta kuin IHMISEN OMASTA VALINNASTA jonkin kiusauksen/houkutuksen edessä. Vaikka lankeaisit mihin asiaan ja miten pahasti tahansa, et koskaan voi edes kuvitella sen olevan jonkinlainen "lieventävä asianhaara", että lankesit "ylivoimaisen" houkutuksen takia. Syy on aina pelkästään sinun omasi.
Tämän sanottuanikin on tietenkin totta, että koska ihminen ON heikko ja altis lankeemuksille, kannattaa ilman muuta TIEDOSTAA heikkoutensa, ja esim. vältellä tilanteita, missä itse kunkin yksilöllinen heikkous tulee ilmi. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, että välttelet niitä tilanteita. Kannattaa kumminkin muistaa, että syntihyväksynnän "asteikolla" on KAKSI ääripäätä, joista kumpikin on ihmiselle vahingollinen. Toinen on se ääripää, jossa suostutaan selvään syntiin asiaa sen kummemmin ajattelematta, ja toinen se, jossa päädytään välttämään KAIKKEA sen takia, että kaikkiin asioihin sisältyy lopulta mahdollisuus lankeemukseen.
Olisi siis hyvä löytää sellainen ääripäiden välinen keskitie, jossa sen enempää sielusi puhtaus Jumalan totuuden edessä kuin mielenterveytesikään eivät ole uhattuina. Sellaisen löytäminen on käytännössä ihan jatkuvaa yrittämistä ja erehdyksistä oppimista.
"Vaikka lankeaisit mihin asiaan ja miten pahasti tahansa, et koskaan voi edes kuvitella sen olevan jonkinlainen "lieventävä asianhaara", että lankesit "ylivoimaisen" houkutuksen takia. Syy on aina pelkästään sinun omasi."
Mutta eikö juuri siksi olisi vastuullista välttää tiloja, joissa ei ole välttämätöntä vierailla, ja joissa TIETÄÄ, että tulee tekemään todennäköisemmin pahasti kuin jossain muussa tilassa? Eikö se juuri ole se pointti? Eli eikö se ole niin, että se, joka ymmärtää, että lankeemus on vain ja ainoastaan omaa syytä, ENEMMÄN vältä tiloja, joissa faktana tietää olevan esim. riitamielisyyttä ja siten IKIOMA lankeemus on todennäköisempää?
Toisin sanoen: jos olisin päinvastoin taipuvainen syyttämään muita omasta lankeemuksestani, niin silloinhan minun ei ikinä tarvitse ajatella etukäteen, että tulenko lankeamaan, kun voin aina vain toimia "sen piikkiin", että ei se ihan puhtaasti minun vikani ollut. Eli silloinhan minun ei tarvitsisi tehdä ennalta vastuullisia valintoja?
Ihmisten valinnat näet alkavat jo ennen niitä tilanteita, joissa varsinaisesti lankeaa. Raamattu kehottaa viisauteen ja kaukonäköisyyteen ja niihin perustuvaan vastuullisuuteen.
Kuten jo sanoin, siinä ei sinänsä ole mitään väärää, että pyrit välttämään tilanteita, missä lankeemus on vaarana. Älä kumminkaan unohda, että lankeemus on vaarana ihan missä tahansa tilanteessa, ja kaikkia sellaisia tilanteita et kuitenkaan voi välttää.
Ihmisen uskonelämän perusta ei voi olla siinä, mitä me ymmärrämme tehdä tai ymmärrämme jättää tekemättä, vaan se voi olla ainoastaan Jeesuksessa Kristuksessa. Älä nyt lue tätä niin, että minä syyttäisin sinun uskosi perustan olevan teoissasi. Reagoin vain edelleen siihen, mitä ja missä sävyssä itse kirjoitat esim. lankeemusta aikaansaavien tilanteiden välttelemisestä. Se kuulostaa minusta aikalailla lakihenkiseltä suorittamiselta, eikä niinkään Jumalan armossa lepäämiseltä.
Lankeemus on vaarana missä tilassa vain, kaikkialla. Tuo on minulle niin itsestäänselvää, etten sitä erikseen katsonut aiheelliseksi edes mainita. Jos olisit lukenut tarkemmin viestejäni, olisit huomannut että puhuin todennäköisyydestä. Joissain tiloissa on todennäköisempää tehdä omia syntivalintoja kuin joissain toisissa tilanteissa. En ole missään vaiheessa väittänyt, että olisi tiloja, joissa lankeemuksen vaaraa ei olisi. Vai löydätkö viesteistäni sellaisen väitteen? Minusta näyttää siltä, että olet koko ajan lukenut liikaa viesteihini, ja takertunut noihin omiin virhetulkintoihisi.
Olet puhunut paljon siitä "sävystä", jolla ajatuksiani ilmaisen, ja että "sanani kuulostavat tietyn "suuntaisilta". Minusta taas sinun sanasi kuulostavat sen suuntaisilta, että koetat rakentaa perusteluja synnin harjoittamiselle, tavallaan toimia "perisynnin piikkiin", jos ymmärrät mitä tarkoitan. Voin olla väärässä, mutta sellainen vaikutelma minulle syntyy, aivan samoin kuin sinulle syntyy minun sanoistani sellainen huoli, että mahdollisesti tekisin parannusta omassa voimassani. Huomaatko tämän käänteisen samankaltaisuuden, peilikuvamaisuuden meidän kommunikoinnissamme?
Ainoa mitä haluan sanoa, on että uskovainen on a) sisimmässään vilpittömästi luopunut kaikesta synnistä, mutta b) ei ole kuitenkaan muuttunut lankeamattomaksi ja c) elää, toimii ja pelastuu yksinomaan Jumalan armosta ja d) pohtii viisaasti ennalta valintojaan ja omantuntonsa varassa tekee kaukoviisaita valintoja eikä ehdoin tahdoin altista itseään maailman kiusauksille, jotka voivat johtaa hänen omaan syntivalintaansa.
Ilmeisesti me tosiaan nyt vain ymmärrämme toisiamme väärin. Vakuutan, että missään tapauksessa en rakenna perusteluja synnin harjoittamiselle. Ehkä minä reagoin joihinkin sanoissasi "kuulemiini" sävyihin (joita ei siis ehkä edes ole siellä) turhankin voimakkaasti siksi, että olen itse joskus alkuvaiheessa ajautunut lakihenkisyyteen omassa uskossani. Kun löysin Jumalan armon, ja pääsin tuosta pimeydestä pois, niin olen kokenut kovin tärkeäksi "suojella" muitakin uskovia, etteivät joutuisi samaan ansaan.
Sitä pimeyttä on niin monenlaista.
Ok. Minulla meni ns. uskoon tuloni jälkeen taas vuosia niin, että elin vain siinä "sovituksen huumassa". Tulin nimittäin uskoon rankan synnintunnon kautta. Siksi Jumalan armollisuus, sovitus ja puhtaasti armosta vaeltaminen ja pelastuminen ovat minulle itsestäänselviä, ja ongelmani on pikemminkin se että luontaisesti vähättelen parannusvalintoja. Vuosia elin ns. uskoontuloni jälkeen niin, että elämässäni oli syntiä (esim. nettipornoa ja pahan ajattelemista lähimmäisistä ja nettikeskusteluissa provosoimista), mutta nyt olen ymmärtänyt, että minulla aika on kypsä hyljätä kaikki synti, että se on Jumalan tahto ja että Hän antaa siihen voiman, kun sitä Häneltä armosta anon.
Vasta viime kuukausina olen alkanut tehdä tietoisia valintoja, tavallaan siivota elämääni synnistä Jumalan voimalla, jonka saan uskoni välityksellä. Olen sitoutunut tähän Jumalan armosta ja tahdosta ja haluan miettiä strategioita rakentaa inhimillisesti arkeni viisaasti ja vastuullisesti.