Jep ! Tässä lyhyesti tuoretta tekstiä raiskaustilastoista.
Maanantaina Helsingin Tapanilassa tapahtunut joukkoraiskaus on nostanut jälleen keskusteluun huiman eron kantasuomalaisten ja ulkomaalaisten tekemien raiskausten määrissä.
Viisi 15–18-vuotiasta ulkomaalaistaustaista nuorta vangittiin perjantaina käräjäoikeudessa todennäköisin syin törkeästä raiskauksesta epäiltyinä.
Viime vuonna valmistuneen selvityksen mukaan afrikkalaissyntyisten tekemien raiskausrikosten määrä oli 12-kertainen kantaväestöön verrattuna. Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden kohdalla määrä oli peräti 13-kertainen.
Peräti joka kolmas raiskausrikoksesta tuomittu on oikeusministeriön vuodelta 2012 olevan selvityksen mukaan ulkomaalaistaustainen. Raiskaustilastoista lauantaina uutisoineen Iltalehden mukaan törkeissä tekomuodoissa osuus on jopa 41 prosenttia.
Lähde: Helsingin Uutiset
0Äänestä
niipä
mitä sitte
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jep !
Tässä lyhyesti tuoretta tekstiä raiskaustilastoista.