Väitti äänestäneensä vapaaehtoisen kielivalinnan puolesta. Valehteli, äänesti sitä vastaan. Kannattaako äänestää valehtelijaa onkin mielenkiintoinen kysymys.
Wallinheimo valehtelee Keski-Suomalaisessa
13
50
Vastaukset
- VesaKaitera
Wallinheimo äänesti Pauli Kiurun ponnen puolesta. Siinähän ilmaistiin toive sallia alueelliset kielikokeilut. Tuon ponnen puolesta äänestivät kaikki PS:n ja Keskustan kansnaedustajat sekä enemmistö Kokoomuksen edustajista mukaanlukien Wallinheimo. Lisätukeä tuli yhteensä kolme ääntä Vihreiltä ja demareilta. Ei siis paljon, mutta kuitenkin ratkaisevasti, koska ponsi meni läpi äänin 93 - 89. Se oli ainoa konkreettinen tulos, joka kansalaisaloitteen ajamisella saavutettiin.
- valehtelimitävalehteli
Kyllä se vaan äänesti kuten ap. kirjoitti.
Kansalaisaloite: Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla (KAA 2/2014 vp)
Ainoa käsittely
Äänestysasettelu: Valiokunnan ehdotus kansalaisaloitteen hylkäämisestä / James Hirvisaaren lausumaehdotus
Wallinheimo Sinuhe /kok Jaa
Eli Wallinheimo käänti takkinsa ja äänesti ruotsinkielen pakollisena pitämisen puolesta. - vaihtoon
Wallinheimon puheet on samaa tasoa kuin torjunnat JYPin maalissa. Länget ja joka nurkka vuotaa...... täysi huuhaatyyppi, mitä tuollaisella tekee maamme parlamentissa!!
- varokaasitä
Tiedoksi: Stubbilainen Wallinheimo on suomenruotsalainen, joten älkää äänestäkö ikinä..
- VesaKaitera
Huomautan ensiksi, että ruotsin kielen aseman säilyttäminen ennallaan oli mainittu hallitusohjelmasa. Se sitoi hallituspuolueidne edustajien käsiä. Toiseksi kansalaisaloitteen teksti oli huono, itsekin jouduin hetken tappelemaan itseni kanssa, ennen kuin rupesin keräämään nimiä sen tueksi. Minun oli kuitenkin pakko tehdä se, koska jos tuo kansalaisaloite olisi jäänyt alle 50000:n tukijan, niin johan meille fennomaaneiile olisivat nauraneet aidanseipäätkin. Muta jos olisin ollut kansanedustaja, niin oliisn äänestänyt tuota kansalaisaloitetta vastaan. Se herätti keskustelua ja tämä oli hyvä asia. Mutta se ei vain ollut kokonaisuutena hyväksyttävissä. Toivottavasti seuraavassa kansalaisaloitteessa on suhtessa parempi tekstipuoli.
Pauli Kiurun läpi mennyt ponsi oli positiivinen yllätys. Jotakin konkreettista jäi tuostakin harjoituksesta käteen. suomen kieli on vähemmistökieli fennoskandiassa. siksi se tarvitsee erityistä huolenpitoa. suomenkielisten PAKOTTAMINEN ruotsin opiskeluun lähentelee ihmisoikeusrikosta (EU, YK). ruotsinkielisten määrä riittää heitä itseään Palvelemaan ja Ylistämään, tarvittaessa lahden takaa lisätyövoimaa heille.
- siinäsekiukko
VesaKaitera kirjoitti:
Huomautan ensiksi, että ruotsin kielen aseman säilyttäminen ennallaan oli mainittu hallitusohjelmasa. Se sitoi hallituspuolueidne edustajien käsiä. Toiseksi kansalaisaloitteen teksti oli huono, itsekin jouduin hetken tappelemaan itseni kanssa, ennen kuin rupesin keräämään nimiä sen tueksi. Minun oli kuitenkin pakko tehdä se, koska jos tuo kansalaisaloite olisi jäänyt alle 50000:n tukijan, niin johan meille fennomaaneiile olisivat nauraneet aidanseipäätkin. Muta jos olisin ollut kansanedustaja, niin oliisn äänestänyt tuota kansalaisaloitetta vastaan. Se herätti keskustelua ja tämä oli hyvä asia. Mutta se ei vain ollut kokonaisuutena hyväksyttävissä. Toivottavasti seuraavassa kansalaisaloitteessa on suhtessa parempi tekstipuoli.
Pauli Kiurun läpi mennyt ponsi oli positiivinen yllätys. Jotakin konkreettista jäi tuostakin harjoituksesta käteen.Kaiteran huomautukset ovat idiootin ja homopervon huomatuksia. Kaitera on pelkkä Stubbin persereikä jonne Gaj Göran Stubbi saattoi työntää suomenruotsalaisen juutalaismulkunsa. Mutta Stubbi ei enää nussi kaiteraa, koska Kaiteran persereikä on jo niin väljä ja saastainen ja Kaiteran sperma on jo puoleksi paskaa ...kuten homoilla on .. kaitera on lisääntymiskyvytön korruptoitunut tollo, joka putoo kun hieman puhaltaa..
- VesaKaitera
Te kokoomuslaiset, jotka ajattelette "näpäyttää" Kokoomusta ja sen puheenjohtajaa näissä vaaleissa. Katsokaapa vaikka tuota ylläolevan kirjoituksen tekstiä. Haluatteko Te omalla passiivisuudellanne tai jopa toiminnallanne Kokoomusta vastaan, antaa tuollaiselle porukalle Suomessa vapaat kädet? Eiköhän kuitenkin kannattaisi äänestää sitä pienintä pahaa. Sitä puoluetta, joka tunnustaa tosiasiat. Kuten sen valtiovarainministeriön virkamiesten raportin, jonka mukaan Suomen talouden sopeutustarve olisi tulevalla vaalikaudella neljä miljardia euroa valtion puolella ja kaksi miljardia euroa kuntien puolella. Sen paremmin SDP kuin Vasemmsitoliittokaan eivät noita lukuja hyväksy, Kokoomus hyvöksyy. Nyt ei ole itsepetoksen aika.
- huusiannv
libertas kirjoitti:
suomen kieli on vähemmistökieli fennoskandiassa. siksi se tarvitsee erityistä huolenpitoa. suomenkielisten PAKOTTAMINEN ruotsin opiskeluun lähentelee ihmisoikeusrikosta (EU, YK). ruotsinkielisten määrä riittää heitä itseään Palvelemaan ja Ylistämään, tarvittaessa lahden takaa lisätyövoimaa heille.
Oman kielen pakottaminen,tyrkyttämien ja vaatiminen on äärinationalismia, rasismia ja alistamista.
Ruotsalaisuus on oman kielen (pakkoruotsi, virkamiesruotsi, kaksikielisyys), kulttuurin (Ruunebergi ym.) ja oman elintapojen tyrkyttämistä ja pakottamista. Mistä tälläinen kieroutunut suomenruotsalainen identiteetti on saanut lähtönsä?
Se on saanut lähtönsä siitä että he pitävät suomalaisia alempinaan ja ovat entisestä enemmistöstä Ruotsin valtakunnassa joutuneet vähemmistön asemaan. Sekös heitä v..ituttaa kuin pientä oravaa...buaaahhahh....
Siksi ei saa olla yllättynyt jos ruotsinkieliset tahot ajavat Suomea Ruotsin kanssa hyödyttömään tai jopa haitalliseen yhteistyöhön.
- tässätotuus
Hei. Sinä kaitera olet harvinaisen tyhmä ihminen, tekopyhä paska. Totuus Stubbista on seuraava: Muutamalla kielitaidollaan hän on onnistunut "neuvottelemaan" Suomen aina vain maksumieheksi kaiken maailman mafialaittomuuksiin, ei kertaakaan saamapuolelle, parantamaan talouttamme. Stubb on älyä vailla oleva röyhkeä tuhoaja, pervohintti. Hintit ovat aina katalia pettureita ja valehtelijoita, jotka aina hirtetty ongelmatilanteissa. Eli vedä jo viimein paskariepu naamalles ja ala puhua asiaa valehtelematta.
- selffikeppi
ja tällä hetkellä puhuu sontaa radiossa haastattelutunnilla hän pelastaa hyvinvointiyhteskunnan valehtelemalla.
- VesaKaitera
Tässätotuus kirjoitti. "Hei. Sinä kaitera olet harvinaisen tyhmä ihminen, tekopyhä paska"
Tuontyyppinen kirjoittelu on puhdasta ajan ja palstatilan haaskausta..
- huusiann
Verottomat säätiöt on saatava pois toimimasta politiikasta koska ne vääristävät demokratiaa. RKPn taustalla toimii Suomen rikkaimmat säätiöt jotka jakavat vaalitukea vain sopiville pakkoruotsia kannattaville ehdokkaille.
Myös ulkomainen tuki poliitikoille pitää kieltää koska sen avulla ulkomaiset tahot saavat vaikutusvaltaa Suomen politiikassa.
RKP on Suomen mahtavin puolue. RKP pystyy määräämään pääministeristä enemmän kuin Keskusta tai Kokoomus yhteensä.
Vain Persut voivat taittaa RKPn ylivallan, koska Persut eivät ole lähteneet pakkoruotsin puolustamiseen ja siten ovat joutuneet menestymään omin avuin ilman RKPn säätiöiden lahjuksia.
Siksi myös Persut ovat tuoneet eniten uutta näkemystä politiikkaan. He eivät ole vanhojen instituutioiden vankeja ja voivat oikeasti tuoda uusia ratkaisuja politiikkaan. Tämän takia on ymmärrettävää että Persut ovat ainoa puolue joka ajaa säätiöiden verottamista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 991418
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2251357Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1661128Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori311001- 50876
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_183821- 64806
Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks8805Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric240756- 45750