Selitystä hakemassa.

Voisiko joku viisas kertoa minulle miksi kristityt niin usein vihaavat Herran pyhittämää sapattia ?
Tai onko niin että vain tälle palstalle on sattunut kertymään sapatin pilkkaajia jotka kuitenkin kutsuvat itseään kristityiksi?
67<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Mitä viikonpäivä on mielestäsi sapatti?

Äänestä
  • Perjantai.
    Teen 6 päivää töitä ja lepään sen seitsemännen, eli perjantain.

    Äänestä

Hei!

Kaikki erilainen on vierasta. Ihminen kokee mielellään olevansa aina oikeassa, ja muutostarpeiden tunnustaminen on aina vaikeata. Uskon asioissa muutos vaatii aikaa ennen kuin arvoja ja mielipiteitä muuttuu ihmisen tiedostuksessa. "Muutosvastarinta" vaatii pidemmän ajan.
Minä tarkoitan tässä hengellisten asioiden omaksumista yleensä. En katso asiaa lepopäivän näkökulmasta.
Ihmiset yleensäkin lukaistessaan Raamatun kerran läpi ajattelevat tietävänsä enemmän kuin koko hengellinen yhdistys yhteensä tietää.

Omantunnon asioissa ihminen on kuitenkin tuomarinsa edessä itse henkilökohtaisesti.
Synti on suhteellinen asia yksilöllisesti koska ihmisen omaatuntoa muokkaa erilainen tieto.
Kaikki Raamatun kysymykset eivät ole ihmisen ikuisen kohtalon asioita.
Lepopäivä ei ole pelastuskysymys jokaiselle jokaisen lepopäivään liittyvän kysymyksen suhteen. Elävässä uskossa olevia uudesti syntyneitä vilpittömiä uskovaisia on erilaisissa piireissä joissa on erilaistakin näkemystä Raamatun kysymyksistä.

Vilpittömiä pyhäpäivän viettäjiä on ollut vuosisatoja joilla ei ole mitään tietoa lepopäivään liittyvästä historiasta ja ovat syyttlmät esim. keisarin 300 jkr luvun työvoimapolitiikkaan.

Lepopäivää viikon 7- päivän alkuperäisellä paikalla on ollut 1 Moos 2:1-4 saakka. Hes 20:.20, 2 Moos 31:12-18 lepopäivällä on ollut Jumalan kansan tunnusmerkki kun päivä kokosi yhteen Jumalan kansan kokonaan Herransa yhteyteen pois kaikesta arjesta. Ihminen sai levätä terveytensä vuoksi joka viikko ja palautua fyysisistä ja henkisistä rasituksista ja sai hengellistä ravintoa rakkaittensa ja läheistensä seurassa. Herra on suuri ja ihana ja päivästäkin tuli siksi em. juhlavuuden ja ihmisen hyvinvoinnin suhteen ihmiselle mieluinen päivä.
Jes 58:13-14 kertoo päivän luonteen ja Jeesus opetti oikeata lepopäivän viettoa.

"Pyhäpäivä" on suuressa arvossa ollut ainakin näihin päiviin saakka ainakin edellisessä sukupolvessa. Minä tiedän monia pyhäpäivän viettäjiä joilla pyuykit jää pesemättä ja kaikki arkiaskare suorittamatta pyhäpäivänään vaikka eivät ole edes uskovaisia.
Nykyajan rytmi aiheuttanee tämänkin päivän arvon laskua. Kaikki paikat on sunnuntaisinkin auki ja opiskelijat esim. tottuvat ahertamaan päivistä riippumatta.
Minäkin nuorempana suoritin instituutin yliopistokursseja jopa kahden työn kanssa yhtäaikaisesti hyvillä ja kiitettävissä arvosanoilla jokaisen kurssin nuorempana.
Kursseja piti tenttiä useita kerrallaan puolen vuoden välein, eli sangan rankka ohjelma siihen aikaan. Tämä minun rehkiminen kostautui kuitenkin n. 30 vuoden iässä. ihminen ei ole kone edes mieluisille asioilleen vaan ihmisen pitäisi palautua rasituksista ennen kuin kerää uutta rasitusta. Toisenlainen menettely johtaa nykyajan tunnettuihin bourn out ilmiöihin joissa sitten menee hukkaan kokonainen vuosikymmenenkin ja katoaa koko työurakin toisinaan.
Nykyisin asiaa tunnetaan ja osataan suhtautua ja hoitaa paremmin. 1990 luvulla opittiin taudinkuvasta vasta paremmin.

Hengellisessä elämässä ihmisen on vaikea ymmärtää muutoksia. Raamatun isot kysymykset vaativat niin paljon Raamatun tutkimista ja vilpitöntä uskoa, palavaa hengellisyyttäkin selvitäkseen ja johtaakseen arvojen ja mielipiteiden muutoksiin myös käytännössä.
Tämä on pitkä prosessi. Jokainen adventtiliikkeen opin tuntija voi ajatella miten suuresta tietomäärästä on kyse ja miten se voisi sopia esim. perheellisen työtätekeväisen aikatauluun ja kaksamiseen oppia kaikki hyvin. Nykyajan ihminen on paljon riippuvainen mitä kirkossa puhutaan ja lepopäivä on tärkeä ihmisen hyvinvoinnin suhteen sekä hengelliseltä, henkiseltä että fyysisen levon merkityksenä.
Minä kulutin aikanaan 8 vuotta jokapäiväistä tutkimista ja käänsin jokaisen Raamatun jakeen ylösalaisin nurin ja ympäri ja minun piti ymmärtää aina kaikki. Päätin oppia kaiken Raamatusta. Kymmeniä kirjoja, Raamattu läpi useaan kertaan, tusinan verran Raamattukursseja ja 10 vuoden kirjeenvaihto alkaen vuodesta 1995 aikoinaan.

Jokaiselle Raamatusta avautuu uusia näkökulmia vanhoista tutuistakin asiayhteyksisistä läpi koko elämän.

Ihmisen vilpitön usko on aina kaiken ensimmäinen ehto. Täydellisyys ei ole oikeaoppisuutta vaan rakkautta. Yksimielisyys ei tarkoita että jokainen aina samaa mieltä joka asiasta, vaan yksimielisyys on yhteyttä Herrassa. Paimen tuntee omansa.

- Ihminen vastaa siitä tietomäärästä "valosta" minkä omistaa kun se muuttuu omaksitunnoksi- vastaa tästä itse tuomarin edessä; Luuk 12.47-48.
Synti on siis yksilöllisesti tässä valossa suhteellinen asia toisinaan.
Room 3:20,31, 6:22-23, Ilm 14:12 sisältävät erilaista tietoa ja ymmärrystä vilpittömyydessäkin.

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä
  • Miksi nämä "vilpittömästi uskovat" pilkkaavat Herran pyhittämää lepopäivää? Siitähän tässä on kysymys. Tai onko niin että vain tälle palstalle on sattunut kertymään sapatin pilkkaajia jotka kuitenkin kutsuvat itseään kristityiksi?

    Äänestä

  • kysymys.oli.tämä kirjoitti:

    Miksi nämä "vilpittömästi uskovat" pilkkaavat Herran pyhittämää lepopäivää? Siitähän tässä on kysymys. Tai onko niin että vain tälle palstalle on sattunut kertymään sapatin pilkkaajia jotka kuitenkin kutsuvat itseään kristityiksi?

    Hei!

    Kaikenlainen toisenlainen ja muutos on aina vierasta. Kysymys on sangen laaja yksilölle yhtäkkiä.

    Pilkantekoon tottuu. Minuakin pilkataan 1970-1980 luvun nuoruuteni ajan tempuista vaikka sellaisista on kulunut monia vuosikymmeniä ja olen nuori ollut ja elänyt korkean luokan moraalin arvoissa vuosikymmenet.
    On niin makiaa ja ihanaa saada puhua pahaa jostakin "saatanan adventista."
    Minä olen uskoon tullut aikoinaan ison kirkon jäsenenä 1990 luvun puolessa välissä. Istuin joka sunnuntai klo 12 kirkon penkillä ja iltaisin klo 18 herätysliikkeen kokouksissa.
    Minun nuoruuteni hulluttelut olivat jo tuolloin vanhentuneita, eli 1980 luvun ajan temppuja kun olin itsekin nuori.

    Esim. Euroopan unioninkin muutosvastarinta jatkuu vieläkin eli isot asiat vaativat aina aikaa.

    Siunausta
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

Ei sitä kukaan vihaa vaan adventistien höpinöitä kylläkin ja harhaoppeja.
Mutta niinhän se raamattu käskeekin vihata harhaoppeja.

Äänestä

En tunne yhtä ainoata ihmistä enkä kristittyä, joka VIHAISI lauantaita! Mitä vihaamista siinä olisi? Sehän on vapaapäivä. Kuka nyt vapaata vihaa? Eihän kukaan (adventisteja lukuun ottamatta) vihaa sunnuntaitakaan. Kysymys sinänsä on jo vainoharhaisesti asetettu.
Yhden viikonpäivän kyllä tiedän, joka ei ole pahemmin suosiossa: maanantai. Myrtyneitä ilmeitä ja "I hate Mondays..."-lausahduksia. Reaaliteeteissä pysyäksemme.

Äänestä
  • Ei aloittaja lauantaista puhu, vaan SAPATISTA.

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Ei aloittaja lauantaista puhu, vaan SAPATISTA.

    Sapatti vietetään tietääkseni viikonpäivänä, jonka nimi suomen kielessä on lauantai. Ei kai kuitenkaan sunnuntaina?

    Äänestä

  • Sapattionlauantaina kirjoitti:

    Sapatti vietetään tietääkseni viikonpäivänä, jonka nimi suomen kielessä on lauantai. Ei kai kuitenkaan sunnuntaina?

    Vaan se ei ole lauantai, vaan perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun.

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Vaan se ei ole lauantai, vaan perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun.

    Ja kuitenkin adventtikirkon tilaisuudet ilmoitetaan esim. lehdissä että lauantaina/lauantaisin...

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Vaan se ei ole lauantai, vaan perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun.

    En tunne ainoatakaan ihmistä enkä kristittyä, joka VIHAISI aikaa perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun. Joko nyt kelpaa, pyhpyh?

    Äänestä

Herra antoi, Herra otti, Revi siitä Hottentotti.

Äänestä

En minä ainakaan vihaa lauantaisapattia. Sen sijaan pidän Ellenin sunnuntaipedonmerkkiä valhenäkynä. Kristityllä on täysi vapaus valita mieleisensä kirkko. Minun kirkossani kokoonnutaan ihan joka päivä, mutta sunnuntaisin kokoonnutaan Kristuksen ylösnousemuksen muistoksi. Adventistit itse vihaavat kirkkoani ja sunnuntaita.

Äänestä
  • Minäkin kokoonnuin valkeudenhuntu silmillä ja kiivailin ylösnousemusihmisopin tulkinnasta sunnuntain kohdalla.
    Mutta itse Jumalan Sana Pyhässä Hengessä avasi silmät ja sunnuntai on ihmispyhäkäsky ja Sapatti on raamatullinen lepopäivä.
    Kun ja koska minulle on tultu kirkollisten naapureiden kautta nuhtelemaan sunnuntaitöistäni pihalla, se merkitsee sitä, että opetuspyhä on leimannut ihmiskäskyn toisten sielumaisemaan arvoksi, mitä raamattu ei tunne.
    Kannattaa näitä asioita pohtia, ennenkuin alkaa kovasti ähisemään asianpuolesta.
    Minäkin sen tein, kun katselin sunnuntaikirkossani sitä vihaa sapattia kohtaan.
    Sekä julistusta sunnuntain erinomaisesta pyhästä, leimalla, ylösnousemuspäivä.

    Mutta ymmärrä se, raamattu ei sitä leimaa näin, se on perinnäisoppi.

    Äänestä

  • Ja sinä vihaat Jumalaa vihaamalla adventisteja ja sapattia.

    Äänestä

  • Kristityt ja kirkot, jotka hylkäävät sapatin, syyllistyvät valtiopetokseen Jumalaa vastaan ja menevät helvetin tuleen.

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Kristityt ja kirkot, jotka hylkäävät sapatin, syyllistyvät valtiopetokseen Jumalaa vastaan ja menevät helvetin tuleen.

    Ainoa valtio, jossa sapatti on laillinen pyhäpäivä on juutalaisvaltio Israel! Pyhpyh-nimimerkin logiikan mukaan siis tämä valtio on Jumalan valtio. Johan on mielenmuutos tapahtunut, kun pyhpyh on tuominnut tähän saakka juutalaiset ja Israelin Jumalan hylkäämäksi... Ja nyt ilmaisee sympatiaa...

    Hylätä voi vain sellaisen, joka on joskus ollut/ jota on joskus tehnyt jne. Ellei joku ole koskaan pitänyt sapattia, ei hän myöskään voi sitä hylätä. Vai sanotko, pyhpyh "hylänneesi" Ferrarin, vaikka sinulla ei sitä koskaan ole ollutkaan? Entä henkilö, joka ei ole milloinkaan tupakoinut - voiko hän "hylätä" (siis lopettaa) tupakanpolton? Jos Matti ei koskaan ole seurustellut Liisan kanssa, ei heistä kumpikaan voi toista "hylätä" jne.

    Äänestä

  • uskopanytIhanIte kirjoitti:

    Minäkin kokoonnuin valkeudenhuntu silmillä ja kiivailin ylösnousemusihmisopin tulkinnasta sunnuntain kohdalla.
    Mutta itse Jumalan Sana Pyhässä Hengessä avasi silmät ja sunnuntai on ihmispyhäkäsky ja Sapatti on raamatullinen lepopäivä.
    Kun ja koska minulle on tultu kirkollisten naapureiden kautta nuhtelemaan sunnuntaitöistäni pihalla, se merkitsee sitä, että opetuspyhä on leimannut ihmiskäskyn toisten sielumaisemaan arvoksi, mitä raamattu ei tunne.
    Kannattaa näitä asioita pohtia, ennenkuin alkaa kovasti ähisemään asianpuolesta.
    Minäkin sen tein, kun katselin sunnuntaikirkossani sitä vihaa sapattia kohtaan.
    Sekä julistusta sunnuntain erinomaisesta pyhästä, leimalla, ylösnousemuspäivä.

    Mutta ymmärrä se, raamattu ei sitä leimaa näin, se on perinnäisoppi.

    Ylösnousemus on Raamatun mukaan Jumalan teko, ei ihmis(t)en. Hän itse herätti Kristuksen kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä.
    Ihmettelen kovin ilmaisuasi "katselin sunnuntaikirkossani sitä vihaa sapattia kohtaan". Missähän kirkossa tai seurakunnassa olet mahtanut käydä, kun tuollaista puhut? Paljon olen työni vuoksi eri seurakunnissa ja kirkoissa liikkunut, mutten kyllä missään ole minkäänlaista "vihaa sapattia kohtaan" kohdannut! Mahtaisiko tuo luulo olla peräisin jonkin asteisesta vainoharhaisuudesta?

    Äänestä

  • Mielikuvituksesituote kirjoitti:

    Hyvä ystävä. Kirjoitin, minkä kirjoitin syystä, että se on tosi. Sapattin opetusta ja sapattia vihattiin ----- koska opetus on sellaista. Opetettiin, että joka puhuu sapatista, on ---lain alla---. Ja lain alaisuus ei pelasta. Siksi vihaisuus väärään nostettiin jalustalle.
    Ja myös minä vihasin sapatin oppia. Siis MINÄ. Ja miksi? Siksi, kun opetettiin.
    Ymmärtänet nyt asian. Ja se (mieti tarkkaan) ylösnousemuspäivä - sunnuntai - on pyhä = lepopäivä raamatullisesti, harhauttaa ja raamattu ei tee ylösnousemuspäivästä lepopäivää = rinnastusta sapattiin.

    Nyt tämä aika on hyvä verrannuttaa, koska sanamme ja tekemisemme tuo esimerkin.

    Avioliitto. So. luomisentakia miehen ja naisen välinen liitto ja sen hedelmä on myös suvunrakentaminen rakkaudessa. Se on PYHÄ, koska juuri Jumala = Luoja, Luojana sen näin on luomakuntaan asettanut ja painoarvon PYHÄNÄ painanut läpi ihmiskunnan Hänen työkseen.

    Entä ME. Ihmiskunta ja kirkko?? Aloitetaan UUSI aikajärjestelmä. Aloitetaan pyhittämään, sekä siunaamaan sitä, mikä alkujaan ei ollut niin.

    Kun aikaa ja "tupakkia" kuluu, mihin se johtaa.??? Siihen, että ei enää tunneta sitä, mitä pitäisi olla ja sitten sen tulevan pyhät -- pyhittävät--- ihmismielen, opin ja näkemyksen.

    Siis verrannollisesti tästä on kyse vaikkapa tämän raamatullisen sapatin ja ihmiskäskyisen sapatti/ylösnousemuspäivä määrittelyjen suhteen.

    En kuulu adventtikirkkoon, en edes paikkakunnallani enää muuhunkaan, viimeiset ketjussa oli evl. kirkko - sieltä helluntaihin. Nyt vappaa ajattelemaan ja puhumaan.
    Mutta, juuri helluntaissa riitautettiin sapatti. Tutkin raamatusta, aivan hapatteen keskellä "ylösnousemuspäivän" määritettä ja se on suolle rakennettu pyhä.
    Siksi kieltäydyn suuni tunnustuksella nimittämään sitä pyhäksi, koska raamattu yksin ja ainoastaan tuntee --luomisen-- kautta pyhitetyn lepopäivän ja so. = Jumalan itsensä määrittelemä ja tahtoonsa panema, ettei sitä ihminen luotuna voi horjuttaa.
    Se ei horju ei aikainsaatossa, eikä ihmiskielessä, eikä mielessä. Se on, aivan samoin, kun Hän sanoo MINÄ OLEN.

    Siksi Jeesus on Sapatin Herra. Ei sunnuntain herra. Ja ylösnousemus kuuluu pääsisäissanomaan. Siellä on "se on täytety" sanatkin "pitkäperjantaina".
    Aivan arvoltaan sama, kuin ylösnousemus.
    Katsos- Jeesus oli virheetön ja synnitön, siis ei rikkonut Jumalan tahtoa.
    niin KUOLEMA ei pystynyt ottamaan otetta Hänestä.
    Synnin palkka on kuolema. Mikä on synti? Jumalan lain rikkominen.
    No, miksi sitten jatketaan synnin tekoa, jos TIEDETÄÄN alkuperäinen sanoma lepopäivästä. Sen ymmärrän, että opettajat nousevat kovemmalle tuomiolle.
    Lampaat voivat olla tietämättömiä ja siinä Herra armahtaa tietämättömyyden aikoja.
    Mutta, jos opettaja sanoo, että hän uskoo, että sapattiasiassa olen oikeassa, muttei aio "leipäpappina" niin opettaa, vaan sunnuntai- ylösnousemuspäivää, hän on Jumalan Sanan tuomion alaisena. Ja valitettavasti tämä samoinen pappi- jonka puolisoni tunsi pienestä pojasta, on nyt, ei enää parannuksen ajassa, vaan ajassa, jossa tullaan lukemaan tuomio. Hän menehtyi melko pian liikenneonnettomuudessa.
    Katsoin sitä murskaantunutta autoa ja mietin surullisena hänen tilannettaan.
    Siis hän tiesi mennessään iankaikkisuuteen, miten kuuluisi opettaa, mutta ei opettanut. Hänellä on nyt "tuomari-Jeesus" edessä.
    Meidän on tiedettävä se, että armonHerra on myös Tuomari-Jeesus, koska Sana meidät tuomistee Jumalan huoneesta lähtöisenä.

    Ylösnousemuspäivää ei kannata alkaa palikkatestissä raamatullisen sapatin muotoon. Se ei kannata, koska se ei sitä ole.

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Kristityt ja kirkot, jotka hylkäävät sapatin, syyllistyvät valtiopetokseen Jumalaa vastaan ja menevät helvetin tuleen.

    Sapatin hylkäys ei vie ketään hel.vettiin, helve.ttiin joutumisen syy on aivan toisaalla.

    Jos hylkää Jeesuksen ja kieltää Hänet ihmisten edessä, silloin on jo tuomion alla.

    Raamattu opettaa, että sapatin tähden ei saa ketään tuomita,

    Kol 2:
    16. Älkään siis kenkään teitä tuomitko ruasta eli juomasta, taikka määrätyistä pyhäpäivistä, ei uudesta kuusta, eikä sabbateista,

    Vapaapäivä on tarkoitettu ihmisen lepopäiväksi, olipa päivä mikä viikonpäivä tahansa. Sapatti (vapaapäivä) on ihmistä varten,hänen hyvinvoinnistaan on kysymys.

    Markus 2:
    25. Hän sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen seuralaisensa olivat puutteessa ja heidän oli nälkä,
    26. kuinka hän meni Jumalan huoneeseen ylimmäisen papin Abjatarin aikana ja söi näkyleivät, joita ei ollut lupa syödä muiden kuin pappien, ja antoi myös niille, jotka hänen kanssansa olivat?"
    27. Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.
    28. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."
    1. Ja hän meni taas synagoogaan, ja siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut.
    2. Ja voidakseen nostaa syytteen häntä vastaan he pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän miehen sapattina.
    3. Niin hän sanoi miehelle, jonka käsi oli kuivettunut: "Nouse ja astu esille."
    4. Ja hän sanoi heille: "Kumpiko on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä vai pahaa, pelastaako henki vai tappaa se?" Mutta he olivat vaiti.
    5. Silloin hän katsahtaen ympärilleen loi vihassa silmänsä heihin, murheellisena heidän sydämensä paatumuksesta, ja sanoi sille miehelle: "Ojenna kätesi." Ja hän ojensi, ja hänen kätensä tuli jälleen terveeksi.

    - mietipä tätäkin.

    Äänestä

  • Uudessa testamentissa viitataan sapatin viettämiseen lähes 60 kertaa.On ilmeisen selvää,että niissä yleensä aina tarkoitetaan viikoittaista sapattia.Tosin Kol.2.luvussa sapatti mainitaan juhlapäivien yhteydessä tavalla,joka on saanut monet selittäjät pitämään todennäköisenä,että Paavali tarkoittaisi siinä vuosittaisten juhlien yhteydessä olleita seremoniallisia sapatteja eikä viikkosapattia.

    Äänestä

  • mietihänKerran kirjoitti:

    Hyvä ystävä. Kirjoitin, minkä kirjoitin syystä, että se on tosi. Sapattin opetusta ja sapattia vihattiin ----- koska opetus on sellaista. Opetettiin, että joka puhuu sapatista, on ---lain alla---. Ja lain alaisuus ei pelasta. Siksi vihaisuus väärään nostettiin jalustalle.
    Ja myös minä vihasin sapatin oppia. Siis MINÄ. Ja miksi? Siksi, kun opetettiin.
    Ymmärtänet nyt asian. Ja se (mieti tarkkaan) ylösnousemuspäivä - sunnuntai - on pyhä = lepopäivä raamatullisesti, harhauttaa ja raamattu ei tee ylösnousemuspäivästä lepopäivää = rinnastusta sapattiin.

    Nyt tämä aika on hyvä verrannuttaa, koska sanamme ja tekemisemme tuo esimerkin.

    Avioliitto. So. luomisentakia miehen ja naisen välinen liitto ja sen hedelmä on myös suvunrakentaminen rakkaudessa. Se on PYHÄ, koska juuri Jumala = Luoja, Luojana sen näin on luomakuntaan asettanut ja painoarvon PYHÄNÄ painanut läpi ihmiskunnan Hänen työkseen.

    Entä ME. Ihmiskunta ja kirkko?? Aloitetaan UUSI aikajärjestelmä. Aloitetaan pyhittämään, sekä siunaamaan sitä, mikä alkujaan ei ollut niin.

    Kun aikaa ja "tupakkia" kuluu, mihin se johtaa.??? Siihen, että ei enää tunneta sitä, mitä pitäisi olla ja sitten sen tulevan pyhät -- pyhittävät--- ihmismielen, opin ja näkemyksen.

    Siis verrannollisesti tästä on kyse vaikkapa tämän raamatullisen sapatin ja ihmiskäskyisen sapatti/ylösnousemuspäivä määrittelyjen suhteen.

    En kuulu adventtikirkkoon, en edes paikkakunnallani enää muuhunkaan, viimeiset ketjussa oli evl. kirkko - sieltä helluntaihin. Nyt vappaa ajattelemaan ja puhumaan.
    Mutta, juuri helluntaissa riitautettiin sapatti. Tutkin raamatusta, aivan hapatteen keskellä "ylösnousemuspäivän" määritettä ja se on suolle rakennettu pyhä.
    Siksi kieltäydyn suuni tunnustuksella nimittämään sitä pyhäksi, koska raamattu yksin ja ainoastaan tuntee --luomisen-- kautta pyhitetyn lepopäivän ja so. = Jumalan itsensä määrittelemä ja tahtoonsa panema, ettei sitä ihminen luotuna voi horjuttaa.
    Se ei horju ei aikainsaatossa, eikä ihmiskielessä, eikä mielessä. Se on, aivan samoin, kun Hän sanoo MINÄ OLEN.

    Siksi Jeesus on Sapatin Herra. Ei sunnuntain herra. Ja ylösnousemus kuuluu pääsisäissanomaan. Siellä on "se on täytety" sanatkin "pitkäperjantaina".
    Aivan arvoltaan sama, kuin ylösnousemus.
    Katsos- Jeesus oli virheetön ja synnitön, siis ei rikkonut Jumalan tahtoa.
    niin KUOLEMA ei pystynyt ottamaan otetta Hänestä.
    Synnin palkka on kuolema. Mikä on synti? Jumalan lain rikkominen.
    No, miksi sitten jatketaan synnin tekoa, jos TIEDETÄÄN alkuperäinen sanoma lepopäivästä. Sen ymmärrän, että opettajat nousevat kovemmalle tuomiolle.
    Lampaat voivat olla tietämättömiä ja siinä Herra armahtaa tietämättömyyden aikoja.
    Mutta, jos opettaja sanoo, että hän uskoo, että sapattiasiassa olen oikeassa, muttei aio "leipäpappina" niin opettaa, vaan sunnuntai- ylösnousemuspäivää, hän on Jumalan Sanan tuomion alaisena. Ja valitettavasti tämä samoinen pappi- jonka puolisoni tunsi pienestä pojasta, on nyt, ei enää parannuksen ajassa, vaan ajassa, jossa tullaan lukemaan tuomio. Hän menehtyi melko pian liikenneonnettomuudessa.
    Katsoin sitä murskaantunutta autoa ja mietin surullisena hänen tilannettaan.
    Siis hän tiesi mennessään iankaikkisuuteen, miten kuuluisi opettaa, mutta ei opettanut. Hänellä on nyt "tuomari-Jeesus" edessä.
    Meidän on tiedettävä se, että armonHerra on myös Tuomari-Jeesus, koska Sana meidät tuomistee Jumalan huoneesta lähtöisenä.

    Ylösnousemuspäivää ei kannata alkaa palikkatestissä raamatullisen sapatin muotoon. Se ei kannata, koska se ei sitä ole.

    Käsitit minut aivan väärin. Sapatti on sapatti ja ylösnousemuspäivä on ylösnousemuspäivä. Koskaan ei meillä ole opetettu, että sunnuntai olisi sapatti. Viikon ensimmäinen päivä on ylösnousemuspäivä. Ja ylösnousemuksen riemusta kokoonnumme jumalanpalvelukseen ylistämään Kristusta, kuoleman Voittajaa. Sopi se sitten sinulle tai ei. Mutta mitään "sapattivihaa" ei tähän liity, se on ainoastaan adventistien mielikuvituksen tulosta.

    Äänestä

  • Mielenmuutos kirjoitti:

    Ainoa valtio, jossa sapatti on laillinen pyhäpäivä on juutalaisvaltio Israel! Pyhpyh-nimimerkin logiikan mukaan siis tämä valtio on Jumalan valtio. Johan on mielenmuutos tapahtunut, kun pyhpyh on tuominnut tähän saakka juutalaiset ja Israelin Jumalan hylkäämäksi... Ja nyt ilmaisee sympatiaa...

    Väärin.

    Äänestä

  • Sapatinhylkäystäkö kirjoitti:

    Hylätä voi vain sellaisen, joka on joskus ollut/ jota on joskus tehnyt jne. Ellei joku ole koskaan pitänyt sapattia, ei hän myöskään voi sitä hylätä. Vai sanotko, pyhpyh "hylänneesi" Ferrarin, vaikka sinulla ei sitä koskaan ole ollutkaan? Entä henkilö, joka ei ole milloinkaan tupakoinut - voiko hän "hylätä" (siis lopettaa) tupakanpolton? Jos Matti ei koskaan ole seurustellut Liisan kanssa, ei heistä kumpikaan voi toista "hylätä" jne.

    Sapatti sitoo jokaista ihmistä kaikkialla, vaikka mitä urputtaisitte vastaan. Jumala on sen asettanut eikä teiltä kysytä.

    Äänestä

  • Mieti_tätä_sapattia kirjoitti:

    Sapatin hylkäys ei vie ketään hel.vettiin, helve.ttiin joutumisen syy on aivan toisaalla.

    Jos hylkää Jeesuksen ja kieltää Hänet ihmisten edessä, silloin on jo tuomion alla.

    Raamattu opettaa, että sapatin tähden ei saa ketään tuomita,

    Kol 2:
    16. Älkään siis kenkään teitä tuomitko ruasta eli juomasta, taikka määrätyistä pyhäpäivistä, ei uudesta kuusta, eikä sabbateista,

    Vapaapäivä on tarkoitettu ihmisen lepopäiväksi, olipa päivä mikä viikonpäivä tahansa. Sapatti (vapaapäivä) on ihmistä varten,hänen hyvinvoinnistaan on kysymys.

    Markus 2:
    25. Hän sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen seuralaisensa olivat puutteessa ja heidän oli nälkä,
    26. kuinka hän meni Jumalan huoneeseen ylimmäisen papin Abjatarin aikana ja söi näkyleivät, joita ei ollut lupa syödä muiden kuin pappien, ja antoi myös niille, jotka hänen kanssansa olivat?"
    27. Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.
    28. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."
    1. Ja hän meni taas synagoogaan, ja siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut.
    2. Ja voidakseen nostaa syytteen häntä vastaan he pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän miehen sapattina.
    3. Niin hän sanoi miehelle, jonka käsi oli kuivettunut: "Nouse ja astu esille."
    4. Ja hän sanoi heille: "Kumpiko on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä vai pahaa, pelastaako henki vai tappaa se?" Mutta he olivat vaiti.
    5. Silloin hän katsahtaen ympärilleen loi vihassa silmänsä heihin, murheellisena heidän sydämensä paatumuksesta, ja sanoi sille miehelle: "Ojenna kätesi." Ja hän ojensi, ja hänen kätensä tuli jälleen terveeksi.

    - mietipä tätäkin.

    Valehtele mitä valehtelet. Sapatin hylkääminen ja halveksiminen vie helvettiin. Piste.

    Ja suurin osa kristityistä menee helvettiin valtiopetoksesta Jumalaa vastaan.

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Väärin.

    Missä muussa valtiossa siis Israelin lisäksi vietetään lainmukaisesti sapattia? Koska kirjoitat: "Väärin."

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Sapatti sitoo jokaista ihmistä kaikkialla, vaikka mitä urputtaisitte vastaan. Jumala on sen asettanut eikä teiltä kysytä.

    Ai kaikkia? Hinduja, muslimeja, buddhalaisia, häh?

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Kristityt ja kirkot, jotka hylkäävät sapatin, syyllistyvät valtiopetokseen Jumalaa vastaan ja menevät helvetin tuleen.

    Kuule pyhpyh, mitään helvettiä ei ole olemassakaan sen kyllähän sinäkin tiedät, miksi sinä kuitenkin jatkuvasti puhut siitä. Lopeta.jo.

    Äänestä

  • mietihänKerran kirjoitti:

    Hyvä ystävä. Kirjoitin, minkä kirjoitin syystä, että se on tosi. Sapattin opetusta ja sapattia vihattiin ----- koska opetus on sellaista. Opetettiin, että joka puhuu sapatista, on ---lain alla---. Ja lain alaisuus ei pelasta. Siksi vihaisuus väärään nostettiin jalustalle.
    Ja myös minä vihasin sapatin oppia. Siis MINÄ. Ja miksi? Siksi, kun opetettiin.
    Ymmärtänet nyt asian. Ja se (mieti tarkkaan) ylösnousemuspäivä - sunnuntai - on pyhä = lepopäivä raamatullisesti, harhauttaa ja raamattu ei tee ylösnousemuspäivästä lepopäivää = rinnastusta sapattiin.

    Nyt tämä aika on hyvä verrannuttaa, koska sanamme ja tekemisemme tuo esimerkin.

    Avioliitto. So. luomisentakia miehen ja naisen välinen liitto ja sen hedelmä on myös suvunrakentaminen rakkaudessa. Se on PYHÄ, koska juuri Jumala = Luoja, Luojana sen näin on luomakuntaan asettanut ja painoarvon PYHÄNÄ painanut läpi ihmiskunnan Hänen työkseen.

    Entä ME. Ihmiskunta ja kirkko?? Aloitetaan UUSI aikajärjestelmä. Aloitetaan pyhittämään, sekä siunaamaan sitä, mikä alkujaan ei ollut niin.

    Kun aikaa ja "tupakkia" kuluu, mihin se johtaa.??? Siihen, että ei enää tunneta sitä, mitä pitäisi olla ja sitten sen tulevan pyhät -- pyhittävät--- ihmismielen, opin ja näkemyksen.

    Siis verrannollisesti tästä on kyse vaikkapa tämän raamatullisen sapatin ja ihmiskäskyisen sapatti/ylösnousemuspäivä määrittelyjen suhteen.

    En kuulu adventtikirkkoon, en edes paikkakunnallani enää muuhunkaan, viimeiset ketjussa oli evl. kirkko - sieltä helluntaihin. Nyt vappaa ajattelemaan ja puhumaan.
    Mutta, juuri helluntaissa riitautettiin sapatti. Tutkin raamatusta, aivan hapatteen keskellä "ylösnousemuspäivän" määritettä ja se on suolle rakennettu pyhä.
    Siksi kieltäydyn suuni tunnustuksella nimittämään sitä pyhäksi, koska raamattu yksin ja ainoastaan tuntee --luomisen-- kautta pyhitetyn lepopäivän ja so. = Jumalan itsensä määrittelemä ja tahtoonsa panema, ettei sitä ihminen luotuna voi horjuttaa.
    Se ei horju ei aikainsaatossa, eikä ihmiskielessä, eikä mielessä. Se on, aivan samoin, kun Hän sanoo MINÄ OLEN.

    Siksi Jeesus on Sapatin Herra. Ei sunnuntain herra. Ja ylösnousemus kuuluu pääsisäissanomaan. Siellä on "se on täytety" sanatkin "pitkäperjantaina".
    Aivan arvoltaan sama, kuin ylösnousemus.
    Katsos- Jeesus oli virheetön ja synnitön, siis ei rikkonut Jumalan tahtoa.
    niin KUOLEMA ei pystynyt ottamaan otetta Hänestä.
    Synnin palkka on kuolema. Mikä on synti? Jumalan lain rikkominen.
    No, miksi sitten jatketaan synnin tekoa, jos TIEDETÄÄN alkuperäinen sanoma lepopäivästä. Sen ymmärrän, että opettajat nousevat kovemmalle tuomiolle.
    Lampaat voivat olla tietämättömiä ja siinä Herra armahtaa tietämättömyyden aikoja.
    Mutta, jos opettaja sanoo, että hän uskoo, että sapattiasiassa olen oikeassa, muttei aio "leipäpappina" niin opettaa, vaan sunnuntai- ylösnousemuspäivää, hän on Jumalan Sanan tuomion alaisena. Ja valitettavasti tämä samoinen pappi- jonka puolisoni tunsi pienestä pojasta, on nyt, ei enää parannuksen ajassa, vaan ajassa, jossa tullaan lukemaan tuomio. Hän menehtyi melko pian liikenneonnettomuudessa.
    Katsoin sitä murskaantunutta autoa ja mietin surullisena hänen tilannettaan.
    Siis hän tiesi mennessään iankaikkisuuteen, miten kuuluisi opettaa, mutta ei opettanut. Hänellä on nyt "tuomari-Jeesus" edessä.
    Meidän on tiedettävä se, että armonHerra on myös Tuomari-Jeesus, koska Sana meidät tuomistee Jumalan huoneesta lähtöisenä.

    Ylösnousemuspäivää ei kannata alkaa palikkatestissä raamatullisen sapatin muotoon. Se ei kannata, koska se ei sitä ole.

    Hyvä kirjoitus - kiitos siitä. Oli paljon raamatullista asiaa ja niin ei voi kukaan kirjoittaa joka ei ole tietoa.

    alex

    Äänestä

Minä aina mielelläni häpäisen sapatin ottamalla skottilaista single malt viskiä oikein kovaan humalatilaan saakka. Tai sitten juon ihan perisuomalaista yhden tähden jaloviina per-kele!!!!! :-):-):-)

Äänestä
  • Ota sinä vain, usko on vapaehtoinen, eikä Herralla ole pakkolapsia adoptoituna.
    Ei hän sinua ota, ellet sydämestäsi halua tulla.
    Ryyppää vain ja ota kaikki vastaan, mitä juhlasi tuo matkassa.
    Valitettavati minun entisen ateistielämän ystäviä on sen Jaloviinan ääressä kuollut, vaikka lääkäritkin erästä varoitteli, että jos vielä ryypyn otat, se on menoa.
    Hän eli Niilo- ystäväni otti ja kuoli. Hänen veljensä kertoi minulle Niilon lopun.
    Mutta, vieraita tuli pihaan. Illanjatkoja

    Äänestä

  • ja sinua odottaa helvetin tuli.

    Äänestä

  • Arvoisa pyhpyh!!! Ala sinäki ateistiksi niin pääset eroon uskonnollisesta ahdistuksestasi ja harhoistasi hahahahahaha!!!:-):-):-)

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Arvoisa pyhpyh!!! Ala sinäki ateistiksi niin pääset eroon uskonnollisesta ahdistuksestasi ja harhoistasi hahahahahaha!!!:-):-):-)

    iloisella naurajalla on tuo jaloviina jo saanut harhat ja viinapirun laittamaan pimeytensä kaikki paukut esiin. Myös trokaaminen, voi. voi.

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Arvoisa pyhpyh!!! Ala sinäki ateistiksi niin pääset eroon uskonnollisesta ahdistuksestasi ja harhoistasi hahahahahaha!!!:-):-):-)

    Sinua odottaa helvetin tuli.

    Äänestä

He vihaavat sapattia, koska he vihaavat Jumalan lakia, joka paljastaa heidän syntinsä. He tosiasiassa vihaavat Jumalaa. Siksi.

Äänestä
  • pyhpyhille. Moni tekee sen tietämättömyydessä opin tähden.
    Siksi he viallisina saviastoina särähtäen elävät. Eivät he vihaa Herraa, vaan Pyhä Henki ei ole sitä päässyt valaisemaan ja tästä kantaa "opettajat" vastuun.

    Mikä on Hengessä tehtäväsi? Rakkauden kautta elää asiat todeksi ja osoittaa se näin, sillä ilman rakkautta oma hengellisyyskin on turhaa.

    Täällä ajassa viha, se ei ole sellaista oikeutta meissä, vaan on oltava Mestarin kaltaisia rakkaudessa.
    Jumala osoittaa kyllä aikanaan vihansa kaikkea vääryyttä vastaan. Mutta, meillä on huulillamme vain Sana, jota "lukien" opetamme itseämme ja toisiamme elämään ja Jumalisuuteen.

    Muista sanat monen Jumalan puhdistaman kohdalla, "tietomme on vajavaista", hän ei tiedä. Siksi työ on Herran, monella tapaa.

    Äänestä

  • pyh-pyhille kirjoitti:

    pyhpyhille. Moni tekee sen tietämättömyydessä opin tähden.
    Siksi he viallisina saviastoina särähtäen elävät. Eivät he vihaa Herraa, vaan Pyhä Henki ei ole sitä päässyt valaisemaan ja tästä kantaa "opettajat" vastuun.

    Mikä on Hengessä tehtäväsi? Rakkauden kautta elää asiat todeksi ja osoittaa se näin, sillä ilman rakkautta oma hengellisyyskin on turhaa.

    Täällä ajassa viha, se ei ole sellaista oikeutta meissä, vaan on oltava Mestarin kaltaisia rakkaudessa.
    Jumala osoittaa kyllä aikanaan vihansa kaikkea vääryyttä vastaan. Mutta, meillä on huulillamme vain Sana, jota "lukien" opetamme itseämme ja toisiamme elämään ja Jumalisuuteen.

    Muista sanat monen Jumalan puhdistaman kohdalla, "tietomme on vajavaista", hän ei tiedä. Siksi työ on Herran, monella tapaa.

    "Pyhä Henki ei oo sitä mulle avannut" on pelkkä tekoselitys, jolla ei pääse Jumalan vihaa karkuun.

    Äänestä

Synnyin perheeseen jossa vanhemmat oli ateisteja,joten minustakin tuli ateisti.Ainoa asia jota isäni sanoi minulle,että pyhäpäivä on eri asia kuin sunnuntai,kun ihmettelin miksi joskus viikonloppuna ei tullut lehteä kun oli pyhäpäivä.Muuten minulla ei ole ollut mitään ongelmia,olen vain säästänyt muutaman tonnin kirkollisveroja.En vihaa mitään uskontoja vaan niiden tyrkyttäjiä.

Äänestä
  • Toivottavasti olet edes ne säästyneet tonnisi pannut "Punaiselle Ristille".
    Esim. evl. kirkko kuitenkin siinäkin "sunnuntai- ymmärryksessään", tekee vammaisten ja muitten nälkäisten, sekä perheiden ongelmien keskellä työtä, joka tukee ihmisen arkea. Se "kulu" mikä sekin työ on tuottanut, on hyvässä. Ja näkisin siltäpuolen työn positiivisena ja jos siinä sitten Henki pääsisi jotenkin tekemään työtä, olisi se hyvä.
    Ei ateistisyys on hyve, ainakaan tämän ajanmelskeen hedelmätorilla. Ateistisuus maksaa tavalla tahi toisella omaa kirkollisveroaan. Joko veroina, tai lähimmäistensä ongelmina, minkä he itse tuottavat itselleen. Ehkä sinunkin lähimmäisissäsi on sitä "verotettavaa" ongelmaa, jonka mielenlaatusi on ylläpitänyt tavalla tahi toisella..

    Äänestä

Ei sapattia kukaan jaksa vihata. Sapatti annettiin Moosekselle ja Israelille merkiksi vanhasta liitosta.

Ennen Moosesta kukaan ihminen ei pitänyt sapattia, ainakaan Raamatun mukaan. Sanotaan vain, että Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä.

Tosin, EGW on satuillut jopa Aatamin pitäneen sapattia, mutta totuus on se, ettei Raamattu mainitse kenenkään sitä pitäneen tai pyhittäneen ennen Moosekselle annettua lakia. Laki annettiin Israelille, erotuksena pakanoista, ja sapatti osana sitä.

Uusi testamentti mainitsee moraalilain sääntöjä noin 100 kertaa, mutta UT ei mainitse kertaakaan sapatin pitämistä ohjeena saati sitten sääntönä kristityille.

Israelille annettiin laki, meille taas on annettu uusi liitto. Israelin perinnäissäännöistä ja laista ei pakanoille katsottu olevan tarpeellista muuta kuin muutama oleellinen asia (Apt 15), joihin nimenomaan ei kuulunut sapatin vietto.

Herra on todella pyhittänyt sapatin, sekä antanut sen vanhan liiton merkiksi Israelille. Jos joku haluaa vanhan liiton piiriin, hänen on pyhitettävä sapatti. Meille kristityille ei sellaista ohjetta ole annettu.

Äänestä
  • Sapatissa ei ole mitään vihaamista, sunnuntaissa ei ole mitään vihaamista, maanantaissa, tiistaissa eikä yhdessäkään muussa viikonpäivässä ole mitään vihaamista. Miksi olisi?

    Adventistien väittämän mukaan Aatami ja Eeva viettivät paratiisissa sapattia - mistä työstä he siellä (paratiisissa!) lepäsivät???

    Äänestä

  • Eivihataei kirjoitti:

    Sapatissa ei ole mitään vihaamista, sunnuntaissa ei ole mitään vihaamista, maanantaissa, tiistaissa eikä yhdessäkään muussa viikonpäivässä ole mitään vihaamista. Miksi olisi?

    Jospa se IsoKirja kertoisi sinulle asiaa.
    Aadam ja Eeva viettivät paratiisissa -- miehen ja naisen välistä Jumalan siunaamaa liittoa. Olihan kaikki hyvin.

    ja

    1Mo 2:15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

    Eli ihmisellä oli paratiisissa tehtävää, oli viljeltävää ja varjeltavaa projektia. Varmasti kun jo luodessa maan, oli 1. päivä, 2. päivä, 3. päivä jne. siihen sapattiin asti, se oli heillekin Jumalan erottama ja siunaama päivä.

    Aadam ja Eeva tiesi levon, koska Jumala lepäsi ja antoi meille esimerkin.

    Aadam ja Eeva lepäsi Jumalan siunaamana ja oli varmasti Luojansa, eli Jeesuksen kanssa ihanasti käyskennellen paratiisin opissa, kun luomakunta todisti Jumalan suurista töistä.

    Näin IsoKirja on muistiinmerkinnyt sinullekin, että mistä töistä levättiin.

    Äänestä

  • ViljelyJaVarjeluTyö kirjoitti:

    "Näin IsoKirja on muistiinmerkinnyt sinullekin, että mistä töistä levättiin."

    No, joo... mutta IsoKirja kun ei mainitse halaistua sanaakaan, että KUKAAN IHMINEN olisi ennen Moosekselle annettua lakia viettänyt sapattia.

    "Varmasti kun jo luodessa maan, oli 1. päivä, 2. päivä, 3. päivä jne. siihen sapattiin asti, se oli heillekin Jumalan erottama ja siunaama päivä."

    "Varmasti" ??? Ai siis mihin tämä varmuus perustuu ? Ei ainakaan Raamattuun.

    Jumala antoi sapatin Moosekselle/Israelille, merkiksi liitostaan Israelin kanssa, muun lain antamisen yhteydessä. Sapatinvietto kuului 10 käskyyn; lakiin; joka annettiin vasta tuolloin.

    Esim. Gal 3:17 "Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi."

    Lupauksella tarkoitettiin tässä siis Abrahamille annettua lupausta, joka oli ehdoton eikä perustunut lain noudattamiseen tai sapatin viettoon.

    Äänestä

  • Kymmenen käskyä annettiin Siinailla 2.Moos. 19:7-20:18. Pitävätkö paikkansa väitteet,joiden mukaan sitä ennen ei olisi ollut lainkaan lakia?
    Kirjoitetussa muodossa lakia ei ollut käytettävissä ennen kuin se juhlallisesti annettiin Siinailla. Jumala oli kuitenkin ilmoittanut itsensä kansoille jo aikaisemmin Hes.
    Jo Raamatun ensimmäisessä kirjassa mainitaan lähes jokainen kymmenestä käskystä ja niiden rikkomiseen viitataan syntinä. Koska syntiset Aadamista lähtien todettiin syllisiksi,täytyi laki olla jo olemassa.Ainakin se oli annettu ihmisen sisimpään. Ps.40:9 Room.2:14,15. Jo Abrahamin sanotaan olleen kuuliainen Jumalan laille,koska Jumala totesi hänestä: "Abraham oli minun äänelleni kuuliainen ja noudatti sitä,mihin minä hänet velvoitin. Hän piti minun käskyni,määräykseni ja lakini. 1.Moos.26:5.

    Äänestä

  • Raamattu kirjoitti:

    Kymmenen käskyä annettiin Siinailla 2.Moos. 19:7-20:18. Pitävätkö paikkansa väitteet,joiden mukaan sitä ennen ei olisi ollut lainkaan lakia?
    Kirjoitetussa muodossa lakia ei ollut käytettävissä ennen kuin se juhlallisesti annettiin Siinailla. Jumala oli kuitenkin ilmoittanut itsensä kansoille jo aikaisemmin Hes.
    Jo Raamatun ensimmäisessä kirjassa mainitaan lähes jokainen kymmenestä käskystä ja niiden rikkomiseen viitataan syntinä. Koska syntiset Aadamista lähtien todettiin syllisiksi,täytyi laki olla jo olemassa.Ainakin se oli annettu ihmisen sisimpään. Ps.40:9 Room.2:14,15. Jo Abrahamin sanotaan olleen kuuliainen Jumalan laille,koska Jumala totesi hänestä: "Abraham oli minun äänelleni kuuliainen ja noudatti sitä,mihin minä hänet velvoitin. Hän piti minun käskyni,määräykseni ja lakini. 1.Moos.26:5.

    Taas menee EGW-opin sekoittamilla puurot ja vellit sekaisin. Raamattu on asiasta eri mieltä kuin EGW.

    Jumala on kaikkina aikoina antanut ohjeita, neuvoja ja määräyksiä kansalleen/omilleen.

    Se mistä nyt puhutaan, on kymmenen käskyn laki (ja nimenomaan sapatti).

    2 Moos 34:28 "Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa."

    5 Moos 4:13 "Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun."

    5 moos. 5: "1 Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille: "Kuule, Israel, nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin.
    2 Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.
    3 Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme."

    2 Moos 34:28 ja 5 Moos 4:13 kertovat tarkalleen, että "liitto" tarkoittaa nimenomaan samaa kuin 10 käskyä. (Sama asia toistetaan lukuisia kertoja myöhemmin.)
    5 moos 5:1 "oppikaa ne ..." kertoo selkeästi, että niitä ei ole ollut opittavissa eli annettuna aikaisemmin.
    5 moos 5:3 taas sanoo, ettei tätä liittoa tehty aiemmin (isiensä kanssa). (Samaa sanoo Gal 3:17).

    "Jo Raamatun ensimmäisessä kirjassa mainitaan lähes jokainen kymmenestä käskystä ja niiden rikkomiseen viitataan syntinä."
    Aivan. Ja paljon muitakin ohjeita, jotka taas eivät mitenkään liity lakiin. Mutta siellä ei mainita sapattia ihmisten lepopäivänä.

    Jos kerran Raamattu selkeästi ja monessa kohdin sanoo, että "lakia", eli liittoa Jumalan ja Israelin välillä, ei annettu ennen kuin vastu tuolloin Siinailla, eli 430 vuotta Abrahamin jälkeen, niin Lienee kai selvä asia, että se mitä 1 Moos 26:5 tarkoittaa, ei voi olla 10 käskyn laki, eikä varsinkaan sapatti.

    Satuitko sitäpaitsi huomaamaan, että lainaamasi sanat Jumala puhui Iisakille, eli Aabrahamin liitto Jumalan kanssa koski Aabrahamia, ja Iisak oli vain osa lupauksen toteutumista; Jumalahan ei sanonut että Iisak olisi noudattanut käskyjä, säädöksiä tai opetuksia (1938 käännös ei edes käytä sanaa "laki"), eli että Iisak saa kaiken tämän koska Abraham noudatti niitä. Asiayhteydestähän on selvä, etteivät Iisakin omat toimet mitenkään vaikuttaneet Jumalan päätökseen. Siitäkin seuraa suoraan johtopäätös, ettei 10 käskyn laki / liitto ollut vielä tuolloin ihmisille yleiseksi laiksi annettu.

    Äänestä

  • Eivihataei kirjoitti:

    Sapatissa ei ole mitään vihaamista, sunnuntaissa ei ole mitään vihaamista, maanantaissa, tiistaissa eikä yhdessäkään muussa viikonpäivässä ole mitään vihaamista. Miksi olisi?

    Adventistien väittämän mukaan Aatami ja Eeva viettivät paratiisissa sapattia - mistä työstä he siellä (paratiisissa!) lepäsivät???

    Voit lukea, että JUMALA LEPÄSI SAPATTINA.

    Äänestä

  • Exadventistiparka kirjoitti:

    Taas menee EGW-opin sekoittamilla puurot ja vellit sekaisin. Raamattu on asiasta eri mieltä kuin EGW.

    Jumala on kaikkina aikoina antanut ohjeita, neuvoja ja määräyksiä kansalleen/omilleen.

    Se mistä nyt puhutaan, on kymmenen käskyn laki (ja nimenomaan sapatti).

    2 Moos 34:28 "Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa."

    5 Moos 4:13 "Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun."

    5 moos. 5: "1 Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille: "Kuule, Israel, nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin.
    2 Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.
    3 Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme."

    2 Moos 34:28 ja 5 Moos 4:13 kertovat tarkalleen, että "liitto" tarkoittaa nimenomaan samaa kuin 10 käskyä. (Sama asia toistetaan lukuisia kertoja myöhemmin.)
    5 moos 5:1 "oppikaa ne ..." kertoo selkeästi, että niitä ei ole ollut opittavissa eli annettuna aikaisemmin.
    5 moos 5:3 taas sanoo, ettei tätä liittoa tehty aiemmin (isiensä kanssa). (Samaa sanoo Gal 3:17).

    "Jo Raamatun ensimmäisessä kirjassa mainitaan lähes jokainen kymmenestä käskystä ja niiden rikkomiseen viitataan syntinä."
    Aivan. Ja paljon muitakin ohjeita, jotka taas eivät mitenkään liity lakiin. Mutta siellä ei mainita sapattia ihmisten lepopäivänä.

    Jos kerran Raamattu selkeästi ja monessa kohdin sanoo, että "lakia", eli liittoa Jumalan ja Israelin välillä, ei annettu ennen kuin vastu tuolloin Siinailla, eli 430 vuotta Abrahamin jälkeen, niin Lienee kai selvä asia, että se mitä 1 Moos 26:5 tarkoittaa, ei voi olla 10 käskyn laki, eikä varsinkaan sapatti.

    Satuitko sitäpaitsi huomaamaan, että lainaamasi sanat Jumala puhui Iisakille, eli Aabrahamin liitto Jumalan kanssa koski Aabrahamia, ja Iisak oli vain osa lupauksen toteutumista; Jumalahan ei sanonut että Iisak olisi noudattanut käskyjä, säädöksiä tai opetuksia (1938 käännös ei edes käytä sanaa "laki"), eli että Iisak saa kaiken tämän koska Abraham noudatti niitä. Asiayhteydestähän on selvä, etteivät Iisakin omat toimet mitenkään vaikuttaneet Jumalan päätökseen. Siitäkin seuraa suoraan johtopäätös, ettei 10 käskyn laki / liitto ollut vielä tuolloin ihmisille yleiseksi laiksi annettu.

    Väität sinä ja valehtelet korvat heiluen.

    Äänestä

  • pyhpyh kirjoitti:

    Voit lukea, että JUMALA LEPÄSI SAPATTINA.

    Niin lepäsi, JUMALA lepäsi, mutta paratiisissa ei ihmisen tarvinnut tehdä työtä eikä siitä näin ollen levätä. Paratiisissa oli kaikki valmiina, sai ottaa ruokansa puusta valmiina. Vasta syntiinlankeemuksen jälkeen ja paratiisista karkottamisen yhteydessä Jumala sanoi ihmiselle: "Otsasi hiessä sinun pitää elantosi ansaitseman".

    Mannan antamisen yhteydessä Herra sanoi israelilaisista:"Minä panen heidät koetukselle,että näkisin,noudattavatko he minun lakejani vai eivät" Kun he osoittautuivat välinpitämättömiksi,hän vakavasti kehotti kansaansa käskyilleen kuuliaiseksi sanoessaan:"Kuinka kauan te kieltäydytte noudattamasta minun käskyjäni ja lakiani? Tässä oli ennen muuta kysymys kuuliaisuudesta lepopäiväkäskylle. Tämän voi jokainen itse lukea Raamatusta.

    Justiinsa niin. Jumala lepäsi, ihmisille sapatti annettiin Siinailla.

    Tokitoki, kuuliaisuus lepopäiväkäskylle, joka annettiin Siinailla, hieman aiemmin.

    2 Moos 16 kertoo Israelin napinasta ja mannan antamisesta. Luvun loppupuolella mainitaan:
    "33 Ja Mooses sanoi Aaronille: "Ota astia ja pane siihen goomerin täysi mannaa ja aseta se Herran eteen säilytettäväksi sukupolvesta sukupolveen".
    34 Ja Aaron asetti sen talteen lain arkin eteen, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    Aaron asetti mannan minne: no LAIN arkin eteen. Enpä usko että sitä lain arkkia taisi olla valmiina pelkkää mannaa varten, ennen lakia ?

    Äänestä

  • LueRaamattusi kirjoitti:

    Niin lepäsi, JUMALA lepäsi, mutta paratiisissa ei ihmisen tarvinnut tehdä työtä eikä siitä näin ollen levätä. Paratiisissa oli kaikki valmiina, sai ottaa ruokansa puusta valmiina. Vasta syntiinlankeemuksen jälkeen ja paratiisista karkottamisen yhteydessä Jumala sanoi ihmiselle: "Otsasi hiessä sinun pitää elantosi ansaitseman".

    Kyllä ihmisellä oli paratiisissa omat tehtävänsä, nyt minä en tiedä miten sinä määrittelet "työn" - ojan kaivamiseksi ehkä mutta tosiasiassa ei työn teon tarvitse välttämättä olla vaivaa, se voi olla myös mielenkiintoista tekemistä joka tekee elämästä elämisen arvoisen.

    Äänestä

  • LueRaamattusi kirjoitti:

    Niin lepäsi, JUMALA lepäsi, mutta paratiisissa ei ihmisen tarvinnut tehdä työtä eikä siitä näin ollen levätä. Paratiisissa oli kaikki valmiina, sai ottaa ruokansa puusta valmiina. Vasta syntiinlankeemuksen jälkeen ja paratiisista karkottamisen yhteydessä Jumala sanoi ihmiselle: "Otsasi hiessä sinun pitää elantosi ansaitseman".

    Niinkös vieläkin luulet entinen hirvas?

    Äänestä

  • Exadventistiparka kirjoitti:

    Justiinsa niin. Jumala lepäsi, ihmisille sapatti annettiin Siinailla.

    Luepa raamattuasi. Jumala pyhitti ja siunasi jo luomisessa sapatin, jonka myöskin Jeesus piti pyhänä päivänään ja opetti meitäkin niin tekemään kautta aikojen. Jeesus nimenomaan sanoi senkin, että: " Sapatti on ihmistä varten asetettu."

    Äänestä

  • uskonsa-jokaisella kirjoitti:

    Niinkös vieläkin luulet entinen hirvas?

    Sorry, mutta en ymmärrä alkuunkaan, mitä tarkoitat nimittämällä minua sanoilla "entinen hirvas"????? Voisitko valaista? Onko tämä joku adventistien käyttämä haukkumisilmaisu vai mikä?

    Äänestä

Itse olen alkanut pitää launtaita sapattina. Koen sen oikeaksi ja minulla on siis ev.lut.pohja, nyt vain kirkosta eronnut. En ole adventisti. Kymmenessä käskyssä on edelleen, että pyhitä lepopäivä, joka on lauantai, mutta jonka katolinen kirkko muutti noin 300-luvulla ja vielä ylpeilee sillä.

Äänestä
  • Jos olet tämän asian Raamatusta näin ymmärtänyt, niin pidä se, mutta muista, että sinun ei tarvitse alkaa maksaa siitä kirkkokunnalle, joka rahastaa tällä "totuudellaan" ja yrittää omia sen itselleen. Totuus ei ole kaupan, eikä kenelläkään ole siihen mitään monopolia.

    Äänestä

  • RahattaHinnatta kirjoitti:

    Jos olet tämän asian Raamatusta näin ymmärtänyt, niin pidä se, mutta muista, että sinun ei tarvitse alkaa maksaa siitä kirkkokunnalle, joka rahastaa tällä "totuudellaan" ja yrittää omia sen itselleen. Totuus ei ole kaupan, eikä kenelläkään ole siihen mitään monopolia.

    Puhut potaskaa.

    Äänestä

  • "sinullekin" sekä "pyh pyh", molempien kirjoitukset sopii niin hyvin alexsiin, joten melkovarmasi olettekin yks ja sama alex-kasi ;))))))) ARVASINKO OIKEIN?

    Äänestä

  • Alex on palstan trolli.
    Hän käyttää monia nikkejä tälläkin palstalla.
    Tällä pyhpyh, alex.kasi, Pyh!, 12345678 jne. ei kuitenkaan ole koskaan mitään asiaa.
    Hän vain esiintyy trollina kaikissa lahkojen sivustoilla.

    Äänestä

Eivät ihmiset sapattia vihaa, he eivät vaan halua pitää sapattia/lauantaita pyhänä, koska sunnuntai on parempi pyhä.

Äänestä

No johan nyt taas vainoharhat on vauhdissaan. Ei sitä sapattia kukaan VIHAA. Miksi pitäisi? Eihän tässä vihata mitään muutakaan viikonpäivää. Tämä väite oon kyllä jostain "laitoksesta".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Olen.tätä.miettinyt kirjoitti:

Voisiko joku viisas kertoa minulle miksi kristityt niin usein vihaavat Herran pyhittämää sapattia ?
Tai onko niin että vain tälle palstalle on sattunut kertymään sapatin pilkkaajia jotka kuitenkin kutsuvat itseään kristityiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu