Työpaikkasyrjintä

Olen kokenut lesbojen taholta syrjintää työelämässä. Syynä oli se, olin heteromies
996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Älä yritä panna kaikkia naisia. Ei mikään ihme, että syrjivät.

Äänestä
  • Millä tavalla syrjitään? Voipi olla tosiaan, että heilläkin ennakkoluuloja sinusta..

    Äänestä

Meinaatko, että paikan heteronaiset olivat lesbojen puolella sinua vastaan? Aika vainoharhaisia feministejä olet onnistunut löytämään.

Äänestä

On se äijä, on se kova.

Äänestä

"olin heteromies"

Olit? Muutuit sitten homoksi?

Tuo on aika yllättävää, koska yleensä ajatellaan, että ihmiset ovat jo syntyessään joko heteroita tai homoja.

Mutta kuten tapauksesi osoittaa, niin homous onkin sairaus. Vaan onko siihen olemassa parannuskeinoa?

Allergia se ei ainakaan ole, koska siihen ei tepsi siedätyshoito. Tv-ohjelmien kiintiöhomoista huolimatta homostelu ei ole vähentynyt. Päin vastoin, kaulahuiveja ja käsilaukkuja käyttäviä testosteronin tuoksunsa hajuvesillä peittäviä i-uroita on katukuvassa päivä päivältä enemmän.

Äänestä

Minä koin myös jotain joka oli melkein syrjintää, sellaista kummalista kyräilyä ja ennakkoasennetta, selkään puukottamista ja juonittelua. Olen keski-ikäinen heteromies ja jos jollekin naiselle jotain sanoi, niin ne oli heti et ai yrität sä iskeä mua. En tiedä ketkä olivat lesboja, mutta koko työpaikan ilmipiiri oli erittäin "suvaitsevainen" ja pro-homo. Sitten heti oletettiin että olen homoja vastaan. Mitä olenkin, mutta kuitenkin. Ei puhettakaan tasa-arvosta, eli siitä että erilaisia näkemyksiä ymmärrettäisiin ja hyväksyttäisiin. Ihan pakarasta oli se työpaikka.

Äänestä

Kaikkein pahinta seksuaalista syrjintää mielestäni edustaa ns. sukupuolineutraaliavioliitto.
Tasa-arvo edellyttäisi, että avioliitossa olisi sekä mies- että naisedustus. Sukupuolineutraaliavioliitto on räikeästi ristiriidassa tasa-arvon kanssa. Miesten välisessä liitossa syrjitään naissukupuolta ja lesbojen liitossa miessukupuolta.
SETA ja homojärjestöt, jotka ovat ajaneet sukupuolineutraalia avioliittolakia, tulisikin mielestäni asettaa syytteeseen sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä.

Äänestä

Kaikki on mennyt ihan sekaisin. Työ on työtä ei sinne kuulu mitkään homo, lespo tai kotiasiat. Siis täysi pas-ka on saanut vallan. Ahneudella alkaa olla jo paskanen loppusuora

Äänestä

TYÖPAIKKASYRJINTÄ ON KOVINTA HELSINGISSÄ, JOSSA KAUPUNKIA TUNTEMATTOMAT KIELTÄOSAAMATTOMAT MAMUT SYRJÄYTTÄVÄT SUOMALAISIA

HELSINGISSÄ ON KREMLINPUNAISILLA JA ISLAMINVIHREILLÄ KANNATUSTA
https://www.suomenuutiset.fi/helsingissa-kalliossa-muhii-punavihrea-kupla/

Kremlinpunaisten ja islaminvihreiden sortaessa suomalainen ei pääse bussinkuljettajaksi, koska vallalla on suomalaisvastainen syrjintä. Punavihreät haluavat valehdella, että mamutus on tärkeää ja suomalaiset laiskoja

Helsinkiläiset taistelevatkin vaaleissa suomalaisvastaista syrjintää vastaan tukemalla Perussuomea

Matti Putkonen kertoo SUULLISESTI TÄMÄN VIDEON LOPUSSA KOHDASSA 1:01:00 , MITEN KREMLINPUNAISET JA ISLAMINVIHREÄT SYRJIVÄT TYÖHÖNOTOSSA SUOMALAISIA HELSINGISSÄ https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/a1bba0wr

Suomen kuvalehden toimittaja itähelsinkiläinen Leena Sharma on tehnyt haastattelujensa perusteella kirjan Perussuomalaisista. Leena Sharma oli Arto Nybergin vieraana 9.3.2014 Ylen TV-ohjelmassa. Kesto 11:04
https://www.youtube.com/watch?v=qWXoJdYW7lU

Rahat eivät enää riitä mamutukseen https://www.suomenuutiset.fi/terho-maahanmuuton-kustannuksista-keskusteltava-kiihkottomasti/

Jussi Halla-aho äänestää Nuutti Hyttistä https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-nimesi-suosikkiehdokkaansa-kansanedustajaksi/ http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html/
Nuutti Hyttinen, Helsingin vaalipiiri, numero 160, oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/nuutti-hyttinen https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/helsinki http://www.nuuttihyttinen.fi/ https://www.facebook.com/hyttinen.nuutti https://twitter.com/nuuttihyttinen http://nuuttihyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
\\\\\\KUUNTELE VAALIVIDEO\\\\\\ Aion eduskunnassa edistää parhaan kykyni mukaan arvomaailmaa ja linjaa, joka ilmenee vaaliteemoistani ja jota olen tähänkin asti ajanut. Asetan yksilönvapaudet ja yksilönvastuun yhteiskunnan holhouksen edelle. Emme tarvitse valtiota tai EU:ta päättämään puolestamme kaikesta. Tullessani valituksi pyrin vaikuttamaan jatkossakin myös paikallistasolla tavallisten helsinkiläisten elämän parantamiseksi.

Antti Valpas, Helsingin vaalipiiri, numero 177, Jussi Halla-ahon suosittelema
http://www.halla-aho.com/scripta/lista.html Sama pätee kaikkiin kysymyksiin. Jos helsinkiläinen äänestäjä on erityisen kiinnostunut sosiaalipoliittisista kysymyksistä tai vammaisten oikeuksista, en suosittele hänelle itseäni vaan valtuustokollegaani Antti Valpasta

Antti Valpas, Helsingin vaalipiiri, numero 177, yo-merkonomi, eduskuntasihteeri, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/antti-valpas https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/helsinki http://www.valpas.info/blogi/ https://www.facebook.com/pages/Antti-Valpas/294482022826 https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
\\\\\\KUUNTELE VAALIVIDEO\\\\\\ http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/helsinki/ehdokkaat/4585 Teen parhaani edistääkseni työelämästä syrjäytettyjen työelämään pääsyä ja karsiaksemme turhaa työvoimabyrokratiaa. Teen parhaani ohjatakseni valtion vähien rahojen käyttöä ulkomaisten kohteiden sijaan suomalaisten turvallisuuden parantamiseksi. Lupaan olla aina valppaana

Sampo Terho, Helsingin vaalipiiri, numero 176, europarlamentaarikko, Suomen historian maisteri, Tampereen yliopisto, entinen Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/sampo-terho https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/helsinki http://www.sampoterho.net/ https://www.facebook.com/pages/Sampo-Terho/205004656205052 https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
\\\\\\KUUNTELE VAALIVIDEO\\\\\\ http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/helsinki/ehdokkaat/5182 Autan nostamaan Suomen kilpailukyvyn, työllisyyden ja hyvinvoinnin jälleen kasvuun. Mietin aina päätöksissäni myös pitkän aikavälin vaikutuksia, enkä vain esimerkiksi yhden vaalikauden. Lupaan olla lupaamatta kenellekään uusia yhteiskunnan tarjoamia etuuksia. Sen sijaan rakennan kansalaisille mahdollisuuksia pärjätä itse.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


haavatjäivät kirjoitti:

Olen kokenut lesbojen taholta syrjintää työelämässä. Syynä oli se, olin heteromies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu