Näin vaalien alla voi muistuttaa vanhoja kansanedustajia laatimastaan laista, jolla annetaan alihankintayrityksiä käyttävälle urakoitsijalle oikeus riistää pienyrittäjää.
Yritys voi tilata työn alihankkijalta ja jättää maksamatta sekä tarvikkeet että työt vain jonkun paperin puuttumisen tähden. Sillä ei ole minkäänlaista velvoitetta tilittää toimitetuista tarvikkeista eikä tehdystä työstä suoritusta enempää alihankkijalle kuin millekään muulle taholle (esim verottajalle verovelan lyhentämiseksi).
Vielä houkutellaan lähtemään yrittäjäksi jotta voidaan viedä niin marjat kuin tuokkosetkin.
Katteettomat lupaukset pitkäaikaistyöttömän työllistämisestä jo aikanaan Filatovin ministerikautena osoitti porkkananheiluttelusta totuuden.
Voiko joku mainita starttirahaa lukuunottamatta jotain hyvää pienyrittäjälle, mikä sekin loppuessaan johtaa pitkään karenssiaikaan jos homma ei toimi ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Satoja naisia maassamme riistää "Suomalaisen työn" merkeissä lähes monopoliaseman Kiina-tavaralla haalinut tekstiililiike. Alihankkijalle jää hädin tuskin 10€ tunti, josta maksaa toimitilat ja vakuutukset. Autokin täytyy olla kuljetuksia varten.
Kuluttajalaki suojaa esim. maksumuistutuksissa yksityishenkilöä niin, että maksimiveloitukset ovat alle 100€:n laskuissa 14€ ja yli 100€:n laskuissa 24€. Pienyrittäjän esimerkki maksumuistutuksesta: Pääoma 178€, muistutuskulut 99€ ja pääomasta 20€ kulut 37€. Asialla Fonectan pyynnöstä perintäfirma PayEx. Kuluttajaneuvonta tai Oikeusautoimisto ei voi auttaa yksityishenkilöä, joka on itsensä yrittäjäksi saattanut.
Äitiysloma on helppo nakki työntekijälle tai työttömälle. He saavat tuet ja jopa 3 vuotta kotonaoloaikaa pienokaisen kanssa. Yrittäjä-äiti taasen saatuaan tiedon raskaudesta, joutuu nostamaan YEL-maksunsa, mikäli meinaa saada kohtuullisen äitiyspäivärahan 9kk ajaksi lapsen kanssa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että saadakseen n. 700€/kk äitiyslomaksi, hänen tulee maksaa vakuutusyhtiöön vähintään 450€/kk vähintään puolen vuoden ajan. Mikäli vuokratuoli tai muu toimitila maksaa esim. 500€/kk ja muut pyörivät kulut siihen päälle, voi yrittäjä valita lopettaako toiminimen ja ottaa tilalle paperisodan vai jatkaako toimintaa ja maksaa äitiyslomarahallaan yrityksen kulut.
Minimi YEL-maksu n. 250€/kk oikeuttaa yrittäjän n. 10000€:n laskennalliseen vuosituloon, josta äitiyspäiväraha lasketaan. Kolme päivä omavastuuta ja esim. 10 päivää sairaslomaa miinus verot tekee näin ollen noin 140€ Kelasta. Yrittäjyys ei kanna Suomea, yrittäjät kannattelevat harteillaan vastuun itsestään ja maksavat yritysten palveluita, jotka yksityisasiakkaille tarjotaan usein veloituksetta.