Ujous pilaa elämäni

Olen ollut melko pienestä lähtien hiljainen. Ihan pienenä olin hyvin rohkea, nyt voisin sanoa olevani arka. Minun kouluaikoina minulla ei ollut ystäviä paljoakaan ja vietin aikaa vain itseni kanssa. Juttelen nettikavereiden kanssa kyllä melko paljon ja uskallan puhua. Olen jopa puhelias, mutta kasvotusten en uskalla sanoa mitään. Harmittaa kovasti, kun niin haluaisi puhua, mutta ei uskalla. En tiedä miksi, mutta jostain syystä häpeän puheääntäni ja puhetapaani. Jälkikäteen hävettää paljon ne sanatkin. Kuulostan ylimieliseltä ja rehvastelijalta, vaikka en haluaisi. Yritän puhua, mutta sanat ei tule niin kuin toivoisin. En uskalla heittäytyä ja nauttia kaveriseurasta. Minulla on yksi todella läheinen kaveri. Nykyisin en oikeastaan hänellekään paljoa uskalla puhua, mutta hänen kavereilleen vielä vähemmän. Harmittaa, koska me joskus menemme porukassa viettämään aikaa, ja se minun hyvä ystävä osaa olla niin rento ja kaikilla on hauskaa. He eivät häpeä mitään, voivat leikkimielisesti tehdä kaikkea jne. Mutta minä vain seuraan vierestä hymyillen, koska en uskalla mennä mukaan. Ei ole kiva vierestä katsoa kun muilla on hauskaa, minä ajattelen että haluaisin mennä mukaan mutta en vain voi. En pysty, en kehtaa. Jollain tapaa se on hävettävää. En ehkä ole kokenut hyväksymistä niin paljoa. Joskus kouluaikaiset kaverini saattoivat jopa pilkata sanomisiani ja nauraa tekemisilleni, ehkä siitä on jäänyt jokin esto minulle. Haluaisin olla rohkea. Voisin nauttia enemmän ja saisin enemmän kavereita. Aina kaveriporukan vieressä hihitellessä ajattelen, että olen todella tylsä. Kukaan ei oikeasti voi pitää seurastani. En puhu mitään, en tee mitään vaikka kaverit pyytäisivätkin, ei sellaisesta voi pitää. Olen todella tylsä vasten tahtoani. En halua olla tällainen. En osaa nauttia mistään. Tämä arkuus pilaa elämäni. :(