ONKO DEMAREILLA KÖYKKÄISET EVÄÄT ?

COMMENTS25

Perussuomalaisten Jari Lindström ihmettelee SDP:n talousohjelmaa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindströmin (ps.) mielestä SDP:n perjantaina julkaisema talousohjelma vaikuttaa vesitetyltä versiolta perussuomalaisten ohjelmasta.

Lindströmin mukaan perussuomalaisten tavoin SDP korostaa viennin ja investointien merkitystä Suomen suunnan kääntämisessä, mutta SDP:n ehdottamalla pienellä hienosäädöllä ei kuitenkaan käännetä Suomea nousuun.

– Kun me perussuomalaiset puhumme vientisektorimme tukemisesta tuntuvalla energiaverotuksen alennuksella, eivät demarit ehdota juuri muuta kuin jo tehtyjen väylämaksun ja rataveron tilapäisten alennusten jatkamista ja ammattiliikenteen verotuksen tarkastelua, kommentoi Jari Lindström tiedotteessaan.

Lindström jatkaa kommentoimalla, että kun perussuomalaiset esittää, että EU:n 2030 ilmastotavoitteisiin ei pidä yhtyä ilman reilua taakanjakoa, tyytyy SDP lupaamaan vientiteollisuudelle huonon sopimuksen haittojen osittaista kompensaatiota valtion kassasta.

– Ja kun me perussuomalaiset ehdotamme investointipakettia, vastaavat demarit toteamalla, että liikenne-, asunto- ja maankäyttöpolitiikka on sidottava vahvemmin yhteen. Kovin on köykäiset eväät, Lindström vertailee.

Jari Lindströmin mielestä kaikkein kummallisin linjaus on kuitenkin SDP:n tavoite yhdistää maltillinen palkkaratkaisu ja palkkatasa-arvon tavoite.

– Yleisesti tiedetään, että maltillinen palkkaratkaisu tarkoittaa oikeasti palkkojen nollakorotusta. Tällöin ainoa keino edistää palkkatasa-arvoa on miesten palkkojen leikkaus. Ajaako demarit tosiaan duunarimiesten palkanleikkausta?, Lindström kysyy.

Jari Lindström korostaa, että perussuomalaisten mielestä duunarimies ja -nainen ovat palkkansa ansainneet ja hänen mukaansa palkka-alen sijaan on vientisektorin kilpailukyky varmistettava esimerkiksi purkamalla EMU-puskureita.

0

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

        Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
        Maailman menoa
        273
        3401
      2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        103
        1693
      3. 68
        1259
      4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        199
        1087
      5. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Luterilaisuus
        199
        1071
      6. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        58
        1051
      7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

        "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
        Taivalkoski
        51
        1000
      8. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        63
        971
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        42
        827
      10. Mitä tekisit jos

        Aamulla vierestäni heräisit
        Ikävä
        51
        815
      Aihe