Björn Wahlroos, SAK:n valta murskattava !

Fasismia

Suomen heikkoa taloustilannetta on liki mahdoton korjata, uskoo pankkiiri ja talousvaikuttaja Björn Wahlroos. Hänen mukaansa kolmikanta on kidnapannut liian suuren osan tärkeistä vero- ja työmarkkinapäätöksistä itselleen ja alkanut muistuttaa epäparlamentaarisuudessaan fasistista hallintomekanismia.

39

138

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • justtjustt

      Mitäs tosta pellestä, näkee naamasta että elää korkeintaan kaksi vuotta ja perijät tulevat verottomalle haaskalle.

      • isänitro

        "Mitäs tosta pellestä,". Nalle on täysin oikeassa. Sinäkö haluaisit, että suomi vain jatkaa samalla Stubbin / Rinteen kurssilla kohti helvettiä?


      • Ensimmäisessä

        luokassa kuitenkin !


      • Taas_lakkoillaan
        isänitro kirjoitti:

        "Mitäs tosta pellestä,". Nalle on täysin oikeassa. Sinäkö haluaisit, että suomi vain jatkaa samalla Stubbin / Rinteen kurssilla kohti helvettiä?

        Täyttä asiaa kertoi.
        SAK on kuin natsit.


    • TässäEsimerkki

      Ei SAK ole mikään syypää nykylamaan. Toimihan SAK jo kymmeniä vuosiaki sitten ja työtä oli. Kuitenkin palkat ovat nousseet mallia mikro.
      Esin bussikuskilla oli markka aikana vuonna 1982 tuntipalkka 12 markkaa. Nyt se on 15 euroa. Tästä jo voi päätellä palkkojen maltillisuuden. Tuotteiden hinnat ovat nousseet melkoisesti ja ei tuo 15 euroa ole mikään iso tuntipalkka.
      1982 eräs matka noin 15 km matsoi 5 markkaa. Nyt v 2015 se maksaa 5 euroa.
      Että silleen se SAKn suuri valta.....

      • isänitro

        Kyllä SAK on syyllinen. Lomarahat, lomaltapaluurahat, irtisanomissuoja jne...

        Työllistämisen kynnys on aivan liian korkea suomessa.


      • Kapoukko
        isänitro kirjoitti:

        Kyllä SAK on syyllinen. Lomarahat, lomaltapaluurahat, irtisanomissuoja jne...

        Työllistämisen kynnys on aivan liian korkea suomessa.

        Kiitoksia hyvästä kommentista!


      • haloooo
        isänitro kirjoitti:

        Kyllä SAK on syyllinen. Lomarahat, lomaltapaluurahat, irtisanomissuoja jne...

        Työllistämisen kynnys on aivan liian korkea suomessa.

        Unohdit palkan...


      • Kilpailukyky

        mennyt palkkojen myötä!


      • KJHGFDRTYGFVGBHN

        Niin joskus 1960-luvulla on ollutkin 12 markkaa.

        Esimerkiksi kaivurikuski sai 1980-luvulla jo 60 euroa palkkaa. Kun mentiin euroon kuskin palkka putosi 8 euroon, 48 markkaan. Nyt kaivurikuskin palkka 0n 11 euroa, eli juuri pikkuisen yli markka-ajan palkan, 66 markkaa. Aikaa on kuluntu 20 vuotta.

        Jos kaikilla aloilla olisi noudatettu tuollaisart Eurosopeutusta olisi Suomen talous loistavassa kunnossa. Ainoastaan kunnan toimihenkilöiden palkkat on sopeutettu samalla tavalla.

        Paperiteollisuuden prosessimiehen palkat on korkeampia kuin kansanedustajan palkat. Vanhoilla työntekijöillä saattaa yltää jopa ministerin palkkoihin. Joillakin aloilla palkka on siinä 20 eurossa että heilahtaa. Keskipalkka on jo 3500 euroa kuukausi. Yli 21 euroa tunti.


      • KJHGFDRTYGFVGBHN
        KJHGFDRTYGFVGBHN kirjoitti:

        Niin joskus 1960-luvulla on ollutkin 12 markkaa.

        Esimerkiksi kaivurikuski sai 1980-luvulla jo 60 euroa palkkaa. Kun mentiin euroon kuskin palkka putosi 8 euroon, 48 markkaan. Nyt kaivurikuskin palkka 0n 11 euroa, eli juuri pikkuisen yli markka-ajan palkan, 66 markkaa. Aikaa on kuluntu 20 vuotta.

        Jos kaikilla aloilla olisi noudatettu tuollaisart Eurosopeutusta olisi Suomen talous loistavassa kunnossa. Ainoastaan kunnan toimihenkilöiden palkkat on sopeutettu samalla tavalla.

        Paperiteollisuuden prosessimiehen palkat on korkeampia kuin kansanedustajan palkat. Vanhoilla työntekijöillä saattaa yltää jopa ministerin palkkoihin. Joillakin aloilla palkka on siinä 20 eurossa että heilahtaa. Keskipalkka on jo 3500 euroa kuukausi. Yli 21 euroa tunti.

        Esimerkiksi kaivurikuski sai 1980-luvulla jo 60 MARKKAA palkkaa


      • lomalyata
        isänitro kirjoitti:

        Kyllä SAK on syyllinen. Lomarahat, lomaltapaluurahat, irtisanomissuoja jne...

        Työllistämisen kynnys on aivan liian korkea suomessa.

        vuosilomapalkka tulee lomalain mukaan ei sak mukaan.
        Lomaraha tes mukaan


    • Demareilla

      15 prossan kannatus ja SAK:n verotuetut miljoonat, ei paljon ohjelmia tehdä aiheesta YLEssä..

    • nallukkapauhaa

      Kultalusikka suussa syntynyt herraspentu, joka ei omilla ansioillaan ole saavuttanut mitään. Stallarikapinointikin jäi sikseen, kun huomasi perintörikkaana olevan hauskempaa.

    • ahneus

      Voisi pitää kitansa kiinni.Kyllä tiedetään ketkä tuhosi Suomen.Velkavanki ompi Suomi aina.
      Kaikki sen tietävät.

      • Olisiko

        tuo SAK joka on tuhonnut Suomen kilpailukyvyn !


      • ikstort
        Olisiko kirjoitti:

        tuo SAK joka on tuhonnut Suomen kilpailukyvyn !

        Ei muuta kuin vientisatamat lakkoon ja 30 prosentin palkankorotukset ahtaajille. Siitä se lähtee kilpailukyvyn huima nousu.


      • rt6

      • Lakkoon

        vain !


    • Nyt en muista oliko Wahlroosilla silmälasit viimeisimmän haastattelun yhteydessä. Ilmeisesti ei, koska ammattiyhdistysliike ei tämän valtakunnan kehitystä haittaa, vaan hallitus ihan itse. Toki työnantajajärjestöjen suosiollisella myötävaikutuksella.

      Muutoin W:n talousteoria on kummallinen, etten sanoisi outo. Kyllä epäilyttää ryhtyykö kansalainen joogaamaan ja harjoittamaan puutarhanhoitoa, jos verotus on korkea. Luulisin, että käy jopa täsmälleen päinvastoin, duunari huhkii töitä entistä myöhäisempään, kun rahat eivät riitä ennestäänkään.

      Yritykset puolestaan kannustuvat kehittelemään entistä halvempia tuotteita, jos verotus on korkea. Vain tyhmät verot ovat turmiollisia. Siis etupäässä ne verot, jotka eivät perustu mihinkään olemassaolevaan, vaan kaikenlaisiin laskutoimituksiin.

      • Ethän_sinäkään

        ole ollut töissä vuosikymmeniin?


      • Mitenkäs tämä kommenttisi liittyy yhtään mihinkään? Voisitko täsmentää. W:n mukaan muistaakseni vapaa-aikaakin pitäisi verottaa, mutta eihän sitä voi verottaa ellei siitä ensin ruhtinaallisesti maksettaisi. Joten ei muuta kuin vapaa-aika kilpailukykyisesti palkatuksi. Se panisi vauhtia kapitalistisiin yrityksiinkin. Joutuisivat pirulaiset maksamaan reilusti vapaa-aikaa paremmin jotta saisivat palkkalistoilleen jotakin riistettävää.


      • Voidaan
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Mitenkäs tämä kommenttisi liittyy yhtään mihinkään? Voisitko täsmentää. W:n mukaan muistaakseni vapaa-aikaakin pitäisi verottaa, mutta eihän sitä voi verottaa ellei siitä ensin ruhtinaallisesti maksettaisi. Joten ei muuta kuin vapaa-aika kilpailukykyisesti palkatuksi. Se panisi vauhtia kapitalistisiin yrityksiinkin. Joutuisivat pirulaiset maksamaan reilusti vapaa-aikaa paremmin jotta saisivat palkkalistoilleen jotakin riistettävää.

        verottaa ilman palkanmaksua, vert autoilijat..


      • Siksipä verojen pitäisi kohdistua vain yritysten käyttämiin autoihin. Yrityshän hankkii autot nimenomaan tulon tuottamiseksi.


      • Kaikenlisäksi
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Siksipä verojen pitäisi kohdistua vain yritysten käyttämiin autoihin. Yrityshän hankkii autot nimenomaan tulon tuottamiseksi.

        vielä tyhmä kuin saapas. Siis vasemmanjalan saapas.

        "tulon tuottaminen" ??? Investointeja tehdään yleensä tulon hankkimiseen....


      • Ei, kyllä oikean jalan saapas on kaikkein tyhmin, tyhmien tyhmä, taukki. Ihminen hankkii kone tuottaa. Tosin mikään ei estäne pitämästä sanoja synonyymeinakin.


      • Juup---

        Jos keskipalkka on nousuut euroaikana kaksinkertaiseksi ja muualla euromaissa noussut ainoastaan 30% niin onhan siinä ay-liikkeellä kova "synti" kannettavana. Ihan turha puolustella. Lisäksi verotusta on laskettu 30%.

        Palkka Verotusta on ihan turha enää moittia liian kireäksi. Se on Ahneutta, samaa haneutta jota ammattiyhdistysliike on harrastanut.

        Työmatkoja verotetaan liian korkealla verotuksella.

        Teollisuudessa on vain niin että kun ne ei pärjää lakkotaistelussa ammattiyhdistysliikkeelle teollisuus alkaa raaka-aineiden tuottjien kanssa pelleilemään ja väittävät Niiden hinta on liian kkorkea. Teollisuus ei edes uskslla sanoa että palkat on liian korkeat, koska jos niin sanovat seuraavat tuloneuvottelut on hankalia. Voi todella sanoa että Suomessa on yksi mafia. Työväenliike. Jos uskaltaa edes vihjasta että palkat tai "saavutetut edut" on nousseet kilpaikyvyn kannalta liian korkeiksi aletaan heti lakkoilemaan . Sen osoitti myös tuo eilinen yhteikuntasopimus sirkus.

        5%:n jousto pakoissa jollakin tavalla alaspäin nostaisi Suomen kilpailukyvyn Saksan tasolle...mutta---kun...ei. Minä olen itse pysynyt palkkavaatimuksessa kohtuudessa. En vaadi lähellekään niitä palkkoja joita voisi vaatia. Ainoa jossa olen tehnyt taulukkopalkalla töitä on kunnan töissä puoli vuotta. Siellä mielestäni oli huono palkka. Missään muualla en palkkojen tasoa ole moittinut. Tai no..koneen kuljettajilla on vähän alhaiset palkat. Siinäkin kuitenkin pääsee noin 2000 euron pakoille.


    • Etelänmies

      SAK osaoptimoi. Se haluaa uhata yritysten kannattavuutta vaatimuksillaan ja siltä ei löydy solidaarisuutta sosiaaliturvan varassa olevia kohtaan. Sen mielestä duunarin pitäisi ansaita myös (melkein) yhtä paljon kuin akateemisesti kouluttautunut

    • Passaa_Tarjan

      Halosen Tarjan verottomuudesta ollaan hiljaa, piireissä.
      Halonen kuin veroparatiisi, itse.

      • enmaksaliitoonnn

        Nalle on harvinaisen oikeassa.
        Munkin vanhemmat ovat maksaneet noille liitoille melkein talon verran.
        Sak on valtio valtiossa josta tulee näitä poliittisia proilereita.
        Halonen, Heinäluoma, Lindman, Ihalainen, Rinne ja jatka....
        Hyvin ovat ajaneet omia etujaan.


      • Kukamuistaa

        Hakas konkursin, omaisuus myyttiin kaveri hinnalla tietylle porukalle!


      • Kyseon

        ajasta kun punapääoma jaettiin omille !


      • huijareitakaikki

        Elanto keräsi mummojen rahat ja sitten ne johonkin hävisi ? Tutkihon niitä sillon kukaan ? No ei tietenkään sosialistit oli sillon vallassa


      • Varat
        huijareitakaikki kirjoitti:

        Elanto keräsi mummojen rahat ja sitten ne johonkin hävisi ? Tutkihon niitä sillon kukaan ? No ei tietenkään sosialistit oli sillon vallassa

        siirrettiin vähin äänin demareiden kassaan.


      • Käytiin

        siitä oikeuttakin, mutta rahalla on liukas selkä!


    • Iskettävä

      ensimmäiseksi kun saadaan porvarihallitus--

    • Muutosta

      Puolueen johto sanoo suurimmassa osassa lakeja mitä nappia edustaja sitten istuntosalissa painaa. Puheiden aikana hän saa puhua mitä haluaa mutta äänestyksessä kädet on sidottu ja tiukasti puolueen kantaan. Tämähän on nähty muutaman kerran kun eduskunnan enemmistö on vaatinut kirjallisesti jotain päätöstä. keskustelun jälkeen asiasta päätettäessä äänestetään kuitenkin yllättävästi täysin puoluekantojen mukaisesti. Se on suomalaista demokratiaa se!

    • björkkäv

      mitä se tää ruotsin homopoika sekaantuu suomen asioihin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      96
      1610
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1073
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      928
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      858
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      778
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      747
    7. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      746
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      738
    9. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      735
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      717
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      705
    12. 68
      692
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      674
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      661
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      605
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      594
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      586
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      575
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      150
      546
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      545
    Aihe