Poliisin oikeuksia aika kaventaa

Poliisin oikeuksia on aika kaventaa. Ei ole laitaa, että oikeuksia vain lisätään. Jo nyt näitä oikeuksia on suorastaan liikaa. Kärjistetysti voi sanoa poliisin oikeuksien olevan tasolla, joka vastaa naamaa ikkunassa töllistelemässä yksityisen kansalaisen ihan yksityistä elämää. Esimerkiksi auto on kansalaisen yksityistä aluetta eikä näin ollen poliisilla pitäisi olla mitään syytä ikkunasta sisään tirkistelyyn saati sitten auton tai kansalaisen kuvaamiseen ilman kansalaisen suostumusta.

Näyttää jopa siltä, että kansalaisen kirjalliset tuotoksetkin ovat poliisillisen epäluulon piirissä. Menneinä vuosinahan jopa taiteilijat ovat joutuneet syytteeseen, kun heidät on poliisillisen taideanalyysin perusteella arvioitu rikollisiksi. Miten sitten käykään, kun tavallinen kansalainen sattuu ”piruuksissaan” kirjoittamaan muuta kuin tieteelliset kriteerit täyttävää munkkilatinaa? Eihän kirjoitetussa tekstissä tarvitse olla kuin yksi rikolliseksi määritelty sana, niin heti kilahtaa. Kuvataiteissa riittää pelkkä hahmo, joka virkavaltaisessa päänupissa pyöristyy pornoksi tai muuksi maailmanrauhaa tai yksittäisen poliisimestarin mielenrauhaa järkyttäväksi hahmoksi.

Sitten meillä on oikein poliisijohtajia, jotka vaativat poliisille oikeuksia rikosten tekemiseen, jotta sitten näin menetellen saataisiin muka oikeat rikolliset kiinni. Eikö meillä ole jo oikein esimerkki siitä, miten tässä tämmöisessä, niin kutsutussa peitetoiminnassa, käy? Siinähän käy helposti niin, että poliisi muuttuu itse ihan oikeaksi rikolliseksi. Sitä paitsi poliisin tekeytyminen rikolliseksi saattaa vain edesauttaa rikollisuuden lisääntymistä pikemminkin kuin vähentää sitä. Myös houkutus vietellä rikokseen kasvaa. Tulosvastuu saattaa vaatia tietyn määrän pidätyksiä.

Sen sijaan että poliisin oikeuksia laajennetaan epätyypilliseen suuntaan, olisi viisaampaa keskittyä oikean rikollisuuden torjuntaan: murhiin, varkauksiin, pahoinpitelyihin, petoksiin yms. Se tietysti edellyttäisi myös sitä, että poliisi jouduttaisiin hajauttamaan maantieteellisestikin järkevämmin. Nykyisinhän poliisit on sijoitettu kaupunkeihin hyvin varustettujen ravintoloiden kupeeseen ja työtehtävätkin näyttävät mediatietojen valossa keskittyvän lähinnä netissä notkumiseen ja entistä suurempiin valtuuksiin netin kautta tapahtuvan urkinnan sallimiseksi.

Oma surkea lukunsa ovat sitten erilaiset it-alan yritykset, palstojen pitäjät ja operaattorit, jotka selkäranka notkuen vuotavat kaiken tietonsa lähes kenelle tahansa, joka tietoja älyää kysyä. Poliittiset päättäjät lukeutuvat monessa tapauksessa samaan joukkoon. Kaiketi siitä syystä, että pyrkivät sillä tavoin laillistamaan oman laittoman toimintansa. Näin ainakin niistä tiedoista päätellen, joiden mukaan massiivisimpien urkintojen takana ovat kokonaiset valtiot, siis päätöksentekotaso.

Parhaillaan poliisille ollaan puuhaamassa oikeutta kotietsintään ilman ennakkoilmoitusta. Sisäministerin mukaan etsinnän salliminen mahdollistaisi esimerkiksi tietokoneella olevan materiaalin tutkimisen. Se on kuuleman mukaan tarpeen yksinäisten susien suunnittelemien rikosten estämiseksi. Nyt siis kotiin murtautujien inhaan joukkoon ollaan lisäämässä jopa poliisi. Ei ole maailmassa enää laitaa.

Myös se oudoksuttaa mistä ihmeestä ministeri on saanut päähänsä sen, että rikoksia tekevät vain yksinäiset sudet? Kyllä asuntomurtoja mediatietojen mukaan tekevät nimenomaan rikollisliigat. Myös poliisia on pidettävä nimenomaan kollektiivina ellei sitten tätä oikeutta kotiin tunkeutumiseen anneta jollekin määrätylle poliisille.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        108
        2227
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        843
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        47
        808
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        776
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        518
        725
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        625
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe