Suomen ja Yhdysvaltojen yhteisessä lentoharjoittelussa ei puolustusvoimien mukaan ole kyse harjoituksesta, vaan "kahden- ja kolmenvälisestä koulutustapahtumasta".
Suomen taivaalla jytisee tänään
Everstiluutnantti Antti Koskelan mukaan harjoituksessa yleensä eri maiden koneita tulee samaan tukikohtaan, mutta koska nyt toimitaan omista tukikohdista käsin, on kyseessä koulutustapahtuma, eikä harjoitus.
Yhdysvaltojen ilmavoimien tiedotteessa kerrotaan, että Yhdysvaltojen koneet osallistuvat Viron kanssa kahdenväliseen harjoitteluun, sekä samanaikaisesti harjoitteluun Suomen ja Ruotsin kanssa, mutta jälkimmäinen harjoittelu ei kuitenkaan liity ensimmäiseen harjoitteluun (engl. simultaneous but unrelated training with the Finnish and Swedish air forces).
MIKKO VIRTA
IL

Vastaukset 3
Vanhimmat
USA:n ja Suomenhyökkäyksestä Venäjälle osoittautui taas valeeksi.
Suomesta on 2-4 Hornettia ilman aseita mukana Selkämerellä pidettävistä lentoharjoituksissa.
lupa, jotta voidaan pitää lentoharjoitus ystävien kanssa?
kaverien kanssa.
Ja tiltut kirkuvat voimatonta raivoa.