Myös Sinun LAPSESI kÄRSII Pakkoruotsista

On todella ikävää ja jopa traagista että maamme lapset ja nuoret joutuvat yhä opiskelemaan pakollisena ruotsia. Tämä on aihe joka tulee ottaa yhteiskunnalliseen tarkasteluun paljon vakavammin kuin mitä on tähän asti suostuttu tekemään(!)

On älyllisesti epärehellistä väittää yhä että ruotsilla olisi oikeassa elämässä hyötyä kotimaassamme. Ja vielä älyttömämpää on vaatia kokonaisia ikäluokkia opiskelemaan tuota vähemmistökieltä. Elämme taloudellisesti todella kovia aikoja. Siitäkään huolimatta maamme valtaapitävät eivät katsoneet tarpeelliseksi ede keskustella pakkoruotsin poistamisesta. Haluan tietää mitkä tahot ajavat RKP;n lisäksi tätä hulluutta maassamme! Ja miten on mahdollista että he saivat ujutettua pakkoruotsin aloitusajan sellaiseksi että se alkaa jo 6:lta luokalta? Tätä voi itse kukin ihmetellä.

Olen tavannut kymmeniä tuttaviani yhteiskunnan eri toimialoilta; Yrityselämästä, tehdastyöstä, ulosottovirastosta, opettajista, politiikasta jne. On irvokas tosiasia että kukaan ei osannut nimetä tilannetta jossa ruotsin kieltä olisi todella tarvittu.

On myös tapahtunut sitä että jotkut opiskelija tuttavistani on lopettanut opintonsa tai heidän opintonsa ovat viivästyneet pakkoruotsin vuoksi. Heillä on ollut luovuttamaton periaate että he eivät suostu opiskella ruotsia vain siksi että poliittinen koneisto ei suostu tekemään päätöstä pakkoruotsin poistamisesta.

On tullut aika vaatia eri poliittisilta toimijoilta perusteluja pakkoruotsin ylläpitämiselle! Onko todella näin että jatkamme samaa polkua ja annamme lastemme kärsiä tästä melkoisen turhasta kielestä. He ovat maamme tulevaisuus.

Minulle ja tuhansille muille vanhemmille ei ole yhdentekevää mitä jälkikasvu opiskelee ja miksi. Emme elä Neuvosto-liitossa emmekä Venäjällä. Poliittisia lehmänkauppoja meillä EI PITÄISI olla , mutta näin vain on päässyt käymään. Nämä tällaisen lehmänkaupat ovat tulossa kalliiksi yhteiskunnallemme, mutta ennenkaikkea lapsillemme. Aikanaan he luultavasti kysyvät ; "Äiti, miksi minä jouduin opiskella ruotsia. Kun sitä ei ole tarvinnut käyttää kun kerran siellä ruotsissa" Mitä sinä vanhempi vastaisit tuohon?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koko pakkoruotsi asia olisi pitänyt hoitaa jo ajat sitten. Minua ei enää lepytetä. kaikki on myöhäistä kohdallani. Virhe on tehty ja vain valtiovallan anteeksipyyntö hukkaanheitetyistä PAKKORUOTSI tunneista riittää minulle..

Kun kusi on jo housussa, ei mikään auta. Viesti politikoille; ette ansaitse luottamustani - etenkin RKP;n pikkurikolliset elitistiset paskiaiset. Olette pohjasakkaa. Pilasitte urani Suomessa. Nyt elän sosiaalituilla ja opiskelen itsenäisesti juuri niitä kieliä joita haluan. Työkkäri kun totesi että "jos menet kielikurssille, laitamme asian lautakunnan käsiteltäväksi, jolloin voitte menettää työttömyysetunne kurssin ajalta". Kurssit jäi käymättä,ja pakkoruotsin myötä myös AMK jäi. mutta onneksi tämän päivän suomessa voi opiskella helposti kieliä myös itsenäisesti- ja valtio maksaa (työttömyysedut, asumistuet) Mutta sen verran katkeroiduin pakkoruotsista että erityisiä tavoitteita suomen työelämässä minulla ei ole. Näinkin voi jatkaa ja kehittää itseään.

Tilastot eivät valehtele; ruotsin kielisiä koko suomessa on noin 5%.(n.280 000) Heidän vuoksemme Hangosta Utsjoelle opiskellaan ruotsia. Ja tätä saatiin vieläpä aikaistettua. Äidinkielenään ruotsia puhuu kokonaisuudessaan noin 10- miljoonaa.

Saksan kieltä äidinkielenään puhuu noin 100-miljoonaa, pelkästään Saksassa noin 80-miljoonaa-.

Äänestä

SDP:n pakkoruotsi estää ja suorastaan kieltää suomenkielisen ihmisen työnhaun ja johtaa miljoonan ihmisen totaaliseen syrjäytymiseen maassamme. SDP on asian suhteen umpisokea, valtansa sokaisema, tyhmistämä. Tässä tilanteessa SDP:n johtava feministi puhuu intohimoisesti ihmisoikeuksista vain homojen suhteen ja unohtaa miljoonat pakkoruotsin uhrit. SDP:n feministi on oikeasti massamurhaaja, ihmishirviö, pahin mahdollinen natsi.

Äänestä

Miksi ihmeessä demareille on niin tärkeää pakkoruotsi? Luulisi kansan mielipiteiden olevan tärkeää juuri demareille, mutta ei.
Demareiden johto elää jossain eliittikuplassa, tietäen enemmän kuin äänestäjänsä.
Demarit=työläisten kokoomus.
Rkp=ruotsinkielinen kokoomus.
Kristilliset=uskonnollinen kokoomus.
Että näin mennään johdon perässä töpseliporsaat...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lpl kirjoitti:

On todella ikävää ja jopa traagista että maamme lapset ja nuoret joutuvat yhä opiskelemaan pakollisena ruotsia. Tämä on aihe joka tulee ottaa yhteiskunnalliseen tarkasteluun paljon vakavammin kuin mitä on tähän asti suostuttu tekemään(!)

On älyllisesti epärehellistä väittää yhä että ruotsilla olisi oikeassa elämässä hyötyä kotimaassamme. Ja vielä älyttömämpää on vaatia kokonaisia ikäluokkia opiskelemaan tuota vähemmistökieltä. Elämme taloudellisesti todella kovia aikoja. Siitäkään huolimatta maamme valtaapitävät eivät katsoneet tarpeelliseksi ede keskustella pakkoruotsin poistamisesta. Haluan tietää mitkä tahot ajavat RKP;n lisäksi tätä hulluutta maassamme! Ja miten on mahdollista että he saivat ujutettua pakkoruotsin aloitusajan sellaiseksi että se alkaa jo 6:lta luokalta? Tätä voi itse kukin ihmetellä.

Olen tavannut kymmeniä tuttaviani yhteiskunnan eri toimialoilta; Yrityselämästä, tehdastyöstä, ulosottovirastosta, opettajista, politiikasta jne. On irvokas tosiasia että kukaan ei osannut nimetä tilannetta jossa ruotsin kieltä olisi todella tarvittu.

On myös tapahtunut sitä että jotkut opiskelija tuttavistani on lopettanut opintonsa tai heidän opintonsa ovat viivästyneet pakkoruotsin vuoksi. Heillä on ollut luovuttamaton periaate että he eivät suostu opiskella ruotsia vain siksi että poliittinen koneisto ei suostu tekemään päätöstä pakkoruotsin poistamisesta.

On tullut aika vaatia eri poliittisilta toimijoilta perusteluja pakkoruotsin ylläpitämiselle! Onko todella näin että jatkamme samaa polkua ja annamme lastemme kärsiä tästä melkoisen turhasta kielestä. He ovat maamme tulevaisuus.

Minulle ja tuhansille muille vanhemmille ei ole yhdentekevää mitä jälkikasvu opiskelee ja miksi. Emme elä Neuvosto-liitossa emmekä Venäjällä. Poliittisia lehmänkauppoja meillä EI PITÄISI olla , mutta näin vain on päässyt käymään. Nämä tällaisen lehmänkaupat ovat tulossa kalliiksi yhteiskunnallemme, mutta ennenkaikkea lapsillemme. Aikanaan he luultavasti kysyvät ; "Äiti, miksi minä jouduin opiskella ruotsia. Kun sitä ei ole tarvinnut käyttää kun kerran siellä ruotsissa" Mitä sinä vanhempi vastaisit tuohon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu