Niinhän sitä sanotaan, että kullanetsintä on kuin jalokalan pyyntiä, kanattaa vaikka ei saisikaan.
Joskus kuitenkin, vaikkakin äärimmäisen harvoin, joku voi osua todelliseen satumaisen rikkaaseen "kultasuoneen". Sellainen voi olla vaikka ns. tasku joen pohjalla johon on kertynyt karkeaa kultaa runsaasti, mutta useimmiten se on sitten siihen jäänytkin. Lisää ei ole löytynyt lähimailtakaan.
Löydös voi olla myös kaukana veden ääreltä ja vaikka tunturin huipulla. Kannattavan koneelisen kaivuun rajana on pidetty viiden kultagramman pitoisuutta maatonnissa, mutta satumaisen rikas sekään ei ole.
Vain hyvällä tuurilla voi löytää sen satumaisen rikkaan kultaesiintymän vaikkapa jonkun muinaisen ja kuivuneen virran uoman pohjalta mihin on kultaa kertynyt vuosimiljoonien aikana ikäänkuin valmiiksi rännitettynä. Vielä kun onnistuu löytämään paikan mistä se kulta on sinne uoman pohjalle lähtenyt kulkeutumaan, niin se on siinä.
Etsivä voi sen löytää.

Vastaukset 8
Vanhimmat
niin turhautunut etkä syyttä että mene vaikka etsimään viikoksi sitä kultaasi sieltä joenpohjasta.
No en takuulla ole, eikä minun tarvi enää lähteä etsimään, olen jo löytänyt.
Oot sitten lyöny poron tikun nokkaan tuolla aikasemmassa keskustelussa..
Eihän se vaan Petteri ollu? ;\
Nyt saa joulupukki tulla toimeen ilman poroa, mutta minä voin kyllä lainata pukille vähän nykyaikaisemman kulkupelin.
miten kokonaisia sikoja ja härkiä pyöritetään
tulen yllä, mutta eikö se pidä olla hiillos eikä
savuttava nuotio - tulee muuten turhan paljo
epäterveellisiä karsinogeenejä ja ikävää hiilen
makua lihaan ja mahavaivoja, karseaa ripulia,
myrkytyksiä, tauteja.
Kyllä hiillos käy, mutta avotulellakin olen tehnyt, eikä pinta ole mustunut eikä muutenkaa epäonnistunut. Ne nokeavat savut pitää ohjata ohi lihan, eli liha vähän sivuun nuotion päältä.
Ei se ole sama asia.. ;[
Olin kuullut huhuja suunnattomista rikkauksista.
Lähdin siis Lappiin kultaa huuhtomaan.
Tein kuukausia ankarasti töitä,
mutta rikkaudet antoivat odottaa.
Kun eräänä aamuna kumarruin vaskoolini ääreen,
vedestä heijastui kuvasi.
Silloin tiesin löytäneeni aarteeni.