Miksi ratikka, kun sähköbusseja on tulossa?

Miksi Tampereelle tarvitaan satoja miljoonia euroja kalustohankintoineen maksava ratikka, vaikka sähköbusseja on jo tilattu? Ehdotan, että kalliista ja joustamattomasta ratikkahankkeesta luovutaan ja ratikan sijaan otetaan käyttöön joustavat sähköbussit.

Sähköbussien akkuja kehitetään kaiken aikaa tehokkaammiksi, joten sähköbussit ovat selkeä tulevaisuuden vaihtoehto. Ratikka kulkee vain sinne, minne raiteet vievät, mutta bussissa on sentään kääntyvät etupyörät!
761129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

No kun pitää olla kolisevat kiskot, että se tuntuu oikealta.
Ja kumipyöristä pitää päästä eroon. Aonoa oikea on rautapyörä.
Kumipyöräsähkö on ihan vääränlaista sähköä, ainoa oikea on kiskosähkö.

Äänestä
  • Sekava kommentti, joka perustuu ilmeisesti kirjoittajan negatiiviisiin tunteisiin.

    Kumipyöristä ei pidä eikä haluta päästä Tampereella eroon, vaan niiden infraan Tampere on käyttänyt ja käyttää jatkuvasti kymmeniä miljoonia rahaa vuosittain. Kiskoliikenteen infraan Tampere on käyttänyt 0 euroa, vaikka ihmisille pitäisi antaa vapaus valita kulkumuodokseen minkä parhaaksi näkee. Ei ole yhdyskunnalle taloudellista eikä myöskään demokraattisesti oikein pakottaa ihmiset kalliiden kumipyörien käyttäjiksi. Kommunismissa asia toki on toisin.

    Ei ole olemassa kumipyörä- eikä kiskosähköä. On vain sähköä, jonka lähteenä voi olla mikä vaan. Sähköllä käyvät kulkuneuvot vain ovat erilaisia. Kiskoilla sähköllä voidaan kuljettaa 3-10-kertainen kuorma verrattuna bussiin, koska kiskoilla välineeseen saadaan kapasiteettia (pituutta x leveyttä) 3-10 x bussia enemmän. Lisäksi kiskoilla kulkevan teräspyörän vierintävastus on pienempi kuin kumipyörän asfaltilla (eli energiaa kuluu kiskoilla vähemmän). Myös kyyti on mukavampi, koska kiskoilla kulkuväline ei pompi kuten bussi lumipolanteiden, kaivonkansien ja nupukivien päällä. Siksi ja suuremman tilan vuoksi myös miehet käyttävät raideliikennettä, vaikka busseja karttaisivatkin.

    Äänestä

Hybridi-trolleybussit olisivat paras vaihtoehto.. Kulkevat myös omilla akuillaan pitkiä matkoja, joten eivät olisi johtimiin sidottuja koko aikaa.. Pelkän sähköbussin "kantomatka" ei ole vielä tarpeeksi pitkäksi kehittynyt.. Ei ole aikaa latailla kesken päivän akkuja. Sitten vasta, kun halutaan täysverinen sähköbussi, niin sen sähkö pitää tuottaa polttokennoilla vedystä, tai vaihtoehtoisesti vaikkapa bioalkoholista...Molemmat toimii polttokennossa, kuten myös normaali bensakin hätätilassa...

Äänestä

Nyt kun Onnibussilla pääsee niin halvalla Helsinkiin, niin käykää nyt kokeilemassa raitsikoita, ei se kyyti niin mukavaa ole , on nykivää ja seisoessa saa pitää tangosta kaksin käsin kiinni kun kadunkulmassa kääntyy 90 astetta.

Äänestä
  • Oli historiassa aikansa jolloin ratikka oli parasta nykyaikaa. Kehitys kuitenkin kehittyy. Enää ei ole mieltä sitoa kaupunkikeskustojen liikennettä kiskoihin. Pitää huomioida, että ratikka on nykymaailmassa toteutuksellisesti torso. Lisäksi se on moninkertaisesti kalliimpi kuin bussiliikenne. Ja sähköbussiliikenne tekee ratikoista jo aivan absurdeja.

    Äänestä

  • Ja ottakaa huone yöksi vaikka Kaisaniemen Cumuluksesta. Pyytäkää kadun puolelta. Ehkä saatte tarpeeksenne ratikasta.

    Äänestä

  • kiitos tiedosta. käymättäkin myös voi helposti arvata että kaikki muut liikennevälineet on parempia ja tulee halvemmiksi kuin joku matumies-kiskojuna. se joka näitä kiskojuttuja suunnittelee tänne niin on kyllä suoraan helkutista, tietää että se helkuttikin tänne on tulossa, raitsikka ei kulje umpihangessa.

    Äänestä

Maailman lithiumvarat eivät riitä kattamaan jos kaiki autot muutetaan akkukäytöisiksi.Kaasua,kaasua sanoi komissario Palmukin aikanaan.
Kaasuautot,jokainen tämänpäivän liikkellä oleva "vanha romu"voidaan muuttaa kaasulla käyväksi pienin kustannuksin.Siitähän eivät öljyyhtiöt pidä sika pihaan ja paskalla ajoksi.Pakoputkesta tulee vettä.Kaikki on jo tehty kangasalla joku firma teki kaasuauton saabin jo 70 luvulla,en tiedä tarinan loppua.

Äänestä
  • Kyllä kaasuautot on ympäristöystävällisempi vaihtoehto.Kaasu polttoaineena on myös halpaa.

    Äänestä

Siis TKL:lla on jo nyt hyvia hybrideja, Solariksia, vievat parhailla kuljettajilla vain noin 17 litraa dieselia, normaalit dieselit oliko jotain 40 litraa sadalla.
Niin ,miksi siis suunnitella jotain aivan alytonta ratikkaa?
Siinapa kaikille miettimista miksi?
Mikaan realiteettihan ei puolla ratikkaa , vaan poliittisella patoksella on paadytty rarikkaan kiitos kokoomuksen ja vihreiden ,ei noilla puolueilla jarki paata pakota kun paasevat kunnolla veronmaksajien rahoja torsaamaan...muistakaa nyt hyvat ihmiset edes eduskuntavaaleissa olla aanestamatta naita puolueita vaikkei se nyt tahan suoraan liitykkaan.

Äänestä
  • Jos joku alkaa käskemään minua olla äänestämättä jotain puoluetta, niin silloin erityisesti harkitsen nimenomaan äänestäväni niitä puolueita. Tällaisen johdattelun taustalla kun on aina joku itsekäs tavoite tai sitten tunnepuuska, josta järki on kaukana. Toki tarkkaan selvitän ensin mitä ehdokkaat ovat miehiään tai naisiaan.

    Äänestä

Käyttöaika pidempi.
Toisella. :> )
Tuplaten.
Katupöly vähenee merkittävästi.

Äänestä

No kun Hessassakin on On Meillekin saatava.

Äänestä

Kestävätkö kriitikoiden väitteeti kritiikkiä? Onko lainkaan ymmärretty, mikä on Helsingin vanhan ratikan, modernin ratikan, rämisevien sähköbussien ja rämisevien dieselbussien ero?
Entä miksi Helsingissä ja muualla maailmassa ei peruuteta uusia vaunuhankintoja ja rataprojekteja, vaikka kiinalaisilla on rämiseviä sähköbusseja? Onko tähän joku hyvä selitys?
Akku-, superkondenesaattori- ja vetyratikoita on jo päivittäisessä käytössä. Ymmärretäänkö mitä eroja ratikalla ja bussilla on?
Miksi junia enää ajetaan kun Onnibus voisi ajaa sähköbusseillakin?
Miksi 1800-luvulla keksitty raitiovaunu olisi vanhempaa tekniikkaa kuin 1700-luvulla keksitty auto ja bussi?
Miksi kaupungit Länsi-Euroopassa tekevät kiskoja, jos Tampereella on keksitty, että niitä ei tarvita? Ukrainan Luhanskissa lopetetaan raitioliikenne? Onko Luhansk edistyksellisempi kuin esimerkiksi Zurich, Bergen, Tukholma, Norrköping, Aarhus ja Reims, jotka kaikki rakentavat raitioteitä kymmenien muiden kaupunkien lisäksi?
Onko näihin nyt Tampereella joku selitys, joka ei kuullosta yhtä oudolta kuin tähän asti kuullut teoriat?

Äänestä
  • Jos ratikkaan ei ole muuta perustettu kuin se, että tehdäänhän niitä muuallekin niin heikot on perustelut. Mutta näinhän nyt näyttää menevän, muuta perustetta ei ole.

    Äänestä

  • voiteitäressuja kirjoitti:

    Jos ratikkaan ei ole muuta perustettu kuin se, että tehdäänhän niitä muuallekin niin heikot on perustelut. Mutta näinhän nyt näyttää menevän, muuta perustetta ei ole.

    Kyllä joku voi jossakin maailman kolkassa vielä ratikoita tilata. Mutta poistuva muinaisjäännehän se on. Kun rahasta on puutetta, niin julkinen liikenne ymmärretään ratkaista busseilla. Ja tavallisista busseista vaihdos sähköbusseihin ei vaadi suuren suuria. Ratikka sensijaan sitoo rahat ja ympäristön mokomaan kolkottajaan pitkiksi ajoiksi.

    Äänestä

  • Ukrainan Luhanskissa lopetetaan raitioliikenne? ------ En yhtään ihmettele, pommit tekee selvää.

    Äänestä

  • Helsingissä tehdyn ratikoiden melututkimuksen mukaan uudet ratikat kolisivat enemmän kuin 40 vuotta vanhat. Rautapyärän kiskokontaktista lähtee erityisesti raiteden risteävissä kohdissa harmillinen melu. Ylivoimaisesti hiljaisin on sähköbussi. Löytyy videokin jossa on melumittaus sekä uudesta sähköbussista ja dieselbussista. Itse en menisi ratikan lähelle asumaan , koska yöllä niiden melu on todella häiritsevää.

    Äänestä

  • Siellä ei ole pakkaset haittana niin kuin meillä, lämmin ilmasto siellä menestyy akkukäyttöset autot ym paremmin.

    Äänestä

  • Eli siis akkukäyttöinen sähköbussi ei toimisi Tampereella. Juuri näin! Olen samaa mieltä. Paras ratkaisu on siis virroittimella ajolangasta sähkön ottava moderni raitiovaunu. Sellainen, mitä on rakennettu 2010-luvulla Norjan Bergeniin, Ruotsin Norrköpingiin ja Tukholmaan, Tanskan Aarhusiin jne. Ajolankajärjestelmä on yli 100 vuotta koettua luotettavaa tekniikkaa kovista talviolosuhteista.

    Äänestä

  • Kaasuakaasua kirjoitti:

    Siellä ei ole pakkaset haittana niin kuin meillä, lämmin ilmasto siellä menestyy akkukäyttöset autot ym paremmin.

    Voi kun sinä et ymmärrä sitä miten nopsaan tekniikka kehittyy, varsinkin akkutekniikka. Ei kukaan väitäkään, että sähköbussit olisivat jo nyt otettavissa vakiokäyttöön.

    Äänestä

  • Ehkä raitiotien vastustajien ei kannata keskittyä muiden kommentoijien ymmärrykseen, vaan itse asiaan. Fiksuuden perussääntö n:o 1.
    Mutta siis nyt viimeisen kommentin mukaan sähköbussit eivät ole otettavissa vielä vakiokäyttöön. Raitiovaunut kuitenkin ovat kuten Ranskan ja Kiinan kokemuksista tiedetään. Eli tässä tulee nyt ilmi se, että raitiovaunuissa ollaan pidemmällä teknologisessa kehityksessä. Väite "raitiovaunu on vanhentunutta tekniikka" on siis osoitettu vääräksi. Hyvä! Näin keskustelu etenee, eikä jäädä junnaammaan yhteen asiaan.

    Äänestä

  • Rekkamies55 kirjoitti:

    Ehkä raitiotien vastustajien ei kannata keskittyä muiden kommentoijien ymmärrykseen, vaan itse asiaan. Fiksuuden perussääntö n:o 1.
    Mutta siis nyt viimeisen kommentin mukaan sähköbussit eivät ole otettavissa vielä vakiokäyttöön. Raitiovaunut kuitenkin ovat kuten Ranskan ja Kiinan kokemuksista tiedetään. Eli tässä tulee nyt ilmi se, että raitiovaunuissa ollaan pidemmällä teknologisessa kehityksessä. Väite "raitiovaunu on vanhentunutta tekniikka" on siis osoitettu vääräksi. Hyvä! Näin keskustelu etenee, eikä jäädä junnaammaan yhteen asiaan.

    "Eli tässä tulee nyt ilmi se, että raitiovaunuissa ollaan pidemmällä teknologisessa kehityksessä"

    Totuus kuitenkin on, että ratikka on aivan eilistä!!!

    Äänestä

  • PaluuTotuuteen kirjoitti:

    "Eli tässä tulee nyt ilmi se, että raitiovaunuissa ollaan pidemmällä teknologisessa kehityksessä"

    Totuus kuitenkin on, että ratikka on aivan eilistä!!!

    Miksi et perustelisi väitettäsi, niin et tekisi itsestäsi idioottia tuolla turhalla huutelemisella?

    Äänestä

  • Rekkamies55 kirjoitti:

    Ehkä raitiotien vastustajien ei kannata keskittyä muiden kommentoijien ymmärrykseen, vaan itse asiaan. Fiksuuden perussääntö n:o 1.
    Mutta siis nyt viimeisen kommentin mukaan sähköbussit eivät ole otettavissa vielä vakiokäyttöön. Raitiovaunut kuitenkin ovat kuten Ranskan ja Kiinan kokemuksista tiedetään. Eli tässä tulee nyt ilmi se, että raitiovaunuissa ollaan pidemmällä teknologisessa kehityksessä. Väite "raitiovaunu on vanhentunutta tekniikka" on siis osoitettu vääräksi. Hyvä! Näin keskustelu etenee, eikä jäädä junnaammaan yhteen asiaan.

    Hybridibussit ovat jo käytössä. Kokemukset ovat hyviä. Eikä tarvita kiskoja eikä syöttöliikennettä niille.

    Äänestä

Hyvä esimerkki siitä miten suunnitelmat eivät koskaan pidä ja hinta karkaa pilviin!

”Kansallinen häpeä” - Edinburghin ratikasta tuli yleinen vitsi

– Tämä on kansallinen häpeä. Katastrofi koko kaupungille, edinburghilainen Stuart Moore puistelee päätään.

– Tyypillistä skottien suunnittelua, tuumii James Lee, joka työskentelee kahvilassa kaupungin pääkadulla Princes Streetillä, ja osoittaa kadun keskellä kulkevia raiteita.

Raiteet muistuttavat kaupunkilaisia päivittäin siitä, millainen surkeiden sattumusten sarja Edinburghin ratikkahankkeesta tuli.

Ratikan piti valmistua tänä kesänä, mutta näillä näkymin kaupallinen liikenne alkaakin aikaisintaan vuonna 2014.

Sitä ennen vilkas Princes Street on revittävä auki vielä kerran: painavat bussit jyräsivät uuden asfaltin korjauskuntoon saman tien sen jälkeen, kun katu oli pinnoitettu raidetöiden yhteydessä.

Kallis vahinko

Vahinko käy kalliiksi, hankaloittaa kaupunkilaisten liikkumista ja sen korjaaminen vie kuukausia. Niinpä se kuvaa koko ratikan rakentamista erinomaisesti.

Kun tietyöt aloitettiin vuonna 2007 juhlallisesti paljastetun strategian mukaisesti, Edinburghin oli tarkoitus saada moderni raitiotie, joka yhdistää ensi vaiheessa lentokentän keskustan kautta merenrantaan.

Ennen varsinaisia raidetöitä maan alta löytyikin kilometrikaupalla yllättäviä putkistoja ja sähkökaapeleita sekä muita esteitä, kuten sodanaikaisia väestönsuojia.

Kustannukset alkoivat nousta ja työt myöhästyä. Urakoitsijan ja kaupunginhallituksen välit tulehtuivat niin pahoin, että hanke mateli peräti kaksi vuotta ja oli välillä täysin pysähdyksissä.

Hinta tuplaantui

Projektin johtaja tosin irtisanoutui viime syksynä.

Raitiotien rakentaminen maksaa Guardian-lehden mukaan lopulta lähes tuplasti enemmän kuin piti: yli miljardi puntaa. Vuoden 2008 kustannusarvio oli paljon pienempi, 512 miljoonaa puntaa.

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194696785314/artikkeli/ kansallinen hapea - edinburghin ratikasta tuli yleinen vitsi.html

Äänestä
  • Ratikkahankkeen toteutuksesta hyötyvät laskevatkin juuri sen varaan, että tulee runsaasti ja suuria vastoinkäymisiä. Sen enemmän työtä. Sen enemmän laskutusta.

    Äänestä


Keväiseen ratikkakiimaan on ainoa lääke ostaa se ratikka. Se kiima ei tyydyty sähköbusseilla vaikka ratikkaa puolustellaankin sen saasteettomuudella eli sähkökäytöllä.

Äänestä
  • Miten olisi metro?
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Metrojupakka

    Saisi kaivaa lisää tunneleita ja rahaa kuluisi vielä enempi.

    Oi mikä riemu kun enempi tulisi leipäjonolaisia ja asunnottomia rahojen mennessä parempiin taskuihin.

    Äänestä

  • Kerrallakunnonmetro kirjoitti:

    Miten olisi metro?
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Metrojupakka

    Saisi kaivaa lisää tunneleita ja rahaa kuluisi vielä enempi.

    Oi mikä riemu kun enempi tulisi leipäjonolaisia ja asunnottomia rahojen mennessä parempiin taskuihin.

    Jos metroa väläytellään tosissaan, niin kummasti katoaa ratikan suosio. Ja siirtyy metrolle. Salaperäisesti! Kun grynderit tukevat mieluummin metroa. Se on ratikkaakin moninkertaisesti suurempi tuhlausprojekti.

    Äänestä

  • Ja Tampere jää yksin jakamaan raitiovaunukalustan kehityskuluja...

    Äänestä

  • AinaKalliimmaksiTulee kirjoitti:

    Ja Tampere jää yksin jakamaan raitiovaunukalustan kehityskuluja...

    Mutta SEN PAREMPI ratikka MITÄ KALLIIMMALLA se tehdään. Eks sitä tiä?

    Äänestä

Asia on jo päätetty ja lukkoonlyöty. Ratikka tulee siitä ei pääse yli eikä ympäri olkoon tarjolla vaikka kuinka hyviä vaihtoehtoja, siis meinaan ratikkaa parempia ja halvempia.

Eräät päättäjät haluaa nimensä historiaan ja kun päättäjä saa sen halun päähänsä niin ei sitä silloin mikään pitele eikä järki päätä pakota.

Äänestä
  • Ainoa mahdollisuus on äänestää jaloillaan eli muuttaa pois Tampereelta! Ei tarvitse maksaa tunnelia, ratikkaa, kantta, areenaa ja ties mitä muuta mitä vielä keksitään!

    Äänestä

  • MuuttakaaPois kirjoitti:

    Ainoa mahdollisuus on äänestää jaloillaan eli muuttaa pois Tampereelta! Ei tarvitse maksaa tunnelia, ratikkaa, kantta, areenaa ja ties mitä muuta mitä vielä keksitään!

    Tampere tulee hamuamaan lähikuntia, että liittyisivät Tampereeseen. Maksajia, maksajia. Ratikalle ja muulle rihkamalle.

    Äänestä

  • Olokaahan syrjäkylät hilijaa.

    Äänestä

Olet ääliö,osta auto mene parkkihalliin..

Äänestä

Siksi ,että ratikan kuljetuskapasiteetti on 200 prossaa parempi. Näin ollen kustannustehokkuus on huomattavasti edullisempaa sähköbusseihin verrattuna. Selkeyden vuosi lisään,että nivel,super,ym pitkäääät bussit ei tule kysymykseen. Halvempaa on ajaa kaksi normibussia peräkkäin.

Äänestä
  • ja ratikan reittiähän onkin helppo muuttaa, heh heh heh heeeeeeeeeeeeeeeee
    kun huomataan että reitti onkin huonosti kannattava, voe vittu kun on tyhmää sakkia nämä ratikkarunkkarit.

    Äänestä

  • joohtotähtiV8 kirjoitti:

    ja ratikan reittiähän onkin helppo muuttaa, heh heh heh heeeeeeeeeeeeeeeee
    kun huomataan että reitti onkin huonosti kannattava, voe vittu kun on tyhmää sakkia nämä ratikkarunkkarit.

    Sinä olet kyllä oman aivotoiminnan tason osoittanut, se lienee jossain paskahuussin ja löylykauhan välimaastossa. Voiko noin tyhmää ihmistä olla olemassakaan, ei osaa kirjoittaa, ei osaa ajatella, ei osaa yhtään mitään. Eikö sinua hävetä olla sinä?

    Äänestä

  • joohtotähtiV8 kirjoitti:

    ja ratikan reittiähän onkin helppo muuttaa, heh heh heh heeeeeeeeeeeeeeeee
    kun huomataan että reitti onkin huonosti kannattava, voe vittu kun on tyhmää sakkia nämä ratikkarunkkarit.

    Sou, mikä pointtisi on. Ei ratikanjälkiä vedetä sinne missä ei asukkaita ole. Asfalttitie tehdään vin kerran , niinkö ääliö.

    Äänestä

  • Siedetääntyhmyyttä kirjoitti:

    Sou, mikä pointtisi on. Ei ratikanjälkiä vedetä sinne missä ei asukkaita ole. Asfalttitie tehdään vin kerran , niinkö ääliö.

    ja ratikan reittiähän onkin helppo muuttaa, heh heh heh heeeeeeeeeeeeeeeee

    kun huomataan että reitti onkin huonosti kannattava, voe vittu kun on tyhmää sakkia nämä ratikkarunkkarit.

    Äänestä

  • fdhsjhgkhkhg kirjoitti:

    ja ratikan reittiähän onkin helppo muuttaa, heh heh heh heeeeeeeeeeeeeeeee

    kun huomataan että reitti onkin huonosti kannattava, voe vittu kun on tyhmää sakkia nämä ratikkarunkkarit.

    Kyllä teidän tyhmyys on jo useasti todistettu. Miten Hervanta-keskusta väli voidaan todeta huonosti kannattavaksi? Vitun idiootti äpärä.

    Äänestä

  • pois.tu kirjoitti:

    Kyllä teidän tyhmyys on jo useasti todistettu. Miten Hervanta-keskusta väli voidaan todeta huonosti kannattavaksi? Vitun idiootti äpärä.

    eihän sitä hervanta linjaa käytä kuin somalit ja muut loiseläjät, muut veronmaksajat ajavat ihan varmasti omilla autoillaan, ei millään karjankuljetusvankkureilla. jotenka se ei todellakaan kannata, kuka vittu nyt kulkee paskalle haisevien toppahuulien kanssa, samassa vaunussa.

    Äänestä

  • Elämäntapaluuseri yrittää naljailla. Rikkailla on varaa olla käyttämättä omia autoja. Köyhät siellä ajaa ku ei muuta voi.

    Äänestä

  • Rahaeilopu kirjoitti:

    Elämäntapaluuseri yrittää naljailla. Rikkailla on varaa olla käyttämättä omia autoja. Köyhät siellä ajaa ku ei muuta voi.

    Ei kannata köyhiä köyhentää, kustantelemalla yhteisistä varoista kaikenmoisia ratikoita. Turhakkeita.

    Äänestä

  • Köyhä rahalla mitään tee. Annamma pois niin saadaan ratikka. Rahakkaat täällä kitsastelee , jonkinmoinen tautihan se on.

    Äänestä

  • Rahatuoonnen kirjoitti:

    Köyhä rahalla mitään tee. Annamma pois niin saadaan ratikka. Rahakkaat täällä kitsastelee , jonkinmoinen tautihan se on.

    Mitä kalliimpi ratikka sen parempi

    sitä rikkaampia ollaan sillon

    Äänestä

  • "Siksi ,että ratikan kuljetuskapasiteetti on 200 prossaa parempi. "


    Mistä ei ole hyötyä kuin tunnin päivässä ja sekin pienessä osassa kaupunkia.

    Äänestä

Tietty siksi kun ratikka on kalliimpi, se antaa töitä rakennusliikkeille eli Rotary-veljille tuohta.

Äänestä
  • Eikö sua hatutakin kovasti, jo sen takia minäkin haluun ratikan. Pätäkkä löytyy niin lomsasta ku Bahamaltakin.

    Äänestä

  • Verotköyhille kirjoitti:

    Eikö sua hatutakin kovasti, jo sen takia minäkin haluun ratikan. Pätäkkä löytyy niin lomsasta ku Bahamaltakin.

    joo kyllä kepuligryndereitten tarvii rahaa saada. Eli ratikka! Sillä onnistuu rahastus!

    Äänestä

Aamulehden mukaan Hervannasta, TaYS:sta ja Lielahden alueilta keskustan suuntaan tehdään nyt noin 40000 bussimatkaa päivässä. Lasketaanpa hieman.

Paremman ja tiheämmän raidekyydin sekä ratikan mahdollistaman tiivisrakentamisen myötä on odotettavissa, että lisämatkustajia tulee hyvinkin maltillisesti arvioiden ainakin 5 000 lisää vuoteen 2030-2035 mennessä.

Lipun keskihinta on nyt noin 1,3 euroa. 5 000 uutta matkustajaa tarkoittaa siis noin 13 000 euroa päivässä lisätuloa (meno-paluu kodista töihin ja takaisin). Viikonloput pois, niin tekee vuodessa 260 x 13 000 euroa eli 3 380 000 euroa lisätuloa vuodessa.

Ratikan elinkaaren aikana tekee siis 40 v x 3 380 000 euroa eli yhteensä noin 135 miljoonaa euroa pelkkiä lisälipputuloja. Tuohon operointikustannusten säästöt päälle ja kaupungin omistamien kiinteistöjen arvon nousu, niin puhutaan 200-350 miljoonan euron tuloista. Tampereen osuus kustannuksista on 175 miljoonaa. Lisäksi palvelu paranee, kun tilaa tulee välineeseen enemmän, täsmällisyys kasvaa, eikä kyyti heilu kuin hullun munat.

Kyllä tätä hanketta voi kannattaa.

Äänestä
  • aivan täyttä roskaa

    Äänestä

  • Matkustajamäärät on arvioitu yläkanttiin.

    Hankittavat raitkkayksiköt maksavat n. 4 milj.euroa/kpl. Suunnitelmissa on hankkia niitä 26 kpl. Kustannus siis 104 milj.euroa infran päälle. Hoh hoijaa...

    Äänestä

Mun mielestä ratikkaa ei kannata hankkia eikö myöskään sähköbusseja. Lisätään vaan busseja niin kaikki on hyvin. Ei välttämättä tarvitse edes lisätä busseja kun Tampereen bussiverkosto on jo niin helvetin hyvä. Ehkä johonkin Vuorekseen voisi lisätä ehkä yhden bussin ja sitten kaikki olis tip top. Ei sähköbusseja, ei ratikoita, ei metroja vaan pari bussia ja rahaa säästyy. Kiinnostais vähän kuulla niitä perusteita että miksi ne ratikat kannattaa. Mutta eipä siinä mitään omatpahan on rahansa kaupungilla...

Äänestä
  • Kielletään autoilu 10 km säteellä Keskustorilta. Isot parkkipaikat suuntaansa. Sieltä tullaan bussilla ken haluaa.

    Äänestä

  • Et sitten ole tietoinen lainkaan Tampereen kehityssuunnasta, jos oletat ettei julkista liikennettä tarvitse kehittää. Ratiotie mahdollistaa kaupunkirakenteen tiivistämisen tehokkaasti radan varteen. Lue se hanke suunnitelma ja viisastu.

    Äänestä

  • Turha meidän on täältä puusta alas tulla. Pärjätäänhän me täälläkin.

    Äänestä

  • Banananas kirjoitti:

    Turha meidän on täältä puusta alas tulla. Pärjätäänhän me täälläkin.

    ollaa puussa tai rakennetaa antiikkia. ratikka

    Äänestä

  • in.s.tieliik.w kirjoitti:

    Et sitten ole tietoinen lainkaan Tampereen kehityssuunnasta, jos oletat ettei julkista liikennettä tarvitse kehittää. Ratiotie mahdollistaa kaupunkirakenteen tiivistämisen tehokkaasti radan varteen. Lue se hanke suunnitelma ja viisastu.

    Kuka haluaa asumaan tiiviisti rarikkareitin viereen kuuntelemaan sitä kolinaa ja tuijottamaan naapuritalon ikkunoista sisään?
    Ei kukaan.
    koko hanke kertoo kuinka idiootteja ja vaarallisia vihereät ovat saadessaan valtaa.

    Äänestä

AIVAN!

Äänestä

Sähköllä se ratikkakin kulkee, haloo.

Äänestä
  • en kyllä halua semmoista ratikkaa

    Äänestä

  • onturhankulkine kirjoitti:

    en kyllä halua semmoista ratikkaa

    Juu, ei kiitos minkäänlaista ratikkaa!!!!!!

    Äänestä

Kaupungin ilma puhdistuu. Ratikka on jo valmis paketti. Sähköbussista tulee hyvä renki syöttöliikenteeseen. Autoilijat voittajia , teillä on nyt tilaa ajella parkkihalliin kun tulette kaupunkiin.

Äänestä
  • joo, mitä väliä vaikka samalla palaa veronmaksajien rahoja todella pahalla työttömyysalueella 300 miljoonaa aivan turhaan hankkeeseen joka ei tuota yhtään mitään, sille rahallehan ei olisi ollut muuta käyttöä ,eihän?

    Äänestä

  • Raitiotien rakentaminen tuottaa hyvää palvelua. 300 tai 500 miljoonan sijoitus tuo Tampereelle miljardien investoinnit. Lisää veronmaksajia hyvien yhteyksien varrelle. Säästäminen on köyhien hommaa.

    Äänestä

Voi pyhä yksinkertaisuus, se että pesemme toistemme paitoja ei meitä elätä, kaikki raha joka ratikkaan laitetaan voitaisiin yhtä hyvin poltttaa roviolla , yhtään tuottavaa työpaikkaa joka lisäisi suomen vientiä sillä ei sillä saada, vain ainoastaan lisätään tuontia, mm. kaikki vaihteet,muuntajat,eristimet...ym ovat tuontitavaraa, millä ne maksamme?
Velanotolla.
Kohta olemme koko maa konkurssissa tätä menoa kun yksinkertaisiakaan taloudellisia lakeja ei ymmärretä.

Äänestä
  • Et ole koskaan kuullut kotimaisesta tai sisäisestä kysynnästä tai talouden kerrannaisvaikutuksista tai vaikkapa elvytyksestä ja keynesiläisestä talouspolitiikasta? No etpä tietenkään ole, senhän näkee viestistäsi. Kannattaisikohan niitä talouden lakeja opiskella ihan itse vaan?

    Äänestä

Siksi että sähköbussi on ihan paskaa, sähköautot on paskaa, kaikki mitkä toimii akulla on järkyttävää paskaa. Metro, junat ja ratikat ovat kusannustehokkaita koska niissä ei oo mitään hiton akkuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Miksi Tampereelle tarvitaan satoja miljoonia euroja kalustohankintoineen maksava ratikka, vaikka sähköbusseja on jo tilattu? Ehdotan, että kalliista ja joustamattomasta ratikkahankkeesta luovutaan ja ratikan sijaan otetaan käyttöön joustavat sähköbussit.

Sähköbussien akkuja kehitetään kaiken aikaa tehokkaammiksi, joten sähköbussit ovat selkeä tulevaisuuden vaihtoehto. Ratikka kulkee vain sinne, minne raiteet vievät, mutta bussissa on sentään kääntyvät etupyörät!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu