Itse olen jonkin aikaa pistänyt rahaa muun täysin kuluttomaan Nordnetin Superrahasto Suomeen. Lisäksi alusta (kevät 2014) asti sijoittanut S-rahasto Kohtuulliseen, joka on kuluista (juoksevat) huolimatta tuottanut noin 20%. Mielestäni on aika hyvä hajautusrakenne sekä salkunhoitaja, jolla jo näyttöjä osaamisestaan. Lisäksi jonkin verran osakepoimintaa, jokerina Biohit.
Osakkeet ja Omxh25-indeksi on hurjasti noussut tänä vuonna mm. EKP:n osto-ohjelman vuoksi. Käyköhän niin että firmojen tulokset ei pysy odotusten mukana ja tässä rakentuu kuplaa? Tuleeko omxh25 vielä romahtamaan? Olisko syytä pitää taukoa lisäsijoituksissa?Toki sitten osakkeet muutenkin, mutta oma osakepomintani on sellainen ettei seuraussuhde ole ihan suora.
Uskaltaako nyt sijoittaa omx25-indeksirahastoihin?
3
453
Vastaukset 3
- lyjk
Mikä on sijoitushorisontti? Jos säästät eläkerahoja parin-kolmenkymmenen vuoden päähän, oleellista on säännöllinen sijoittaminen, ei niinkään täydelliset ajoitukset.
Mutta kun olet Nordnetin asiakas, voisit helposti laajentaa näkemystä muualle maailmaan. Se, että sijoitat pienen osan rahoistasi S-kohtuulliseen, joka sijoittaa puolet rahoista kv-osakkeisiin, on aika heikko hajautus. Nordnetin kuukausisäästösopimuksella hajautettuihin ETF:iin maailmalle, on minun suositukseni.
Sijoitusten keskittämisessä yhteen pieneen pörssiin maailman reunalla ei ole mitään järkeä. Jos teet suoria osakesijoituksia Helsinkiin, kohdista rahastosijoitukset maailmalle.- Amatöörisijoittaja
Kiitos valistavista näkemyksistä. Mutta onhan noiden 25 firman joukossa monta kansainvälistä peluria kuitenkin...
- Kalevikl
9.5.2015 On tuokin tapa säästää mutta itselläni on muutama "varma" osake (Elisa, Sampo, Nordea) ja tämä paketti on voittanut OMX25 reippaasti varsikin viime aikoina. Ja hyvät osingot päälle :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161376
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70666
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.101507Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410