Mikä on Suommen Kristittyjen posti os.

Osoitetta

Mikä on Suomen, Kristuksen Jeesuksen apostolisten Kristittyjen valtakunnallinen, apostolisen hallinnon posti osoite. Jos joku haluaisi esim lahjoittaa suuremman omaisuuden Suomen Kristittyjen yhteiseksi hyväksi omaisuudeksi, niin mihin osoitteeseen se kuuluisi ohjata? Keillä on Suomen Kritsityiltä valtuudet vastaan ottaa ja jakaa sellainen omaisuus niin, että koituu kaikkien Kristuksen Jeesuksen omien yhteiseksi hyväksi?

Tiedustellen.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osoitetta

      No, eikö sellaista ole, vai eikä kukaan täällä olevista tiedä sitä, että onko vai ei sellaista. Joka kuitenkin Raamatun UT Kristuksen Jeesuksen ja / aposolisensa opetusten ja ohjeiden mukaan kuuluisi olla. Jos on Raamatun UT mukaista, Oikeaa, Oikeasti Kritsillisyyttä.

      Siltä se kyllä vaikutta kun ei sellaista näy, eikä mitään kuulu. Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille tiedoksi, siitä kaikille hyväksi Jumalan valtakunta yhteys / yhtenäisyys mahdollisuus jokaista jäsentään myöden, Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä, Kristuksessa Jeesuksessa.

      • S-A

        Toisella palstalla totesit, että Pyhä Henki kehotti sinua antamaan apostoliselle yhteydelle. Jos todella PYHÄ HENKI kehotti sinua, niin Pyhä Henki myös kertoo, mihin se pitää lahjoittaa.

        Jos TODELLA kuulit Pyhää Henkeä tässä asiassa, niin kuulet Pyhää Henkeä myös siinä, mihin se pitää lahjoittaa.

        Muussa tapauksessa olet teeskentelijä.


      • apostolisten
        S-A kirjoitti:

        Toisella palstalla totesit, että Pyhä Henki kehotti sinua antamaan apostoliselle yhteydelle. Jos todella PYHÄ HENKI kehotti sinua, niin Pyhä Henki myös kertoo, mihin se pitää lahjoittaa.

        Jos TODELLA kuulit Pyhää Henkeä tässä asiassa, niin kuulet Pyhää Henkeä myös siinä, mihin se pitää lahjoittaa.

        Muussa tapauksessa olet teeskentelijä.

        Taisin sinulle jo aikaisemmin toisella palstalla vastatakin. Että Pyhähenki kehotti näin julkisesti tiedustelemaan sitä, kun ainakin kaikkien Suomen kristittyjen kuuluisi se tietää. Ja jos ei sitä kukaan tiedä osoittaa vain sen, ettei Suomessa vieläkään, sitten apostolisten alkuseurakuntien jälkeen ole Oikeasti Kristillisesti, Raamatun UT mukaisesti ja perustalta eläviä ja toimivia / vaikuttavia Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi tavalla, tarkoituksella ja kaikessa, täydellisyys päämääräisesti eläviä Kristittyjä.

        Vain niitä vähän jotenkin, pettävästi / eksyttävästi vain nimeksi krist. lahkohenkisiä, lukuisiin eri nimisiin eri seuroihin, paikoilleen polkeviksi juuttuneita krist. uskonnollisia, = antikristillisessä (valhekristillisessä) hengessä eläviä ja toimivia! Niitä Ei Kristuksen Jeesuksen apostolisia seurakuntia rakentavia. Ketä ja mitä silloin palvelevia!!


    • Herätykseksi

      Jotkut väittävät löytäneensä oikean seurakunnan, mutta kun kysyy Suomen Kristittyjen osoitetta, niin eivät tiedä. Mitähän ne on löytänyt?! Kun ei Raamatun UT mukaisesti, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi" tavalla, tarkoituksella ja tavoitteella, (kaikessa täydellisyys) päämääräisesti elävää ja toimivaa, Kristuksen Jeesuksen apostolista seurakuntaa? Mihinköhän lienevät eksyneet tai eksytetty?

      Jeesuksen nimessä... hämmästellen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa, Kristuksen Jeesuksen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / Krist. vaihtoehtoa rakentavaksi kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa. Missähän ne muut on?

      • S-A

        "Oikean" seurakunnan...

        Kun kulkee rukoillen, niin Jumala tapaa johdattaa. Useamman kerran olen kokenut, että myös seurakunta-asiassa. Nykyinen seurakuntayhteyteni perustuu Jumalan kutsuun, kuten myös edellinen yhteyteni.


      • Herätykseksi

        Raamatun UT mukaisia, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntia, on vain ne joissa eletään ja toimitaan / vaikutetaan jokaista jäsentään myöden yhtä olevasti ja kaikessa yhtä pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti, sitä Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa, kaikille hyväksi maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, riittävää, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, ns. "Nooan arkkia" (vertaus) rakentavasti. Johon yhteyteensä ja saumattomaan yhteistyön Hän on jokaisen uskovansa kutsunun. Näistä pahan vallassa olevan, saata naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan touhujen ja politiikan mukaisuudesta / osallisuudesta IRTI sanoutuviksi....

        Olemme niistä "pirun" hyväksi ja puolesta, ihmiskunnalle turmeluksi ja luomakunnalle tuhoksi, tuomioksi ja tuhoksi seuraamuksia tuottavista ULOS kutsuttuja. Tätä em, kaikille hyväksi Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi.

        Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, tästä kaikille hyväksi kutsumuksemme armon ja arvon mukaisesta, vasta Oikeasta, Raamatun UT mukaisesta, sen nähtävästi, ja ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille kuuluvasti osoittavasta / todistavasta, siitä käskynsä pitävästä ja täyttävästä Kristillisyydestä. Josta kaikki voi tunnistaa, että ovat oikeasti Kristuksen Jeesuksen seuraajia, Hänelle ja opetuksilleen uskollisia ja kuuliaisia.

        Vähäinen Totuudessa pysyvä ja mukaisesti / kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti / kaikkiin nähden puolueettomasti, vain kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi tavalla, tarkoituksella ja tavoitteella, (kaikessa täydellisyys) päämääräisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.


      • S-A

        Yksimielisestipä hyvinkin. Mutta jos "perustaisit" seurakunnan muutaman "samanmielisen" kanssa, niin parin kuukauden päästä teitä olisi muutama erimielinen.


      • Herätykseksi
        S-A kirjoitti:

        Yksimielisestipä hyvinkin. Mutta jos "perustaisit" seurakunnan muutaman "samanmielisen" kanssa, niin parin kuukauden päästä teitä olisi muutama erimielinen.

        Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukainen Kristillisyys, ei johda erimielisyyteen / hajaannukseen, vaan Raamatun UT mukaisuudessa YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, jokaista jäsentään myöden Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / krist. vaihtoehtoa, sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavan rakentamiseen, sitä kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden kullekin mahdollistavaa, sitä jonka OHESSA (vasta) se KAIKKI muukin pääsee / alkaa tulemaan. Jota Herra Jeesus kehoitti uskoviaan ihan ensin etsimäänkin.

        Jeesuksen nimessä... valistaen, vähäinen, Häneen ja opetuksiinsa uskova ja luottava, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti / kaikkia kohtaa Oikeuden mukaisesti / kaikkiin nähden puolueettomasti, vain kaikille hyväksi tavalla, tarkoituksella ja tavoitteella, kaikessa täydellisyys, päämääräisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajan.

        Mihin sinä uskot ja luotat, ja ketä ja mitä palvelevasti elät, kun et Kristukseen Jeesukseen?!


      • S-A

        Raamatun mukainen kristillisyys johtaa todellakin YHTEYTEEN. Ja sinä sanot olevasi Raamatun mukaisessa kristillisyydessä. Joten jos olet raamatullisessa kristillisyydessä, sinulla TÄYTYY olla todisteena siitä todellinen yhteys veljien ja sisarten kanssa.

        Jos ei ole, niin olet teoreetikko, joka tietää teoriassa, kuinka asioiden tulisi olla, mutta ei käytännössä elä teoriansa mukaan.


      • Herätykseksi

        No voi voi. Etkö nyt vieläkään ole ymmärtänyt, että olen kokoajan perään kuuluttelemassa / etsimässä niitä muita Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan ja apostolisiin virkoihin ja eri palvelusten tehtäviin kutsuttuja / armoitettuja, päästäkseni siihen, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää seurakuntaansa ja seurakuntiaan rakentavaksi. Johon, vasta Oikeasti Krist. (Raamatun UT mukaiseen) yhteyteen ja yhteistyöhön olen kutsuttu / armoitettu. Tällä hetkellä eksytyksessä eläville krist. kuntalaisille, ja muillekin herätykseksi apostolin tehtävää täyttävä.

        Jeesuksen nimessä... valistaen, vähäinen palvelijansa ja seuraajansa.

        "Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen, etsivä?


      • Herätykseksi kirjoitti:

        No voi voi. Etkö nyt vieläkään ole ymmärtänyt, että olen kokoajan perään kuuluttelemassa / etsimässä niitä muita Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan ja apostolisiin virkoihin ja eri palvelusten tehtäviin kutsuttuja / armoitettuja, päästäkseni siihen, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää seurakuntaansa ja seurakuntiaan rakentavaksi. Johon, vasta Oikeasti Krist. (Raamatun UT mukaiseen) yhteyteen ja yhteistyöhön olen kutsuttu / armoitettu. Tällä hetkellä eksytyksessä eläville krist. kuntalaisille, ja muillekin herätykseksi apostolin tehtävää täyttävä.

        Jeesuksen nimessä... valistaen, vähäinen palvelijansa ja seuraajansa.

        "Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen, etsivä?

        Voi voi, meidän vapikseltamme heitä löytyy ainakin kymmenittäin, samoin varmasti naapureistamme hellareista ja luterilaisista. On surullista, jos joku jää ilman seurakuntayhteyttä odottaessaan jotain ihmeellistä, joka suhteessa täydellistä utopiaseurakuntaa. Sellaista ei vaan tässä vajavaisessa maailmassa ole, sellainen ei ollut alkuseurakuntakaan, jossa myös kiisteltiin välillä kiivaastikin, kuten Apostolien teoista voi iukea.


      • Herätykseksi
        Tipale kirjoitti:

        Voi voi, meidän vapikseltamme heitä löytyy ainakin kymmenittäin, samoin varmasti naapureistamme hellareista ja luterilaisista. On surullista, jos joku jää ilman seurakuntayhteyttä odottaessaan jotain ihmeellistä, joka suhteessa täydellistä utopiaseurakuntaa. Sellaista ei vaan tässä vajavaisessa maailmassa ole, sellainen ei ollut alkuseurakuntakaan, jossa myös kiisteltiin välillä kiivaastikin, kuten Apostolien teoista voi iukea.

        En vain odota, vaan elän ja toimin sen puolesta että Kristuksen Jeesuksen omat yhdistyisivät Raamatun UT mukaisuudessa YHDEKSI, jokaista jäsentään myöden, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää, apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden Hänessä mahdollistavaa pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, ns. "Nooan arkkia" (vertaus) keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti rakentaviksi.

        Johon yhteyteen ja yhteistyöhön ovat tästä pahan vallassa olevan, saata naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan kasakuntien Jumalan Sanan VASTAISESTI touhuista ja politiikasta, niihin SYYSTÄ, kaikki vääryys ja pahuus, Jumalan Sanan vastaisiin mukautumisesta / osallisuudesta / puolesta elämisestä ULOS kutsuttuja.

        Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen Raamatun UT mukaisesta, vasta Oikeasti Kristillisyydestä, siitä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / Krist vaihtoehtoa, Totuudessa YKSI mielisesti, kaikessa YHTÄ pitävästi, kaikessa täydellisyys tavoite päämääräisesti rakentavasta, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesta ja perustuvasta Kristillisyydestä.

        vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti / kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti / kaikkia kohtaan puolueettomasti, vain kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, päämääräisellä tavalla ja tarkoituksella elävä ja toimiva, palvelijansa ja seuraajansa.


    • Ei taida olla sitä toivomaasi postiositetta, sillä näyttää siltä, että nämä oikeat Herran seuraajat ovat tässä ajassa lähinnä yksityis henkilöitä, tai minä en ainakaan ole tavannut sen kaltaista kokoontumista, johon itse ottaisin osaa, vaikka mielellään liittyisin muihin, mutta lahkolaista minusta ei tule ikinä.

      • Herätykseksi

        Niin ei näytä olevan, siksi kuuluu alkaa elämään ja toimimaan sitä synnyttävästi, sen sen puolesta, että se tulisi siitä / sitä rakentavasti Raamatun mukaisella tavalla siihen yhteyteen ja yhteistyöhön vetävästi ja ohjaavasti puhumalla, toimimalla = Kristuksen Jeesuksen kanssa Hänessä yhdeksi, yhtä oleviksi ja kaikessa yhtäpitävästi Totuudessa yksimielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa Krist. vaihtoehtoa rakentaviksi.

        Siinä se osoitekin sitten syntyisi ja tulisi, kun näin Raamatun UT mukaisesti eläviksi ja toimiviksi vain ryhtyisimme / yhdistyisimme ja yhdeksi jäsenistö verkostokseen, yhteiseksi hyväksi, mutta; kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksella ja tavoitteella eläväksi ja toimivaksi / vaikuttavaksi Jumalan perhe, Kristuksessa Jeesuksessa osuus, talouskunnaksi paikkakunnittain ja alueittain kansakuntien laajuisesti järjestäytyisimme Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi / maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävällä tavalla, tarkoituksella ja kaikessa täydellisyys päämäärä, tavoitteella ja apostolisiksi seurakunnikseen / Krist. vaihtoehdoksi järjestäytyisimme.

        Jeesuksen nimessä... vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi, sanoman tuojaksi ja tämän kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Krist. vaihtoehdon rakentamisen puolesta puolesta puhuvaksi ja toimivaksi kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa. Hänen kanssaan, Hänessä YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa yhtä pitäviksi, näin em. mukaisesti rakentavasti toimiviksi / rakentaviksi kokoamassa oleva, palvelijansa ja seuraajansa.

        "Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen, etsivä?


    • Herätykseksi

      Ei vain vieläkään ole löytynyt Suomen apostolisten Kristittyjen kansakunnallista hallinon osoitetta / yhteys tietoa. Osoittaako sen ette Suomassa ole Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti eläviä, Oikeasti / järjestäytyneesti elävä ja toimivia Kristittyjä. Ja Jumala ei ole epäjärjestyksen / hajaannuksen Herra. "piru" (pimeyden puolen ruhtinas) on kaiken epäjärjestyksen ja hajaannuksen isä ja ruhtinas jossa se vie, johtaa ja hallitsee, ja PAHA perii!

      Jeesuksen nimessä... Herätykseksi Totuutta / vähäisen, Totuudessa pysyvän ja mukaisesti elävän ja toimivan palvelijansa ja seuraajansa.

    • Seurakunnilla on omat posit osoiteensa, lähetys työ jota edustaa kansanlähetys
      Suomen Ev.lut. Kansanlähetys
      Opistotie 1,
      12310 Ryttylä

      • Herätykseksi

        Kysymys onkin kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi" riittävällä tavalla elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti, Hänen APOSTOLISTA seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentaviksi kutsuttujen, jäsenistön osoitteesta. Ei eri nimisten, lukuisten lahkohenkisten eri seurojen osoitteista.

        Jeesuksen nimessä... valistaen ja muistuttaen. vähäinen palvelijansa ja seuraajansa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3757
    2. 208
      3039
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2584
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1475
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      175
      1380
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1334
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe