Herran hanke

HERRAN HANKE
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 2.9.2004 klo 17.16

Kävin läpi Suomen helluntaiherätyksen historiaa, eikä siellä ollut sanallakaan mainintaa Herran hankkeesta vuosina 1970-1972 [Ahonen, Lauri (1994): Suomen helluntaiherätyksen historia. Gummerrus, Jyväskylä].

Tämä ei ollut mikään yllätys, sillä pahimmassa tapauksessa helluntaikirkko kaatuu Herran hankkeeseen, mikäli kaikki tuodaan julkisuuteen, mitä helluntalaisten tilaisuuksissa kanssani tehtiin. Helluntalaiset eivät tahdo saada ääntä itsestänsä ulos, kun he yrittävät puhua Herran hankkeesta ja saadut lausunnot ovat "kehitys alkoi mennä huonompaan suuntaan" tai "me oltiin katteellisia". Kaksi vuotta ovat melko lyhyt jakso, mutta kaksi ensimmäistä ikävuotta vastaavat seuraavia kahtakymmentä ikävuotta ihmisen kehityksessä.

Helluntalaiset huomasivat heti, että heidän tilaisuuksissansa tapahtui aivan mahdottomia asioita, mutta niitä verrattiin aina Gummerruksenkadun tapaukseen, joten kehitykseni alkoi mennä huonompaan suuntaan. Mikäli huomattiin vähänkin epäkohtia toimissani, syntyi epäilyksen siemen, että olinko sittenkään Herra. Seuraavia mahdottomia asioita on väitetty tapahtuneen helluntalaisten tilaisuuksissa:

-Runsaasti yliluonnollisia valaistuksia ja valoilmiöitä
-Yliluonnollisiä ääniä
-Taioin tyhjästä käsiini pikkuesineitä
-Silminhavaittavaa seinien edestakaista huojumista

Lähes uskomatonta on, että suurin osa näistä mahdottomista ja maailmankaikkeuden tärkeimmistä asioista tapahtui niin syrjäisessä paikassa kuin Tikkakosken helluntaiseurakunnassa. Helluntalaiset ovat ottaneet valokuvia näistä tilaisuuksistansa, joten ei kaikki ole vielä kadonnut, mitä siellä on tehty tai tapahtunut. Jotkut sanovat, että helluntalaiset ovat vieläkin hieman pyörryksissä siitä kirkkaudesta, minkä he pääsivät näkemään. Helluntalaisissa on niitäkin, jotka ovat sitä mieltä, että ymmärsin puhetta jo tuossa vaiheessa, kun he puhuivat tai lauloivat Herrasta, käsitin heidän puhuvan tai laulavan minusta. Lopuksi, kerran helluntalaiset tekivät skenaarion, että millaisissa asemissa he itse olisivat Herran hankkeessa ja lopulta kaikki korottivat itsensä minun ylipapeiksi tai vastaaviksi.

M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
3200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä jaksa valittaa ja jauhaa täyttä paskaa mistä et ymmärrä mitään.

Äänestä

Joo yhdyn omalta osaltani edelliseen viestiin.

Äänestä
  • Ei täällä internetissä kukaan ole antamassa ilmaista mielenterveydellistä terapiaa sitä tarvitseville, joten menkää ammattiauttajan puheille. Tällä foorumilla pitäisi pystyä käymään asiallista keskustelua.

    Siinä lyhyt vastine molemmille.

    M.S.
    Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
    [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mannerkorpi kirjoitti:

HERRAN HANKE
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 2.9.2004 klo 17.16

Kävin läpi Suomen helluntaiherätyksen historiaa, eikä siellä ollut sanallakaan mainintaa Herran hankkeesta vuosina 1970-1972 [Ahonen, Lauri (1994): Suomen helluntaiherätyksen historia. Gummerrus, Jyväskylä].

Tämä ei ollut mikään yllätys, sillä pahimmassa tapauksessa helluntaikirkko kaatuu Herran hankkeeseen, mikäli kaikki tuodaan julkisuuteen, mitä helluntalaisten tilaisuuksissa kanssani tehtiin. Helluntalaiset eivät tahdo saada ääntä itsestänsä ulos, kun he yrittävät puhua Herran hankkeesta ja saadut lausunnot ovat "kehitys alkoi mennä huonompaan suuntaan" tai "me oltiin katteellisia". Kaksi vuotta ovat melko lyhyt jakso, mutta kaksi ensimmäistä ikävuotta vastaavat seuraavia kahtakymmentä ikävuotta ihmisen kehityksessä.

Helluntalaiset huomasivat heti, että heidän tilaisuuksissansa tapahtui aivan mahdottomia asioita, mutta niitä verrattiin aina Gummerruksenkadun tapaukseen, joten kehitykseni alkoi mennä huonompaan suuntaan. Mikäli huomattiin vähänkin epäkohtia toimissani, syntyi epäilyksen siemen, että olinko sittenkään Herra. Seuraavia mahdottomia asioita on väitetty tapahtuneen helluntalaisten tilaisuuksissa:

-Runsaasti yliluonnollisia valaistuksia ja valoilmiöitä
-Yliluonnollisiä ääniä
-Taioin tyhjästä käsiini pikkuesineitä
-Silminhavaittavaa seinien edestakaista huojumista

Lähes uskomatonta on, että suurin osa näistä mahdottomista ja maailmankaikkeuden tärkeimmistä asioista tapahtui niin syrjäisessä paikassa kuin Tikkakosken helluntaiseurakunnassa. Helluntalaiset ovat ottaneet valokuvia näistä tilaisuuksistansa, joten ei kaikki ole vielä kadonnut, mitä siellä on tehty tai tapahtunut. Jotkut sanovat, että helluntalaiset ovat vieläkin hieman pyörryksissä siitä kirkkaudesta, minkä he pääsivät näkemään. Helluntalaisissa on niitäkin, jotka ovat sitä mieltä, että ymmärsin puhetta jo tuossa vaiheessa, kun he puhuivat tai lauloivat Herrasta, käsitin heidän puhuvan tai laulavan minusta. Lopuksi, kerran helluntalaiset tekivät skenaarion, että millaisissa asemissa he itse olisivat Herran hankkeessa ja lopulta kaikki korottivat itsensä minun ylipapeiksi tai vastaaviksi.

M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu