Narsisteja on paljon keskijohdon tehtävissä

Meidän työyhteisössä on kolme naispuolista ja yksi miespuolinen narsisti, joiden lisäksi ilmeisesti vähintäänkin yksi miespuolinen psykopaatti.

Naispuolisista kaksi on itse myöntäneet sen, kun se on tullut esille. Toisella ilmeisesti jopa virallinen diagnoosi.

Järkyttävää on se, että asiasta tietämättömät ihmiset ovat täysin sokeita näille ihmisille. Heidän hovinsa on nostaneet heidät enemmän tai vähemmän jalustalle ja hovilaiset eivät varmaan ikinä uskoisi totuutta näistä narsisteista. Hovilaiset koostuu pääsääntöisesti ihmisistä, joilla on itselläänkin jotain psyykkisiä ongelmia.

Kokemattomat esimiehet ovat myös sokeita, sillä narsistit esittävät yliempaattisia ja mukavia itseään ylemmällä tasolla oleville.

Selviä tunnusmerkkejä ovat
- rajattomuus
*he menevät uuden ihmisen luokse kuin olisivat vanhoja tuttuja
*he kaappaavat keskustelut
*he puhuvat paljon itsestään (elleivät kerää tietoa hyötymistä varten)
*he puhuvat paljon pahaa toisista ja arvostelevat toisia huoletta selän takana
*he kantelevat
*he käyttävät oman käden oikeutta
- etuoikeuksien etsintä
*he välttävät työtä, joka ei edesauta heidän etenemistään (siis töissä liittyen heille kuuluviin työtehtäviin)
*he yrittävät ujuttaa omia töitä toisille
*he "lainaavat" helposti työnantajan sellaista tavaroita/varallisuutta, josta ei ole varsinaista sanktiota/kiinnijäämisen riskiä.
- Muista puhuminen
-He eivät ole koskaan olleet muuta kuin uhreja
-Haukkuvat surutta muita

Uusi henkilö saa heistä hyvän vaikutelman
- Ystävällisiä
- Välittömiä (Uskaltavat puhua "omista" asioistaan ja vaikuttaa kiinnostuneilta sinun asioistasi)
- Reippaita (Ovat tosi mukavia kunnes saavat koukkuun)
- Eivät ole ujoja (eivät, koska ovat rajattomia)
- Hyvin empaattisia (yliempaattisia siihen asti kunnes "uhri" on koukussa)
- Hyvin sympaattisia (ovat aivan loistavia esittäjiä ja huomion hakijoita)

He ovat petoja ja heistä kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana. He eivät pysty empatiaan ja sinun arvosi on heille vain sinusta saatava hyöty. He mielummin tappaisivat sinut kuin joutuisivat kokemaan narsistisen romahduksen.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko kyseessä kunta-alan työ...? Jotenkin haiskahtaa niin tutulle.

Äänestä

Näitä tyyppejä on yliopistomaailma täynnä.

Äänestä
  • Jep, theatre-näytöstä ja parhaat näyttelijät palkitaan joka paikassa.

    Äänestä

  • Yliopistomaailman narsisteista voisi todellakin tehdä tosi-tv-reality-sarjan.
    Kukaan normaali ja tervejärkinen ihminen ei voi uskoa, mitä tuossa akateemisessa maailmassa tapahtuu.

    Fiksut jättävät tuon taistelutantereen ja selviävät hengissä.
    Ikävä kyllä monet eivät ole enää jaksaneet, vaan ovat sairastuneet ja päättäneet päivänsä oman käden kautta.

    Äänestä

Missä on eniten rahaa ja valtaa, siellä on eniten narsistejakin. Vaatimaton työ ei narsistia houkuta.

Äänestä

Ammatillisesti ja tutkitusti eniten narsisteja ja erityisesti naisnarsisteja on yllättävää kyllä hoitoalalla ja sen esimieskunnassa, nimenoman kunta-alalla.

Äänestä

Laitospsykiatreissa on paljon tuollaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


shtfwruyhrty kirjoitti:

Meidän työyhteisössä on kolme naispuolista ja yksi miespuolinen narsisti, joiden lisäksi ilmeisesti vähintäänkin yksi miespuolinen psykopaatti.

Naispuolisista kaksi on itse myöntäneet sen, kun se on tullut esille. Toisella ilmeisesti jopa virallinen diagnoosi.

Järkyttävää on se, että asiasta tietämättömät ihmiset ovat täysin sokeita näille ihmisille. Heidän hovinsa on nostaneet heidät enemmän tai vähemmän jalustalle ja hovilaiset eivät varmaan ikinä uskoisi totuutta näistä narsisteista. Hovilaiset koostuu pääsääntöisesti ihmisistä, joilla on itselläänkin jotain psyykkisiä ongelmia.

Kokemattomat esimiehet ovat myös sokeita, sillä narsistit esittävät yliempaattisia ja mukavia itseään ylemmällä tasolla oleville.

Selviä tunnusmerkkejä ovat
- rajattomuus
*he menevät uuden ihmisen luokse kuin olisivat vanhoja tuttuja
*he kaappaavat keskustelut
*he puhuvat paljon itsestään (elleivät kerää tietoa hyötymistä varten)
*he puhuvat paljon pahaa toisista ja arvostelevat toisia huoletta selän takana
*he kantelevat
*he käyttävät oman käden oikeutta
- etuoikeuksien etsintä
*he välttävät työtä, joka ei edesauta heidän etenemistään (siis töissä liittyen heille kuuluviin työtehtäviin)
*he yrittävät ujuttaa omia töitä toisille
*he "lainaavat" helposti työnantajan sellaista tavaroita/varallisuutta, josta ei ole varsinaista sanktiota/kiinnijäämisen riskiä.
- Muista puhuminen
-He eivät ole koskaan olleet muuta kuin uhreja
-Haukkuvat surutta muita

Uusi henkilö saa heistä hyvän vaikutelman
- Ystävällisiä
- Välittömiä (Uskaltavat puhua "omista" asioistaan ja vaikuttaa kiinnostuneilta sinun asioistasi)
- Reippaita (Ovat tosi mukavia kunnes saavat koukkuun)
- Eivät ole ujoja (eivät, koska ovat rajattomia)
- Hyvin empaattisia (yliempaattisia siihen asti kunnes "uhri" on koukussa)
- Hyvin sympaattisia (ovat aivan loistavia esittäjiä ja huomion hakijoita)

He ovat petoja ja heistä kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana. He eivät pysty empatiaan ja sinun arvosi on heille vain sinusta saatava hyöty. He mielummin tappaisivat sinut kuin joutuisivat kokemaan narsistisen romahduksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu