Muslimit ja varsinkin somalit ovat vaatineet

lisää rahaa kotouttamiseen, mutta esim. Tanskassa on virallisesti tunnustettu että ne valtavat summat jotka muslimien kotoutumiseen on laitettu - ovat menneet hukkaan. Ja sama tilannehan on ruotsissa.

Eli jokaisen pitäisi käsittää että ei muslimit kotoudu/sopeudu, jos eivät itse sitä halua - ei siinä miljoonat auta. Siis jos somaleille annetaan lisää kotoutumisrahaa, niin ei se mitään muuta ei todellakaan. Yhtä työttömiä ja rikollisia tulevat olemaan jatkossakin.

Ja Suomessa taitaa olla jo parisataa eri somaliyhdistystä ja somaleita on jotain 15 000, eli mihin helvettiin he tarvitsevat valtavaa määrää yhdistyksiä? No, niillähän saa mukavasti huijatuksi myös rahaa valtiolta. Seuraavassa siitä vähän juttua.

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2014/11/07/kehitysavusta-koulutukseen-55-tupakoinnin-vahentamista-ja-mehilaisten-hoitoa/

En voi kuin ihmetellä ketkä suomalaiset vielä puolustavat somaleita.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ruotsalaiset ovat nykyään jo niin tolloja, että vaikka rahat meni somaleihin ja muihin kummajaisiin, ruotsalaisia ei edes harmita. Suurimmalla osalla ruotsalaisia on jo sukulaisia Afrikassa ja Lähi-Idässä. Ruotsalaiset ostivat työvoimaa kaikella rahalla minkä valtio vaan sai irroitettua. Työpaikat karkasivat samalla, mutta ruotsalaiset eivät siitä lannistuneet. Nyt jos Suomeen tulee vakava työvoimapula, kuten Ahtisaari et. alii on ennustanut, Ruotsista on saatavissa siirtolaistyövoimaa ensihätiin ainakin muutaman miljoonan verran.

Äänestä
  • Ruotsissa on lähes miljoona työtöntä kun työllistämistoimenpiteissä olevat huomioidaan. Sattumoisin saman verran kuin se väestöryhmä, jonka nimeä ei saa ääneen sanoa, jolla on lautasantennit parvekkeella. On reserviä ja varmasti saa über-imelää vehnäpohjapizzaa joka kauppalassa.

    Äänestä

Ählämit, muslimit ja s.a.a.t.a.n.a.n I:S:I:S ym R:U:N:K:K:A:R:I:T somalit teidät t.e.u.r.a.s.t.e.t.a.a.n. olette kaikki maailman R:U:N:K:K:A:R:E:I:T:A V:I:T:U:N OMAN Ä:I:D:I:N epäsikiöitä, jotka ovat syntyneet P:E:R:S:E:E:S:T:Ä = V:I:T:U:N Äidin n:u:s:s:i:j:a:t!!

Äänestä

Kaikkihan on kiinni siitä omasta halusta sopeutua ja opetella maan kieli, jos sitä halua on niin ei siinä silloin paljon kotoutumisrahaa tarvita.

Äänestä
  • miksi antaisimme maahantunkeutujien sopeutua suomeen, miksi yleensä edes siedämme heitä täällä?

    Äänestä

Somaleille annetaan valtion, siis veronmaksajien, varoja jo yksinomaa heidän liikuntansa lisäämiseen 1.3 milj.euroa. vuodessa. Herrakansa ei voi mennä jo ylläpidettäviin tiloihin ja kentille harrastamaan liikuntaa, vaan heille pitää vielä olla eri rahat ja tilat. Käytännössä on kuitenkin nähty, että se raha on menyt lähinnä lantion liikuttamiseen öiseen aikaan pimeillä kujilla ja puistoissa ja jopa päiväsaikaan. Suomi syytää rahaa aivan mielettömästi turhaan ja mikä pahinta, tällä kaikella vain passivoidaan noita joutilaina kuljeskelivia maantiesankareita.

Äänestä

Jos ei tapoja ja kieltä opi ilman rahaa, niin postimerkki perseeseen ja takaisin somaliaan!

Äänestä
  • Oppi tai ei niin issat takaisin Afrikkaan. Kutsutaan sitten, jos tarvitaan. Sen kutsun odotteluun ei riitä useammankaan sukupolven ikä. Että niin suosittuja ja ihania he ovat.

    Äänestä

  • Oikeassa olet eikun takaisin sinne mistä ovat tulleetkin perkele!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahat.hukkaan kirjoitti:

lisää rahaa kotouttamiseen, mutta esim. Tanskassa on virallisesti tunnustettu että ne valtavat summat jotka muslimien kotoutumiseen on laitettu - ovat menneet hukkaan. Ja sama tilannehan on ruotsissa.

Eli jokaisen pitäisi käsittää että ei muslimit kotoudu/sopeudu, jos eivät itse sitä halua - ei siinä miljoonat auta. Siis jos somaleille annetaan lisää kotoutumisrahaa, niin ei se mitään muuta ei todellakaan. Yhtä työttömiä ja rikollisia tulevat olemaan jatkossakin.

Ja Suomessa taitaa olla jo parisataa eri somaliyhdistystä ja somaleita on jotain 15 000, eli mihin helvettiin he tarvitsevat valtavaa määrää yhdistyksiä? No, niillähän saa mukavasti huijatuksi myös rahaa valtiolta. Seuraavassa siitä vähän juttua.

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2014/11/07/kehitysavusta-koulutukseen-55-tupakoinnin-vahentamista-ja-mehilaisten-hoitoa/

En voi kuin ihmetellä ketkä suomalaiset vielä puolustavat somaleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu