Puolustusvoimat kiristi turvaohjeitaan henkilöstöön kohdistuvan uhan pelossa.
Lännen Media: Sotilaspuvun julkista käyttöä kehotettu välttämään - "todellinen uhka"
Puolustusvoimat sai uudet ohjeet viikko sitten, eli 20. maaliskuuta.
Uuden turvaohjeen mukaan sotilaspuvun käyttöä kehotetaan välttämään julkisilla paikoilla. Tuoreesta ohjeistuksesta uutisoi ensimmäisenä 12 maakuntalehden Lännen Media.
Uusien ohjeiden taustalla on henkilökuntaan kohdistuneita uhkailuja. Upseeriliiton mukaan uhka on todellinen.
- Uhkailu on arvioitu erittäin korkeaksi riskiksi. Tarkat yksityiskohdat eivät ole selvillä, mutta tiedän, että Afganistanissa palvellutta sotilashenkilöä on uhkailtu. Ilmeisesti kyse on tappouhkauksista, ja uhkailuun liittyy jotenkin myös terroristijärjestö, Upseeriliiton puheenjohtaja Jari Rantala kertoo.
Rantala korostaa, että sotilaspuvussa kulkemista julkisesti ei ole kielletty, vaan niin on vain kehotettu toimimaan.
- Minulla ei ole tietoa, että uhkailun takia olisi annettu mitään muita ohjeita.
Ei yksityiskohtia
Puolustusvoimien viestintäjohtaja Mika Kalliomaan mukaan uhkailusta ei anneta yksityiskohtaista tietoa.
- Kun henkilöstöön kohdistuu uhkaa ja turvallisuusohjeita, niin niitä ei ole mahdollista julkisuuteen kertoa. Henkilöstö tietää taustan, mistä on kyse.
Kalliomaan mukaan turvallisuusohjeet eivät ole kuitenkaan dramaattisesti muuttuneet.
- Suojelupoliisi tekee uhka-arvioita, ja teemme heidän kanssaan viranomaisyhteistyötä. Jokainen säätää omia ohjeitaan tarpeen ja tilanteen mukaan.
Varusmiesten pukeutumisohjeita ei ole muutettu mitenkään.
- Jos nähtäisiin, että uhka kohdistuisi varusmiehiin, niin luonnollisesti toimintaohjeita muutettaisiin myös heidän osaltaan, Kalliomaa kertoo.
Hyvä käytäntö
Varusmiesliiton puheenjohtaja Henrik Vuornos on kuullut uudesta kantahenkilöstön sotilaspuvun käyttöä koskevasta ohjeistuksesta vain tiedotusvälineiden kautta.
- Kyseinen ohjeistus ei koske varusmiehiä, eikä meille ole kerrottu tästä tarkemmin. Itselleni asia tuli yllätyksenä, kun luin aamun lehteä. En tiedä uhkakuvista yhtään sen enempää.
Varusmiehet lähtevät varuskunnista vapaa-ajalle aina sotilaspuvuissa ja he myös palaavat niissä lomilta.
Vuornoksen mukaan se on hyvä käytäntö.
- Yleisesti liittona olemme sitä mieltä, että on hyvä että lomille mennään ja sieltä tullaan samoissa puvuissa kuin ollaan palveluksessa. Silloin tasa-arvon elementti säilyy hyvin vahvana ja joukkue pysyy yhtenäisenä. Palvelustoverit saattavat nähdä toisensa siviilivaatteissa ensimmäistä kertaa vasta armeijasta kotiutuessa.
TIIA PALMÉN
[email protected]

Vastaukset 48
Vanhimmat
Joo. Kun näkee ärrällä miehen munasilteen ostamassa tupakkaa, tietää nyt että se on armeijan kantahenkilökuntaa.
Taitaa olla sotilashenkilöksi naamiotunut Tiltu, jonka kuvitelmaa asu vastaa.
Poliisi ja kantahenkilökunta kulke yleensä privaatisti aina siviiliasussa. Se on nliikaa Tiltun ymmärrykselle?
Presidentti ylipäällikkö Niinistö on USA- ja NATO-juonittelullaan sotkenut jo Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, Venäjä-suhteet sekä Suomen liittoutumattomuuslinjan.
Nyt hän on sitten sotkenut jo armeijankin kun kapiaiset eivät uskalla kulkea kansan keskuudessa.
Niinistö on liittänyt Suomen armeijan aselajeja NATOon ja USAn armeijaan niin, että kapiaisemme ja varusmiehemme ovat hengenvaarassa.
taas pitkä rivi.
Armeijaa ei ole millään tavalla sotkettu NATOON tai USA:n armeijaan.
Kyseessä on suositus, koska jotain Afganistanissa palvellutta on uhkailtu. Joku tiltu lienee ollut asialla.
Tässä on ainoastaan se tarkoitus, ettei suomalaisia sotilaita vahingossa sekoiteta muihin vihreäpukuisiin hiippareihin.
Kapiaisille on annettu käsky varoa ISIS-iskuja, NATO:n vastaisia iskuja sekä Suomen NATO:a vastustavaa kansaa, jota on 70 % koko kansasta.
On vain annettu suositus siviilivaatteiden käytöstä vapaa-aikana. Harva muutenkaan vormussa liikkuu työn ulkopuolella.
Armeijaa vastustavat vain tiltut.
Yhteenkään länsimaahan ei kuulu asevelvollisuusarmeija vai voitko kertoa yhdenkin länsimaan jossa on asevelvollisuusarmeija?
Ei. Se luetun ymmärtäminen! Kantahenkilöstö liikkuu paljon julkisilla paikoilla, esim palkallisella ruokatunnillaan. Ja sitten perjantaisin pitää käydä viinakaupassakin, että pääsee heti töiden jälkeen ottamaan kuppia.
Suomi.
Mistäs lähtien suomi on ollut länsimaa? Kyllä sun karttapallo on nyt pahasti vinksallaan..
Asevelvollisuus on esimerkiksi Kreikassa, Turkissa, Norjassa ja kaikissa Baltianmaissa. Myös Sveitsissä.
Keskiajalta saakka.
"Mistäs lähtien suomi on ollut länsimaa? Kyllä sun karttapallo on nyt pahasti vinksallaan.."
Viimeistään vuodesta 1994 kun liityimme EU:n jäseneksi!
Nato-kapiaisemne ovat saaneet tappouhkauksia koska Niinistö on lähettänyt sotilaitamme ISIS-sotaan.
Suomen kansakaan ei hybäksy petturikapiaisua, jotka puolustavat USA:ta ja Natoa mutta ei Suomea.
Juuri näin.Kokoomus-yle voisi kertoa mistä on kyse?Miehittäjä-naton vastaisia iskuja varten syyttömät kapiaiset kärsii.Saulin syytä koko juttu!
Nato-kapiaisemne ovat saaneet tappouhkauksia koska Niinistö on lähettänyt sotilaitamme ISIS-sotaan.
Suomen kansakaan ei hyväksy petturikapiaisia, jotka puolustavat USA:ta ja Natoa mutta ei Suomea.
Tappouhkauksen saaneet kapiaiset tulevat meidän sekaan piiloon.
Sotilat ja poliisit eivät liiku siviilien keskuudessa muutenkaan. He ovat kateellisia, katkeria, ihmisiä vihaavia, väkivaltaisia ja häpeävät itseään sekä ammattiaan.
Paljon on tapauksia, että sotilas ei ole kertonut ammattiaan tyttöystävälleen kunnes ovat naimisissa jolloin mies paljastaa väkivaltaisuutensa.
Poliisit liikkuvat vapaa-aikanaan kaikkialla ja ovat aivan tavallisia ihmisiä!
Vain Moskkovan Tiltun ammatti (trollaus) on hävettävä!
EI ole yhtäkään tapausta, jossa sotilas ei kertoisi seurusteluvaiheedssa ammattiaan tyttöystävälleen eikä heidän ammatissaan ole mitään hävettävää. Katahenkilökunta ei ole yhtään väkivaltaisempi kuin kukaan toinenkaan!
SEN SIJAAN Moskovan Tiltu on itse pohjimmiltaan väkivaltainen terrositi, joka aloittaa jutuissaan päivittäin sotia ja ihailee terroritekoja!
Moskovan Tiltu on itse hengeltään verinen terroristi ja hän kannattaa kaikkia terroristien tekosia!
Erikseen hän hetki sitten ylisti terroristien iskua Pakistanissa, jossa murhattiin 140 koululasta. Se oli Tiltun mielestä "loistava sotilaallinen isku"!
Ranskan neljää terroristia Tiltu kuvaili isänmaallisiksi marttyyreiksi! Jos häneltä kysyy, että mikä isänmaan puolesta nämä neljä Ranskan kansalaista toimivat, kun he ovat saaneet vastaansa laajan kansanliikkeen ja miljoonan ihmisen mielenosoituksen, niin jäät takuuvarmasti vastausta vaille!
Ne ei kerro ammattiaan kun naiset eivät tykkää katkerista väkivaltaisista älylahjoiltaan vaatimattomista miehistä kun ne haluavat synnyttää älykkäitä lapsia.
Kyllä huomaa ettei sulla ole koskaan ollut naista. Ei niin tyhmää naista olekaan ettei se kysyisi miehen ammattia.
Everstiluutnantti, näkee että flaksi ei ole sinullekaan käynyt kun olet vaan sotilas. Kysyyhän ne tytöt ammattia mutta meidän kouluja käyneiden ei tarvitse valehdella ammattia kun tytöt etsivät lapsilleen älykästä isää eikä mitään väkivaltaista katkeroinutta kouluja käymätöntä sotilasta.
Hehee, ja se oikea ammattiko ei sitten selviä mistään jos joku toope sen valehtelee? Jos nainen ei saa sitä selville niin tyhmähän se on. Oletko vähän seko, minä mikään sotilas ole. Mene ja yritä hankkia itsellesi nainen niin helpottaa.
Kapiaiset joutuvat kovaan paineeseen, ne pelkäävät ISISin sissejä ja talibaneja ja nyt omaa kansaakin suomalaisia.
Ja kaikki Auli Niinistön syytä!
"Kapiaiset joutuvat kovaan paineeseen, ne pelkäävät ISISin sissejä ja talibaneja ja nyt omaa kansaakin suomalaisia."
Suomen armeijassa kukaan ei pelkää ISIS:tä tai talibania ja kaikkein vähiten omaa kansaansa. Tiltut on eri asia, mutta heitä on niin vähän ja he ovat muutoinkin onnettomia vätyksiä, joita kukaan ei pelkää!
Sinun evluti kannattaa varoa. Omien haukkuminen on rikoksista suurin.
En ole evl ja lausuin tuohon seuraavaa: Suomen armeijassa kukaan ei pelkää ISIS:tä tai talibania ja kaikkein vähiten omaa kansaansa. Tiltut on eri asia, mutta heitä on niin vähän ja he ovat muutoinkin onnettomia vätyksiä, joita kukaan ei pelkää!
Sinä et asiaa ymmärrä kun olet vain nettiin komennettu everstiluutnantti.
Suomen armeijan ylin johto pelkää islamistien, terroristien, Suomen kansan iskuja Niinistön Nato-armeijan sotilaita vastaan.
Siksi on annettu ohjesääntö, että kapiaiset eivät enää saa paljastaa että ovat sotilaita eivätkä ne saa kulkea sotilaspuvussa Suomen kansan keskuudessa vaan niiden pitää piiloutua ja naamioitua siviileiksi.
Minä ymmärrän kaiken ja olen eläkeukko enkä mikään evl!
Suomen armeijan johto ei koe mitään syytä pelätä!
Siksi on annettu seuraava uusi SUOSITUS!
TODELLISUUDESSA mikään ei ole muuttunut! Mitään käskyä tai kieltoa ei ole vaan puolustusvoimat julkaisi suosituksen, jonka mukaan virkapuvun käyttöä vapaa-ajalla pitää VÄLTTÄÄ!
Tosin näin on tehty myös tähän asti, joten suositus ei käytännössä muuta mitään!
Suomen armeija on koko kansan armeija ja kansa suhtautuu siihen myötämiellä. Suomi ei kuulu Natoon eikä meillä ole mitään Nato-sotilaita.
Tiltuja on vain kourallinen eikä heidän mielipiteellään ole merkitystä!
Siviilipukuisilla kapiaisilla ei ole oikeutta ottaa asuntoamme, taloamme, autoamme.
Se oikeus niille tulee vasta sitten kun USA ja Nato ovat miehittäneet Suomen Niinistön sopiman Naton isäntämaasopimuksen perusteella.
KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA ottaa asuntoamme, taloamme, autoamme!
Sellaista oikeutta EI OLE LIIOIN muillakaan eikä Suomea ole ketään tulossa miehittämään! Tiltu taas jauhaa loputonta tuubaansa!
Kyse on yksinkertaisesti Tiltun sepitelmistä eli Suomeksi sanottuna valehtelusta!
Moskovan Tiltu on epärehellinen ihminen ja patologinen valehtelija!
Ei kapiaisilla ole oikeutta tehdä meistä ihmismuuria tai ottaa asuntojamme, talojamme, maatilojamme kun ne ovat nyt siviileinä seassamme,
mutta kun Usan ja Naton joukot miehittää Suomen Naton isäntämaana niin silloin Usan, Naton ja Suomen isäntämaasotilaat voivat ottaa omaisuutemme ja tehdä meistä ihmiskilpiä mutta silloinkin niillä pitää olla sotilasasut päällä.
KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA ottaa asuntoamme, taloamme, autoamme!
Sellaista oikeutta EI OLE LIIOIN muillakaan eikä Suomea ole ketään tulossa miehittämään! Tiltu taas jauhaa loputonta tuubaansa!
Kyse on yksinkertaisesti Tiltun sepitelmistä eli Suomeksi sanottuna valehtelusta!
Moskovan Tiltu on epärehellinen ihminen ja patologinen valehtelija!
Suomea ei TIETENKÄÄN ole kukaan miehittämässä eikä Suomi edes kuulu Natoon! Tiltun puheet miehittäjistä viittaavat vain Tiltun omiin mielenterveysongelmiin!
Vaikka jengi vain trollaakin, niin on hyvä miettiä joskus oikeita syita.
Ja tuossa se on hyvin yksikertainen...ennakointi. Jos jotakin sattuu niin voi sanoa, että ainakin olemme yrittäneet jotakin.
Sinulta jäi nyt johtoajatus hieman hämäräksi?
Armeijan uusi suositus ei käytännössä muuta mitään miksikään! Tähän asti on tilanne ollut melkein kaikilla virkapukuisilla suosituksen mukainen:
- vuorolleen menevä poliisi matkustaa työpaikalle siviileissä ja pukee virka-asun vasta työpaikalla
- näin on terhneet JO NYT armeijan kantahenkilökunta
- näin on tehnyt myös palokunta, konduktöörit jne
Ylipäätään harva valtion virassa oleva virkapukua käyttävä esiintyy muutoinkaan vapaa-ajalla virka-asussa. Tämä lienee selvä kaikille ajatteleville kansalaisille?
Mikään ei ole siis muuttunut?
Presidentti Niinistö antoi samaan aikaan päiväkäskyn sotilaille piiloutua siviilivatteisiin siviilien sekaan kun hän liitti Suomen USA:n ISISin vastaiseen sotaan keväällä 2015.
Presidentti Niinistö on valmis uhraamaan meitä siviilejä USAn ja NATOn terrorisodalle.
Nyt Suomessa on pidätetty terroristi joka uhkasi suomalaisia mutta Italian tiedustelupalvelun aloitteesta, ei ylipäällikön, ei Suomen tiedustelun, ei Supon eikä Suomen armeijan aloitteesta.
Koskaan ennen suomalaisia sotilaita ei ole komennettu vihollisiaan piiloon siviiliasuihin siviilien sekaan.
Niinistö aloitti sodan ISISiä vastaan USAn koalitiossa ja nyt sotilaamme tulevat meidän sekaan piiloon.
Siviilien käyttäminen ihmiskilpinä on opittu USAlta ja NATOlta Afganistanissa. Siellä USAn ja NATOn sotilaat käyttävät lapsia ja nuoria kilpinään mm. miinoitetuilla alueilla, tiedustelussa, partioinnissa ja rynnäköissä.
Eikä ole komennettu nytkään!
TODELLISUUDESSA mikään ei ole muuttunut! Mitään käskyä tai kieltoa ei ole vaan puolustusvoimat julkaisi suosituksen, jonka mukaan virkapuvun käyttöä vapaa-ajalla pitää VÄLTTÄÄ!
Tosin näin on tehty myös tähän asti, joten suositus ei käytännössä muuta mitään!
Suomen armeija on koko kansan armeija ja kansa suhtautuu siihen myötämiellä.
Suomi ei kuulu Natoon eikä meillä ole mitään Nato-sotilaita.
Tiltuja on vain kourallinen eikä heidän mielipiteellään ole merkitystä!
Itsenäisyysparaati selvitti miksi ylipäälikkö Niinistö ei päästä sotilaitamme asepuvuissa siviilien sekaan:
- ettei siviilien tarvitse hävetä sotilaitamme
- ettei ISIS pysty tappamaan sotilaitamme vaan iskevät siviileihin.
Ei Niinistö kiellä tai käsek armeijan pukeutumista. Siviiliasussa sotilasta ei erota tavallisesta siviilistä. ERikä Suomessa ISIS yritä iskeä toistaiseksi minnekään Tiltujen suureksi suruksi!
Niinistö komensi kapiaiset meidän sekaan kyttäämään, vakoilemaan ja kirjaamaan ne kansalaiset, jotka vastustavat Natoa.
Ei Niinistö kiellä tai käske armeijan toimia vapaa-ajalla!
Kukaan ei k'käske' tuollaista eikä muista kansalaisita (kuin Tiltuista) todellakaan näe sitä, mitä mieltä he ovat5 Natosta! Ja Valkeakosken Tiltusta sen näkee vain, KOSKA mies on tyhmyyksissään antanut tatuoida sen otsaansa!
Itsenäisyysjuhlan mielenosoittajien joukossa oli siviilipukuisia poliiseja ja sotilaita jotka alkoivat potkia, hakata, ampua muovikuulia.
EI ollut vaan kaikilla poliiseilla oli selkeät mellakkavarusteet. He saartoivat anarkistijengin ja pistivät koko joukon putkaan! Hyvin tehty!