Harvemmin sen kai veneen merikelpoisuuden puute estää. Mikä siis on syy? Ihan vain silkka tottumattomuus?
Miksi purjehtijat eivät purjehdi kovassa tuulessa?
Lapsestaisänmukana
321405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Meillä on ainakin yksi iso syy. Perheveneily. Jos kolme neljästä ei halua niin...
Perheveneily on useasti syynä. Itse sovitan purjepinta-alan riittävän alas aina kun
matkustajina on herkempää porukkaa ja keli kovenee, tosin pelkkään koneajoon en juurikaan päädy.
No mikä etteivät purjehtisi?
Yleensä kovaan keliin ei mennä vaan siihen joudutaan. Joskus osaamattomuutta, toisinaan nopean säätilan muutumisen johdosta ja pitkillä (yli viikon) legeillä on vähän jo tuurista kiinni. Sitten on paikkoja, joissa on yleensä kova keli, mutta näitä ei oikein Itämerellä ole.
Syy on yleensä mukavuus, mutta kovassa tuulessa rantautuminen sekä jo pelkkä lähteminen laiturista voi olla vaikeaa. Vielä jos miehistönä on pelokas vaimo ja pieniä lapsia niin ei tarvi kahdesti miettiä.
Toisaalta parhaimmat fiilikset itselle on tullut juuri vähän kovemmassa tuulessa - on se vain hieno tunne kun surffaa aaltoa yli 15kn matkaveneellä. Siinä vain alkaa vähän pelottamaan kun mennään lähes 3*runkonopeus.
Mukavuus kai se on.
Suurin osa suomalaisista on perheveneilijöitä-
Usein vaimoa ja lapsia ei niinkään pelota kova keli kuin purjeiden jne äänet kovassa kelissä.
Lisäksi perheenjäseniä ei viitsi lähettää reivaamaan kannelle jne jne.
Kokeneella "miehistöllä" on taas eri asia, ja sillon meillä mennään aina purjeilla.
Pääsyy on kyllä mukavuudenhalu.
Purjehtiminen on parhaimmillaan kauniina päivänä 8-10 metrin tuulessa.
Tosin en kertaakaan ole nähnyt yhtään moottorivenettä avomerellä kun tuuli on yli 15m. sillon ollaan yleensä äijäporukalla ja mennään todellakin purjein.
Määrittele kova tuuli
Tuuliasteikko 10 minuutin keskituulen nopeuksille:
0 m/s tyyntä
1–3 m/s heikkoa tuulta
4–7 m/s kohtalaista tuulta
8–13 m/s navakkaa tuulta
14–20 m/s kovaa tuulta
21–32 m/s myrskyä
yli 32 m/s hirmumyrskyä
Mitren usein Suomessa esiin 14-20 m/s keliä ja tuleeko se yllätäin ja pyytämättä...
Itse harkitsen jos keli on 7-8 ja luvassa on kovempaa niin kesiktytään pitsojen syöntiin lähtösatamassa.
Muuten voisi purjehtia mutta sitten on taas kädet täynnä töitä ja sitten ei ehdi asianmukaisesti tervehtiä kaikkia moottoriveneitä joita kovalla tuulella tapaa ihan pilvin pimein. Ja sitten tulee taas joku valittamaan että kun purjeveneilijät on aina nokka pystyssä. Ei siinä muuta ongelmaa...
"Miksi purjehtijat eivät purjehdi kovassa tuulessa?", Miksi pitäisi jos sen voi välttää. Jos on laiturissa niin kannattaa pitää lepopäivä. Jos on avomerellä niin ei ole valinnan varaa mutta voi joskus onnistua väistämään. Aloittaja epäilee "silkkaa tottumattomuutta"- sitä ei ole kyse vaan harkintakyvystä.
Ostakaahan yli 38 jalkainen oikein moottoreilla kulkeva vesikulkuneuvo.pääsette nauttimaan merelle. Melkein kelille kun kelille.ei yli 22 ms kun pieni on.
Olen kanssasi saamaa mieltä, kovemmilla keleillä ei kauheasti purjehtijoita yleensä näe liikkeellä, poikkeuksia löytyy kyllä, mutta yleisesti vain moottoriveneitä...
Jossain sisäväylillä ilmeisesti liikut. Siellä purjehtiminen on vielä ikävämpää kuin avoimella ja toisaalta moottoriveneellä hiukan siedettävämpää. Ulommilla väylillä taas näkee vain muutaman purjeveneen, moottoriveneitä ei ollenkaan.
Ja se joka väittää kovasta kelistä nauttivansa, valehtelee.
Olen useamman kerran ollut liikkeellä 15 m/s tuulessa ylittämässä Porkkalan selkää. On ollut kiva purjehtia, kun ei ole tarvinnut purjehtia yksin - perässä on tullut letka moottoriveneitä, jotka ovat hyödyntäneet purkkarin tekemän uran. Sitten heti selän jälkeen lämä tiskiin ja ohi =). Niin ja meidän vene on pikkuinen FF31 ja 15 m/s tuulessa on jo reilusti reivatut purjeet, jotta meno on mitenkään mukavaa.
Toisaalta voi olla niinkin, että moottoriveneilijät ovat ajatelleet, että tuo pikku purkki uppoaa ja ovat jääneet turvaamaan =) - mutta epäilen tätä teoriaa.
Perhemiehistöllä tuuliraja on tuossa 10 m/s kohdalla.
Miksi pitäisi, jos ei halua? Vaikka vene (ja miehistö) olisi kuinka merikelpoinen, kasvaa kalustovaurioiden riski huomattavasti kovalla tuulella. Kaikki eivät myöskään pidä kovalla tuulella purjehtimisesta muutenkaan. Joillekin kova tuuli alkaa jo 7 m/s paikkeilla ja useimmille viimeistään 10 m/s. Erittäin harva lähtee enää mielellään 15 m/s tuuleen (varsinkaan omalla veneellä!).
Pari kertaa kesässä on hienoa päästä vähän rajumpaan keliin. Meillä kun on vain pieni vene FF31, niin tuulen suunnan täytyy olla oikea ja mainingin riittävän loiva, muuten meininki on todella märkää ja ikävää (meillä ei ole sprayhoodia). Yleensä saarten suoja on lähellä ja varsinaiselle avomerelle tuollaisella kelillä ei ole järkevää mennä. Minulle raja on porkkalan selän ylitys, joka on heti lähtösataman vieressä.
Mikään ei ole niin mukavaa, kun päästä suojasatamaan oikein kunnon myräkän jälkeen. Sitten lämmintä vaatetta päälle jne. ja ruokaa kupuun, niin on aivan mahtava fiilis.
Kalusto riskeistä sen verran, että minulla ei ole koskaan hajonnut mitään kun on "tarkoituksella" lähdetty kovempaan keliin. Ainoastaan kahdesti on tullut vaurioita tuulen takia 1. Yllättävä ukkospuuska 15 - 20 m/s 2. Kova sivutuuli rantautuessa 15 m/s . Molemmissa tapauksissa vauriot olivat hyvin pieniä ja ne olisi vältetty, jos kippari (minä) olisi ollut kokeneempi.
Mutta missään nimessä perhettä ei tarkoituksella kannata viedä 15 m/s tuuleen. Meillä raja menee 10 m/s kohdalla.
Kai se nyt riippuu veneestäkin, mutta tuuleen kyllä tottuu. Jos Suomessa olisi enemmän kovatuulisia päiviä, täällä myös purjehdittaisiin enemmän kovalla tuulella. Nyt on vara valita.
Jos olen yksin liikkeellä ajan kovemmat kelit minimi purjeilla mahdollisimman hallitusti, joskus jopa pelkällä fokalla. Reivaustarve funtsitaan jo lähtörannassa, jos mahdollista. Oman veneeni nautinnollisin tuulialue on täydellä purjealalla 6-10m/s solona, äijäporukalla 10-15m/s, sen jälkeen alkaa kaluston rikkoontumisriski kasvamaan nopeasti.
Ei millään veneellä voi purjehtia "Täydellä purjealalla" 10-15m/s tuulessa muuta kuin avotuulia.
Taitaa purjehtijat olla viisasta porukkaa, se on syy.
Kyllä toisinaan on mukava purjehtia 15-16 m/s tuulissa. Sen kovempaan en vapaaehtoisesti hakeudu. Purjehdin paljon parin pikkulapsen kanssa kolmestaan, ja ne tykkäävät veneen kallistelusta, mutta itsellä on silloin niin paljon tekenistä ja mietittävää, että vältän heidän kanssaan yli 10 m/s tuulia. Avomerellä rajat on alemmat. Kovan tuulen reissut on usein mieleenpainuvampia
Kysymyksen asettelu on hiukan pielessä koska jotkut purjehtii ja jotkut ei.
Vastaavasti tyynellä ilmalla purjehtijoiden - ainakin purjeilla kulkevien - määrä vähenee.
Nyt, jos kysymys, joka sisältää väitteen, muotoillaan niin, että väite pitää paikkansa, se sisältää myös vastaksen: Miksi purjeilla kulkevien määrä on tuulen määrän funktio? Arvaapa :D
Sitten on tietenkin ne "purjehtijat", jotka eivät todellakaan purjehdi. Ne on niitä, jotka valittavat että tavarat ei pysy paikallaan, jos vene keinahtaa aallossa. Se on selvä osoitus siitä, ettei purjeita käytetä koskaan, veneen asento muuttuu enemmän halssin vaihdossakin kevyellä tuulella.
Ikä tekee tehtävänsä. Nuorempana mentiin vaimon kanssa mieluusti kovassakin kelissä, mutta kun tuli kersoja, ei niiden kanssa tehnyt mieli lähteä pelleilemään turhaan kovempiin kekeihin. Nyt kun lapset ovat isoja ja eivät enään mukaan lähde, on ikä tehnyt leppoisasta veneilystä nautinollista, kova keli ei kiinnosta. Tuo <10m/s on sopiva ja alle 8m/s on kiva. Mukavuuden halu se pitää pois kelistä.
Onkohan taidoissa puutteita?
Itse, jos lähden, purjehdin. Koneella-ajo kovassa tuulessa on todella epämukavaa.
Koneella ei kannata eikä voi ajaa kovassa tuulessa laisinkaan- paitsi saariston suojassa.
Kahden hengen miehistöllä (vaimo ja minä) rajana on 10 m/s. Kovassa puuskaisessa tuulessa mahdolliset "pienet" ongelmat voivat kehittyä "isoiksi" ongelmiksi.
Kyllähän sitä pyllymäkeä laskee myös 15 m/s tuulissa, kunhan perillä on tiedossa suojaisa satama. Kaikki vähänkin vastaiset tuulensuunnat ovat niin epämukavia, että miksi ihmeessä sinne menisi, jos vaihtoehtoja on. Jos matkalla tuuli nousee tai pitää vaikkapa palata maanataina töihin, sitten mennään ja siedetään se epämukavuus.
Hyvä muistaa, että tuulen voima nousee sen nopeuden neliössä.
Ymmärrän sen, ettei tahdo purjehtia kovassa tuulessa mukavuuden vuoksi. Sen sijaan jokaisen purjehtijan pitäisi vuosittain purjehtia myrskyssä testatakseen veneensä, taitonsa ja oppiakseen toimimaan kovassa kelissä.
Kovalta keliltä ei aina pääse pakoon, mutta veneensä ja taitonsa voi varustaa sitä varten.
Itse ja useat tuttvani kyllä lähtevät vielä 14-16 m/s tuuliin purjehtimaan. Sen ylikin, jos ei mennä vastatuuleen. Riippuu tietysti myös muista vallitsevista olosuhteista: sade, aallokko jne. Jos on suojaisa satama odottamassa niin ei 20m/s ole vielä myötäisiin mentäessä saariston suojassa paha.
Miksi tennispelaajat menevät sisään sateella? Eikö se ole vähän akkamaista?
Entisenä purjehtijan tilitys, raskasta, reivattuna sortaa aikalailla, perheelliselle pidempi matka kovassa kelissä rankkaa esim ruokailu, syntyy teknisiä vaurioita silloin tällöin=rahan kulua.
Positiivisia, äijämäistä menoa!
Siksi, että se ei ole kivaa. Purjehdus on parhaimmillaan auringonpaisteessa ja sellaisessa 6-7 m/s sivutuulessa.