Esko Aho suosittelee Juhana Vartiaista

Uutispommi

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkkjnikll

      Mikael Jungner on näköjään myös antanut nimensä. Se on tietenkin sallittua eikä siinä ole mitään erikoista.

    • NäinoN-

      Juhana Vartiainen on kääntänyt takkinsa aika toaalisesti aikaisemmasta.

      Minäkin nolen aikaisemmin arvoistanut tuon miehen lauasuntoja mutta viimeisen neljän vuoden aikana jutut on muuttuneet sellaisiksi että en enää ole monessakaan asiassa samaa mieltä

      Lopulta ei ne asiat ole niin paljon muutyunut että noin jytkkään miuleipitreenvaihdokseen olisi aihetta. olisko politiikalla ja aatteella jotakin ollut vaikutusta?

      • Ainakin työnantajan vaihtuminen on varmasti vaikuttanut siihen, mitä Juhana Vartiainen on ulospäin lausunut. Hänhän tuli alunperin tutuksi kansalle SAK- ja STTK-rahoitteisen Palkansaajain tutkimuslaitoksen talousennustajana. Se tunnettiin ennen nimellä Työväen Taloudellinen Tutkimuslaitos.

        Välttämättä Vartiaisen ajatukset eivät kääntyneet nopeasti, mutta joutui aikoinaan laulamaan sen lauluja, jonka leipää söi. Hänen nykyinen roolinsa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajana on vapaampi, ainakin muodollisesti. Toisaalta olen täällä useampaankin kertaan todennut, että lähes kaikki Euroopan talouspapit ovat toistaneet samaa liturgiaa, sitä mikä kulloinkin on muodissa. Aikoinaan olivat kaikki keyneliläisiä, sitten monetaristeja ja nykyään kai jotain uusklassikkojen tiettyä koulukuntaa.


    • Pienviljelijä

      Sääli Juhana Vartiaista. Sillä kaikki, mihin Esko Aho pistää näppinsä, tuhoutuu. Aho Suomen pääministerinä, Suomi vuosisadan lamaan. Aho Nokiaan, Nokia romahti. Aho
      Venäjän kaupan lobbariksi, Venäjän kauppa romahti.

      • kaikki_muuttuu_paska

        .

        "Kaikki muuttuu paskalaiksi??????????"

        .


    • Holvihanti

      Vartiainen on kokoomuksen vaaliehdokas, Esko Aho taitaa olla seonnut vielä pahemmin kuin pääministeri aikanaan.
      Kepun höyrypää vaali-ehdokas menee ehdottamaa kokoomuksen ehdokas vartiaista huh huh .

      • Eihän Esko Aho siinä mainoksessa Juhana Vartiaista mihinkään ehdottanut. Totesi vain, että "Juhana on erikoinen ilmiö suomalaisen poliittisen keskustelun pyörteissä. Mies, joka uskaltaa ravistella sekä itseään että ympäröivää yhteiskuntaa."

        Tuollaisen "suosituksen" voisin itsekin antaa hymy huulella paitsi Vartiaisesta, myös vaikkapa Timo Soinista, Teuvo Hakkaraisesta, Maria Guzeninasta ja kokoomuksen Pia "Lastenvaunu" Kaumasta.


    • Ostaisitko käytetyn auton kolmiloikkaajalta? Vaalikonetta parempi vaihtoehto on kristallipallo. Hätätilassa käy hattu. Siis vetäminen - hatusta.

    • Katsotaanmitenkäy

      Ei nuo mitään suosituksia ole. Vartiainen on kerännyt aikojen saatossa Hänestä laisuttuja kommentteja sivustolleen. Lieneekö edes lupaa käyttää noita.

      Luulisin että ainakaaan Demarit ei antaisi suosituksia Vartiaiselle vaalikampanjassaan äänstää kilpailevaa puoluetta ja sen ehdokasta.

      Ajattelin laittaa noille kyseisille "suosittelijoille" viestiä että hedän nimeään käytetään vaalikampanjassa. Katsotaan mitä siitä seuraa. Iltikselle vihjaaminen voisi olla vieläkin parempi tapa,.

      Joku joka tuntee Vartiaisen voisi vähän vihjata että tällainen on tulossa. Skandaalin välttämiseksi voisi miettiä kannattaisiko tuo sivusto poistaa kokonasan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2501
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2229
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1855
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1423
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1145
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1134
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      938
    Aihe