Maanpiiri: Ennen muinoin maapiiri kuvasi litteää aluetta, jolla maata oli. Toisin sanoen litteää maanmuotoa. Maanpiiri tarkoittaa nykyään lähinnä maanpallon pintaa, tai sellaista maa-aluetta, joka yhdestä kohdasta pystyy näkemään. Biblia. Ja perkele vei hänet korkialle vuorelle ja osoitti hänelle kaikki maan piirin valtakunnat silmänräpäyksellä. Siis maa oli ennen pannukakku.
Raamattu ontuu.
2
<50
Vastaukset
- pannarielilätty
Juurikin näin. Ja Amerikkaa ei ollut olemassa, muutenhan Paavali olisi purjehtinut sinnekin käännytystyötänsä tekemään.
Raamattu on vanha kirjasto ja sen kirjat heijastelevat myös muinaista ajattelua. Näen järkevänä tulkita Raamattua historiallisesta näkökulmasta. Raamatun uskonnollinen auktoriteetti ei perustu mielestäni siihen, että Raamatussa opetettaisiin nykytieteen mukaisia käsityksiä. Raamatunkirjoittajat olivat aikansa lapsia, kuten mekin. Samalla he julistivat aikansa ihmisille sitä, minkä kokivat Jumalan tahdoksi, olivat profeettoja ajalleen. Keskeisintä Raamatussa on minusta evankeliumi - Raamatussa on todistusta Jeesus Nasaretilaisen persoonasta ja työstä. Samalla on kuitenkin kyse ihan kulttuurisestikin merkittävästä kirjastosta, josta etenkin läntinen kulttuuripiiri on ammentanut satoja vuosia. Kreikkalaisroomalaisen kulttuurin ja juutalaiskristillisyyden välinen synteesi on tuottanut suuria ajattelijoita. Kuten filosofi Esa Saarinen on todennut kirjassaan Länsimaisen filosofian historia: "Ei ole syytä halveksia kristittyjä."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30633Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568- 24541
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17513