"Suvaitsemattomuus on itsestäänselvyys meille kaikille", luki kansanedustajaehdokkaan vaalimainoksessa.
Kokoomuksen riveistä eduskuntaan pyrkivän kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumiehen vaalimainokseen pääsi lipsahtamaan melkoisen kiusallinen kömmähdys."
Iltalehti 29.3.2014
Muut edohkkaat yrittävät valehdella. Kuoulumies myöntää puolueen linjan
Kokoomuksen riveistä eduskuntaan pyrkivän kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumiehen vaalimainokseen pääsi lipsahtamaan melkoisen kiusallinen kömmähdys."
Iltalehti 29.3.2014
Muut edohkkaat yrittävät valehdella. Kuoulumies myöntää puolueen linjan
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koulumies ei ollut itse tehnyt sellaista mainosta. Hänen lehteen lähettämänsä ilmoituksen sana suvaitsevaisuus toimituksessa taitettaessa vaihdettu suvaitsemattomuudeksi. Päätoimittaja on jo pahoitellut tapahtunutta Helsingin Sanomissa. Että turhs yrittää saada tuota kokoomuslaisten syyksi.
Vaalimainoksen tekijät eivät ole muistaneet tekevänsä vaalimainosta,vaan ovat kirjoittaneet rehellisesti sen mitä Ihmiset ajattelevat kokoomuksesta.
Totta. Kyseessä lienee taittajan freudilainen lipsahdus, on kirjoittanut alitajuisesti sen, mitä ajattelee kokoomuksesta...
Teki sen tahallaan jotta saisi julkisuutta. Pelle mikä pelle.....
Toisaalta, kun kokoomuslainen sanoo olevansa suvaitsevainen niin hehheh
Jos siis ehdokas lähettää mainoksen lehteen ja lehti muuttaa mainoksen tekstiä painattaessaan sen, niin ehdokas on tehnyt sen tahallaan? Aha. Se vaatii jo todella mahtavia yliluonnollisia voimia :D Sellaisia ihmisiä tarvitsemmekin eduskuntaan! Tästä taas näkee, että idiootit yrittävät laittaa kaikki ikävät tapahtumat maailmassa kokoomuksen syyksi...
Olen itse aina miettinyt, että meillä ei olisi kulttuuria, ellei olisi muita puolueita kuin Kokoomus. Siinä missä Kokoomus haluaa tuotteistaa taiteen, J. Bonnier haastattelussaan juuri tästä nimenomaisesta asiasta toteaa "taiteilijan pitää keskittyä vain omaan työhönsä." Ei mitään yrittäjäkursseja.
Tottakai Helsinkiin Guggenheim. Onhan meillä AkuAnkka ja Valitut Palat jakeluna jokaiseen kotiiin II ms:n jälkeen. Järkyttävä McKokoomus.
aivan kokoomukselaista mitä tuota kieltää fantastista.
kokoomus paskaaa