Fillaristi

Tieliikennelain mukaan väistämissäännössä on kuitenkin muutama poikkeus.

Risteyksessä kääntyvän autoilijan on väistettävä tietä ylittävää polkupyöräilijää. Ajoneuvon kuljettajan on on aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän tulee tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai vaikka polulta, tilustieltä tai esimerkiksi moottorikelkkailureitiltä.

Pyöräilijällä on etuajo-oikeus myös, mikäli autoilijan väistämisvelvollisuus on osoitettu erillisellä liikennemerkillä, kuten kärkikolmiolla tai stop-merkillä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aloit kouluttamaan autoilijoita. Miksi? Pontimena viestillesi on ilmeisesti tämä artikkeli ja Liikenneturvan tutkimus, jossa todettiin, että yli 70% eli kolme neljästä pyöräilijöistä ei tiedä ajojärjestystä ajoradan ylittävällä pyörätien jatkeella. Kohderyhmäsi on siis väärä.

#Pohjosta huolettaa se, kuinka huonosti pyöräilijät tuntevat liikennesäännöt silloin, kun suojatie on pyörätien jatkeena. Pyörätieltä tuleva pyöräilijä saa ajaa tien yli pyörätien jatketta pitkin, mutta hänen on väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevaa liikennettä.
Autoilijan puolestaan on väistettävä, kun hänellä on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus tai hän on kääntymässä pyörätien jatkeen yli.
"Nämä väistämissäännöt tuottavat pyöräilijöille ongelmia. Liikenneturvan tekemään kyselyyn vastanneista yli 70 prosenttia vastasi väärin, kun kysymyksenä olivat väistämissäännöt suojatiellä, joka on pyörätien jatke."#
http://www.hs.fi/kotimaa/a1427595991574

Äänestä

On monta kertaa tuullut todistetuksi tuo parkkipaikalta eteen koukkaaminenkin en suojele pyöräilijöitä sen enempää kuin autoilijoita ,piste.

Äänestä
  • Noita pyöräilijän oikeuksia ja autoilijan velvollisuuksia jankutetaan joka paikassa. Jos olet lukenut ko. tutkimuksen, niin pyörätiellä ajettaessa sen ainoan tilanteen, jossa pyörän pitää väistää autoa, tuntee vain 38% pyöräilijöistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fillariautoilija kirjoitti:

Tieliikennelain mukaan väistämissäännössä on kuitenkin muutama poikkeus.

Risteyksessä kääntyvän autoilijan on väistettävä tietä ylittävää polkupyöräilijää. Ajoneuvon kuljettajan on on aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän tulee tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai vaikka polulta, tilustieltä tai esimerkiksi moottorikelkkailureitiltä.

Pyöräilijällä on etuajo-oikeus myös, mikäli autoilijan väistämisvelvollisuus on osoitettu erillisellä liikennemerkillä, kuten kärkikolmiolla tai stop-merkillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu