Olin menossa käymään tyttöystäväni mummolla, olin vähän juonut ja hirveä hätä. Odotettiin sitä portilla ja kävelin paniikissa ympyrää ja pelkäsin kusevani housuun. Pyysin tyttöystävääni vahtimaan ja sanomaan, kun mummo tulee ja aloin lorottaa asfaltille. Takaa kuului rykäisy, mummo olikin mennyt kauppaan ja seisoi takanamme. Se siitä hyvästä ensivaikutelmasta.
Piti päästä lirille
133
28326
Vastaukset
- eivarmaan
Olisko ollut parempi ensivaikutelma, jos olisit lorottanut housuun?
- Anonyymi
Olen 39 vuotias nainen ja mieheni (joka on aika rahvas) pilkkaa minua ikuisesti tapahtuneesta
Olin käynyt juuri syömässä paljon mutta tuli hiki myös kun olin kävellyt polttavalla auringon paisteella 4km ravintolaan niin join myös paljon no minulla oli hame ja pikkarit mutta ei housuja en jaksanut kävellä kotiin joten hyppäsin bussiin no sitten bussissa iski iso pissa hätä ja istuin jonnekkin taakse jos vahingossa käy vahinko ja pissa tulisi bussiin. Olin sinnitellyt 15 minuuttia ja vielä pitäisi suunnilleen 5minuuttia sinnitellä mutta sitten lirahti vähän ja tuli pieni ruiskaus ja kahden minuutin kuluttua tuli jo isompi ruiskaus ja pikkareista meni penkillekin no sitten meinasi kaikki tulla ulos kun ryntäsin kerrostalon portaita ylös viidenteen kerrokseen mieheni luo koputin kolmesti oveen mutta ketään ei tullut avaamaan ja sitten koputin vielä kerran ja huusin että nyt apua pissa tulee nyt! Ja se kaikui tietysti kerrostalossa ja mieheni huusi että tullaan. Mutta silloin oli jo liian myöhäistä kuului vain naps ja ovi aukesi mutta seisoin ovella rakosta pidellen ja kun pissa vain SUHISI JALOISTA alas ja itki kurkussa sanoin että taisi käydä pieni vahinko.
No siitä kuukausi eteenpäin niin olimme molemmat käymässä ravintolassa ja menimme bussiin niin mieheni valitti että vatsaa vääntää ja kakka tulee yritin häntä rauhoittaa mutta tirskahdin vahingossa ja mieheni yritti näyttää tavalliselta mutta huomasin kun hänen naama oli punaininen ja mieheni shortsheihin nousi kohoama ja hän hikoili asiasta ei sitten enää puhuttu mutta bussissa meinasin jo huutaa että katsokaa iso mies kakkaa housuihinsa!.😅 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen 39 vuotias nainen ja mieheni (joka on aika rahvas) pilkkaa minua ikuisesti tapahtuneesta
Olin käynyt juuri syömässä paljon mutta tuli hiki myös kun olin kävellyt polttavalla auringon paisteella 4km ravintolaan niin join myös paljon no minulla oli hame ja pikkarit mutta ei housuja en jaksanut kävellä kotiin joten hyppäsin bussiin no sitten bussissa iski iso pissa hätä ja istuin jonnekkin taakse jos vahingossa käy vahinko ja pissa tulisi bussiin. Olin sinnitellyt 15 minuuttia ja vielä pitäisi suunnilleen 5minuuttia sinnitellä mutta sitten lirahti vähän ja tuli pieni ruiskaus ja kahden minuutin kuluttua tuli jo isompi ruiskaus ja pikkareista meni penkillekin no sitten meinasi kaikki tulla ulos kun ryntäsin kerrostalon portaita ylös viidenteen kerrokseen mieheni luo koputin kolmesti oveen mutta ketään ei tullut avaamaan ja sitten koputin vielä kerran ja huusin että nyt apua pissa tulee nyt! Ja se kaikui tietysti kerrostalossa ja mieheni huusi että tullaan. Mutta silloin oli jo liian myöhäistä kuului vain naps ja ovi aukesi mutta seisoin ovella rakosta pidellen ja kun pissa vain SUHISI JALOISTA alas ja itki kurkussa sanoin että taisi käydä pieni vahinko.
No siitä kuukausi eteenpäin niin olimme molemmat käymässä ravintolassa ja menimme bussiin niin mieheni valitti että vatsaa vääntää ja kakka tulee yritin häntä rauhoittaa mutta tirskahdin vahingossa ja mieheni yritti näyttää tavalliselta mutta huomasin kun hänen naama oli punaininen ja mieheni shortsheihin nousi kohoama ja hän hikoili asiasta ei sitten enää puhuttu mutta bussissa meinasin jo huutaa että katsokaa iso mies kakkaa housuihinsa!.😅Juttu on toki keksitty mutta onhan se muutenkin aika outo ajatus, että bussissa istuessa näkyisi kohouma housujen takaosassa.
- Anonyymi
JOO
- eitulekesää
Tulin poikaystäväni kanssa bussilla Turusta Hämeenlinnaan ja kesken matkan hän sanoi itku kurkussa, ettei pysty enää pidättämään pissaansa. Hän oli juonut ennen matkaa. No siinä sitten ihmettelin, että miksei hän mene vessaan! Hän ei ollut huomannut, että siellä on sellainen... Pissa oli kuitenkin jo housussa.
- hgfjj
Harmi, ettei ollut mun poikaystävä. Olis ihanaa nähdä sen joutuvan sanomaan nolona bussissa tms, että pissani tulee nyt. On se sen verran monta kertaa nauranut mun kovalle hädälleni.
- Anonyymi
Olisit huutanut nauraen, että iso mies istuu pissit pöksyssä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit huutanut nauraen, että iso mies istuu pissit pöksyssä!!!
Öö en ymmrtänyt
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Öö en ymmrtänyt
No et varmaan. Mutta tämä on siis fetisistien ketju, jossa saadaan tyydytys ajatuksesta, että jollain on pissat housussa. Tuossa tilanteessa mies oli muka joutunut pissaamaan housuun bussissa, ja joku olisi voinut sanoa hänelle ilkeästi, että isolla miehellä on pissat housussa.
- xyodeyo
Me tultiin kans tänään mummulasta kotiin pitkä matka yli 200km. Iski sitten kanssa autossa kova pissahätä. Mä pidätin aikani ja hätä vaan paheni ja tuli ihan pakkomainen pissahätä jossa pissat meinaa väksin tulla hosuun. Sit mä vasta mietin, että en millään kestä kotiin asti pakko sanoo hädästä faijalle et pissattaa voitasko pysähtyy huoltsikalle tai johonki. Se sano et ei vioda. Mä et "Pakko Pakko Pakko! Faija sitten et "no hyvä on seuraava huoltsikka. Sit alkaa karkailla, mutta ei koko lastii ja just etums märkänä rynnin huoltsikalle suurimman osan ja yritän pidättää väksin , mut faija huomas, että karkas onneks ei koko rakollista ja sain pinnisteltyy ja pidäteltyy. :(
- lattiapattia
Jaaha, taas fetisisti linjoilla.
- einiinfetissiä
lattiapattia kirjoitti:
Jaaha, taas fetisisti linjoilla.
Mut enpä aloittanu tätä topikkia!
- kaikkeanäkee
Naapurissa oli viikonloppuna bileet ja ilmeisesti vessa liian pitkään varattu, koska kaksi tyttöä näytti juoksevan roskiskatosten taakse - toiselta lirisi jo juostessa.
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=5K2PrpuKzaU&list=PLOVH1VP266MKT9xgyOZThoMfbVCckgkd1&index=14
Katsokaa tarkkaan.
- vieläkinhävettää
Jouduin kolmannen syksyllä meneen futispeliin rakko täynnä limsaa, kun en ehtiny käydä kaverin synttäreillä vessassa kun faija tuli hakeen. Olin maalissa ja kun peli oli kentän toisessa päädyssä tämä poika sohotti maalin nurkkaan eikä kukaan huomannut. Sillon oli kyllä niin kova hätä, että olis tullut housuun muuten aivan varmasti.
7-v en saanu talon ulko-ovea auki, kun se oli ehtiny mennä lukkoon ja hirveä kusihätä. Naapurinmuija tuli avaan juuri sillon, kun oli jo liian myöhäistä. Isä yritti lohduttaa, että vaivaannuttavampaa se olis ollut, jos minä olisin avannut oven sillon, kun siltä naapurilta tulee pissat. - cottage22
the cottage we went boating .
The boat came to a terrible pee , because I drank a lot of cider. My bladder was full . I held my pee desperately , and my friend noticed when I held my desperate to pee in the boat to worry about. A friend asked, Do you pee ? Belly not.
A friend is you . Do you think that it is not noticed . Well , I have . Terrible answered. Friend: so there is no point and you will wee jeans. Now let's go to the beach. , but too late I can not hold , and will pee on your boat in jeans and a friend to laugh hard, - lähtivessaankesken
Voittostudion yms pelijuontajilla on useasti selvästi kauhee pissahätä kun ne juo paljon vettä ja lähetys on aika pitkä ja sitten ne hötkyilee. Kerran yksi juontaja hötkyli ja vilkuili koko ajan kelloa, että milloin lähetys loppuu ja yritti pidätellä epätoivoiseti lähetyksen loppuun, mutta lopluta lähti kesken lähetyksen vessaan ja sanoi vaan, että miettikääs tätä peliä minä palaan ihan kohta takaisin. Muutama viikko sitten satuin ihan vahingossa katselemaan tämän lähetyksen.
- ggghjggg
Sen yhden vanhan peliohjelman juontaja myönsi, ettei kerran ehtinyt käydä vessassa ja pissa meinasi oikeasti tulla housuun.
- embarrassed
Tulin kaverin luo Helsinkiin ja oli mieletön kusihätä. Mentiin väärään ratikkaan ja valitin kusihätää, mut kaverit sanoi, että kohta ollaan perillä. Kun oli enää yks pysäkinväli jäljellä en pystynyt pidättämään enää yhtään ja kuset valui jalkoja pitkin. Voi seiväs, että sillon hävetti. En tosiaan kärsi mistään pidätysongelmista, mutta rakko oli yksinkertasesti niin täynnä, että se vaan alko tulla. Olin lukion 1:lla silloin.
- notembarrassed
Mikset käyny asemalla vessassa, jos rakko oli niin täynnä?
- kysynvaannn
Ehditkö ajatella, että voi ei, nyt se tulee, vai tuliko se niin yllättäen, ettet ehtinyt ajatella mitään?
- embarrassed
No olis varmaan pitäny käydä asemalla joo, mut en kehdannu siinä kysyä missä se on ja luulin, että pääsisin äkkiä kaverille vessaan. Jälkeenpäin ärsytti aika helvetisti, kun sain kuulla, että niille olis päässyt suoraan metrolla ja nopeesti, mutta kaveri halus säästää 50 senttiä ja osti ratikkalipun, ja tosiaan se oli vielä väärä ratikka ja kierrettiin sillä varmaan tunti väärään suuntaan. Ja se vielä seiso pitkään jossain kohtaa, kun siinä oli väärin pysäköity auto. No joo öö ehdin ajatella pari kirosanaa just ennen kun housut kastu. Olin pidättäny monta tuntia ja se tulee just kun olisin päässyt vessaan, en voi kuvitella v-tuttavampaa tunnetta. Not to mention se, että tapahtumapaikka oli täpötäysi ratikka, joten yleisöä riitti.
- kiinnooosstaa
Yrititkö peitellä sitä pissaamista jotenkin? Takilla tai repulla? Kiinnostaa ihmisten reaktiot tämmöisiin juttuihin.
- joskusvuosiasitten
kiinnooosstaa kirjoitti:
Yrititkö peitellä sitä pissaamista jotenkin? Takilla tai repulla? Kiinnostaa ihmisten reaktiot tämmöisiin juttuihin.
Mä muistan kun joskus vuosia sitten kun mun kaverilla pääsi pissavahinko kaupungilla. Niin se riisu takin ja solmi sen vyötärölle. Hyvin peitti eikä mitään juuri näknyt,
- embbbb
kiinnooosstaa kirjoitti:
Yrititkö peitellä sitä pissaamista jotenkin? Takilla tai repulla? Kiinnostaa ihmisten reaktiot tämmöisiin juttuihin.
No eipä siinä kauheasti hyödytä vetää paidanhelmaa alas, jos kuset kirjaimellisesti lorisee lattialle.
- Anonyymi
joskusvuosiasitten kirjoitti:
Mä muistan kun joskus vuosia sitten kun mun kaverilla pääsi pissavahinko kaupungilla. Niin se riisu takin ja solmi sen vyötärölle. Hyvin peitti eikä mitään juuri näknyt,
Mä piiSsaan n yt housuun asti
- tyttövm99
13-vuotiaana piti lähtee kaverin synttäreiltä, kun sen isä tuli kännissä kotiin. Ei siinä voinut vessassa käydä. Sekä mua että kaveriani pissatti erittäin kovaa. Multa tuli housuun.
- Anonyymi
Oh no
- vm98
Olin nyt syyslomalla yötä mun vanhemmalla siskolla. Sillä on vaan yksiö jossa on kylppäri ja vessa samassa. Aamulla mulla on ihan kauhea pissahätä ja sikso menee suihkuun ja mä en pääsee vessaan. Mä vaan odottelen ja pidättelen ja sitten lopulta meen vessan oven taakse koputteleen et hei pitäs päästä pissalle. "Sikso vaan et ai sori sori. Täytyyhän sun pissille päästä. sori jos kesti.
- jtyjtjj
Kun muutin 17-vuotiaana yhteen poikaystäväni kanssa, yhtenä aamuna se kiipesi kiroillen parvelta alas ja pissat lirisi pyjamahousujen puntista. Myöhemmin koulussa katselin hymyillen, kun se piti esitelmää ja ajattelin, ettei luokka arvaisi, että siltä on tänään päässyt pissat housuun. :D
- Anonyymi
Sinnittelin kerta nuorena Kaks tuntui kovan paskomisen kans, sit se vaa lävähti houssuu!
- Anonyymi
hahahhah mullaki käyny vastaava tilanne!! ite 16 vuotiaana muutin poikaystävän kaa yhteen ja aamulla ku heräsin nään sen sängyn vieressä kiroilevan ku pissat vaa lorisee lattialle ja sängyssäkin oli läikkä🥲 loppu aamuna se ei sitte enää mitään mulle sanonut katteli vaa nolona ympärilleen ku mä pesin sen pissasia housuja.. koulussa sitte sitä vähän kiusasin ja virnuilin sille.
- jrjrjrjjrjrj
Me kerran odotettiin naisystävän kanssa sen kaveria rappukäytävässä sen oven takana, ja sillä oli niin kova pissahätä, että se vaan pyllisti koko ajan. Sit sen kaveri soitti, että sillä kestääkin vielä yli tunti ja naisystäväni purskahti itkuun ja lorotti housuunsa.
- purovaluu
Joskus on pakko pissata, vaikka sitten väärään osoitteeseen, oikea osoite toki pytty tai puska, väärä sitten housut ja lattia. Jotenkin inhimillistä, että alushousuissa virtaa helpottava puro.
- feikkiprofiilirinki
Näin kerran kun hyvännäköinen n.28-v. pariskunta tuli kesällä kaupasta ja mies alkoi pissata vaaleisiin farkkuihinsa. Se käveli painavien kantamustensa kanssa pikavauhtia parkkipaikalle ja kävi pitkällä kusella autonsa takana. Mietin vaan miltä mahtoi tuntua olla ostoksilla tuskastuttavan pitkään ja joutua kantamaan tosi painavia tavaroita rakko niin täynnä, että pelkää kusevansa siihen paikkaan. Ja kun on jo niin epätoivoinen, että on päättänyt käydä kusella parkkipaikalla, ja ehkä jo niin epätoivoinen, että yrittää sinnitellä edes ulos kaupasta, ettei kukaan näe, kun se tulee housuun. Kun on niin kova hätä, ettei ehdi edes kävellä autonsa taakse vaan aikuisen miehen on pakko pissata housuun.
- ffeieieeiek
Varmaan aika epätodellista nähdä, kun joku vaan alkaa pissata jossain julkisella paikalla housuihinsa. Millanen ilme sillä oli?
- gjskorog
ffeieieeiek kirjoitti:
Varmaan aika epätodellista nähdä, kun joku vaan alkaa pissata jossain julkisella paikalla housuihinsa. Millanen ilme sillä oli?
Mä näin kerran, kun vanhemmat oli bussiasemalla vastassa n.kakskymppistä poikaansa ja kun se tuli ekana ulos bussista se pissas vaivautuneena vähän housuihinsa ja lykkäs matkalaukkunsa vanhemmille ja juoksi täysillä aseman vessaan.
- 90luvulla
Pikkuveljelle kävi 5-vuotiaana se perus. Kaveri tuli hakemaan ulos ja äiti käski käymään vessassa ja veli naurahti, ettei tartte. Jonkun ajan päästä naurettiin parvekkeella, kun veli pissaa jalat ristissä housuun ja kaveri seisoo hölmistyneenä vieressä.
- näissäää
Autot ja vessattomat bussit. Niissä on muutaman kerran tullut ns.kupla ostaan, mutta rakko ei ole haljennut ja kestetty on. Yhel automatkal sanoin, et pitäiskö sun tankata tää auto kun bensamittari oli alhaan. No se ei ollut virallinen syy vaan se, että mun oli ihan pakko päästä huoltsikalle pissalle XD
- jokuuuvv
Näin äsken bussin ikkunasta, kun n.17-20-v. kivannäköinen kundi juoksi täysillä talonsa (?) ovelle ja kun se näppäili ovikoodia, siltä pääsi pissat housuun. Puoli bussia katseli siinä liikennevaloissa sitä. Kylläpä lämmitti mieltä nähdä tällainen inhimillinen tapahtuma. Harvoin tuollaista oikeasti näkee. Harmi, etten saa tietää mitkä tapahtumat johti siihen ja mitä se mahtoi viimeisinä epätoivon hetkinä ajatella. Ja oliko ketään kotona vai pääsikö se vaihtamaan housunsa salaa.
- heheheeh
Ikä viittaisi siihen, ettei asu yksin ja kellonaika siihen, että kotona todennäköisesti ihmisiä... Ai jai, tuon ikäinen nuorimies joutui menemään kotiin pissa housussa... :D Varmaan viimeisinä hetkinä hoki mielessään pakko pidättää, pakko pidättää, pakko... voi eiiii nyt se tulee!
- Kusi-Pää
Miks kaikki täällä puhuu pissasta, joka on noin 5-vuotiaiden sanastoa..
- fjjewkiwiwkwwk
Fetisistien seksuaalisuus on jäänyt lapsen tasolle, ehkä siksi.
- wdwdwdwd
Musta kusihätä on liian rivo sanonta. Meillä on aina puhuttu pissahädästä. Yks taas sanoi kerran, että mulla on kova virtsaamistarve on taas jo ehkä liian hienostonut sanonta.
- Anonyymi
wdwdwdwd kirjoitti:
Musta kusihätä on liian rivo sanonta. Meillä on aina puhuttu pissahädästä. Yks taas sanoi kerran, että mulla on kova virtsaamistarve on taas jo ehkä liian hienostonut sanonta.
Moi mulla kin on tullut housuun joskus VAHINKOJA ei sattunu mutta hävetti kauheesti olennaisinkin olin sillon päivä koti ikäinen ja nyt 9 v. Joo lovi näin olin kura lammessa ja tuli tosi kova pissa hätä mun Äiti sano että vielä hevoset olin terassilla tuli pissat housuun Äiti sano että mee sisäänne jäin jälkeenpäin. Siitä kiinni
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi mulla kin on tullut housuun joskus VAHINKOJA ei sattunu mutta hävetti kauheesti olennaisinkin olin sillon päivä koti ikäinen ja nyt 9 v. Joo lovi näin olin kura lammessa ja tuli tosi kova pissa hätä mun Äiti sano että vielä hevoset olin terassilla tuli pissat housuun Äiti sano että mee sisäänne jäin jälkeenpäin. Siitä kiinni
Tytölläni 9v kävi kerran näin...
Hän meni kävellen kouluun ja oli vähän myöhässä ja ovet oli koulussa pistetty lukkoon oppitunnin ajaksi oli 8 astetta pakkasta ja lunta oli paljon oiken vuoriakin oli jo aura raivannut koulun pihaan ja hän oli kylmissään odottamassa että joku avaisisi oven. no 10 minuutin kuluttua hänelle iski hirveä pissa hätä ja hän oli riisunut kaikki vaatteensa ja istunut lumihankeen pissalle. kuulemma oli pissallakäynti nolottanut pissiä hankeen ja jäi keltainen läntti lumeen. Hän oli pukenut ylleen takaisin ja toisen 10 minuutin kuluttua oli tullut nälkä hän oli pitkän matkan koulun toiselle puolelle vaeltanut ja löytänyt jääpuikon ja sitä nakertanut. siitä 20 min myöhemmin hänelle tuli vielä uusi pissahätä mutta ei tällä kertaa pistänyt vaatteita pois vaan oli melkein jähmettynyt kylmyyteen sellaiseen kyykkyasentoon ja kuuma pissa valui pitkin jalkoja ja lämmitti vähän häntä kuulemma oli pissaaminen sattunut ja kirvellyt sekä pimpissä oli tuntunut ikävältä ja hän koputteli viimeisillä voimillaan oveen josta sitten oli isot jääpuikot tippunut selkään ja sitten välitunnilla kauhea näky näkyi kaikille soitettiin 112 ja 9voutias tyttöni vietiin sairaalaan viikon kuluttua selkä oli saatu leikattua ja ääntä ei hänestä vieläkään lähtenyt ja huulet olivat siniset vaikka oli lämpötiloissa monesti käynyt ja pimppiin sattui koko ajan ja pissalla käynti onnistui vain jos lääkäri tuli mukaan ja piteli tytöstäni kiinni kun hän istui pöntöllä ja pissasi ja otti vähän väliä pissa näytteitä lääkäri kyllä näki kun hän pissasi tai kakkasi ja näki myös hänen sukuelimet mutta se ei tyttöämme haitannut kunhan olisi taas kunnossa selkä oli kipeä vielä 2 viikkoa ja pissaaminen sattui ja tyttö ei voi pissaansa ohjata joten joskus on tullut vahingossa lääkärin päälle vähän ja joskus on tullut pissa housuun lääkärin päälle kokonaan kaikki mutta se on kiltti lääkäri joten ei se sitä haitannut se vain aina sanoi että vahinkoja sattuu. Ja välillä on tullut pissa tai kakka housuun sairaalassa pedille mutta nyt hän on 10v ja parantunut! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tytölläni 9v kävi kerran näin...
Hän meni kävellen kouluun ja oli vähän myöhässä ja ovet oli koulussa pistetty lukkoon oppitunnin ajaksi oli 8 astetta pakkasta ja lunta oli paljon oiken vuoriakin oli jo aura raivannut koulun pihaan ja hän oli kylmissään odottamassa että joku avaisisi oven. no 10 minuutin kuluttua hänelle iski hirveä pissa hätä ja hän oli riisunut kaikki vaatteensa ja istunut lumihankeen pissalle. kuulemma oli pissallakäynti nolottanut pissiä hankeen ja jäi keltainen läntti lumeen. Hän oli pukenut ylleen takaisin ja toisen 10 minuutin kuluttua oli tullut nälkä hän oli pitkän matkan koulun toiselle puolelle vaeltanut ja löytänyt jääpuikon ja sitä nakertanut. siitä 20 min myöhemmin hänelle tuli vielä uusi pissahätä mutta ei tällä kertaa pistänyt vaatteita pois vaan oli melkein jähmettynyt kylmyyteen sellaiseen kyykkyasentoon ja kuuma pissa valui pitkin jalkoja ja lämmitti vähän häntä kuulemma oli pissaaminen sattunut ja kirvellyt sekä pimpissä oli tuntunut ikävältä ja hän koputteli viimeisillä voimillaan oveen josta sitten oli isot jääpuikot tippunut selkään ja sitten välitunnilla kauhea näky näkyi kaikille soitettiin 112 ja 9voutias tyttöni vietiin sairaalaan viikon kuluttua selkä oli saatu leikattua ja ääntä ei hänestä vieläkään lähtenyt ja huulet olivat siniset vaikka oli lämpötiloissa monesti käynyt ja pimppiin sattui koko ajan ja pissalla käynti onnistui vain jos lääkäri tuli mukaan ja piteli tytöstäni kiinni kun hän istui pöntöllä ja pissasi ja otti vähän väliä pissa näytteitä lääkäri kyllä näki kun hän pissasi tai kakkasi ja näki myös hänen sukuelimet mutta se ei tyttöämme haitannut kunhan olisi taas kunnossa selkä oli kipeä vielä 2 viikkoa ja pissaaminen sattui ja tyttö ei voi pissaansa ohjata joten joskus on tullut vahingossa lääkärin päälle vähän ja joskus on tullut pissa housuun lääkärin päälle kokonaan kaikki mutta se on kiltti lääkäri joten ei se sitä haitannut se vain aina sanoi että vahinkoja sattuu. Ja välillä on tullut pissa tai kakka housuun sairaalassa pedille mutta nyt hän on 10v ja parantunut!Onko pakko olla hullu?
- tälläi
Yx aaamu olin ihan hiton väsyny enne kouluu lähtöö ja sain sitten päähän piston juoda aamisen jälkeen vielä yhe 0,5l energiajuoman. Sitten olin juonu viel tuoremehuu lisäks. En ees ajattelu tai miettinytkään et ne kusettaa. No sit kun on päästy ekal tunnil ni ei mee kun 15min ja thumps! alkaa pissittää ja 10min siitä kauhee hätä. Eka tuntia 30min menny :D Ajattelin et voi helkatti en mä voi lähtee tästä vessaan kesken ekan tunnin. Pakko pidättää! Pidätin ja pidätin ja huuuuuh tunti loppu ja äkkiä lähdin ja hyvä et kerkesin vessan. Kaveri kysy sitten et mihin sulle tuli kiiree? -Vastasin et vessaan. -Nyt jo etsä aamul käyny ollenkaan? -Kävin mut join enerkiajuomaa. -Aijaaa.
- ohohohohfff
Kerran yhden bussimatkan jälkeen oli HIRVITTÄVÄ hätä ja kun pääsin ulos multa tuli heti housuun. Silloin oli oikeasti niin kova hätä, että helpotuksen tunne ylitti häpeän. Sillä hetkellä ei kiinnostanut yhtään kuka näkee ja mitä muut ajattelee, kunhan sain tehdä hätäni. Ja ihan yläasteella olin silloin.
- kaikkihuomas
Mä en tajuu ku kerran kaupungilta poistuessa mun kaveri kyykisteli ja tanssi bussipysäkillä, että miks se ei käyny vessassa esim. hesessä jos olis vessat ollu. Mä olin ihan hiljaa enkä sanonut mitään,mutta huvitti katella kun kaveri kyykisteli ja tanssi vähän väliä.:DDD Ei se sentään housuun kussu,mutta aika noloo olla kauhees kusihädäs bussipysäkillä jonka kaikki huomaa :DDD
- ensinvessaan
Vähän ennen yheksää Lidlin kassajonossa, kundilla ostoskori täynnä kaljaa ja pissa pääsee. Kaljanhimo taisi olla kova. :D Silloin kyllä putosi kori lattialle ja poika poistui vauhdilla ulos. :D
- juujuuj
Tulin äsken pitkältä kauppareissulta painavat kassit ja sateenvarjo kädessä, hirveä kusihätä ja muuten olisin käynyt jossain nurkan takana mutta tossa kaatosateessa en vaan viitsinyt. Ihan kauhea hätä ja kun taiteilin kassien ja varjon kanssa talon tiukkaa porttia auki, niin sittenpä alkoikin ihan äkkiä sataa omissa housuissakin. Aika epäuskonen fiilis oli kyllä sillä hetkellä...
- eienääikinä
Teininä mun nuoremmat serkkupoikani oli kylpyammeessa, kun tulin kotiin hillittömässä hädässä rakko aivan liian täynnä. Ja niillä kesti. Enkä kehdannut sanoa mitään. Jouduin pitämään ala-asteikäselle serkkutytölle seuraa enkä päässyt edes rauhassa pidättämään ja meinasin suurin piirtein itkeä. Meidän suku on vähän sellainen, että pissa- ja kakka-asioista ei puhuta lapsuuden jälkeen ja on vaan pakko pidättää. Ainoa keino siinä tilanteessa oli teeskennellä väsynyttä ja mennä sänkyyn - ja pissata. Sen hädän muistan ikuisesti.
- Anonyymi
pissasitko sänkyyn
- n26_
Jouduin menemään sokkotreffeille sietämättömässä pissahädässä mutta ajattelin, että ei siitä tule ongelmaa, kun mennään ravintolaan ja pääsen siellä vessaan. Mutta miespä olikin järjestänyt piknikin puistoon, ja puistossa ei ollut vessaa. En todellakaan kehdannut kertoa hädästäni, enkä missään nimessä aikonut käydä puskapissalla, mutta sekin vaihtoehto välkkyi mielessä, kun istuin siinä viltillä ja jouduin pinnistelemään tosissaan, ettei lirahtanut. Kun lähdettiin kotiin ja mies saattoi bussipysäkille olin aivan paniikissa. Koko aikuisiälläni en ole kokenut niin helvetillistä hätää. Kun jäin pois bussista se alkoi liristä jalkoja pitkin. Sitä ei vaan voinut enää yhtään pidättää. Oli pakko nauraa, muuten olisin itkenyt. Sitten vaan äkkiä sivukujaa pitkin kotiin, onneksi ei tullut naapureita vastaan.
- hehhehh
Kuulin äsken bussissa, kun joku nainen valitti toiselle naiselle, että on niin kova pissahätä, ettei tiedä miten päin olisi. Vähän ennen kun jäin pois kuulin sen sanovan vakavalla äänellä, että nyt meinaa tulla housuun. Harmi vaan, että jouduin jäämään pois. Ehkä se joutui pissaamaan ruuhkabussissa housuun.
- Anonyymi
Kerran junassa, missä vessa oli lukittu, yksi nainen joutui pissaamaan kesämekkoonsa.
- M...T
Tultiin kerran kaverin kanssa kaupungista metrolla kotiin. Metrossa minulla alkoi olla kauhea hätä kun en tietty missään siellä kaupungissa käynyt. Se pahempi hätä metrossa tuli varmaan siitä kun subways join 0,5l vesipullon. Niin just kun päästiin metroon. Minulla alkoi tuntuun hätä oikein kunnolla. Noh ajattelin sitten vaan noh ei täs mitään kyllä tän jaksaa kotiin pidätellä. Kuitenkin minulla oli aika kova hätä ja vähän liikehdin siinä penkillä. Sitten kaveri sanoo, että
- Tuliko sinulla kupla otsaan?
Mietin, että what? Mitä se oikein tarkoitti. En vastannut siihen mitään. Sitten 5 min päästä tajusin, että mitä se tarkoitti, että se tarkoittaa kovaa vessahätää ja se huomasi, että minulla on hätä. Sitten 5min päästä vastasin, että joo tässä on vähän vessahätä. Sitten se vaan, että joo huomasin. Sitten vaan koitin keksiä, jotain muuta juteltavaa ja kestin hädän kotiin. Toi kupla otsassa oli jotain jota en ollut koskaan kuullutkaan. Hiukka nolotti. - evevevv
Tää ei ole niin töppäys, mutta vessaan menosta olen kuullut huvittavia selityksiä kun ollaan oltu vaikka kavereiden kesken. Ylesimmät:
-Mä käyn äkkiä tuolla
-Mun täytyy ny lähtee kotsaan. (kauheeta pidätettelyä, että huomaa hädän)
-Venakka sekuntti mä käyn äkkiä veskis. - kiusallinentilanne
Kerran oli kiusallinen tilanne koulussa kun tunti loppu ja välkkä alkoi. Olin pidätellyt pissahätää koko tunnin ja mulla oli tunnin loputtua ihan kauhea hätä. Ajattelin kun välkkä alkoi, että nyt on kyllä mentävä vessaan. Ei voi pidättää yhtään enempää vaikka yks tunti olisi enää ennen kotiin pääsyä.
No sitten just kun oon lähdössä vessaan niin kaveri naapuriluokasta tulee just siihen käytävälle, että mooiii! ja rupeaa juttelee kaikkea. Mulla on sitten niin kauhea hätä,että pissat meinaa karata housuun kun seison siinä käytävällä ja on pakko kyykistyä sillei jalat ristis ettei pissat tule housuun. Kaveri sitten ilmeisesti huomasi minun hädän tai pidättelyn kun kyykistyin ja nauroi sillei äänettömästi. Sitten mä sain sanottua, että sori, mut mun on pakko käydä vessassa .
Kaveri taas naurahti nyt jo ääneen ja sano,että joo mene vaan. No ei siin mitään menen vessaan ja kestän hädän, mutta toi tilanne. Kauheassa pissahädässä ei voi oikein yhtään seisoo liikkumatta paikoillaan. Pissat meinaa ihan väkisin tulla housuun:DD ja sitten kun seisotaan kaverin kanssa vielä naamat vastakkain ja minulla on kauhea pissahätä: DDD - wfwfwgwgwgw
Se kun olin kesällä kaverin mökillä yötä ja me nukuttiin parvella ja eikös mulla tule yöllä kauhee hätä. Sitten mä pidättelen ja pidätän en saa nukutta ja totean et ei hitto kyllä se nyt on vaan pakko lähtee tulee kohta patjalle. Sitten mä mietin et herätköön kaikki pakko lähtee!. No sitten mä käyn ulkona hädällä ja palaan niin enkös mä löynyt oven lukkoon ja sitten pakko koputella ja herättää kaikki ja kertoo et joo vessas mä vaan kävin sori et herätin.
- Anonyymi
voi vittu.
- Anonyymi
no sentään sinä pääsit sinne vessaan saakka itellä kävi niinkin nolosti kerran poikaystävän mökillä että iltapalalla join hirveesti limsaa enkä tajunnut käydä huussissa.. yöllä sitte tajuun et voi hitto mullon hirvee vessahätä mut emmä kyl viitti lähtee huussiin etten herätä kaikkii ja katon kelloo. Huomasin et kello on jo 4 aamulla joten herätys soi 3h päästä. Koitin parhaani mukaan pidättää ja niinhän mä teinkin sen 1h mut sit olin just nousemassa ja herättämässä poikaystävää et voiko tulla saattamaan vessaan.. kuitenkin heti ku kosketin sen olkapäätä ja se herää ni mä istun siinä sängyllä pissit housussa ja se vaan nauraa.
- tälläneuusvuos
Uutena vuotena kun oltiin ulkona ampumassa raketteja tai me kaveitten kanssa sen pihalla. olin juonu siiderii ja kaikkee skumppaa. Oli Ihan hirveä hätä. Sitten kaveri huomas mun pidättelyn. Huomasin sen ilmeestä kun se nauroi sillein äänettömästi. Sitten mun oli pakko sanoo, että mua pissattaa ihan sikana
Se vaan et -jaa no menee meille vessaan. Olin vähän et eks sä tuu? -Kaveri vaan et meet vaan sinne ja tuut takas kyl siellä ollaan kotona. Sitten mä rupesin kelaan, et sen porukat huomaa kun olin vähän kännis ja kaikkee. Sitten mä totesin, että kyllä se nyt on vaan ihan pakko mennä muuten tulee housuun. No sitten meen ja soitan kelloo ja ihan pokkana vaan sanon, että pakko päästä vessaan. Sitten mulla tuli ihan hirvee lasti pissaa hirveellä paineella ja kun tulin vessasta niin kaverin äiti oli heti, että mitä te ootte juonut? No sitten vaan sanoin, että mä oon 18v ja oon vähän ottanut ja poistuin. Kaverin äiti ilmeisesti luuli et oon alaikäinen kun mun kaveri on 17v ja se oli sitten joutunut hirveeseen kuulusteluun et mä oon ostanut sille kun se on vasta 17v. ja me muut jo täys ikäsii. Mut mä en ainkaan sille mitään tarjonnut. kyl se kuiteski tais muilta joitain vähän saada mut ei ne varsinaisesti sille niin kuin mitään ostaneet., mutta se soitti et sen äiti oli ollu ihan hirveen vihanen kun me olitiin tarjoiltu sille ja se jäi siitä kiinni. Jos en olis käynyt siellä vessassa se olis huomannut varmaan mitään. - näintääälpäin
Mulla oli parturissa kerran nuori mies, jolla oli hirveä pissahätä. Kun se lähti, se juoksi täysillä vastapäiseen pitseriaan, mutta ovella tuli sitten pissa housuun. Se lähti juoksemaan jonnekin, varmaan kotiinsa. Hassua nähdä, kun söpö mies kusee housuun. :D
- Efyrhjh
Nuorena olin junnujen jääkiekossa tuomarina ja kiusallinen kusihätä muuttui sietämättömäksi kusihädäksi. Tilanne oli 2-3 ja peli juuri loppumassa ja vessaan pääsy oli hyvin lähellä... ja sitten kirottu kotijoukkue tasoitti. Silloin iski paniikki. Jatkoajalla oli hyvin vaikea keskittyä peliin, kun pystyin ajattelemaan vain vessaa. Lopulta kotijoukkue maalasi ja yleisö hurrasi. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota syrjemmällä seisovaan tuomariin, jolta valui kuset jalkoja pitkin.
- Ounlivanss
Kasilla oli sikakova kusihätä luokkaretkeltä tullessa, kaveri oli tulossa pelaamaan ja kusin eteisessä housuuni ihan totaalisesti. Kaveri häipy sillä aikaa, kun tulin vessasta. Asiasta ei koskaan puhuttu. Jälkeenpäin näin aikuisena ymmärrän, että olihan se varmaan hämmentävä tilanne sille toisellekin osapuolelle!
- neighbuuur
En tiiä mikä siinä oli tilanne, mutta naapurin nuoren parin kundilla ei ollu avaimia eikä tyttöystävänsä meinannu päästää sitä sisälle, niillä oli kai riita, kuulin kun se huusi postiluukusta ja pyysi avamaan oven, ja huusi, että on ihan hirveä kusihätä, sit lopulta kuulin, kun se huusi nolona, että kusee jo housuunsa! Sit se tyttöystävä avas ja kundi juoksi täysillä sisälle.
- Bhhuuuui
90-luvun loppupuolella Leonardo di Caprion hotellihuoneesta poistui kaks naista, ja toinen ei ollut kehdannut käydä vessassa, ja siltä lorahti hotellin aulassa housuun. Oli varmaan aika mahtava pissahätä.
- Erästier
Tokaluokkalainen tyttö kävelee koulusta kaverin kanssa ja pissattaa niin kovaa, ettei tiedä ehtiikö kotiin. Kolmasluokkalainen poika kävelee kaverien kanssa pukuhuoneeseen eikä ole varma ehtiikö riisua maalivahdin varusteet ennen kuin pissaa. 3-kymppinen nainen astuu ulos junasta, jonka vessa oli epäkunnossa ja yrittää pystyä pidättämään hillittömän pissahätänsä, kun asema on kiinni ja ystävä perheineen on laiturilla vastassa. Mies on vaimonsa kanssa kukkakaupassa eikä ole käynyt vessassa aikoihin ja yrittää pystyä pidättämään kyläpaikkaan asti.
Tyttö ehti juuri ja juuri vessaan. Pojalta tuli pissaa, kun istui riisumassa varusteita. Ystävän ovella naisen housuihin tuli sykäyksin pissaa ja se juoksi itkien vessaan. Miehen oli pakko käydä asialla roskisten takana, muuten olis tullut housuun. - Cggjjjiiii
Olin vähän aikaa sitten junassa, jossa oli vessa epäkunnossa ja komea 2-kymppinen mies valitti naiselleen hirveää vessahätää. Lopulta ne sopi jäävänsä junasta liian aikaisin pois. Kuitenkin pian mies sanoi, ettei kestä edes sovitulle asemalle vaan pitää jäädä pois jo seuraavalla. Oli kutkuttavaa nähdä sellainen komea ja lihaksikas mies ihan paniikissa ja pissat lirahtamaisillaan. Katsoin ikkunasta, kun ne kantoi matkalaukut laiturille ja sitten mieheltä meni jalat ristiin ja käsi jalkojen väliin ja pissat tuli housuun. Eka se vaan seiso siinä niinku joku nolostunu pikkupoika ja housut kastui koko ajan ihan hirveesti, sit se sai jalat alleen ja juoksi täysillä aseman taakse. Tuijotin vaan ikkunasta, kun lihaksikkaat reidet ja pylly kuljetti miehen pois näkyvistä ja pissaa näytti tulevan niin kauan kuin ehdin nähdä. Oli todella outo ja jännä kokemus. Mietin mitä se mahtoi tehdä sitten, kun oli käynyt tekemässä loput. Ehkä niillä oli toiset housut mukana laukuissaan, ettei tarvinnut olla niissä litimärissä farkuissa.
- jydjbb
Vessan kassana olen kerran nähnyt, kun aikuinen mies kusee järkyttyneenä pöksyihinsä.
- eijumamikänäky
Öisin kaupungilla näkee humalaisia miehiä kuseskelemassa milloin missäkin puskassa, mutta eilen oli aika harvinainen näky kun yks nuori nainen blondi vetää housunsa alas keskellä katua ja kyykistyy auton taakse :D Mun ex muija ei ikinä tekis noin vaan mielummin pidättäs rakkonsa halki :D
- Junamatkahelvetistä
Tänään mulle kävi niin, etten yksinkertaisesti voinut pidätellä virtsaani enää sekuntiakaan ja olen 37-vuotias terve 188/82 mies ja kahden tyttären ja yhden pojan isä. Junassa oli vessa suljettu ja mulla oli helvetillinen virtsaamisentarve. Kun pääsin asemalle (perhe oli vastassa)työnsin ainoan kolikkoni vessan oveen ja yritin paniikissa avata oven liian nopeasti ja kolikko meni siihen. Juoksin kioskiin rikkomaan rahaa, mutta siellä oli jono ja kun lopulta pääsin vaan vessaan sisälle oli pakko antaa periksi ja kuset valui valtoimenaan jalkoja pitkin. Joku äijä tuli laarilta ja katsoi sympatiseeraavasti, ja halusin vajota maan alle. Lopulta oli tultava ulos vessasta ja perheeni näki isän pissa housussa.
- Anonyymi
Mitäköhän lapset mahtoi ajatella, kun isälle oli käynyt lirilorilirstlorts- asia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäköhän lapset mahtoi ajatella, kun isälle oli käynyt lirilorilirstlorts- asia?
Vaan mitäköhän vaimosta on tuntunut nähdä miehensä housut märkinä, tietäen, että miehensä rakko on pettänyt hillittömässä pissahädässä ja joutui lirittämään pöksyihinsä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaan mitäköhän vaimosta on tuntunut nähdä miehensä housut märkinä, tietäen, että miehensä rakko on pettänyt hillittömässä pissahädässä ja joutui lirittämään pöksyihinsä?
Kaverini kertoi, että kun se oli tulossa jääkiekkopelistä isänsä ja äitinsä kanssa, isä olisi halunnut jäädä pois bussista yhtä pysäkkiä liian aikaisin, mutta äiti ei suostunut ja kun ne oli jäämässä pois, isältä pääsi pissat housuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaverini kertoi, että kun se oli tulossa jääkiekkopelistä isänsä ja äitinsä kanssa, isä olisi halunnut jäädä pois bussista yhtä pysäkkiä liian aikaisin, mutta äiti ei suostunut ja kun ne oli jäämässä pois, isältä pääsi pissat housuun.
Siinä on jotain epätodellista, kun olet aikuinen mies munineen ja kasvoille nousee anteeksipyytävä hymy, ja penkki ja persaus kastuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaverini kertoi, että kun se oli tulossa jääkiekkopelistä isänsä ja äitinsä kanssa, isä olisi halunnut jäädä pois bussista yhtä pysäkkiä liian aikaisin, mutta äiti ei suostunut ja kun ne oli jäämässä pois, isältä pääsi pissat housuun.
Kyllä se on vähän niin, että kun mies sanoo, että pitäisi jäädä bussista pois, silloin mies jo hyvin täpärällä pissaamisensa kanssa. Se hetki, jonka olisi voinut pidätellä on jo mennyt.
- Kusikikkeli
Mullakin näin 16-vuotiaana poikana rakko meinannut räjähtää kun ei tyttöseurassa ole mitään privaa paikkaa löytynyt. Viimein kun jengistä erosin niin juoksin lähimpään metsään ja oikeasti pidättelin kullia puristellen. Kutenkin ennen sitä metsää oli iso tie jonka yli pääsee vain liikenevaloilla. No, en enäö kestänyt, vaan laskin tien reunaan. HELPOTTI!
- olipakko
Eilen kun pakkasiisa pyörittiin kavereitten kans tuolla kylillä myöhään illalla niin kaikki oli täällä jo kiinni ja kauhee pissahätä kun kävelin kotiin päin. Aattelin et nyt ei kestä! Nyt on pakko. Ei siinä auta kun laskee housut ja kyykistyä lumihankeen kylmässä pakkasessa :D Onneks täälläpäin on illalla jo aika hiljaista ja kukaan ei nähny :d
- pissatläikkyy
olin koulussa vikal tunnilla ja pissatti ihan hirveesti. ajattelin et pidätän kotiin asti ja lähdin äkkiä koulun päätyttyä kotiinpäin. jo puolimatkassa tuntui että en kyllä kestä enää kauaa kun pääsi lirahtamaan jo vähän housuun. siinä sitten käsi haarovälissä yritän lumessa tarpoa mutta pissahätä on niin kova että kävely on jo vaikeaa. lopulta pääsin kotiovelle missä huomasin ettei mul oo avainta eikä ketään ollu kotona. soitin äidille ja kysyin mis vara-avain on mut se ei sit ollukaa siel mis piti enkä päässyt sisään.. alkoi tuntua että en kestä enää ja aattelin lähtä takas koululle päin. hätä oli niin kova et melkein jo itkin se paineen tunne oli niin kova. en päässy ku postilaatikolle asti kun alkoi jo sitten tulla housuun vaikka kaikin keinoin yritin pidättää ja estää. sain just ja just viel vähäks aikaa lopetettua pissan tulemisen mut eipä siin mitään voinu enää hetken päästä kaikki oli housussa.
- Kauheinhetki
Olin hiljattain tulossa töistä bussilla ja oli poikkeuksellisen kova kusihätä. Olin luvannut vaimolle käydä kaupassa ja jäin pysäkkiä ennen asemaa pois, koska siinä oli kauppa, jossa oli asiakas-wc. Siis oli ennen. Ladoin ostoksia kärryyn paniikissa enkä voinut ajatella mitään muuta kuin vessaa. Sitten äkkiä koko maailma muuttui kuumaksi ja vetiseksi. Seisoin tonnikalapurkkihyllyn edessä purkki kädessä jalat ristissä enkä voinut asialle yhtään mitään, ja ensimmäistä kertaa sitten isosiskoni rippikirkon, jossa 8-vuotiaana en ihan kestänyt loppuun asti, kuseni virtasivat housuuni. Kun lopulta sain sen pysähtymään housuni olivat ihan märät ja seisoin isossa lammikossa. Jätin tavarat siihen ja kävelin ulos kaupasta naama kirkkaan punaisena. Menin nurkan taakse kuselle ja itkin ja nauroin yhtä aikaa. Soitin vaimon tuomaan housut, ettei tarvinnut kävellä kaikkien nähden pissahousuna.
- Olennolojoo
Alkoi kakattaa kesken pussikaljan enkä voinut tyhjentää rakkoa puistossa, lopulta tilanne oli se, että istuin nurmikolla, en voinut liikkua ja housuuni tuli lorauksia. Onneksi ne oli tummat.
- oliphannäky
Mä näin eilen kun yks tyttö (ei mikään pikkutyttö enää jotain 12-15v) seisoskeli pussipysäkillä ja sitten se paino kerran alapäätään oikein kunnolla. Oikein kunnon voimakas kämmenellä painallus! Se oli kaverin kanssa liikkeellä, mut se ei varmaan tainnu huomata sitä, mutta mä kyl veikkaan et se huomasi et sen kaveria pissatti kun se jäi tujjottaan kun se heilu siinä. En mennyt samaan bussiin joten en tiedä miten sille sit lopulta kävi. Mä veikkaan et se oli juonut jotain aika paljon ja siitä sille tullut kova hätä.
- Grwatneghbourhoo
Kuulin, kun naapurintytön poikaystävä soitti ovikelloa ja kun tyttö avas, se huusi, että pois tieltä saatana, mä kusen koko ajan! Se ryntäsi sisälle housuunsa lorottaen ja varmasti suoraan vessaan. Katsoin käytävään ja oven edessä oli lätäkkö. Ihana ajatus, että tämä mies oli todella kipeästi vessan tarpeessa ja tyttöystävän ovella kävi inhimillinen asia, rakko ei enää kestänyt ja pissa lirahti väkisin housuun ja lorisi jalkoja pitkin lattialle juuri, kun olisi päässyt pöntölle. Varmasti nolotti kamalasti, kun tyttöystävä avasi oven juuri, kun pissaat housusi märiksi. Aikuinen mies pissaa, kun ei voi enää millään pidättää.
- Isomiespissaa
Aikoinaan kun oli näitä jalkapuurangaistuksia, on siellä varmasti ollut kiusallista istua, kun isolla miehellä on ollut järjetön pissahätä ja rakko aivan täynnä ja ihmiset tuijottaa. Pieniä lapsia, naisia, toisia miehiä katselee ja hihittää, kun isolta mieheltä lorahtaa pitkä pissa housuun, kun ei voinut enää yhtään pinnistää.
- kusin14vuotiaana
Ensin pakko kertoa muutama huvittava keino kysyä vessaan pääsyä jotka koulussa aikoinaan kuulin. Kuudennella luokalla ollessa tehtiin ryhmätyötä ulkona ja eräs ryhmästäni sanoi humoristisesti vessaan menosta, että täytyy mennä käymän siellä.... mikä se oli? Ai niin, potalla. Toinen oli ammattikoulussa kun eräs luokaltani kysyi opettajalta, että saanks mä käydä veskissä, kun ei oikeen tässä viitsi housuja kastella? Sitten oma tapaus kun todellakin piti päästä pissalle. Kahdeksannella luokalla hyppytunnin päätteeksi ajattelin mennä vessaan. Menin sit vessaan jota en ollut ennen käyttänyt. Olin lukitsemassa ovea, mutta lukossa oli vikaa. Oli tavli ja yhtäkkiä kylmä ilma teki sen, että sisällä hätä olikin kovempi kuin ulkona ja kusi vaan lirisi housuun. Sain keskeytettyä puristamalla kunnolla kullia. Toisella kädellä äkkiä kulli housusta pois ja pönttöön loput. Ovea en saanut lukkoon. Sitten menin viimeiselle tunnille etupenkkiin jossa ei kovin moni muu ollut, joten säästyin siltä että kukaan olisi huomannut pientä määrää kusta joka oli tullut. Toisaalta oli myös mustat housut jalassa. Itse kyllä haistoin tunnin ajan sen ja se ei ollut mukavaa.
- Nolopoika
Olin 12 tai 13 en muista tarkasti ja se on aivan saman tekevää. Mulla kusi hätä ja satanen lasissa poljin mun pyörälläni himaan ja heti veskiin. ja housuni rupes temppuilemaan eli ei vetoketju auvennut ja minä housujen sivusta kiinni ja kiskaisin ne vihaisesti alas ja pöntölle istumaan. Kun en ollut varma kumpi pojalta tulee ulos. Ja kun rupes lirisemaan kylpy ammeesta rupes tulemaan hihitystä. Eli oli äiteeni siellä ja räjähti kunnon nauruun ja sormillaan näytti että mulla on puolikkaan etu sormen verran miehen alkua eli pippeliä. Minä aivan punaisena istun pöntöllä ja mietin miten minä saan housuni takas yläs kun äitini vahtii vieressä. Ja silloin näin äitini tissit paljaana ja mulla koveni se heti.
Poika heti helvettiin pöntöltä ja iso siskoni repäisi mut yläs pöntöltä aivan äitini eteen seisomaan muna pystyssä. Ja siskoni kävi pöntölle istumaan ja kiros kun sillä oli kova kusi hätä ja juoksi bussilta
kotiinsa. Ja meinas kompastua pyörään mikä oli keskellä pihaa ja läppäsi minua taka puolelle.Ja samalla huomas että hänen veljellään on muna ylhäällä sekä meidän äitimme on kylvyssä. Vain isi vielä ja koko perhe on kasassa se sanoi meille. Minäkin heräsin ja meinasin ruveta housujani nostelemaan yläs. Siskoni oli saanut kustuksi ja esti minua saada housuni nostetuksi yläs takas omalle
paikalleen. Äitinikin sai tarpeeksi ja sekin nousi yläs ammeesta ja tuli tarkistamaan mun housujani.
Pojalla on housut kuivat entäs tytöllä ja äitimme tarkisti ne myöskin siskoltani. On hiukan kosteet otas ne pois koivistasi ja poikakin vois tehdä samoin. Eli äitini tahtoi että olen munat paljaana heille, no minähän olen jo housut kintuissani eli ok mulle. Ja kohta me kumpikin kakara luovutettiin meidän alus housut äidillemme ja se laittoi ne heti lika pyykkiin. Mut äitini laittoi ekaksi siihen kylpy ammeeseen seisomaan ja pesi multa munani sekä kuivas ne sekä sen jälkeen jalkani. Sitten käsky mulle mennä omaan huoneeseen ja pukutua hän ei viitsi katella 5 centin nakkia ja siskoni kanssa nauramaan mulle. Kyllä on hävettänyt se tapaus minua jälkeen päin monta kertaa ja siskoni vielä kiusaa minua. Näyttää pikku rilliään mulle, Kumpi on isompi tämä vai ja osoittaa mun haarojani sekä
kyllä nauru maittaa isolle siskolleni. - pissatuleenytapuaa
Kun itse olin jo täyttänyt 30, vähän nuorempi mies iski mut baarissa, kun molemmilla oli kauhea pissahätä. Jono naistenvessaan oli pitkä ja mieskään ei sitten käynyt eikä kehdannut pissata taksijonossa, ja kun päästiin perille ja noustiin taksista, ja taksi ajoi pois, mies seisoi jalat levällään ihan punaisena, ja housut oli ihan märät. Se vaan naurahti vaivautuneena, että kävi näin. Samalla hetkellä tunsin, kuinka pissani lirahti alushousuihini ja valui sukkahousuihini. En pystynyt estämään sitä mitenkään, vaikka ristin jalkani. Hätäni oli kyllä todella kova, mutta olin silti täysin varma, että ehtisin vessaan. Se oli todella epätavallista, että kahdelta aikuiselta pääsee samaan aikaan pitkä pissa housuun! Molemmat lorotimme ja suihkutimme hädissämme allemme! Aikuinen pissaa, kun ei voi enää yhtään pidättää!!
- Kusiautomaatti
Tulin pyörällä kotiini ja hiukan minua kusetti mutta ei paniikkia minä tuumasin ja kurvasin kotiini.
Naapurissa oli iso poika minua 2-3 vuotta vanhempi. En tuntenut sitä ennestään se vinkkasi minua tule tänne mutta hiljaa. Se vakoili naapuria se oli hyvin pienissä vaatteissa ottamassa aurinkoa eikä ollut meitä huomannut aidan takaa. Taisto se esitteli itsensä mulle Reijo minä esittelin itseni ja annettiin tassua toisillemme. Taisto otti kalunsa esille ja rupesi sitä pistämään yläs, Minä perästä tietysti omaani ja pojille oli runkkaus itsestään selvä. Minä laukesin hiukan ennen Taistoa ja kun spermani lopetti tulemisen tuli multa kusta. Minä kusin ja se muijakin kuuli kun kusin sitä aitaa vasten
Taisto teki heti katoomis tempun. Muija aidan vierelle ja minulta kusta siihen aitaan. Poika se sanoi kun kurkisti aidan yli heti vitsa hakemaan kusia tai sun isäsi piiskaa sut sitten illalla. No minä sain palkinnon siintä aitaan kusemisestani, Se aita oli naapurin puolella EI meidän puolella kun siinä meni pyörätie meidän välissä. - Anonyymi
Poikaporukka oli tulossa laivalta yksi päivä ja yks niistä valitteli ratikassa ihan hirveetä kusihätää. Lopulta just ennen Kampin pysäkkiä se pyllisti ja kävi housupissalla. Se naureskeli kaverien mukana mutta tippa oli silmässä.
- Anonyymi
Mun tädille kävi niin, että tultiin bussilla niille ja asema oli kiinni, se sanoi ettei tiedä pystyykö pidättämään ja lähellä sen taloa siltä pääsi liri ja se syöksyi jonkun talon muurin taakse kyykkypissalle. Se sanoi, ettei sille ollut ikinä käynyt niin, että lirahtaa housuun. Onneks kastui vaan alushousut ja se ehti pitää päällyshousut kuivina.
- Anonyymi
Viime viikolla oli hirveä kusihätä ja olin kaupan kassajonossa.. Jono oli pidempi ja ajattelin että kestän kotiin asti. Kun olin maksamassa ostoksia tunsin kuinka lirahti, mutta sain pidäteltyä vielä hetken, pakkastin tavarat reppuun ja lähdin. Ajattelin, että kestän kotiin asti. Pyöräilin pyörätielle ja hätä oli kova.. Yritin pidätellä puristin kalustani kovaa, mutta oli pakko antaa periksi ja kusi valu vaaleisiin farkkushortseihin ja underamourin boksereihin. Annoin tulla kaiken kerralla. Varmasti osa näki, vaikka kiersin syrjäisempiä katuja.. Mitäköhän ihmiset ajatelleet kun 22v miehellä housut märkänä.
- Anonyymi
olin n. 13 v olin tulossa koulusta kotiin hakemaan suksia liikuntatunnille. Kun pääsis ovesta sisään puhelin soi (silloin oli vain lankapuhelimia) äiti soitti. puhelun aikana tuli pissa housuun. Sitten äkkiä housut vaihtoon ja sukset mukaan ja liikkatunnille. Ainut vain että unohdin vaihtaa pikkarit. olen mies.
- Anonyymi
Mun piti päästä aamupissalle. Oli ihan hirveä aamupissahätä, mut mun veli oli vessas ja se oli varattu enkä mä päässäyt veksiin. Jouduin pidättelee hetken ihan kauheeta pissahätää ja meinasi tulla alle mut kestin ja vessa vapautui ja pääsin helopottaan erittäin tukalan hädän. Helpotti nyt
- Anonyymi
Olin koulussa ja mun tyttöystävän vuoro oli esitellä äidinkielen esitelmä. Ennen tuntia hän oli sanonut että mulla on pissa hätä. Ja kun hän alkoi lukea esitelmää ja hänen haarojen väli alkoi tummua =). Kaikki supittelivat että hän pissaa housuun. Ja kun esitelmä päättyi hän katsoi minua ja housujaan. Ja tunnin jälkeen loppui koulu ja hän tuli luokseni ja sopersi siitä pissa jutusta itku kurkussa en voinu pidätellä pissaa.
- Anonyymi
Näin yks iltapäivä kun yks tyttö yritti avata ovea ja sillä lirisi housuun ja jäin kattomaan mitä se tekee ja asuin saman oven takakna kerrostalossa ja menin avamaan oven ja kysyin tytöltä että tais tulla housuun ja se sano että jooo ja se asu mun naapurissa =O.
- Anonyymi
Viime keväällä kun oli korona rajoitukset ja olin juomassa ulkona kavereiden kanssa. Olen aika ujo tyttö niin pidättelin ja odottelin muita ja sitten lähdettiin yhdessä grillille. Siellä oli vessa, ainut vaan kun siellä myytiin vain mukaan ruokaa, niin vessatkaan eivät olleet käytössä. Vähän myöhemmin pissasin paniikissa housuun., Olin silloin 16 v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime keväällä kun oli korona rajoitukset ja olin juomassa ulkona kavereiden kanssa. Olen aika ujo tyttö niin pidättelin ja odottelin muita ja sitten lähdettiin yhdessä grillille. Siellä oli vessa, ainut vaan kun siellä myytiin vain mukaan ruokaa, niin vessatkaan eivät olleet käytössä. Vähän myöhemmin pissasin paniikissa housuun., Olin silloin 16 v
Meiltä kysyttiin mikä oli merkittävintä koronarajoituksissa itselleni. Äidilleni se vastaus olisi ollut, että koska se ei päässyt kotimatkan varrella kauppakeskuksen vessaan, koska se oli suljettu tavallista aiemmin, siltä pääsi eteisessä pissat housuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meiltä kysyttiin mikä oli merkittävintä koronarajoituksissa itselleni. Äidilleni se vastaus olisi ollut, että koska se ei päässyt kotimatkan varrella kauppakeskuksen vessaan, koska se oli suljettu tavallista aiemmin, siltä pääsi eteisessä pissat housuun.
Minun äidilleni sattui koronarajoitusten takia kaksi kertaa samankaltainen tapaus.
Ensimmäisellä kerralla kun äitini tuli kotiin huomasin että hänen vaaleansiniset farkkunsa olivat lahkeisiin asti märät ja hän oli selvästi pissinyt housuun. Kysyin häneltä että onko häneltä tullut pisut housuun, ja hän myönsi että näin oli päässyt käymään. Hän kertoi että kotimatkalla asemalla ollut julkinen wc oli suljettu, ja että kävellessä bussipysäkiltä kotiin hän ei enää pystynyt pidättelemään ja lirit tuli pöksyyn.
Toisella kerralla äidilleni sattui kakkavahinko. Heti tultuaan kotiin hän kertoi että on kakkinut pöksyynsä, ja pian huomasin voimakkaan kakanhajun ja huomasin hänen vaaleissa housuissaan kohouman. Tälläkin kertaa julkinen vessa oli suljettu ja hänellä oli tästä syystä tullut housuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun äidilleni sattui koronarajoitusten takia kaksi kertaa samankaltainen tapaus.
Ensimmäisellä kerralla kun äitini tuli kotiin huomasin että hänen vaaleansiniset farkkunsa olivat lahkeisiin asti märät ja hän oli selvästi pissinyt housuun. Kysyin häneltä että onko häneltä tullut pisut housuun, ja hän myönsi että näin oli päässyt käymään. Hän kertoi että kotimatkalla asemalla ollut julkinen wc oli suljettu, ja että kävellessä bussipysäkiltä kotiin hän ei enää pystynyt pidättelemään ja lirit tuli pöksyyn.
Toisella kerralla äidilleni sattui kakkavahinko. Heti tultuaan kotiin hän kertoi että on kakkinut pöksyynsä, ja pian huomasin voimakkaan kakanhajun ja huomasin hänen vaaleissa housuissaan kohouman. Tälläkin kertaa julkinen vessa oli suljettu ja hänellä oli tästä syystä tullut housuun.Sinänsähän tuo juttu vaan ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Miks et käyny kusella heti ku oli pieni hätä
- Anonyymi
itse olen pissannut leviksiin, joista kusi valui converseihin. tulin taksilla baarista kotiin, ja kipukynnys ylittyi juuri kotiovella.
- Anonyymi
Oletko mies vai nainen? Mitkäs oli alushousut
- Anonyymi
kusin just tuoppiin tässä kotisohvalla kun olen tullut niin laiskaksi etten moisen takia viitsi vaivautua menemään vessaan. Tyhjennän tuopin sitten kun menen nukkumaan. Eipä tässä muuta tälläkertaa ja fideousti tossa ja...
- Anonyymi
Vain merimies voi tietää miten kalja kusettaa
- Anonyymi
oi ei, toitotaan että jouluaatto menee hyvin.
- Anonyymi
Olin kerran kävelyllä illalla kouluni vierestä ja näin, kuinka nuori, uusi siivoojatyttö juoksi täysillä koulun takaovesta pyörätelineille ja avasi jo housunnappeja juostessaan ja kyykistyi pissalle telineiden väliin. Ei siinä juuri mitään suojaa ollut, mutta ilmeisesti oli pakko. Hän punastui nähdessään minut, muttei pystynyt lopettamaan. Pikakävelin ohitse enkä kehdannut tuijottaa. Näin, kuinka siivouskärry oli takaoven välissä pitämässä takaovea auki. Ilmeisesti tilanne oli siis se, ettei tällä ollut vielä omia avaimia eikä tämä ollut uskaltanut kysyä perehdyttäjämiestä avaamaan käytävän ovea vessoille. Olihan se ihan jännä ajatus, että tämä nainen oli pidätellyt pissaa koko päivän ja lopulta oli pakko mennä kyykkypissalle.
- Anonyymi
Vajaa 10 vuotta sitten kävi työkaverimiehelle huonosti. Oltiin työporukan juhlissa ja nautittiin juomia, ja se tuli hermostuneena vessasta ja sanoi, että miesten vessakoppi oli tukossa ja pisuaari käyttökiellossa, ja naistenvessaankin oli jono. Päätettiin vaihtaa paikkaa, mutta juotiin juomamme loppuun, mieskin (hän oli porukan ainoa mies) otti vielä yhden kaljan, vaikka naureskelikin, ettei pitäisi nyt ottaa enää yhtään, kun on rakko jo pelottavan täynnä. Ennen lähtöä se sanoi jo vakavana, että pitäisikö sitä käydä kastelemassa vessan lattiakaivo, mutta lähdettiin kuitenkin ulos. Ratikassa huomasin, kuinka se vaihtoi asentoa penkillä koko ajan. Kun jäätiin pois ratikasta se oli todella vakavan näköinen ja sitten päästi parit kirosanat ja pissasi kenkiinsä. Kaikki lohdutti sitä ja mies oli lopulta ihan ok, hyvin punaisena toki. Kertoi, ettei koskaan aikuisena ollut ollut näin kovassa hädässä. Tilanne päättyi hyvin, hän asui suht' lähellä ja kävi kotona suihkussa ja vaihtamassa housut (ja sukat ja kengät) ja hän liittyi takaisin porukkaan ja lähtipä vielä eräs nainen hänen matkaansa - en minä, koska olen/olin varattu.
Entinen kumppanini kertoi, että oli ollut hakemassa lastensa äitiä joiltakin lastenfestareilta tms, eikä nainen ollut päässyt käymään vessassa ja kun se tuli autolla nainen oli ensimmäiseksi sanonut, että nyt on niin hirveä pissahätä, ettei tiedä mitä tekee. Ne olivat ajaneet lähimmälle huoltoasemalle, mutta kun nainen nousi autosta siltä rävähti heti naama punaiseksi ja sanoi, että nyt tulee pissa housuun.
Itselleni ei ole tapahtunut, mutta on jotenkin lohdullista, että ihan tavallisille aikuisille on käynyt niin, että alushousujen kangas kastuu. - Anonyymi
ei, hyvää päivää.
- Anonyymi
Olin kerran ystävälläni, kun sen miesystävä tuli kotiin ja hissi oli ollut rikki ja se olisi joutunut kantamaan sähköpotkulaudan 8.kerrokseen hirveässä kusihädässä, ja se soitti, että tuo alakertaan lapsen potta, mutta ystäväni meni alakertaan ilman pottaa ja kertoi vahtivansa lautaa sen aikaa, kun mies menee vessaan, mies oli saanut 3-vuotiaan kiukuttelukohtauksen ja huutanut tarvitsevansa pottaa nyt heti, ja sitten sille myös kävi kuin 3-vuotiaalle pojalle, joka ei pääse potalle. Oli kuulemma ollut koomista katsoa, kun aikuinen polkee jalkaa ja kiroilee ja pissaa kuin pikkulapsi.
- Anonyymi
Näin videon, missä mies juoksee kengät jalassa vessaan housuun pissaten. Oli ihanaa katsella, kun mies pissaa naama tiukkana.
- Anonyymi
Missä näit tän videon?
- Anonyymi
eilis iltana olis juonu ihan hirveesti vettä enkä siinä sitte tajunnu käydä vessassa.. no nyt yöllä sitte näin vessaunta kun paniikissa etsin vessaa ja unessa kun vihdoin löydän vessan niin se on varattu! sitten pääsee unessa sekä oikeassa elämässä pöksyihin ja nyt just pari minuuttia sitten heräsin pissat sängyssä!!
- Anonyymi
Olimme ystäväni kanssa tulemassa kotiin kaupungilta, molemmilla oli pissahätä,
kun sitten ystäväni sanoi että nyt kyllä tulee pissa housuun, aloin nauraa hänen
sanomaansa ja itseltäni pääsikin koko rakollinen housuun. Ystäväni kun taas näki
sen niin häneltäkin karkasi housuun ja siinä sitä sitten oltiin molemmat aivan
litimärissä housuissa kengistä puhumattakaan. - Anonyymi
Olin menossa paikallisjunaan ja oli aikomuksena käydä siellä vessassa. Pissahätä koveni yllättävän nopeasti ja juna oli niin täynnä että ei siellä olisi todella vaikeaa kulkea eteenpäin vessaa etsien. Siinä seisoessani sitten lirahti vähän, mutta ei pissahätä vielä sillä kadonnut. Annoin sitten vaan tulla farkkuihin muutamia lirauksia ja olin lopulta aika märkä. Ei sitä kovin paljon takkini alta huomannut ja olin vaan ihan tavallisesti. Ei tullut mieleenkään, että olisin jäänyt pois junasta. Perillä jäin kuitenkin erääseen kauppakeskukseen oleskelemaan ja kuivattelemaan sen verran ettei vaaleista farkuistani enää selvästi huomannut pissaläikkää etumuksessa eikä sisäreisiä pitkin valunutta pissaa.
- Anonyymi
Kerran en voinut käydä töissä vessassa, vaikka oli kova hätä ja kotimatka oli yhtä pidättelyä. Piti vielä hakea tytär päiväkodista ja oltiin jo melkein kotona, kun se täysin yllättäen alkoi tulla. Tytölle oli riemastuttavaa, kun iskältä tuli pissa housuun, itse olin vaan ihan hämmentynyt, kun eihän aikuisena tapahdu näin. Siitä viisi vuotta eteenpäin ja oltiin tytön kanssa ulkomaanmatkalla enkä käynyt lentokoneessa vessassa, ja asemalla huomasin, että olikin ihan kamala hätä, mutten voinut jättää tyttöä mennäkseni miestenvessaan. Hotellin pihassa meinasi päästä itku, kun kuseni valuivat jalkoja pitkin ja tyttö vaan totesi rauhallisesti, että taasko sä pissaat housuun.
- Anonyymi
Mulle tapahtui näin kun olin ratsastamassa oli jo pissihädän tuntua kun lähdimme tallille mutta ei ollut vielä silloin pissi hätää kun olimme lähdössä join ennen lähtöä vähän vettä koska oli kesä ja kova jano kun pääsin tallille olin valmis päästämään housuun mutta en kehdannut sittenkään päästää housuun ja meidän tallilla ei ollut vessaa jossa olisi voinut käydä ja minun piti laittaa heppa valmiiksi ratsastusta varten ja kun olin heittämässä satulaa selkään tunnen pari tippaa pikkuhousuissa olen sillee et tosi kiva ja sain suitset päähän sitten tunnille kovassa pissi hädässä ja kun on hidas hevonen niin pitää antaa pohkeita ja siinä kun antaa tarpeeksi pohkeita tuntuu hyvältä pimpissä ja sitten kun tuntuu hyvältä pimpassa niin en tajuu et multa alkaa valuu pissiä ai että tuntu hyvältä pissiä siihen satulaan jalat levällään siitä hevosen päällä kun oli pidätellyt niin kauan yhtäkkiä mun ratsastuksen ope kysyy sattuuko Ella pikku vahinko mä oon vaa siin et joo ihan nolona ja kaikki alkaa nauramaan😂
Sitten toinen juttu olin mennyt yksin leikkimään leikki puistoon kunnes tulee jano juon ihan sikana sitä vettä etten tajunnut että se alkaa pissittää sitten 10min myöhemmin alkaa tulla taas jano juon paljon enemmän ja siitä 10 min myöhemmin tulee pissihätä ja et tulee kohta housuun ja koti ei oo lähellä ja puisto melkein täysi ihmisiä ettei pääse pissille meen jonnekin random leikki jutun taakse ja sitten siellä on joku pikku tyttö joka kysyy onko sulla pissihätä oon vaa sillee joo ja se menee kertoo sen jollekkin kaverille ja juoksen pois sieltä leikki jutun takaa ja hän mun laukusta roska pussin mil lä kävin kaupassa ennen kun menin puistoon otan sen roska pussin mut liian myöhään koska alkaa lorista pöksyihin ja eikun vaan laikku käteen ja menoksi äkkiä juosten kotiin huomaan et mun paras kaveri tulee vastaan ja oon sille voi juma käännytään jonnekin random kadulle ja onneksi se mun kaveri ei huomannut mua kun mulla on pissa housussa ja siitä ei enää kauaa ennen kun saa vaihdettua housut
Kerran kun olin koulussa join ihan sikana vettä en taaskaan tajunnut että alkaa pissattaa ihan sika kovaa ja olisi ollut liikkaa seuraava tunti siinä sitte pissihädässä sanon päässäni et kyllä mä ehkä pärjään sitten ekana poltto palloa oon sille en kestä enää meen kysyy opettajalta saanko mennä vessaan sanotaan ei nyt kysyn millon sitte ope vastaa välkkällä voit käydä sanon jaahas sitten pelataan musekalaa huudan pitää päästä vessaan kohta tulee housuun saan luvan kun avaan vessan oven tulee housuun😪 - Anonyymi
Olen mies ja tykkään kusta housuun kun ei viitsi mennä vessaan, kyllä kesä kuivaa minkä kastelee. Joskus jos paskattaa lasken käteen ja heitän pötkyn metsään
- Anonyymi
Vaikka oli pissahätä, en ehtinyt käydä pissalla ennen kauppaan menoa, koska kello oli jo melkein 21. Niinpä kassa jonossa farkkuni kastuivat melko paljon.
- Anonyymi
Ihan sika noloo
- Anonyymi
Minä olin poikaystäväni luona ja minulla oli kova pissahätä mutta heidän vessa ei toiminut joten joutuisin matkaamaan kerrostalo yhteiseen vessa tilaan sanoin poikaystävälleni että mun on pakko päästä vessaan mutta en minä tiennyt että missä se vessa oli joten poikaystäväni lähti näyttämään hän siis asui kerros talo ylimmässä kerroksessa ja tämä vessa oli alimmassa sitte käveltiin portaat alas oltiin ehkä päästy 3 kerrosta alas kunnes sanoin poikaystävälleni että nyt tulee pissa sitten juoksin jonnekin varastoon ettei kukaan näkisi sitten poikaystäväni tulee perästä ja yrittää rauhoitella ja sanon että nyt tulee pissa poikaystäväni vain seisoo vieressä ja halaa minua ja mulla tulee vaan pissat housuun ja ihan hirveästi pääsi ehkä pari pieruakin mutta poikaystävääni ei haitannut
- Anonyymi
Olin kerran poikaystäväni kanssa heillä ja oltiin menossa nukkumaan sitten noin klo 6.00 heräsin jäätävään pissa hätään ja yritin mennä hiljaa ettei poikaystäväni herää sitten olin päässy ehkä 3m eteenpäin kunnes tunsin että pissa tulee juoksin vessaan niin kovaa kuin pystyin poikaystäväni heräsi ja tuli katsomaan en hädin tuskin kerennyt laitaa vessan ovea kiinni ja istuin pöntölle niin pissaa vain tuli ja tuli ja samalla tuli kyllä kakkakin ja pierua poikaystäväni tulee ja ottaa minua reisistä kiinni ja tisseistä ja minä pöytään kakkaa ja pissaa poikaystäväni sanoo että anna kaiken tulla ei hätää sitten olin saanut niin mentiin tekemään vähän hommia😂😏
- Anonyymi
Kerran olin joutunut pidättämään tosi pitkään ja mentiin naisystäväni kaverille, jossa minun piti vihdoin päästä vessaan. Kun käveltiin rappukäytävässä sanoin jo suoraan, että jos ei oltaisi tultu tänne niin minulta olisi ihan oikeasti tullut housuun, niin kova hätä minulla oli. Soitettiin ovikelloa eikä mitään tapahtunut. Kurkistin postiluukusta ja kämppä näytti autiolta, mutta kuulin kuitenkin ääniä. Tosiasiassa siellä oli naiseni ystävä harrastamassa seksiä tuoreen miesystävänsä kanssa eivätkä siksi avanneet vaan teeskentelivät, etteivät olleet kotona. Huusin luukusta, että jos siellä on joku niin tulkaa nyt herranjumala avaamaan, kun on ihan pakko päästä kuselle ja äkkiä! Kuului miehen huuto, että juuri nyt ei ehdi mutta odottakaa hetki. Kävelin hätäisenä käytävää päästä päähän ja pinnistelin ja kirosin mielessäni pariskunnan, joka piti hauskaa ja jota ei kiinnostanut rakkoni tuska. Oltiin niin kaupunkialueella, etten kehdannut mennä ulos kuselle. Lopulta pyllistelin ja oli pakko sanoa ääneen, että minulla taitaa tulla housuun ihan nyt just. Naiseni vaan lohdutti, että ei se haittaa, ei hän ajattele siitä mitään, sen kun pissaat vaan. Ja kun hän oli sen sanonut minulta karkasi virtsa, ja kuumuus levisi reisille ja lätäkkö ropisi lattialle. Kun pahin hätä oli helpottunut sain taas rakkoni hallintaani ja pysäytin sen tulon. Lähes välittömästi ovi aukesi ja pääsimme sisälle ja haukuin heidät, kun eivät voineet avata ovea. Mies alkoi huutaa, että mitä minä tulen sinne heitä haukkumaan, ja silloin virtsani karkasi uudelleen, ja taas oli lammikko lattialla. Mies repesi nauruun ja huusi, että mene nyt sinne vessaan! Kotiin menin naisystäväni kaverin verkkareissa, jotka olivat aivan liian pienet ja itseäkin nauratti, kun munat heilui vapaana liian pienissä naisten verkkareissa. Se on onneksi ainoa kerta, kun on täytynyt käyttää toisen housuja, kun omiin on päässyt vahinko.
- Anonyymi
Mun mies on sellainen, että jos sillä on pissahätä niin pitää päästä asialle nopeasti. Ja jos ei pääse niin lirahtaa housuun ja se huutaa silloin kovaan ääneen!
- Anonyymi
Oli varmasti turhauttavaa, kun oven takana on vessa ja toinen mies pitää hauskaa kikkeli tanassa, ja itsellä pääsee tippa silmässä pissit housuun.
- Anonyymi
Aikuinen mies kävelee käytävää päästä päähän ja yrittää pidellä asiaansa. Oven takana toinen mies päästelee helpottuneena, ja samalla myös tämä mies päästelee helpottuneena.
- Anonyymi
Pari päivää sitten olin jäämässä metrosta pois ja edessäni oli n.3-kymppinen pari ja mies sanoi hermostuneena naiselle, että voi vittu, nyt multa meinaa oikeesti lorahtaa. Nainen tarttui miestä kädestä ja sanoi, että nyt skarppaat, enää alle minuutti kun pääset vessaan. Kun metron ovet aukeni mies juoksi täysillä rullaportaisiin. Kun pääsin itse ylös huomasin, että aseman vessan ovessa oli lappu "ei käytössä" eikä miestä näkynyt missään, hetken päästä näin vähän kauempaa, kun mies tuli leveästi hymyillen nurkan takaa ja nainen halasi sitä.
Senkin olen elämäni aikana nähnyt, joskus alle 10-vuotiaana, kun laivasta purkautuneesta autoletkasta astui ulos mies hädissään ja lorotti joka puolelle housuissaan. Muitakin miehiä juoksi ulos autosta pissalle, mutta tämä mies vaan lorotti nolona alleen.- Anonyymi
Joskus aikoinaan 6 luokalla kun oltiin kai jotain 12v ja olin yhden tytön kanssa talvella ulkona niin eipä voinu tyttö pidätellä pissaa,tuli toppahousuihin,no ei auttanu muu kun kävellä meille kertoa mutsille mitä kävi ja kuivatella,ei sillä ois kotiin asiaa ollu,olis sen vanhemmat varmasti huutanu kun muutenkin pienistä asioistakilahtivat!
Onneksi tyttö kävi sitten terkkarilla ja sai rakkonsa kuntoon ei ollu kun tulehdusta mutta eihän noista pienenä kaikkea tiedä.
- Anonyymi
Pissasin klo 10-16 13 KERTAA housuihin
- Anonyymi
Monesti gaalassa, dinnerillä ym meinannut käydä vahinko kun ei pääse vessaan silloin kun haluaa ja kun vielä smokki/frakki päällä vaikea käydä veskis niin se vielä hankaloittaa asiaa.Kerran gaalassa huomasin että mun vieressä istuvalla vanhemmalla herralla on kova hätä.Kun tauko vihdoin koitti sanoin että nyt lähdetään veskiin Halusin varmistaa että hän pääsee mahdollisimman nopeasti pissalle.Oltiin jo pisuaarilla mutta hän ei kiireessä saanut housuja heti auki ja pyysi apua.Valitettavasti pissaa ehti tulla housuihin ja mun kädelle ennen kun sain kalun ulos😥
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992