Lakotkin kuin sisällissotaa.
Virkamiespuolue.
Ajaa virkamiehille isompaa palkkaa ja etuja ja valtaa.
Haluaa suomeen lisää virastoja ja virkoja.
Haluaa nostaa palkansaajan veroja ja muita veroja.
SDP on RKP:n korruptoima muka-työväenliike. SDP on oikeasti vain ja ainoastaan pienen ruotsinkielisen eliittiväestön etujen ajaja ja maksattaa aina sikaulunsa eli homotuksensa, mamutuksensa ja pakkoruotsituksensa aina kalleimman kumaan suomenkielisellä väestöllä, siis sillä väestön osalla, joka tekee oikeasti työt ja toimi aikanaan rintamalla tykinruokana. SDP hyväksyy täysin rinnoin ja kritiikittä RKP:n harjoittaman suomenkielsien enemmistön sortamisen ja loputtoman ryöväämisen. Siihen syy: SDP on RKP:n haaraosasto. Minulla on ohje: Älkää ikinä äänestäkö SDP:tä. SDP on varas. SDP on huijari.

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://lib.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=by04407130018565&cmd=download
http://lib.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=dh04407125848825&cmd=download
http://lib.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=sn04407130053952&cmd=download
Eläkeläisellä ei ole taaskaan ollut muuta tekemistä kuin muistella omaan lapsuuteen ajoittuvaa vuotta 1918.
1918 lapsuus?
Kyllä talonpoikaisarmeija olis hävinny Stalinin punikeille ilman jääkäriliikettä.
Mikä ajoi omat punikit kapinaan?.
SDP:n silloinen puheenjohtaja Manner oli pääosassa.
Aika rujoa! sitten hävittyä paeta maasta, kuin ministerit hallituksesta.
Ei köykäisellä selityksellä selviä.
Onko yhäkin näillä SDP:n lakoilla yhteyksiä siihen aikaan?
Mikä lakkojohtajien perimmäinen ajatus?
"Mikä ajoi omat punikit kapinaan?.
SDP:n silloinen puheenjohtaja Manner oli pääosassa."
Mitä itua heillä liittää Suomi mahtavaan Neuvosto Venäjään?
Halonenkin vielä 70-haikaili puheessaan Neuvostoliiton perään:
"Suomelle olisi ollut hyväksi liittyä Neuvostoliittoon"
Mitä hänkin siitä olisi hyötynyt?
Kommunistin puheita vain..
Suomen sisällissodan / luokkasodan jne. ALOITTI YKSIKÄSITTEISESTI psykopaattinen vallankaappaaja Lenin
Kansalaisten olot eivät olleet kummoiset Ruotsissa ei Norjassa ei Tanskassa mutta niissä ei ole kansalaissotaa
Venäjällä oli mitä lie maaorjuus ja tsaristinen dikatuuri joka muuttui leninistiseksi diktatuuriksi ja jatkuu nyt putinistisena diktatuurina
SDP ei enää pitkään aikaan ole ollut työväen puolue (siis näin erikseen kirjoitettuna) vaan
se on työläisillä ratsastava valtaeliitin virankähmijäpuolue
Työväkeä edustaa mm. Perussuomi, suutari Eetu Salinin ja Forssan kokouksen 1903 viitoittamalla tiellä http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90943-perussuomalaiset-on-suomen-suurin-tyovaenpuolue-ja-sosialismista-vapaa
Ruotsissa ei Norjassa ei Tanskassa,niissä ei ole kansalaissotaa.