Tasa-arvoinen avioliittolaki sai sinetin

2017 voimaan tuleva tasa-arvoinen avioliittolaki on nyt täysin varma.

Kansalaisaloitteella ei voi päätettyä lakia enää kumota, koska tulevan eduskunnan ylivoimainen enemmistö on vaalikone-vastausten perusteella tasa-arvoisen avioliittolain kannalla.

Ylen vaalikoneessa kysytään:

"Edellisen eduskunnan hyväksymä lainmuutos samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimisesta peruutetaan."

Peräti 1751 ehdokasta on suoran Ei- tai Kyllä-vastauksen.
Eduskuntavaalien ehdokkaiden määrä yhteensä on noin 2000.

- suoria Kyllä-vastauksia on 424 24,2%

- suoria Ei-vastauksia on 1327 75,8%

Tasa-arvoista avioliittolakia vastustaneista kansanedustajista suuri osa äänestäisi jatkossa aiempaa vakaumustaan vastaan, koska kunnioittavat aiempaa eduskunnan päätöstä demokraattisesti tehtynä päätöksenä.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on yksi heistä.

Juha Sipilän vastaus ja kommentti vaalikoneessa:
Ei. "Tasavallan presidentti on jo hyväksynyt lain. En kannattanut kansalaisaloitetta, mutta hävisin äänestyksessä. Asia on loppuunkäsitelty ja kunnioitan eduskunnan päätöstä."

29

<50

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JeesusonHerra

      Minä en Jumalan tahdon vastaista päätöstä kunnioita koskaan.

      Periksi ei pidä perkeellisille koskaan antaa.

      • meitöonmoneksi

        Ei sinun tarvitsekaan kunnioittaa sitä. En minäkään kunnioita Jeesus-uskoasi, mutta en halua silti sitä sinulta kieltää.


      • pyhpyh
        meitöonmoneksi kirjoitti:

        Ei sinun tarvitsekaan kunnioittaa sitä. En minäkään kunnioita Jeesus-uskoasi, mutta en halua silti sitä sinulta kieltää.

        Kyllä te ateistit sitä yritettä, koko ajan.


      • meitöonmoneksii
        pyhpyh kirjoitti:

        Kyllä te ateistit sitä yritettä, koko ajan.

        Yritämme mitä?


    • vääräjohtopäätös

      Nimim. Pe.ku kirjoitti: "suuri osa äänestäisi jatkossa aiempaa vakaumustaan vastaan, koska kunnioittavat aiempaa eduskunnan päätöstä demokraattisesti tehtynä päätöksenä.
      Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on yksi heistä. Juha Sipilän vastaus ja kommentti vaalikoneessa:
      Ei. "Tasavallan presidentti on jo hyväksynyt lain. En kannattanut kansalaisaloitetta, mutta hävisin äänestyksessä. Asia on loppuunkäsitelty ja kunnioitan eduskunnan päätöstä."

      Pe.kun tekemä johtopäätös on väärä. Meillä uskovilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kunnioittaa = hyväksyä maallinen laki sellaisena kuin se on demokraattisesti päätetty. Samalla tavalla joudumme hyväksymään seurakunnan laatimat säännöt, vaikka emme olisi niiden kannalla tai näkisimme jopa jotkut niistä Raamatun Sanan vastaisina. Tässä mielessä meidän tulee kunnioittaa lakeja. Samalla tavalla meidän tulee kunnioittaa kaikkia ihmisiäkin huolimatta heidän elämäntavastaan, olivat he sitten uskossa tai eivät. Lain kunnioittaminen tarkoittaa demokratian kunnioittamista.

      Uskova ei kuitenkaan voi toimia maallisen lain mukaan, jos se sotii selvästi Raamatun Sanaa vastaan, sillä uskova ei voi toimia omaatuntoaan vastaan. Sipilä ei kannattanut kansalaisaloitetta, mutta joutuu alistumaan tehdyn päätöksen edessä, demokratiaa kunnioittaen. Se ei merkitse sitä, että hän mahdollisessa uudessa äänestyksessä yllättäen kannattaisikin äänestämällä juuri hyväksyttyä lakia. Näin Sipilä ei ole sanonut, eikä sellaista johtopäätöstä saa vetää.

      Avaaja vetää siis väärän johtopäätöksen. On tietenkin mahdollista,että joku ihminen kääntää takkinsa ja toimii todellista vakaumusta vastaan. Valta sokaisee ja politiikassa on nähty monia takinkääntäjiä. Omantunnon kristitty ei niin tee.

      • "Uskova ei kuitenkaan voi toimia maallisen lain mukaan, jos se sotii selvästi Raamatun Sanaa vastaan,"

        Raamatussa ei sanota asiasta mitään.
        Päinvastaisia esimerkkejä kyllä löytyy, esim. Daavidin ja Joonaan liitto.
        Raamatussa myös kielletään avioerot, joista uskovaiset ovat hiljaa, koska juuri heillä ne on yleisiä.


      • Exhellarille
        Pe.ku kirjoitti:

        "Uskova ei kuitenkaan voi toimia maallisen lain mukaan, jos se sotii selvästi Raamatun Sanaa vastaan,"

        Raamatussa ei sanota asiasta mitään.
        Päinvastaisia esimerkkejä kyllä löytyy, esim. Daavidin ja Joonaan liitto.
        Raamatussa myös kielletään avioerot, joista uskovaiset ovat hiljaa, koska juuri heillä ne on yleisiä.

        Älä exhellari taas aloita valehtelemistasi. Davidin ja Joonatanin liitto ei ollut homoliitto! Näitä samoja valeitasi käyt levittelemässä muillakin palstoilla, häpeä!
        Vaikka laki sallii lapsien tappamisenkin äitinsä kohtuihin uskova ei siihen alistu eikä uskova abortteja myöskään teen. Avioeroista opetetaan ihan selvästi Raamatussa joita uskovat noudattavat. Kenenkään ei tarvitse toimia Jumalan sanaa vastaan vaikka laki niin edellyttäisi.
        Vedä siis itsesi vessasta alas älä levittele noista skeidojasi näillä palstoilla!


      • pyhpyh
        Pe.ku kirjoitti:

        "Uskova ei kuitenkaan voi toimia maallisen lain mukaan, jos se sotii selvästi Raamatun Sanaa vastaan,"

        Raamatussa ei sanota asiasta mitään.
        Päinvastaisia esimerkkejä kyllä löytyy, esim. Daavidin ja Joonaan liitto.
        Raamatussa myös kielletään avioerot, joista uskovaiset ovat hiljaa, koska juuri heillä ne on yleisiä.

        Puhut potaskaa. Koko väite Daavidista ja Joonatanista homoina on puhdas valhe.


      • pyhpyh kirjoitti:

        Puhut potaskaa. Koko väite Daavidista ja Joonatanista homoina on puhdas valhe.

        Valhe tai ei, mutta se lukee Raamatussa.
        Kyllä minäkin pidän Raamatun tekstejä valheellisina.


      • pahiiiiioiii

        Raamatun voit työntää vaikka perseesees


    • KatsoKetäÄänestät

      Riippuu siitä, millaiset ehdokkaat kansa valitsee. Itse ehdokkaiden mielipiteiden jakauma ei ratkaise, vaan kansan tahto.

      • Aivan laki ei ole vielä yhtään liikahtanut eteenpäin eikä sitä ole päätetty. Huomoja lakeja on aina muutettu ja tätä ei ole edes vielä otettu köyttöön joten helppo kumota ja keskeyttä valmistelu. Säästyy yhteiskunnan rahaakin satoja miljoonia.


      • älyn.väläys kirjoitti:

        Aivan laki ei ole vielä yhtään liikahtanut eteenpäin eikä sitä ole päätetty. Huomoja lakeja on aina muutettu ja tätä ei ole edes vielä otettu köyttöön joten helppo kumota ja keskeyttä valmistelu. Säästyy yhteiskunnan rahaakin satoja miljoonia.

        Laki on jo päätetty eduskunnassa.
        Jos Suomessa olisi Sharia-laki, niin silloin päätös ei pitäisi.

        Jo päätetyn tasa-arvoisen avioliittolain peruutus olisi vastaava, kuin peruutetettaisiin naisilta äänioikeus ja palautettaisiin orjuus, jotka ovat Raamatun mukaisia.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Laki on jo päätetty eduskunnassa.
        Jos Suomessa olisi Sharia-laki, niin silloin päätös ei pitäisi.

        Jo päätetyn tasa-arvoisen avioliittolain peruutus olisi vastaava, kuin peruutetettaisiin naisilta äänioikeus ja palautettaisiin orjuus, jotka ovat Raamatun mukaisia.

        Älä puhu pötyä. Ei kai tähän kampanjaan olisi alettu jos ei tiedettäisi, että onntäydet mahdollisuudet keskyttää lain eteneminen.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Laki on jo päätetty eduskunnassa.
        Jos Suomessa olisi Sharia-laki, niin silloin päätös ei pitäisi.

        Jo päätetyn tasa-arvoisen avioliittolain peruutus olisi vastaava, kuin peruutetettaisiin naisilta äänioikeus ja palautettaisiin orjuus, jotka ovat Raamatun mukaisia.

        Missä kohtaa muuten Raamatussa säädetään laki orjuudesta?
        Missä sanotaan, että naiset eivät saisi äänestää?
        Vapaus ja äänioikeus ovat ihmisoikeuksia. Missä ihmisoikeusjulistuksessa sanotaan, että homojen avioliitot olisvat ihmisoikuksia?
        Päinvastoin sanotaan, että jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Laki on jo päätetty eduskunnassa.
        Jos Suomessa olisi Sharia-laki, niin silloin päätös ei pitäisi.

        Jo päätetyn tasa-arvoisen avioliittolain peruutus olisi vastaava, kuin peruutetettaisiin naisilta äänioikeus ja palautettaisiin orjuus, jotka ovat Raamatun mukaisia.

        Voisitko vastata noihin kysymyksiini, kiitos!


      • se.on.reppana
        älyn.väläys kirjoitti:

        Voisitko vastata noihin kysymyksiini, kiitos!

        Ei se mitään vastaa kun ei tiedä. Aukoonvaan päätään täällä....


    • Jumalavoi

      Eduskunta säätää lakeja voimaan ja eduskunta voi myös purkaa huonoja lakeja.

      Herra anna meille eduskunta, joka purkaa kaikki totuuden vastaiset lait ja asettaa oikeuden ja totuuden maahan.

      • Eduskuntaa ei valita rukoilemalla, vaan demokraattisesti näänestämällä.


      • Kylläpä
        Pe.ku kirjoitti:

        Eduskuntaa ei valita rukoilemalla, vaan demokraattisesti näänestämällä.

        Kaikki on Jumalan kärees.


    • ArtoTT

      Eiköhän pitäisi ensin vaalitkin pitää, että tiedetään ketkä pääsee läpi. älkää äänestäkö tällaisia ehdokkaita jotka haluavat kaataa kristillisen avioliiton, allekirjoittakaa myös kansalaisaloite aiheesta.

      • Tuonelassaodottamassa

        En taatusti äänestä homostelun puolesta syntihyväksyvästi äänestäneitä!

        Kristillistä äänestän jos äänestän ja niissäkin pitää katsoa jos liberaaleja on kristillisissäkin, mulle liberaali on sama kuin agnostikko tai jokin sekava tapaus.


    • sfsdfsdfsdfs
    • Pe.ku

      Aito avíoliitto-yhdistyksestä alkaa häipymään porukkaa.
      Merkittävin lähtijä on kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Sauli Ahvenjärvi.

      Päivi Räsänen jätti myös ennakkokaavailuista poiketen liittymättä tukihenkilöihin.

      • ootko.säkin.pipi

        Mikä on motiivisi valehdella?


    • tappio_uskovaisille

      Uskovaisille aivan totaalinen tappio. Yhteiskunnan enemmistö ei-uskovaisia ihmisiä ajoi tahtonsa eduskunnassa läpi ja saatiin laki tasa-arvoisesta avioliitosta. Presidentti on lain sinetöinyt joten uskovaisten pitäisi vain niellä tappionsa ja väistää. Tämä yhteiskunta etenee moraalisesti, teknologisesti ja älyllisesti eikä kristinusko ole enää jarruttamassa kehitystä. Uskovaisia on pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi vähemmistö, josta ei enää ole vastusta yhteiskunnalle.

      Uskovaiset tulevat kokemaan eduskuntavaaleissa toisenkin tappion kun kristillisdemokraatit, vai pitäisikö sanoa kristillistalebanit putoavat eduskunnasta kokonaan. Päivi Räsänen on vitsi ja katoaa poliittiselta kartalta lopullisesti.

      • voitto.on.meidän

        Höpö höpö. Taidat pelätä nyt kun kristityt yhdistävät voimansa. Hienoa, että saadaan kristyt arvot omaavia kansanedustajia ja säädetään lakeja sen mukaan!


    • 123abc123abc

      En toivo, että näin käy, mutta jos Putin "tulee käymään" niin siitä "täysin varmasta laista" tulee roskakoritavaraa. Eikä teistä yksikään ääneen piipitä.

      Tehkää mitä haluatte. Ja teettekin. Adoptoikaa lapsia ja vaatikaa maahan vielä lisää vapauksia (kutsuttu niitä oikeuksiksi). Jeesus sanoi pari tuhatta vuotta sitten, että lopussa elämä menee niin kuin Sodomassa. Se, että hän sanoi niin, voidaan tietysti kiistää, mutta 1600-luvulta olevat raamatut sanovat samoin, aikana, jolloin homot eivät saaneet vaikuttaa vaan heitä vainottiin, jopa tapettiin. Niistä 1600-luvun raamatuista meillä on painoksia eli 400 vuotta sitten joka tapauksessa "väärentämättömästi" ilmoitettiin ja ennustettiin, että lopussa eletään niin kuin sodomassa. Kirjoitukset toteutuvat ja toteutuu myös se, että Jeesus tulee palaamaan maan päälle tuomarina.

    • JonesHenry

      "Jeesus sanoi pari tuhatta vuotta sitten, että lopussa elämä menee niin kuin Sodomassa"

      En ole mikään erityinen homolain ystävä, ottaen huomioon KUKA on sen takana...

      http://africanscholar.com/wp-content/uploads/2014/02/jani_toivola.jpg


      Mutta lopussa MYÖS Sodoma on saava armon!

      "Sinun sisaresi - Sodoma tyttärineen saa palata entisellensä, ja Samaria tyttärineen saa palata entisellensä. Ja sinä tyttärinesi saat palata entisellesi."

      Hesekielin kirja 16 luku 20 jae


      Itseasiassa Sodoman on käyvä HELPOMMIN kuin monen Israelin kaupungin!

      "Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin."

      Matteuksen Evankeliumi 10 luku jae 15


      Totisesti totisesti näin sanoo Raamattu, EREHTYMÄTÖN Jumalan SANA!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1138
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      943
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    6. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      857
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      718
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      630
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe