Harvemmin näkee kirjoitettua tietoa siitä, että
Nooalla oli 200 kyynärää pitkä, ykkösen
levyinen.
Siinä oli safkaa ruohonsyöjille.
Väliseinällä eristetyssä osassa oli ruokaa
lihansyöjille.
Arkkien eläimethän eivät joutuneet monia
viikkoja poikkeus olosuhteissa elämään.
Nooalla oli 200 kyynärää pitkä, ykkösen
levyinen.
Siinä oli safkaa ruohonsyöjille.
Väliseinällä eristetyssä osassa oli ruokaa
lihansyöjille.
Arkkien eläimethän eivät joutuneet monia
viikkoja poikkeus olosuhteissa elämään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tätä aihetta on käsitelty tässä lähiaikoina. Ihan kirjaimellisesti Raamatun vedenpaisumushan ei ole totta; esim. Arkin mittojen jne. suhteen.
Hullunkurisinta tässäkin hommassa on se, että vedenpaisumuksen yhteydessä olisi tapahtunut sitä, mitä he kutsuvat makroevoluutioksi: Selviä rakenteellisia muutoksia tapahtuu kun monista kasvissyöjistä tuli melkeinpä täysin liharavintoon sopeutunutta alkaen hampaista ja muista ruuansulatukseen liittyvistä seikoista.
Heidän mielestänsä tuollaista makroevoluutiota ei ole havaittu, mutta niin vain heidän omat mallinsa perustuvat tuohon.
Laskelma:
Jos lajiutumista ei ole tapahtunut, niin tuolloin Arkissa olisi ollut n. 20 miljoonaa eläintä (kaksi kustakin). Todellisuudessa tietysti kaksi yksilöä yhdestä lajista olisi aivan liian pieni määrä, koska geenialtaasta tulisi aivan liian köyhä (esim. gepardit(tjsp.). Tuon lajin yksilömäärä putosi hurjasti tuhansia vuosia sitten ja nykyään geeniallas on liian ohut, mikä aiheuttaa ongelmia). Toisinsanoen eläimiä olisi pitänyt olla moninkertainen määrä; on sanottu, että esim. ihmisiä pitäisi olla n. 800 jotta geeniallas pysyisi tarpeeksi rikkaana.
On myös sanottu, että Arkissa olisi 600 junavaunullista tilaa. Oletan nyt, että tuo tila olisi ollut jokaisessa kolmessa kerroksessa. Oletan myös, että Junavaunu olisi 50m x 50m mitoiltaan mikä on leveyden osalta ainakin selvästi ylimitoitettu. Tällöin yhdelle eläimelle olisi ollut tilaa 0,225 neliötä, 22,5 neliösenttiä. Lukuun ei ole otettu huomioon välttämättömiä väliseiniä ja massiivisia ruoka ja vesivarastoja. Kovin vähän on tilaa näille eläimille jotka omaavat reviirin
-Jätehuolto:
Ensimmäinen kerros ja toinenkin ehkä olisivat olleet veden alla; miten jätehuolto oltaisiin hoidettu kun jätteitä ei voi dumbata suoraan veteen. 8 ihmistä ei olisi kyennyt tuohon tehtävään. Ehkäpä kuitenkin oli tapahtunut voimakasta makroevoluutiota, ja eläimet eivät tuottaneet jätöksiä vaikka söivät.
-Ruuanjakelu:
Miten ruuanjakelu oli järjestetty? Kahdeksan ihmistä eivät olisi kyenneet vastaamaan eläinten ruokinnasta ja erilaiset jakelusysteemit olisivat olleet tehottomia (eläimien mukana tulevat tuholaiset esim.)
-Ruuan ja veden säilöntä:
Tuollainen määrä eläimiä tarvitsisi ison määrän makeata vettä joka päivä. Lisäksi eläimet syövät uskomattomia määriä joka päivä. Minne nuo olisivat mahtuneet arkissa kun eläimiäkin olisi ollut vaikeaa sulloa tuonne
-Eläinten arkkiin saaminen:
Jos viikossa eläimet ahdettiin arkkiin, niin tämä tarkoittaisi sitä, että eläimiä ahdettiin n.33 eläintä sekunnissa tuonne Arkkiin.
-Eläinten elämä Arkissa:
Ihminen on yksi kaikkein sopeutuvimmista eläimistä. Orja-aikoina ihmisiä rahdattiin laivoissa valtamerten halki. Laivoissa orjien olot olivat paremmat mitä näiden eläinten olisi ollut ja matka oli kestoltaan huomattavasti lyhyempi. Silti ihmisiä kuoli huomattavia määriä noilla matkoilla. Miten muut eläimet olisivat selvinneet noin hyvin matkasta, kun ihmisillä oli vaikeuksia ja ihminen kestäisi noissa oloissa suhteellisesti paljon paremmin.
*Lisää tilatessa.
Mainittakoon, että melkeinpä jokainen vedenpaisumuksen synty-hypoteesi (nämä jotka ovat yrittäneet antaa jotain luonnontieteellistä selitystä) ovat olleet onnettomia ja yleisesti näissä hypoteeseissa esiintyy lämpö-ongelm(i)a.
Sen voisi myös mainita, ettei kyseisestä vedenpaisumuksesta ole luonnossa merkkejä, vaikka Raamatussa kuvaillusta tulvasta olisi pitänyt jäädä erittäin järeitä merkkejä (esim. eroosio). Eli koko vedenpaisumus-juttu nojaa Raamatussa olevaan kertomukseen.
Mainitaan vielä, että Raamatussa oleva kertomus on selvästi osittainen plagiaatti vanhemmasta sumerialaisesta kertomuksesta. Vanhemman kertomuksen uskottavuus on suurempi, koska sen päähenkilöstä on myös mainintoja muissakin lähteissä (kuningaslistat).
Nimittäin Jumalan, hän sulki arkin oven, ei Nooa pystynyt siihen. Ajatteleppa esim. Jeesus paransi kaikinaisia sairauksia ja herätti kuolleita silloin kun hän eli maan päällä, oli siinä varmasti mukana kun arkki suljettiin. No arkki on jo itsessään ihme aratin vuoristossa. Raamattu sanoo Jumala loi kaiken. Sillä sipuli. Minulle riittää, enkä pysty väittämään muuta koska Jumala loi, hän on kaikkitietävä, näkee meidän olevan niinku maanmatosia tai ei mitään silti näkee meidän olevan arvokkainta hänen silmissään.
Luulen, että sinun lähtökohtasi on Jumalaa ei ole olemassa, siitä lähdet spekuloimaan arkissa ei ole ollut koskaan kaikkia eläimiä.
Minun lähtökohtani on se, ettei olla havaittu mitään mikä viittaisi siihen, että 4000 vuotta sitten olisi ollut Raamatussa kuvailtua tulvaa. Tuota huomattavasti vanhempien ja pienempien tulvien merkkejä kyllä löytyy.
Sinä lähdet siitä, että selvästä plagiaatista huolimatta tämä on Jumalan sanaa, lähdet siitä, ettei sillä ole väliä ettei ole löytynyt juur mittään vedenpaisumukseen viittaavaa luonnosta, vaikka tuosta olisi pitänyt jäädä merkkejä kasoittain.
Ohitat kaikki ongelmakohdat hölmöllä goddidit-selityksillä. Nyt kysyisin, että mikä sinun mielestäsi olisi Vedenpaisumus-kertomuksen falsifikaatiokriteeri? Eli toisin sanoen: Minkälaisen todisteen vaatisit, ettet uskoisi tuon kertomuksen pitäneen paikkaansa?
Jos moista kriteeriä ei olisi tuon kertomuksen kohdalla, niin tietäisimme kyseessä olevan huuhaata, koska asian todenmukaisuutta ei voitaisi testata.
Eli mikä saisi kyseenalaistamaan uskomuksesi tässä asiassa? Minulla tuo kriteeri olisi selvät todisteet kyseisestä tulvasta ja/tai Arkista.
Vai uskotko sen koska niin sanotaan Raamatussa? Muista kuitenkin, että ihmiset ovat koonneet Raamatun ja jättäneet monia teoksia pois ja ottaneet mukaan omien tarpeidensa mukaan; oletko koskaan miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että tässätapauksessa oltaisiin otettu väärä kirja mukaan?
Ps. Jos Jumala on kaikkitietävä, niin Jumala tietäisi omat tulevat ajatuksensa ja tekonsa; Jumalalla ei tuolloin olisi vapaata tahtoa, koska ei voisi tehdä vasten tuota alkuperäistä tietämystä; tai jos tekisi, niin hän ei olisi kaikkitietävä