Eilen radiossa ja tänään (2.4.2015) Savon Sanomissa olleeseen uutiseen ei voi kuin olla ihmeissään millaisia ehdokkaita meillä on tälläkin kierroksella ehdokkaina.
On merkillistä että tälläisiä selkäänpuukotus yrityksiä esiintyy tunnettua ja menestynyttä puoluejohtajaa kohtaan vaikka ehdokkaat eivät kilpaile edes samassa vaalipiirissä.
Kysymys kuuluu näitä höpö höpö juttuja puhuvalle entiselle kansanedustajalle (toivottavasti ei tulevalle)
-Mitä sitten vaikka Sipilä olisikin saanut kunnon rahapotin mainitusta firmasta, sehän on merkki kyvykkäästä liikemiehestä että menestyy.(kuinkas ne Pentin bisnekset on sujuneet?)
-Kuinka Sipilä olisi voinut hyötyä jätevesiasetuksesta kun ei ollut silloin edes kansanedustaja?
Toivottavasti Savolaiset ja Pohjoiskarjalaiset ovat niin fiksua porukkaa että ymmärtävät mikä tässä on takana.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Slunga-Poutsalo jättää tulkinnan kansalaisille.
– Oinonen perustaa väitteensä meidän mediankin julkistamiin tietoihin. Niistä voi jokainen itse vetää johtopäätöksiä
Kyllä Slungakin paskalakkinsa kääntää, nyt kun pitää Sipilän hallitukseen apupuolueeksi astua. Sitä saa mitä tilaa.
Toivotaan tosiaan että yksi kausi kansanedustajana olisi osoittanut kansalaisille riittääkö tiedot ja taito viedä Suomea kohti parempaa huomista tällä ukolla.
Persupaskiaiset nyt tekevät mitä tahansa päästäkseen esille sekä kaikkensa ettei heidän omista säätiösotkuistaan kirjoitettaisi. Hehän kuppaavat puheenjohtajansa säätiöön verorahoja eikä niistä edes käytetä vaalirahoitukseen kuten normaalit puolueet, vaan jemmataan pönäkän puolueenjohtajan eläkepäiviä varten. Siinä todellinen rötösherra.
Ei se ole puheenjohtajan säätiö, se on puolueen ja jäsenten säätiö!
Kannattaa miettiä oman ehdokkaan koulupohjaa, riittääkö koulutus vaativaan tehtävään.
Räkyttämäänhän näkyy riittävän pelkkä kansakoulu pohja.
Asiakirjojen väärentämiseen tarvitaan yhteiskuntatieteiden maisteri
Maisterit ja tohtorit aiheuttivat suomenkansalle suurtuhon. Valtavan työttömyyden, velkaantumisen, teollisuuden hävittämisen. Jos johdossa olisivat olleet kansakoulun käyneet, tätä ei olisi tapahtunut!
Todella noloa että kansakoulupohjaisten räkyttäjien puolue liki tasoissa fiksujen ja hyvin koulutettuja ehdokkaita pullollaan olevan työväen puolueen kanssa!
Väärä väite. Ei ole liki tasoissa, vaan on jo reilusti edellä. Tulee kunnon jytkyjenjytky! Sen tekee Suomenkansa. Oikeuden puolesta, vääryyttä vastaan!!! SDP meinasi vielä ottaa kaikki paperittomat, meille ilmaishoitoon veronmaksajien elätettäväksi.
Suomen Dorkin Puolue voi kiittää Rajamäkeä että esti tuolta hulluudelta.
Nyt sai demarit sen mitä tilasivat onneksi tuo väitäinenkin tippui pois aikoo kuus kymppisenä eläkkeelle ja muilta oli eläke ikää nostamssa.
Jäi tämänkin blondi tätin ainoaksi saavutukseksi että sukupuolisesti kieroutuneet miehet voi mennä keskenään naimisiin ja adoptoida leikkeihinsä vielä lapsen
Ei kait räkyttäjien puolueelle tätä ole sattunut:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/myos-keskusta-karahti-nolosta-mokasta-vaalimateriaalia-tehty-virossa/4990682
Joo, näyttä siltä, että kepu haluaa myös maidot ja lihat Virosta tuotaviksi. Onhan ne siellä paljon halvempia. Maataan pankolla ja nostetaan tukiet.
Suomessa on vikana että kaikki ovat käyneet samat koulut ja Yliopistot !
Kaikille opetetaan samat asiat ja siten jo kouluissa karsitaan ne jotka tuottavat ja tekevät niinstä jotka vain hakevat diplomiaan !
Peruspena sai yli 6000 ääntä.
On meillä paljon juntteja äänestäjiäkin Savo-karjalan vaalipiirissä.
Savolaiset kadepellet äänestivät peruspenaa, mutta Peruspena petti savolaiset kadepellet. Peruspena muuttaa Pohjois-Karjalaan, Kolin kupeeseen. Jottas sellanen rehti persu.