Humanisti-vapari viittasi tähän toisessa ketjussa. Asian taustaa: http://www.minedu.fi/OPM/Nuoriso/vireilla_nuoriso/nuorisolaki/
Mutta en nyt heti keksi mitä tuo käytännössä vapaa-ajattelijoille merkitsee. Nykyisen lain mukaan "lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen.", eli 2000-luvun tyyliin tällaisissa listoissa ei ole enää "myönteinen asenne uskontoon" tms.
Tuon perusteella on asetettu valtion nuorisoasiain neuvottelukunta, joka teettää nuorisobarometrin vuosittain. Vuonna 2006 siinä oli aiheena uskonto ja annettiin ymmärtää siihen suuntaan, että uskontoon sitoutuminen on hyvä asia. Mutta siitä on jo yhdeksän vuotta.
Neuvottelukunnassa myös Suomen Islamilainen Neuvosto (SINE) on edustettuna.
Mutta mitä va-liiton pitäisi tähän vaikuttaa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nuorisobarometri2014 selvitti jälleen uskontoon liittyviä kysymyksiä. Kannataa tutustua.
Juu, esimerkiksi sivun 85 mukaan "ei-uskonnollisina" pitää itseään nyt 30 23 prosenttia, neljä vuotta aiemmin 20 17 prosenttia. Vuonna 2010 vielä lähes yhtä moni piti itseään uskonnollisena kuin ei-uskonnollisena.
Mutta se kysymys: Pitäisikö va-liiton ottaa kantaa nuorisolain uudistukseen? Jos, niin miksi ja miten?
Ainakin kunnallisen nuorisotyön tulee olla uskonnollisesti tunnustuksetonta ja poliittisesti sitoutumatonta.
Myös ei-uskonnollisten nuorisojärjestöjen sekä lapsi- ja nuorisotyötä tekevien järjestöjen tulee olla toimia uskonnollisesti tunnustuksettomasti, jos ne ovat ei-uskonnollisiksi valtionapuhakemuksissaan ilmoittautuneet.
Nuorisotiedotuksen eurooppalaiset standardit korostavat uskonnollista tunnustuksettomuutta.
Ovatko ne jossain luettavissa?