Hauska dialoogi joka antaa pientä valoa.
"Good afternoon, neighbor. May I share a few words of Christian truth with you?"
"Sure," you say. "Where do you get this truth?"
"From the Bible, of course."
"That’s your authority? The Bible?"
"Yes, it’s the only authority for Christians."
"Can you prove that from the Bible?"
"What do you mean?"
"I mean I don’t believe the Bible claims to be the sole rule of faith. I mean the doctrine of sola scriptura is itself unbiblical. Please show me where the Bible claims such a status for itself."
"Good afternoon, neighbor. May I share a few words of Christian truth with you?"
"Sure," you say. "Where do you get this truth?"
"From the Bible, of course."
"That’s your authority? The Bible?"
"Yes, it’s the only authority for Christians."
"Can you prove that from the Bible?"
"What do you mean?"
"I mean I don’t believe the Bible claims to be the sole rule of faith. I mean the doctrine of sola scriptura is itself unbiblical. Please show me where the Bible claims such a status for itself."
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tottahan tuo on, joskin tälle asialle ollaan usein protestanttipuolella sokeita. Kirkko on 400 -vuotta vanhempi kuin pyhien kirjojen kaanon. Toivottavasti joku todella kirjoittaisi tänne sen raamatunkohdan, jolla "sola scriptura" voidaan yksiselitteisesti oikeuttaa.
protestantismissa kyllä painotetaan myös sitä, miten Raamattua on sovellettu kirkon traditiossa...
Juu, kuka milläkin "traditiolla". Kuka kastaa lapsia, kuka aikuisia, ja kuka ei kasta ollenkaan. Ja kaikki nämäkin näkemykset yleensä perustellaan "sola scripturalla" ja siitä johdetulla "traditiolla". Tulkinta on se, joka tosiasiallisesti kuitenkin ratkaisee, ja tällöin tradition ajallisella pituudella on oma merkityksensä....
noh, luterilaisuudessa ainakin Raamattu puhuu traditiossa, ja vain eloon jääneet käytännöt ovat Jumalan johdatusta ja siten oikeita...
Jumalan sanaa on saarnattu suullisesti alkaen Aadamin päivistä, jolloin kristillinen kirkko perustettiin. Suullisesti sitä on saarnattu kunnes se Jumalan tahdosta kirjattiin ylös ja koottiin Raamatuksi eli Kirjoituksiksi. Niissä meillä on Jumalan sana kirjoitetussa muodossa eikä uutta opillista ilmoitusta ole luvassa eikä tulossa. Noihin pyhiin Kirjoituksiin Jumalan haluaa meidän uskomme kiinnittyvän ja niiden kautta ilmoittaa meille itsensä tunteaksemme hänen tahtonsa jas pelatuasksemme iankaikkiseen elämään.
Aivan. Mutta voiko pyhiä kirjoituksia tulkita "väärin"? Mielestäni voi. Mutta mikä auktoriteetti määrittää "oikean" tulkinnan? Tunnustuskirjatko? Jos Tunnustuskirjat ohjaavat raamatuntulkintaa, ne ovat Raamatun yläpuolella tai ainakin sen rinnalla määrittämässä mitä "raamatullinen oppi" on.
"Raamattu on itse itsensä tulkki" pitää paikkaansa kun hahmotetaan ilmoitusta kokonaisuutena. Esim. lupauksen ja lunastuksen suhde voidaan havaita vain kokonaiskuvasta. Sen sijaan kun tarkastellaan yksittäisiä kohtia, päästään hyvinkin erilaisiin tulkintoihin (kaste, ehtoollinen, kiliasmi, jne.), jotka kaikki voidaan perustella Raamatulla. Vai eikö protestanttinen oppihajanaisuus juuri todista tästä?
Täsmennettäköön nyt vielä, että polemiikkini koskettaa "sola scriptura" -p e r i a a t t e e s t a nousevia ongelmia. Raamatun ilmoituksen sisältöön, sen luotettavuuteen, tai jumalalliseen inspiraatioon minulla ei ole mitään vastaan väittämistä. Maailman ainoa Pelastaja, Jeesus Kristus, todellakin puhuu meille Raamatun välityksellä.
"Protestanttisuus" on terminä huono eikä se oikeutta luterilaiselle uskonpuhdistukselle, jonka ei luonut mitään uutta oppia tai varsinaisesti perustanut mitään uutta kirkkoakaan, vaan ainoastaan palasi Raamatun oppiin ja jossa vanha apostolisen ajan kirkko tuli taas näkyviin.
Totta kai Raamattua voi tulkita tai ymmärtää väärin: niinhän on tapahtunut vuosisatoja ja tulee tapahtumaan tuomiopäivään asti. Opillinen ja kirkollinen hajanaisuus on seurausta juuri siitä.
Sen takia Kristuksen Kirkko on kirkkohistorian vaiheissa esittänyt tunnustuksia, joissa on julkituotu Raamatun oppi ja hylätty sen vastainen tulkinta.
Esitit hyviä kysymyksiä. Tunnustus ei ole Raamatun yläpuolella tai rinnalla sen tulkintaa ohjaava vaan päinvastoin: kyseessä on Raamatun opin tunnustus, uskontunnustus, jonka on Raamattu ohjannut.
"Raamattu on itse itsensä tulkki", kuten totesit. Se on sitä, koska pohjimmiltaan Raamatulla on vain yksi kirjoittaja, Pyhä Henki. Kukapa on oikeampi persoona selittämään omaa kirjoitustaan kuin juuri kirjoittaja itse. Pyhä Henki itse määrittelee Raamatussa pyhien kirjoitusten tarkoituksen.
"Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä." Joh. 20:31.
"Pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." 2. Tim. 3:15-17.
Ei ole mitään yksittäisiä opinkohtia, jotka voidaan irroittaa yhteydestään, vaan ne kuuluvat Raamatun opin kokonaisuuteen ja ne ymmärrettävä sen mukaisesti niin kuin kirjoitettu ja tarkoitettu ymmärrettäväksi.
Se että perustellaan jotain Raamatulla ei tietäänkään ole mikään tae siitä että perustelu on oikea. Tuskinpa kirkkohistoria tuntee yhtäkään väärää profeettaa, joka ei olisi perustellut harhaoppiaan Raamatulla. Jos he kerran tulevat "lammasten vaateissa" ja tekeytyvät "valkeuden enkeleiksi", kaipa he myös Raamatulla asiansa perustelevat. Ksaikki perustelut on koeteltava Raamatulla.
Kristuksen Kirkkoon "kuuluvat koko maan piirissä hajallaan elävät tosi uskovat ja vanhurskaat. Lisäämme vielä sen tuntomerkit, puhtaan evankeliumin opetuksen ja sakramentit. Tämä kirkko on varsinainen totuuden pylväs. Se näet säilyttää puhtaan evankeliumin ja, kuten Paavali sanoo, (1. Tim. 3:15) perustuksen: Kristuksen todellisen tuntemuksen ja uskon. (1. Kor. 3:12) Tässä joukossa tosin on monta heikkoa, jotka tälle perustukselle rakentavat katoavista oljista, toisin sanoen jonkinlaisista hyödyttömistä mielipiteistä, mutta kun nämä eivät kuitenkaan perustusta kumoa, annetaan ne heille anteeksi, mutta samalla heitä oikaistaan." (ACA VII-VIII, 20, s. 151.)
Rakas berealainen.
"..jonka ei luonut mitään uutta oppia tai varsinaisesti perustanut mitään uutta kirkkoakaan, vaan ainoastaan palasi Raamatun oppiin ja jossa vanha apostolisen ajan kirkko tuli taas näkyviin."
Tämä on sinänsä oikeutettu luterilainen näkemys, jonka todistusvoima riippuu tulkitsijasta ja hänen esiymmärryksestään. Objektiivisesti arvioituna se on kehäpäätelmä, joka ei ei-luterilaiselle todista vielä mitään.
"Esitit hyviä kysymyksiä. Tunnustus ei ole Raamatun yläpuolella tai rinnalla sen tulkintaa ohjaava vaan päinvastoin: kyseessä on Raamatun opin tunnustus, uskontunnustus, jonka on Raamattu ohjannut."
Kyllä, aivan oikein. Mutta se, että me löydämme kolminaisuusopin kristillisten symbolien (uskontunnustusten) kautta, ja se, että ilman näitä symboleja elävät, kuten esim. Jehovan todistajat, eivät sitä löydä, on tunnustettava tosiasia. Koska Raamattu ei ole systemaattinen, totuushierarkioihin eksplisiittisesti järjestetty oppikuvaus, se vaatii aina selittäjänsä ja tulkitsijansa, so. mm. symbolien ja tradition ja kirkon opetuksen kautta. "Sola Scripturan" ongelma on tässä, koska "scripturaa" siis tulkitaan erilailla.
"Ei ole mitään yksittäisiä opinkohtia, jotka voidaan irrottaa yhteydestään, vaan ne kuuluvat Raamatun opin kokonaisuuteen ja ne ymmärrettävä sen mukaisesti niin kuin kirjoitettu ja tarkoitettu ymmärrettäväksi."
Allekirjoitan. Mutta tämä on dogmaattinen periaate ja muotoilu, ei Raamatun eksplisiittinen kanta. "Kirjoitukset" - voidaan ymmärtää niin monin tavoin, vrt. vaikkapa deuterokanonisten (luterilaisittain [VT:n] apokryfien) kirjoitusten asemaa.
"Jos he kerran tulevat "lammasten vaateissa" ja tekeytyvät "valkeuden enkeleiksi", kaipa he myös Raamatulla asiansa perustelevat. Ksaikki perustelut on koeteltava Raamatulla."
Aamen. Mutta jälleen tässä on se sama kehäpäätelmän vaara. Helluntailaiset ja luterilaiset voivat jankata maailman loppuun saakka samoja jakeita, ja tulkita niitä omasta esiymmärryksestään täysin eri tavalla. Ja molemmat väittävät koettelevansa opetuksensa Raamatulla, ja niinhän he tekevätkin. He vain tulkitsevat sitä eri tavalla.
Todellakin, se ainoa ja yksi Kristuksen Kirkko ei noudattele kristillisten kirkkokuntien rajoja. Mutta kaikilla meillä on se oma varma tulkinta siitä, missä kirkkokunnassa se Valo kirkkaimmin säteilee. Minä löydän sen roomalaiskatolisesta kirkosta, sinä mitä ilmeisimmin luterilaisesta.
Siunaavin terveisin,
- Ex-lut.
Tarkastelet mielestäni asioita pohjimmiltaan filosofian viitekehyksestä käsin, jolloin kristinusko välttämättä näyttäytyy enemmänkin suhteellisena ja sosiologisena ilmiönä jossa on keskenään enemmän tai vähemmän tasavertaisia subjektiivisia uskomuksia, eikä niinkään absoluuttisena totuus-kysymyksenä. Mielestäni lähestymistapasi sulkee mahdollisuuden ymmärtää kristillistä uskoa sellaisena kuin Raamattu sen määrittää. Siinä valitettavasti jää helposti filosofisen teoretisointinsa vangiksi tavoittamatta koskaan sitä ihmissilmälle näkymätöntä Jumalan valtakuntaa, jo eletään lapsenomaisessa luottamuksessa Taivaalliseen Isään, joka puhuu Raamatun sanassa.
Tässäpä ei sen takia ole pohjimmiltaan lainkaan kyse "roomalaiskatolilaisuudesta" tai "luterilaisuudesta" sosiologisina ilmiöinä. Sitä paitsi "luterilaisuus" sellaisena kuin se nykyään yleensä näyttää esim. kansankirkossa on kaukana siitä mistä siinä luterilaisen tunnustuksen mukaan on kysymys. Enkä ole ihan vakuuttunut siitäkään, että oma suhtautumisesi roomalaiskatolilaisuuteen käsittää sen edustaman opin sisäistämisen.
Näistä seikoista johtuen tohdin epäillä, että kannattaako esittää Raamatusta perusteluja käsitysteni tueksi, koska ne epäilemättä valuvat tai valutetaan pois niin kuin vesi hanhen selästä. Käyttämääsi ilmausta lainaten, omalla esiymmärryksellään ihminen saattaa rajata itsensä Jumalan sanan, toisin sanoen Hyvän Paimenen kuuloetäisyyden ulkopuolelle, enkä "kuulolla" tässä tarkoita niinkään fysikaalista kuuloaistimusta kuin ns. sisäistä kuulemista, jota teologisessa kielenkäytössä myös sydämen uskoksi (fiducia cordi) kutsutaan. Raamatun perusteella tiedän toki, että tätä uskoa on myös Rooman kirkon piirissä, eritoten kastetuissa pienokaisissa, jotka eivät vielä ole vieroitetut autuaallisesta luottamuksestaan syntisten Vapahtajaan.
Sikäli kuin tunne Rooman oppia, minun on syytä epäillä, että se mitä kutsut "Valoksi" on jotain muuta kuin se mitä minä sillä ymmärrän. Sen auliisti myönnän, että se Valo, jota minä taas tarkoitan, ei todellakaan säiteile kovinkaan paljoa kirkkaammin nykyluterilaisuudessa kuin mitä siitä vielä Rooman kirkossa on jäljellä. Mutta vaikka peitossa olisikin, tykkänään Se ei tästä maailmasta lakkaa ennen kuin Kristus kaikessa jumalallisessa kirkkaidessaan palaa viimeiselle tuomiolle.
armollisesti: berealainen
Filosofien en ole, enkä sosiologiksi halua tulla. Sen haluan kuitenkin sanoa, että luterilainen sola scripturaan perustuva "oikea oppi" täytyisi olla koherentimpi (mitä se siis ei ole) sekä nykyistä paremmin systematisoitavissa, jotta sen voisi todeta ainoaksi oikeaksi opiksi. Se, että se on Lutherin oppi, ei ole mikään tae sen oikeudellisuudesta tai oikeasta raamatullisuudesta. Edelleenkin, siis ainakin muualla kuin SLTK:n piirissä, keskustellaan mm. siitä
a) mikä on kaste
b) mikä oli Lutherin vanhurskauttamisoppi
c) mikä on "oikea" luterilainen vanhurskauttamisoppi
Nämä ovat keskeisiä uskonopillisia kysymyksiä, joiden pitäisi olla hyvin selkeitä, mikäli luotetaan sola scriptura -periaatteeseen. Mutta niistä jankataan 500 vuoden jälkeen edelleen.
"Sen auliisti myönnän, että se Valo, jota minä taas tarkoitan, ei todellakaan säiteile kovinkaan paljoa kirkkaammin nykyluterilaisuudessa kuin mitä siitä vielä Rooman kirkossa on jäljellä"
Kyllä minä SLTK:n oppikäsityksenkin jotenkin tunnen, samoin kuin Concordian ja Luther Säätiönkin. Joten kritiikkini ei kosketa ensisijaisesti ev.lut. kirkkoa (josta löytyy tolkuton määrä paljon muuta kritisoitavaa), vaan lähinnä tunnustuksellisen luterilaisuuden suhtautumista sola scriptura -periaatteeseen.
Minulle se Rakkaus ja Valo säteilevät apostolien ja isien kirkosta, katolisesta kirkosta. Mutta ymmärrän, että sinä ja monet muut kristityt eivät voi tähän näkemykseeni valitettavasti yhtyä.
Toivotan sinulle siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa.
Sola scripturalle ei yksinkertaisesti ole vaihtoehtoa, koska Raamattu on Jumalan erehtymätön sana, eikä Raamattu voi rauta tyhjiin.
Jos emme tunnusta Raamattu siksi, mikä se on, eli Jumalan sanaksi, emme myöskään voi koskaan päästä todelliseen kristilliseen uskonvarmuuteen kristillisistä totuuksista, siitä mikä on pyhän Jumalan tahto, vaan olemme opintuulten heiteltävinä, kuten niiden "luterilaisten" kohdalla juuri on käynyt, jotka tosiasiallisesti ovat hylänneet sola scripturan: he ovat juuri niitä, jotka ovat kaltevalla pinnalla oli sitten kyse kasteesta, ehtoollisesta, jopa vanhurskauttamisopista.
Kun tämä varmuus puuttuu haetaan sitä sitten ihmisistä ja inhimillisistä auktoriteeteista, (mistä traditioissakin, ts. perinnäissäännöissä pohjimmiltaan on kyse), kuten takertumalla vaikkapa paaviin ja korottamalla tälla tavoin ihminen Jumalan ja Hänen sanansa yläpuolelle. Joku voi etsiä ja löytää varmuutensa siitä, mutta se vain ei valitettavasti kannan ajan rajan tuolle puolen.
Kuten arvelin ymmärrämme tuon "Valon" merkityksen eri tavoin. Pitäydyn sen(kin) suhteen siihen merkitykseen, jonka Raamattu sille antaa.
Luterilaista Joulua!
Sola Gratia - Sola Fife - propter Christum
t: berealainen
siis mitä? "...Raamatuksi eli Kirjoituksiksi. Niissä meillä on Jumalan sana kirjoitetussa muodossa eikä uutta opillista ilmoitusta ole luvassa eikä tulossa..."
Raamattu on Jumalan inspiroima, mutta Jumala ilmoitti itsensä meille täydellisesti (ka lopullisesti) juuri Pojassaan Jeesuksessa.
Ja kuten tuossa Raamatussa sanotaan, on myös paljon sellaista, jota Jeesus sanoi ja teki ja opetti mutta jota ei ole Raamattuun kirjoitettu. Silti se on osa - ja ihan yhtä tärkeä - kristinuskoa.
Tarvitaan apostolien "muisti". Ja miten lähetyskäsky menikään? Puhutaanko siinä sen pitämisestä ja välittämisestä, mikä Raamatussa lukee vai siitä, mitä Jeesus on käskenyt...
Se, että Jumalan ilmoitus on Raamatussa ja että Jumala on ilmoittanut itsensä Pojassaan, on vähän eri asia.
Toki Jumala on ilmoittanut itsensä erityisellä tavalla Kristuksessa Jeesuksessa, jonka kautta voimme oppia tuntemaan Isän. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että Jumalan ilmoitus on meille Raamatussamme. Raamatun kauttahan me sitä paitsi voimme tänä päivänä oppia tuntemaan Jeesuksenkin.
Totta kai on olemassa asioita, joista Raamatussa ei puhuta halaistua sanaa, ja on asioitakin, joita Jeesus teki, mutta joita ei ole kirjattu Jumalan sanaan. On kuitenkin suuri ero sillä mitä on kirjattuna Raamattuun ja mitä on mahdollisesti on sen ulkopuolella, koskapa Raamattu on Jumalan sanaa ja sen takia ehdottoman luotettavaa. Mistään muusta Raamatun ulkopuolisesta lähteestä emme voi sanoa sanaa, ja sen arvo ja merkitys on punnittava Raamatulla, sillä "mikä kirjoitettu on".
Apostolinen oppi meillä meillä Raamatussamme. He opettivat sen ja vain minkä saivat Jumalalta, koska he olivat Jumalan ilmoituksen välittäjiä. Kristus oli antanut heille ja heidän opetukselleen tässä suhteen aivan erityisen auktoriteetin, jonka Herra vahvisti ihmimein ja merkein.
Se, minkä he ovat Raamattuun kirjoittaneet, he ovat kirjoittaaneet Jumalan käskystä ja Pyhän Hengen ohjaamina, pyhälle kristikunnalle uskottavaksi aina viimeiseen päivään saakka. He eivät näet kirjoittaneet omiaan, vaan sen minkä saivat Jumalalta, ja pitivät tässä välittämässään Jumalan sanan opissa kaiken, minkä Jeesus oli käskenyt heidän pitää. Tähän heidän opetukseensa on meidänkin kaikissa kohdin pitäydyttävä, kuten lähetyskäskykin osoittaa (Matt. 28:19-20).
Muistammehan, mitä Jeesus sanoi: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt." (Luuk. 10:16)
Hän ei sitonut meitä ihmisiin ja kuulemaan ihmisoppeja vaan siihen virkaan, joka uskollisesti Raamatun sanalle julistaa Jumalan sanaa.
Ovatkohan nämä hyviä:
-"Raamatun inspiraatio", Robert Preus
-"Oppi Jumalan sanasta", Johannes Gerhard
Käyttäisin termiä "tunnustuksellinen raamattunäkemys" tästä raamattunäkemyksestä.
Tällaisia linkkejä olen laittanut eräisiin keskusteluihin.
Raamattuperiaatteesta:
Pekka Huhtinen on kirjoittanut aiheesta:
http://www.teolinst.fi/luennot/ph020115.html (vuodelta 2002) "Raamattu ohjeena ja ongelmana".
Myös inspiraatio-oppia käsitellään hieman mm. Juha Muukkosen luennossa: http://www.teolinst.fi/luennot/jm030206.html.
"Fundamentalismin Raamattukäsitys":
http://www.teolinst.fi/luennot/mv980323.html (vuodelta 1998, Matti Väisänen).
Matti Väisänen on kirjoittanut kirjasen/vihkosen aiheesta:
http://matti.vaisanen.sekl.fi/kirjat/sula2f.html "Raamattu - Jumalan Sana".
Timo Laato:
http://www.teolinst.fi/luennot/tl980204.html "Tunnustuskirjojen Raamattukäsitys" Timo Laato, 1998
Tunnustuskirjoista:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/yo.html
->
// 1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Kirjoitettu on: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni" (Ps. 119.) Pyhä Paavali sanoo: (Gal. 1:8) "Vaikka tulisi taivaan enkeli ja julistaisi toisin, hän olkoon kirottu".
Muita vaikka kuinka nimekkäiden vanhojen ja uusien opettajien kirjoituksia ei ole pidettävä Pyhän Raamatun vertaisina, vaan ne on kaikki tyynni alistettava sen alaisiksi. Niitä tulee käyttää yksinomaan todistajina, jotka kertovat, millaisena ja millä paikkakunnilla profeettojen ja apostolien oppi on säilytetty apostolien ajan jälkeen. //
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/summa.html
->
// 1. Ensi sijalla Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset, Israelin uskon puhdas ja kirkas lähde. Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava. //
- Robert Preus, "Raamatun inspiraatio", on tutkimus luterilaisten dogmaatikkojen Raamattukäsityksestä. Paljon sitaatteja siitä mitä luterilaiset opettavat. Kiinnostava kirja aiheesta!
-Johannes Gerhard, "Oppi Jumalan sanasta", on vähän lakikirjamainen oppiesitys, tiiliskivi, jossa paljo asiaa. Hyvin perusteellinen. Paljon raamattukohtia perusteluina. Luulen kuitenkin, että sopiva erityisesti teologeille.