Kauko juhantalo Eduskuntaan ?

Miettikää nyt ihan oikeesti ? Täytyy olla aika pösilö tai sitten itseensä kyllästynyt ihminen joka haluaa äänestää yli 70 vuotiaan eduskuntaan. Nyt hänellä pyörii MTV puolella mainoskin ,ainut ihmetyksen aihe tähän mainokseen liittyen onkin kuka tämän on rahoittanut ? Kuka on se joka luottaa että 75 vuotias vanhus ajaa eduskunnassa hänen asioitaan ? Kyllä on täytynyt luvata hyvät kytkyt että on saanut rahoittajan eläkeläiselle.
2892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Samaa kaliperia korkeaojan kanssa, Kuulemma kesken hän pökräilee vaalitilaisuuksien. Nämä vanhukset ovat kumminkin päättäneet että kansa tarvitsee heitä. PASKAT! teitä ei kaipaa kukaan.

Äänestä
  • Korkeaoja on paljon nuorempi. Valehtelemalla ei asiat luonnistu.

    Äänestä

Molemmat ovat mennentalven lumija, toinen jalka jo montussa

Äänestä

Ei ole mitään syytä sortaa ketään iän perusteella, eikä 70-vuoden ikä ole mikään este kansanedustajalle. Henkinen ja fyysinen kunto ratkaisee siinäkin asiassa. Sen sijaan tulee kysyä sopivuutta tekojen ja niistä tulleiden seuraamusten perusteella. Kykyä ja taitoa lienee kyllä, mutta onko enää sopivuutta kansanedustajaksi?

Äänestä

Tänään se nähdään mites tässä käy. Jos Kakesta tulee kansanedustaja, se tarkoittaa, että äänestäjät sallivat erilaiset juonimiset ja kähmimiset osaksi politiikkaa.

Kansalaiset saavat juuri niin epäkelpoja edustajia kuin kansalaiset haluavat.

Äänestä

Onnittelut Kake!

Äänestä
  • Oonea Kauko, raveissa tavataan.

    Äänestä

  • aiaiai oioioi hah hah ONNEA KAUKO

    Äänestä

Hyvä Kauko! Ja hyvä että pohjois-satakuntalaiset sai oman edustajan taas. Sai Anssi seuraajan ja toivottavasti Kauko pitää meidän puolia. Mitä väliä sillä iällä on kunhan on järkeä ja tietoa oman alueen asioista. Ja elämänkokemusta mitä monilta nuorilta haihattelijoilta puuttuu. Mennään ja pidetään kovaa meteliä mutta asiaa ei tule. Ollaan ylpeitä omasta edustajista ja onneksi Jämijärven persujen ehdokas ei päässyt,tyhjänpuhuja.

Äänestä

Olette te saatanat niin typeriä että taidatte kaikki olla jonkun perkeleen sukurutsauksen tuloksia. Ei teitä ihmisiksi voi sanoa. Hävetkää jumalauta jokainen Juhantalon äänestäjä.

Äänestä
  • Katkera katkerampi katkerin

    Äänestä

  • Eikö se ole hyvä että eläkeläisilläkin on eduskunnassa oma kerho,Saisivat hommata sinne
    rollaattoria ja kunnon luiskan Mannerheimintielle että pääsisi suoraan Rautatieasemalle.
    Juhantalo on rehevä ketku,rikollinen joka ei kuuluisi Eduskuntaan.Mutta eikö sinnne juuri
    eläkeläisiä valittukin jotka ei elä tätä päivää vaan muistekee Kekkosta.Soinikin saisi nyt ottaa vaikka Valtionvarain ministerin salkun,toisaalta Vennamokin kun lopetti niin loppui SMP:n taru lyhyeen,niin käyPerus-suomalaistenkin,kunnei puolueessa ole kuin juoppoja ja muita hörhöjä.Itte äänesti kepua.Mutta en Juhantaloa!!!

    Äänestä

Onnea Kake! Lepistön rohkea yhteistyö on teille ja meille hieno turvallinen tulevaisuus.

Äänestä
  • Alex Lepajoki:))

    Äänestä

Kankaanpääläinen Kauko Juhantalo veti Kankaanpäässä kankaan päähänsä.

Äänestä

EI vittu! Naikaa lisää sukulaisianne Kankoonpiäläiset!

Äänestä

Ei mikään ole niin tyhmä kuin Kankaanpääläinen äänestäjä, jumalauta Kakea äänestitte...

Äänestä
  • Kaukon äänet on tulleet pitkin maakuntaa. Kankaanpääläisten äänet ymmärtää, sillä vaikka Kauko koplaa omaksi edukseen se koplaa myös Kankaanpään eduksi. Eniten sopii ihmetellä noita porilaisia Kaukoa äänestäneitä.

    Yhtä kaikki, demokratia on puhunut ja se jota ei miellytä voi painua Pohjois-Koreaan.

    Eura 53
    Eurajoki 44
    Harjavalta 44
    Honkajoki 177
    Huittinen 53
    Jämijärvi 230
    Kankaanpää 1833
    Karvia 180
    Kokemäki 57
    Köyliö 16
    Luvia 45
    Merikarvia 162
    Nakkila 47
    Pomarkku 195
    Pori 1002
    Rauma 132
    Siikainen 162
    Säkylä 24
    Ulvila 172

    Äänestä

  • Persu516561616 kirjoitti:

    Kaukon äänet on tulleet pitkin maakuntaa. Kankaanpääläisten äänet ymmärtää, sillä vaikka Kauko koplaa omaksi edukseen se koplaa myös Kankaanpään eduksi. Eniten sopii ihmetellä noita porilaisia Kaukoa äänestäneitä.

    Yhtä kaikki, demokratia on puhunut ja se jota ei miellytä voi painua Pohjois-Koreaan.

    Eura 53
    Eurajoki 44
    Harjavalta 44
    Honkajoki 177
    Huittinen 53
    Jämijärvi 230
    Kankaanpää 1833
    Karvia 180
    Kokemäki 57
    Köyliö 16
    Luvia 45
    Merikarvia 162
    Nakkila 47
    Pomarkku 195
    Pori 1002
    Rauma 132
    Siikainen 162
    Säkylä 24
    Ulvila 172

    Mistä nämä on karannut

    Äänestä

  • Koplaajat kirjoitti:

    Mistä nämä on karannut

    Kankoopeest!

    Äänestä

Kyllä Kauko sinne sitten äänestettiin. Ihmettelen kans. Mutta tulos on selvä. Kauko voi taas hankkia kaikenlaista mukavaa sinne Kankaanpäähän ja siinä sivussa sitten itselleen ja sukulaisilleen.

Mitähän sinne Kankaanpäähän nyt rakennettaisiin yhteiskunnan varoilla? Kaukolla on kyllä mielikuvitusta. Kyllä se jotain keksii. Onkohan sillä vielä niitä fimoja pöytälaatikossa odottamassa jotakin yhteiskunnan rahoittamia hankkeita, jotta se voi polkaista ne taas uuteen kukoistukseen toimittamaan tavaraa ja palveluja?

Äänestä

Kyllä tätä muualla ihmetellään, mutta ei sille mitään mahda kun on pykälänikkarin röyhkeys. No katsotaan mitä koplataan itselle ja kankaanpäälle, Anssilla oli sen verran kirkollista ryhtiä että ymmärsi jäädä pois iän vuoksi.

Äänestä

Kyllä kansa tietää ja pulinat pois!

Äänestä

Huittislaisetkin äänestivät Kakea??Samoin monelta muulta paikkakunnalta??
Omat edustajat ei niin tärkeitä kunhan otsikoita tulee taas!!!

Äänestä

Vanha koplaaja pääsi taas hoitamaan velkojaan eduskunnasta käsin.

Äänestä

Taitaa olla kankoonpiäläiset niin sikiävää sorttii että, niit on levinny pitki maakuntaa. Pitäiskö aidata koko kankoonpiä.

Äänestä

Kylä Koskela oli Kankaanpääläisten 1. ehdokas. Kauko jäi kauas taakse.

Äänestä

Taitaa muilla paikkakunnilla äänestäneillä olla myös Kankoopee geenei. hyi vittu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhainkotiin kirjoitti:

Miettikää nyt ihan oikeesti ? Täytyy olla aika pösilö tai sitten itseensä kyllästynyt ihminen joka haluaa äänestää yli 70 vuotiaan eduskuntaan. Nyt hänellä pyörii MTV puolella mainoskin ,ainut ihmetyksen aihe tähän mainokseen liittyen onkin kuka tämän on rahoittanut ? Kuka on se joka luottaa että 75 vuotias vanhus ajaa eduskunnassa hänen asioitaan ? Kyllä on täytynyt luvata hyvät kytkyt että on saanut rahoittajan eläkeläiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu