steve benson

Mormonismin ehkä nimekkäin kritisoija on nykyään Steve Benson, presidentti Ezra Taft Bensonin lapsenlapsi. Hänellä on todellista sisäpiirin tietoa johtavien auktoriteettien kyvyistä profeettoina. Bensonia ahdisti erityisesti isoisänsä hyväksikäyttäminen vielä kun hän oli niin sairas ettei tajunnut mistään mitään. Silti kirkko väitti profeetan johtavan kirkkoa. Steve Benson erosi kirkosta kun hän sai apostoli Dallin Oaksin kiinni valehtelemisesta. Pistelen linkkejä aiheeseen liittyen tässä pikapuoliin useita. Tässä olisi ensimmäinen.

http://www.lds-mormon.com/benson1.shtml

Sitten siitä profiilistani. Se on vitsi kun sanon että aion tuhota mormonikirkon. Kuvastaa kuitenkin aika hyvin mormonien pelonsekaista suhtautumista kritiikkiin juuri reaktio, jonka olen saanut. Vitsini on otettu aivan täydestä. Puolestani kaikki saavat uskoa mihin haluavat, mutta sitä saa myös kritisoida. Varsinkin kun mormonismin suhteen kritisoitavaa riittää.
14496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mitä sitten vaikka profeetta olikin sairas ja vanha, eipä tuo näyttänyt paljoa haitanneen. Eikä häntä varmasti käytetty hyväksi, ihan naurettava väite, ei hän nyt selvästikään niin huonokuntoinen ollut etteikö olisi tajunnut mistään mitään. Vai että oli hänellä oikein sisäpiirin tietoa profeettojen kyvyistä, kuikahan hänellä sitä muka olisi ollut, tuskimpa vain hän osallistui esim ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdetoista apostolin neuvonpitoihin. En näe mitä tuossa artikkelissa oli niin ihmeellistä. Se että vanha mies oli sairas, on erittäin normaalia kuolevaiselle ihmiselle. Hän varmasti kuitenkin hoiti hommansa niin hyvin kuin taisi. Siinä ei ole mitään ihmeellistä että muut ensimmäisen presidenttikunnan jäsenet tekivät enemmän jos profeetta oli heikossa kunnossa. Nuo johtavat auktoriteetit ovat kuitenkin erittäin hyväkuntoisia ja mieleltään virkritä miehiä jos vertaa muihin samanikäisiin. Katso vaikka profeettaamme. Ja tuolle valehteluväitteelle ei ole mitään näyttöä tueksi, eli se ei merkkaa mitään. Voihan kuka tahansa väittää mitä tahansa, mutta ei se siitä totta tee. Lue apostoleidemme jne. puheita, äläkä jonkun perusteettomia väitteitä. http://www.lds.org/conference/sessions/display/0,5239,49-19-499,00.html Teräviä vanhoja miehiä ovat kaikki.

Äänestä
  • ihan omienkin sanojesi mukaan. Mutta sinä olet vissiin hyvin nuori? Kirkossa kasvanut? ... ... ...

    Äänestä

  • Luitkohan koskaan koko stooria?? Itse olen lukenut sen jo vuosi sitten. Se oli todella mielenkiintoinen mitä tapahtuu kulissien takana.

    Pääpointti ei toki ole Bensonin seniilisyys, vaan apostolien valehtelu; eritoten Oaksin käärmeenlainen kiemurtelu, joka on tallennettu peräti ääninauhalle puolueettoman journalistin taholta. Huomaa, että tämä henkilö ei ollut nnin pro- kuin antimormoni.

    Luepa, sinicosini, uudestaan artikkeli ja tule sitten uudestaan takaisin mielipiteinesi... Älä hyvä ihminen nolaa itseäsi, vaan lue huolella artikkelit ennen kuin annat mahtailevat mielipiteesi. Kommenteillasi osoitat vaan kypsymättömyyttäsi.

    Äänestä

  • Artikkelin lukenut kirjoitti:

    Luitkohan koskaan koko stooria?? Itse olen lukenut sen jo vuosi sitten. Se oli todella mielenkiintoinen mitä tapahtuu kulissien takana.

    Pääpointti ei toki ole Bensonin seniilisyys, vaan apostolien valehtelu; eritoten Oaksin käärmeenlainen kiemurtelu, joka on tallennettu peräti ääninauhalle puolueettoman journalistin taholta. Huomaa, että tämä henkilö ei ollut nnin pro- kuin antimormoni.

    Luepa, sinicosini, uudestaan artikkeli ja tule sitten uudestaan takaisin mielipiteinesi... Älä hyvä ihminen nolaa itseäsi, vaan lue huolella artikkelit ennen kuin annat mahtailevat mielipiteesi. Kommenteillasi osoitat vaan kypsymättömyyttäsi.

    No ei tuossa linkissä ainakaan ollut todistettu kenenkään apostolin valehdelleen. Väitettiin vain.

    Äänestä

muuta sitten profiiliasi!

taitaa olla Bensonin juttukin vitsiä!

Äänestä

mikä on tarkoituksesi, mutta ainahan voit väittää muuta.

Äänestä

Olen perehtynyt tähän Oaksin juttuun jo pari vuotta sitten ja se on myönnettävä että Bensonin raportoiman perusteella Oaks näyttäisi pyytäneen erästä lehteä muuttamaan lausuntoa jonka he julkaisivat Oaksin nimissä.

Kaikesta päättäen Oaks on hermostunut siitä että hänen sanomisiaan on tulkittu väärin tai sitten tarkoitushakuisesti, esim. jättämällä oleellista pois tai painottaen sitä mitä toimittaja hulusi painottaa. Vanha taktiikka ja itsellenikin tuttu tilanne. Tulee sellainen olo että pitikin mennä sanomaan se noin kun se voidaan näköjään editoida tuollaiseksi.

Ongelmana tässä on se että meillä on kirkon vastustajien näkemys siitä mitkä ovat ne syyt jotka johtivat Oaksin oikaisupyyntöön lehdelle ja Oaksin oma vaikeneminen syistä. Mitä olisit Reijo itse vastaavassa tilanteessa tehnyt, jos olisit ollut Oaksin kengissä?

Miksi et muuten heti julkaissut koko tarinaa jonka aivan varmasti tunnet? Jos haluat herkutella niin ei sekään aivan viatonta lähimmäisen rakastamista osoita.

Mitä Bensonin viimeisten metrien kuntoon tulee niin tunnen henkilökohtaisesti hänen tyttärensä, tyttären aviomiehen ja näiden pojat joiden kanssa olen samaa polvea. Olen vieraillut heidän kodissaan useasti kun on ollut asioita siellä päin. Parkerit asuvat edelleen samassa talossa profeetan kanssa juuri kirkon hallintorakennuksen vieressä. Ei ole mitenkään kirkon jäseniltä salassa että myös henkinen kunto oli heikko kun kyky puhua häipyi. Ymmärtämisen taso säilyi kuitenkin suhteellisen hyvänä loppuun asti, ja sitä vartenhan neuvonantajat ovat että hommat hoituvat ja vieläpä oikealla valtuudella. Muistelkaapa Moosesta, Israelin koko päiväkauden kestänyttä taistelua ja Kaaleppia ja Joosuaa kannattelemassa käsiä kun Mooseksen omat voimat häilyivät. Ei siis mitenkään ihmeellinen ilmiö kirkkomme jäsenille.

Näyttäisi siltä että monella tälle palstalle kirjoittaneista on se virheellinen käsitys että Jumalan profeetat ovat täydellisiä, puhuvat aina virheettömästi ja ettei heillä olisi omia, joskus virheellisiä mielipiteitä tai tuntemuksia asioista. Jos tutkitte sitä mitä Vanhan testamentin profeetoista on merkitty muistiin, joka ei liene kaikki mitä nuo profeetat ovat tehneet tai sanoneet, niin noidenkin muistiinpanojen perusteella profeetat ovat kyllä Jumalan miehiä ja toimivat Jumalan viestinviejinä, mutta eivät kaiken aikaa ja virheettömästi. Mooses tappoi Egyptiläisen vanginvartijan ja syistä voidaan olla montaakin mieltä mutta tappo mikä tappo. Saatana syyttää siitä häntä vieläkin, syyttäjä kun on. Mooses otti kunnian itselleen iskiessään vettä kalliosta. Jos olette sitä lajia joka ei paljoa Vanhasta testamentista perusta niin Pietari ja Paavali eivät mahtuneet samalle tielle kulkemaan keskinäisten erimielisyyksien vuoksi ja tarvittiin Herran enkelin apua että nuo suuret Jumalan miehet saatiin ymmärtämään ero kutsumuksensa ja omien mieltymystensä välillä.

Olitte sitten mieltä mitä tahansa siitä kuka ja minkälainen profeetan tulee olla niin minä tiedän että maan päällä on Jumalan profeettoja tänä aikana ihan samalla tavalla kuin kaikkina edeltävinä aikoina ihmiskunnan historian aikana, ja kaikkialla. Tämän minä todellakin olen saanut tietää. Ja minä tuen heitä, en taistele vastaan. Senkin olen oppinut että se on turhaa iltapuhdetta. Se kenet Herra kutsuu hän myös kelpuuttaa. Itse Kristuskin varttui armosta armoon.

Tää on kuulkaa kova paikka tämä kuolevaisuus, jopa Jumalan miehille. Saatana on erikoistunut siihen syyttämispuoleen ja Jumalan miehet oppivat oman kokemuksensa perusteella erikoistumaan tähän armolliseen ja rakentavaan puoleen. Heidän johtavana ajatuksenaan on tämä: Jokainen ihminen on maailmojen arvoinen, ja Kristus kärsi jokaisen sielun puolesta jotta voisi avata heille maailmojen ovet.

Äänestä
  • Toitpa harvinaisen selvästi julki mormoniuskonnon profeettojen roolin aina Moosekseen asti vertaamalla.
    Tavallisia kuolevia miehiä. Sairaitakin. Pää täynnä pyhiä henkeytyksiä, jotka muuttuvat tiheään tahtiin.
    Näin he uskottelevat asemaansa Smithin jälkeläisten joukossa muille lampailleen.
    Ja nämä lampaat hyrisevät tyytyväisyyttään kuullessaan profeettansa ihmeellisistä henkeytyksistä. Kas kun taivaassa moiselle toiminnalle oikein oikeutus annetaan. Mitä nyt vähän kehotetaan näyissä muuttamaan pahimpia henkeytyksiä paremmin aikaansa sopiviksi.

    Siinä sitä sokea sokeaa taluttaa ja kumpikin
    kuoppaan lankeavat.
    Ottakaa hyvät ihmiset asioista selvää!

    Äänestä

  • ovatkin asiat kirjoitti:

    Toitpa harvinaisen selvästi julki mormoniuskonnon profeettojen roolin aina Moosekseen asti vertaamalla.
    Tavallisia kuolevia miehiä. Sairaitakin. Pää täynnä pyhiä henkeytyksiä, jotka muuttuvat tiheään tahtiin.
    Näin he uskottelevat asemaansa Smithin jälkeläisten joukossa muille lampailleen.
    Ja nämä lampaat hyrisevät tyytyväisyyttään kuullessaan profeettansa ihmeellisistä henkeytyksistä. Kas kun taivaassa moiselle toiminnalle oikein oikeutus annetaan. Mitä nyt vähän kehotetaan näyissä muuttamaan pahimpia henkeytyksiä paremmin aikaansa sopiviksi.

    Siinä sitä sokea sokeaa taluttaa ja kumpikin
    kuoppaan lankeavat.
    Ottakaa hyvät ihmiset asioista selvää!

    Taidat olla hieman pettynyt siihen että kaikki kuolevaiset ovat kuolevaisia ja jopa erehtyväisiä. Synnin palkka on kuolema.

    Vedä nyt syvään henkeä ja nauti kuolevaisuudestasi. Vain Yksi on palannut mutta Hän kuolikin omasta vapaasta tahdostaan pelastaakseen meidät kaikki muut tämän kuoleman seuraamuksista: Abrahamin, Mooseksen, oman äitinsä, Pietarin, Paavalin ja viimein minutkin.

    Kyllä kaikki sitten viimeistään kirkastuu kun viimeisen henkäyksemme olemme vetäneet. Eikös ole tosin hieno juttu että asiat voivat hieman kirkastua jo ennen viimeistä henkäystä. Kysy ihmeessä Häneltä. Jos Hän on minulle ilmoittanut niin kaipa Hän voi sinullekin ilmoittaa. Ei sitten olla ihan sokean talutettavana, hieman likinäköisen ehkä ja silmälaseja tarvitsevien nyt ainakin, tai uurimia ja tummimia:) ja itsekin saa kävellä jos osaa katsoa.

    Äänestä

  • "Ongelmana tässä on se että meillä on kirkon vastustajien näkemys siitä mitkä ovat ne syyt jotka johtivat Oaksin oikaisupyyntöön lehdelle ja Oaksin oma vaikeneminen syistä. Mitä olisit Reijo itse vastaavassa tilanteessa tehnyt, jos olisit ollut Oaksin kengissä?"

    Oletpa todella naivi nimim. Vai niin! Etkö ole vielä havainnut sitä tosiseikkaa, että totuutta ei tarvitse selitellä? Kaikkea mikä ei olekaan totuuden mukaista pitää selitellä ja sillähän on tunnetusti lyhyet jäljet.

    Äänestä

Niin että HUOH!

Ei tuossa mitään ole..... "sisäpiirin..." on ihan menettänyt jo merkityksensä...

Äänestä
  • Kyllä sellainen henkilö on (ollut) sisäpiirissä jonka sukulaiset ovat kirkon ylintä johtoja ja joka on keskustellut apostolien kanssa henkilökohtaisissa kokouksissa. Se ei päde kehen tahansa ruohonjuuritason rivijäseneen.

    Äänestä

  • kysympä vaan kirjoitti:

    Kyllä sellainen henkilö on (ollut) sisäpiirissä jonka sukulaiset ovat kirkon ylintä johtoja ja joka on keskustellut apostolien kanssa henkilökohtaisissa kokouksissa. Se ei päde kehen tahansa ruohonjuuritason rivijäseneen.

    Kyllä minusta tuntuu ja muistelen että Steve ei kovin "sisäpiirissä" ollut muuten kun olemalla Bensonin pojanpoika....

    "...ja joka on keskustellut apostolien kanssa henkilökohtaisissa kokouksissa."

    Jos on.

    Kyllä minäkin tunnen erään entisen kirkon julkaisuosastolla työskennelleen työntekijän, joka vei meikäläisen jopa niitä tunneileta pitkin aikoinaan temppeliaukion alapuolella...

    Ja tunnen Hincleyn henkivartijan veljen...

    Jos kerran Steve on niin sisäpiirtä niin miksi ei ole sitten paljastanut kaikkea kirkon sisäisiä juttuja? Luulisi että ko. kaverilla riittäisi tarinaa moneenkin kirjaan...

    Mutta luulen että kärpäsestä yritetään tehdä härkänen, ratsastamalla Steve:n sukulaissuhteella eteenpäin...

    Vaikka totuutta tuossakin jutussa varmasti on.

    Äänestä

  • Zappa_ kirjoitti:

    Kyllä nyt tuntuu siltä, että itse yrität tehdä härkästä...

    Eikö S. Bensonin kyseinen stoori ole riittävä kertomaan mistä on kyse? Pitäisikö hänen julkaista jokaikinen tapaaminen verhon takana? Ei, koska niihin ei ole ollut aihetta. Luulenpa, että valtaosa tapaamisista oli ihan dailylife tasoa, jotka eivät ylitä tai tulekaan ylittää uutiskynnystä.

    Tämä stoori oli kuitenkin poikkeus, koska asettihan hän tiukkoja kysymyksiä johdolle jo ennen tapaamista ja siten tietty uutiskynnys oli jo asetettu.

    Hänen kertomus on siis tuosta tärkeästä tapahtumasta, ei mistään joka päiväisestä lounaskeskustelusta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6850874 kirjoitti:

Mormonismin ehkä nimekkäin kritisoija on nykyään Steve Benson, presidentti Ezra Taft Bensonin lapsenlapsi. Hänellä on todellista sisäpiirin tietoa johtavien auktoriteettien kyvyistä profeettoina. Bensonia ahdisti erityisesti isoisänsä hyväksikäyttäminen vielä kun hän oli niin sairas ettei tajunnut mistään mitään. Silti kirkko väitti profeetan johtavan kirkkoa. Steve Benson erosi kirkosta kun hän sai apostoli Dallin Oaksin kiinni valehtelemisesta. Pistelen linkkejä aiheeseen liittyen tässä pikapuoliin useita. Tässä olisi ensimmäinen.

http://www.lds-mormon.com/benson1.shtml

Sitten siitä profiilistani. Se on vitsi kun sanon että aion tuhota mormonikirkon. Kuvastaa kuitenkin aika hyvin mormonien pelonsekaista suhtautumista kritiikkiin juuri reaktio, jonka olen saanut. Vitsini on otettu aivan täydestä. Puolestani kaikki saavat uskoa mihin haluavat, mutta sitä saa myös kritisoida. Varsinkin kun mormonismin suhteen kritisoitavaa riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu