Kiitetään Isää Jumalaa Israelin Herran Jeesuksen nimessä ja Totuuden Hengessä tästä hyvästä Jumalan valtakunnan evankeliumista, joka Raamatun pyhissä kirjoituksissa on meille kaikille ihmisille ja kansoille ilmoitettu tästä asiasta.
Pyydä Jumalan Hengen vuodatusta Israelin juutalaisten ja kansalaisten ylle ja tietysti Lähi-itään laajemmin myös ja samoin koko maailmaan, sillä Raamatussa ilmoitettu Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen ja Pyhän Hengen totuus ei voi muuttua koskaan vaikka Mooseksen kautta annetun liiton tilalle on Jeesuksen kautta annettukin uusi liitto, jossa myös pakanakansoista Herran Jeesuksen yhteyteen liitetyt pyhitetään ja annetaan synnit anteeksi ja näin on nimi elämänkirjassa ja paikka Jumalan Uudessa Jerusalemissa.
Anotaan myös ymmärrystä kaikkien kansakuntien esivalloille, että voivat omakohtaisesti todella ajaa kansansa parasta ja näin siunausta omalle kansalleen saada sen kirouksen sijaan, ja Raamatussa selvästi ilmoitettu, kuinka monet kansat kokoontuvat Israelia ja juutalaisia ja Jeesuksen valittua kansaa vastaan ja Jeesuksen opetuslapsina saamme olla valona ja suolana omassa ajassamme ja kansassamme hyvää Jumalan armoa ja totuutta esilläpitämässä ja näin voi monet myös pelastua vaikka jokainen itse tekeekin sen oman valintansa tahtooko rakastaa Jeesusta vai mammonaa.
Ole siunattu Jeesuksessa ja Israelin pyhässä Herrassa Sebaotissa ja tunne Raamatun profetiat ja Jumalan hyvät lupaukset myös sinulle ja perheellesi ja kotipaikallesi ja kansakunnallesi ja koko maailmalle, sillä vain Jeesuksen kautta on pelastuksemme juutalaisuudesta ja Israelin Herra on uskollinen ja hyvä ja autuaina ihmisinä saamme asettaa kaiken toivomme armoonsa ja hyvyyteensä, eikä sitä maailmasta välttämättä muuten löydykkään, toki tietysti maailmassa monet ihmiset myös tahtoo hyvää itselleen ja lähimmäisilleen vaikka näemme myös uutisia pimeydestä ja pahuudesta, mutta onneksi hyvin marginaalista yleisesti vaikka paikallisesti voi olla hyvinkin paljon kansojen villitsemistä ja pahaan kannustamista, kuten antisemitismi aina yleensä ilman poikkeuksia lainkaan ja varmuudella.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.