14-vuotias tyttö yritettiin raiskata kylpylässä

Alaikäinen tyttö yritettiin raiskata Ruotsin Borlängessä sijaitsevassa kylpylässä viime viikonloppuna. Poliisi on kertonut tapauksesta hyvin vähäsanaisesti.

14-vuotias tyttö joutui raiskausyrityksen kohteeksi Aqua Nova -kylpylässä Taalainmaan Borlängessä viime viikon sunnuntaina. Poliisi on tapauksesta hyvin vaitonainen eikä kerro tekijästä tuntomerkkejä. Poliisi on kuitenkin ilmoittanut etsivänsä tuntemattomaksi jäänyttä tekijää.

”Voin vain vahvistaa, että tietosi pitävät paikkaansa. Tämä on arkaluontoinen asia enkä voi kertoa tapauksesta sen enempää”, kertoi Lotta Ryberg Borlängen poliisin perheväkivaltayksiköstä Dalarnas Tidningar -medialle.

Vaikka tapauksen yksityiskohdat ovat epäselviä, niin todettavissa on, että maahanmuuttajat ahdistelevat usein ruotsalaisia kylpylöissä. Esimerkiksi helmikuussa 2011 ruotsalaisisä järjesti lapsilleen ja näiden ystäville juhlat Tukholman Husbybadetissa. Tapahtumapaikalla oli myös parisenkymmentä niin kutsuttua yksin saapuvaa pakolaislasta. Lastenjuhlat saivat surullisen lopun, kun ”pakolaislapset” joukkoraiskasivat 11-vuotiaan tytön kylpylässä.

Niin ikään vuonna 2010 ruotsalaisnainen joutui pahoinpitelyn kohteeksi Malmön Aq-va-kul-kylpylässä, kun tämä pyysi maahanmuuttajista koostuvaa joukkiota rauhoittumaan. Kaksi vuotta myöhemmin 13-vuotias poika pahoinpideltiin raa’asti samaisessa kylpylässä.

Vuonna 2013 taas uutisoimme, kuinka 18-vuotias afgaani ahdisteli ja uhkasi kuolemalla kahta 13-vuotiasta tyttöä Örnsköldsvikin Paradisbadetissa.

Lähteet: Nordfront.se, Dalarnas Tidninga

http://www.patriootti.com/14-vuotias-tytto-yritettiin-raiskata-ruotsalaisessa-kylpylassa/
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Poliisi on julakissut tuntomerkeiksi: Maahnmuuttovastainen patriootti, luultavasti Suomesta.

Äänestä

Alkaa olla kansalliskaartille tarvetta kun ministerit ja kansanpetturit vaan keskittyvät €uroopan ytimen hyvinvointiin!!

Äänestä

En halua että satun paikalle kun nämä muslimin siat yrittävät raiskata. Silloin tulee mohammedin raatoja...

Äänestä

eikö patriootit voisi keskittyä kotimaan raiskauksiin,,ei suomea sodassakaan puolusteta afrikassa.

Äänestä
  • Eikö hyysärit voisi keskittyä kotimaisten hyysäämiseen,,ei suomea sodassakaan puolusteta afrikassa.

    Äänestä

  • Veljet muistakaa: Kamelia ei jätetä!

    Äänestä

Tässä linkki ruotsalaisesta itsepuolustuskurssista nuorille naisille.Se on tosin jo hyvin vanha. Uskonkin siksi, että koko ongelma on jo ohi naapurimaassamme.

https://www.youtube.com/watch?v=E8q4MEjK4Cs

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dalar kirjoitti:

Alaikäinen tyttö yritettiin raiskata Ruotsin Borlängessä sijaitsevassa kylpylässä viime viikonloppuna. Poliisi on kertonut tapauksesta hyvin vähäsanaisesti.

14-vuotias tyttö joutui raiskausyrityksen kohteeksi Aqua Nova -kylpylässä Taalainmaan Borlängessä viime viikon sunnuntaina. Poliisi on tapauksesta hyvin vaitonainen eikä kerro tekijästä tuntomerkkejä. Poliisi on kuitenkin ilmoittanut etsivänsä tuntemattomaksi jäänyttä tekijää.

”Voin vain vahvistaa, että tietosi pitävät paikkaansa. Tämä on arkaluontoinen asia enkä voi kertoa tapauksesta sen enempää”, kertoi Lotta Ryberg Borlängen poliisin perheväkivaltayksiköstä Dalarnas Tidningar -medialle.

Vaikka tapauksen yksityiskohdat ovat epäselviä, niin todettavissa on, että maahanmuuttajat ahdistelevat usein ruotsalaisia kylpylöissä. Esimerkiksi helmikuussa 2011 ruotsalaisisä järjesti lapsilleen ja näiden ystäville juhlat Tukholman Husbybadetissa. Tapahtumapaikalla oli myös parisenkymmentä niin kutsuttua yksin saapuvaa pakolaislasta. Lastenjuhlat saivat surullisen lopun, kun ”pakolaislapset” joukkoraiskasivat 11-vuotiaan tytön kylpylässä.

Niin ikään vuonna 2010 ruotsalaisnainen joutui pahoinpitelyn kohteeksi Malmön Aq-va-kul-kylpylässä, kun tämä pyysi maahanmuuttajista koostuvaa joukkiota rauhoittumaan. Kaksi vuotta myöhemmin 13-vuotias poika pahoinpideltiin raa’asti samaisessa kylpylässä.

Vuonna 2013 taas uutisoimme, kuinka 18-vuotias afgaani ahdisteli ja uhkasi kuolemalla kahta 13-vuotiasta tyttöä Örnsköldsvikin Paradisbadetissa.

Lähteet: Nordfront.se, Dalarnas Tidninga

http://www.patriootti.com/14-vuotias-tytto-yritettiin-raiskata-ruotsalaisessa-kylpylassa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu