Omavaraisuus

Millä tavalla pyritte omavaraisuuteen? Kaupungissa asuvalle lienee aika vaikea toteuttaa täyttä omavaraisuutta, mutta maaseudulla varmaan onnistuu? Monella on pienempi tai siompi tilkku maata kasvimaaksi. maalla ja jopa kaupunkien liepeillä voi kerätä marjoja, sieniä ja yrttejä, jos on kalavesiä, voi kalastaa, mato-onkikin riittää. Maalla voi myös metsästää, mutta aseet ja aseluvat ovat melko kalliita. Mitä muuta keksitte tähän listaan?
271683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Vaatteita ja asusteita voi ommella ja kutoa itse sekä huoltaa ja korjata. Kengät kestävät hyvällä hoidolla pitkään. Huonekaluja ja kodinkoneita voi samaten huoltaa ja korjata.

Äänestä

Omavaraisuus on nykypäivänä sitä, että elää realiteettien mukaan ilman kulutushysteriaa. Jokaisesta satasesta laittaa sukanvarteen parikymppiä ja elää muutenkin tarkan budjetin mukaan, eikä hälläväliä mullehetikaikkinyt- asenteella.

Äänestä

Kyllä kaupungissakin pystyy jonkummoiseen omavaraisuuteen. Tai ainakin osittaiseen. Meillä talo Espoossa noin 15min. matkan päästä Helsingin ydinkeskustasta. Omalla pihalla luumupuu,omenapuu sekä kirsikkapuu. Kuumien kesien takia kirsikka omenapuusta tullut pieniä satoja joten syöty semmoisenaan ja pari omenapiirakkaa leivoten. Luumupuu sensijaan pursunut luumuja josta tehty mehuja useita litroja. Loppui mehut helmikuussa. Viidestä puna- ja mustaviinimarjapensaasta sain myös muutaman litran mehua. Joten mehuja ei kahteen vuoteen ole kaupasta tarvinnut ostaa. Karviaispensaan marjat olemme syönneet semmoisenaan vaikka hilloa voisi tehdä. Minimaalisesta mansikka maasta saamme noin kahden kakun täytteet (ainakin viime vuonna). Raparperikeittoa tehty muutaman kerran ja vielä löytyy pakkasessa. Ja omalta pihalta. Viime vuonna laaitettiin puukehikot johon perunaa,porkkanaa sekä hieman yrttejä. Perunat loppui vasta syyskuussa ja viimeiset porkkanat heitin nahistuneina pois joulukuussa. Tänä vuonna enemmän perunaa ja vähemmän porkkanaa. Sen lisäksi maassa jo valkosipulia kasvamassa. Lisäksi runsaasti aroniapensas aitaa jonka marjoista teki edellinen asukas mehuja. Me ei olla vielä kokeiltu.
Kesäkautena vietämme vapaa ajan asuntovaunulla järven rannalla. Kesällä 8-12 kala ateriaa saamistamme kaloista (yleensä kuhaa). Muutama kilo kalaa kotiin pakkaaseen. Taitaa yksi Hauki vielä olla. Olemme siellä myös sieniä poimineet ja vieläkin niitä pakkasessa vaikka kastikkeita,keittoja ja piiraita useita kertoja tehty. Vaikka omavaraisuus asteemme melko pieni niin rahallisesti säästöä kyllä kertynyt. Lisäksi aina aikaisemmin kerrostaloissa asunneena nautin tästä ns. viljelystä. Vaimo myös.

Äänestä
  • Sain vielä lisää maata käyttöön ja istutin 200 ananasta sekä monta riviä maissia.
    Kyllä talvella kelpoo.

    Äänestä

Olen jo pitempään parantanut omavaraisuttani pääomasijoittamalla. Kunhan vielä 2-3 vuotta jätkän, omavaraisuus on olemassa.

Äänestä

Mielestäni köyhyys ja omavaraisuus ovat eri asioita, ja omavaraisuus on eräänlaista rikkautta. Omavaraiseksi ei ryhdytä vasta kun on köyhdytty mutta köyhyydestä voi kyllä nousta. Köyhänä pysyy jollei tee oikeita valintoja, ja valintojen lykkääminenkin on tämän jälkeen valinta.

Äänestä
  • 1,5 asteen elämäntavat
    Millaisia ovat 1,5 asteen elämäntavat?

    sitra julkaisut 1o5-asteen elamantavat

    Tämä selvitys suosittelee Pariisin
    ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen
    mukaisesti pitkän aikavälin henkeä kohden
    lasketuiksi elämäntapojen hiilijalanjälki tavoitteiksi

    2,5 tonnia CO2 vuoteen 2030 mennessä,
    1,4 tonnia CO2 vuoteen 2040 mennessä ja
    0,7 tonnia CO2 vuoteen 2050 mennessä.

    Eli 2050 Togon tasolla.

    Sitran elämäntapatestin perusteella siis että pääsee Togon tasolle vuoteen 2050 mennessä jokaisen täytyisi

    1. Kotitaloudessasi tulisi asua yli 5 henkilöä

    2. Asutte alle 20m2 kerrostalo asunnossa

    3. Käytätte (kalliimpaa) ekosähköä

    4. Talonne on rakennettu 2010 jälkeen

    5. Ensisijaisen lämmitysmuodon tulee olla maalämpö tai ilmalämpöpumppu

    6. Asutte Etelä-Suomessa

    7. Kotinne tulee olla talvella viileä, noin 19°C tai sen alle

    8. Jokainen viettää suihkussa aikaa viikossa max 30min

    9. Ette käytä autoa, ettekä käytä joukkoliikennettä

    10. Ei lentoja, eikä laivoja

    11. Syötte vähän. Ei nautaa, leikkeleitä, eikä kovia juustoja

    12. Ei possua, kanaa, kalaa, kananmunaa tai rae-, tuore- tai pehmeitä juustoja

    13. Ei maitotuotteita (maito, piimä, jogurtti, rahka, kerma, voi).

    14. Ei kahvia, teetä, tuoremehua, olutta tai viiniä

    15. Ei kodin ulkopuolella tai työpaikkaruokalassa syömistä.

    16. Et heitä ikinä ruokaa roskiin

    17. Ostoksesi rajoittuvat vain välttämättömiin hankintoihin

    18. Ei kesämökkiä

    19. Ei lemmikkiä

    Tulos:

    "OLET KESTÄVÄN ARJEN SANKARI
    Onnittelut! Hiilijalanjälkesi on alle kolmasosa keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä. Älä pidä kynttilääsi vakan alla, vaan kerro elämäntapasi salaisuudet myös kavereillesi. Ympäristö kiittää!"

    Hiilijalanjälkesi
    800kg CO₂e

    elamantapatesti Sitran sivuilta

    (1,5 asteen elämäntavat tarkoittaa "paluuta" esiteolliseen aikaan.)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1,5 asteen elämäntavat

    Että semmoista höpötystä keksitty keskusteluun.

    Me kaikki emme asu pääkaupunkiseudulla, jossa kämpät lämmitetään kivihiilellä ja maakaasulla.

    Äänestä

Kaikki mahdollinen liikkuminen pyörällä, tavarapyörällä/peräkärryin tarvittaessa. Huomaa: kaikki mahdollinen. Metsästää saa jousella, ei oo kallista (pystyjousella, ei varsijousella). Toki metsästäjäkortti taskussa. Energiaa, sähköä siis lähinnä saa monella konstilla ilmaiseksi tai liki ilmaiseksi ja sähköä on helppo tehdä itsekin. Kasvata sota-ajan kessua omiin tarpeisiin jos tupakoit tai vaihtotavaraksi (myyminen vaatii luvan....)

Wifissä ilmainen netti tietyissä paikoissa. Hanki hyvä makuupussi ja farmari/paku. Mutta oikeaa omavaraisuuttahan nämä

Äänestä

Niin siis että oikeaa omavaraisuutta ei ole mäkkärin WiFi sillä se on mäkkäristä riippuvaista. Myöskin, hyvä voisi olla miettiä mihin käyttää sen mahdollisen lisääntyneen vapaa-ajan, itsensä sivistämiseen vai telkkarin ääressä lihomiseen? Lisääntynyt vapaa-aika johtaa helposti lisääntyneeseen rahanmenoon kun päivään täytyy ostaa sisältöä. Eikä se oletettu maailmanmatkailu ainakaan suinkaan halpaa ole ja onpa lisäksi aika rankkaa. 75 maata kiertäneenä.

Äänestä

Kansaneläkelaitoshan ns palkitsee alussa ja lopuksi. Jos palkitsee.

Äänestä
  • Mutta kunnollinen työeläke varmistaa sen omavaraisuuden. Voi ostaa kuivatuotteita ja täyssäilykkeitä kaapit täyteen ja niillä tulee toimeen pitkäänkin.

    Äänestä

Kaupungissa onnistuu dyykkaus. Liikkeiden ja ravintoloiden roskiksia vaan penkomaan.

Äänestä
  • Kyllä ei tarvitse kaupungissa edes roskiksia dyykata, kun ilmaista ruokaa on jaossa muutenkin mitä erilaisemmista paikoista. Meillekin tulee tuoretta leipää niin paljon, ettei kaikkea edes tule syötyä. Kalaa ja lihaa on saatu ilmaiseksi monestakin paikkaa. Kalaa sai ilmaiseksi hoitokalastajilta, kun vain ilmoitti yhteystiedot, että saivat ilmoitettua saaliinhakupäivät.
    Kaupungilla on tarjolla viljelypalstoja, joissa voi kasvattaa monenlaista, jos välttämättä haluaa jotain vielä kasvatella ilmaisen safkan lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ei tarvitse kaupungissa edes roskiksia dyykata, kun ilmaista ruokaa on jaossa muutenkin mitä erilaisemmista paikoista. Meillekin tulee tuoretta leipää niin paljon, ettei kaikkea edes tule syötyä. Kalaa ja lihaa on saatu ilmaiseksi monestakin paikkaa. Kalaa sai ilmaiseksi hoitokalastajilta, kun vain ilmoitti yhteystiedot, että saivat ilmoitettua saaliinhakupäivät.
    Kaupungilla on tarjolla viljelypalstoja, joissa voi kasvattaa monenlaista, jos välttämättä haluaa jotain vielä kasvatella ilmaisen safkan lisäksi.

    Miksi alkaa ruokaa dyykkaamaan??? Ruokaa jaetaan ilmaiseksi jokaisella paikkakunnalla, on EU-ruoka-apua ja lisäksi vielä kauppojen lahjoittamaa päiväysruokaa. Ja jos vähääkään osaa, niin monesta paikkaa saa ruokaa muutenkin ilmaiseksi, kuten juuri hoitokalastajilta taikka talvella pilkkijöiltä saa kalaa ilmaiseksi. Meillä seurakunta ilmoittaa facebookissa ilmaisesta ruokajakelusta. Ja voihan sitä poimia vielä marjat ja sienet metsästä, sekä voihan sitä kalastellakin, niin on kyllä ruokaa. Perunaa ja muita kasviksia on helppo kasvatella, jos vuokraa vaikka pienen viljelypalstan. Pantillisilla pulloilla ja tölkeillä saa niillä panteilla vaihdettua kaupasta ruokaa. Ei juuri tarvitse omaa rahaa käyttää ruokiin, pystyy olemaan omavarainen.

    Äänestä

Ok- tontti kaavoitusalueella. 920m2 jossa talo, ulkovarasto ja autokatos, 9:n metrin alue talon ja tien välissä. Etupiha ja kääntö, ja parkkipaikka kedelle autolle.

Takapihalla omavalmiste lasikasvari, 3,5m x 6m. Harjakorkeus 2m.
12 tomaattia joista ensimmäiset kypsät ennen juhannusta. Avomaan kurkkua kiipeilemään ylös lankoja pitkin. Satoa riivatun paljon. Aurinkoisemmalla sivulla punaista paprikaa.
Avomaalla sipulia, retiisiä, parsakaalia ja hernettä.

Keräilytaloudella perusmarjoja ja sieniä. Pakasteeseen. Rouskuja myös suolaan. Kanttarellejä, koivunkantosieniä, suppilovahveroita ja mustia torvisieniä sekä varsinkin tatteja kuivaksi saunan lauteilla.
Lampaiden lahtausta kahdessa lampolassa lihapalkkaa vastaan.
Vanhojen auton rotteloiden omatoiminen kunnossapito. Suurin puuha yksi koneremontti.

Äänestä
  • Kaveri sai tehtäväksi purkaa marketin vanhat ostoskärrikatokset uusien tieltä.
    Varovasti purkaen hän sai niistä seinistä reilun muulikuorman muovilevyjä, mistä pystyi tekemään sekä kotiin että mökille isot kasvihuoneet ihan rojulankkuja hyödyntäen.
    Kärrikatos olisi jo sellaisenaan valmis kasihuone mutta sen siirtäminen ehjänä voisi olla työlästä ja kallista varsinkin kuorma-autoa kantamatonta mökkitietä käyttäen.
    Kotimökillä oli aikanaan (50-luku) omavaraisuuden takaamiseksi 3 x 5 m:n kasvihuone, mikä oli tehty rikkinäisistä laseista ja pohjoisen puolella oli oljilla eristetty lautaseinä.
    Tomaatteja ja kasvihuonekurkkuja tuli niin paljon, että yksi perhe ei pystynyt niitä syömään.
    Avomaan kurkut olivat erikseen sellaisten matalien lasilavojen alla. (eivät kiipeile ?)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaveri sai tehtäväksi purkaa marketin vanhat ostoskärrikatokset uusien tieltä.
    Varovasti purkaen hän sai niistä seinistä reilun muulikuorman muovilevyjä, mistä pystyi tekemään sekä kotiin että mökille isot kasvihuoneet ihan rojulankkuja hyödyntäen.
    Kärrikatos olisi jo sellaisenaan valmis kasihuone mutta sen siirtäminen ehjänä voisi olla työlästä ja kallista varsinkin kuorma-autoa kantamatonta mökkitietä käyttäen.
    Kotimökillä oli aikanaan (50-luku) omavaraisuuden takaamiseksi 3 x 5 m:n kasvihuone, mikä oli tehty rikkinäisistä laseista ja pohjoisen puolella oli oljilla eristetty lautaseinä.
    Tomaatteja ja kasvihuonekurkkuja tuli niin paljon, että yksi perhe ei pystynyt niitä syömään.
    Avomaan kurkut olivat erikseen sellaisten matalien lasilavojen alla. (eivät kiipeile ?)

    Kasvarissa avomaan kurkut kiipeilevät kun on langat ja hieman avitetaan alkuun. Saavat valoa. Lehdet ovat suuria kuin raparperilla. Satoa tulee sen mukaisesti.
    Omat kurkkuni olivat luoteisseinällä jossa ne eivät pahasti varjostaneet keskipenkissä kahdessa rivissä olevia tomaatteja.
    Avomaan kurkut vaativat pölyttäjät. 1/4 osa katosta muodostui kennomuovisesta muovista joka toimi tuuletusluukkuna. Houkuttelin mehiläiset pölyttelemään sivelemällä hieman hunajaa luukun reunoihin ulko- ja sisäpuolelle. Onnistui.
    Kypsää tomskusatoa sain 4:stä päällekkäisestä terttukerroksesta. Tärytin ja sumutin päivittäin. Poistin varkaat.

    Eräs yksityiskohta oli kasvupohja. Alimpana oli maata vasten 5cm:n styroksi. Lievää kaatoa, ettei kasteluvesi jää seisomaan pohjalle. Styroksin päällä 40cm - 50cm itse lannoitettua jyrsinturvetta. Lannoittamatonta oli tullut pihanurmikkoa varten 80m3.
    Talveksi irroitin kattolevyt jotta lumi pääsi kasvualaustan peitteeksi. Keväällä lumet pois ja turpeinen ilmapenkki lämpeni niin nopeasti, että voin istuttaa vappuna työkaverini vaimolta saamani 12 kukkuvaa tomaatin taimea.

    Kuten huomaat, olen vieläkin innoissani vaikka olemme asuneet kerrostalossa jo 18 vuotta.

    Äänestä

Minä olen omavarainen käymällä hyvin palkatussa työssä. Rahalla saan sittenmostettua sen mitä tarvitsen. Täytyy muistaa, että kaikkea on aina saatavilla, hinta vain vaihtelee, kriisiaikana joutkut tuotteet siirtyisivät pimeille markkinoille, mutta olisivat kuitenkin ostettavissa.

Äänestä
  • Töitä teen minäkin ja saan ansiotuloa, sekä lisäksi vielä pääomatuloakin, mutta miksi tuhlata verotettua rahaa, kun voi säästää!! Mielestäni täysin tyhmää tuhlata rahaa, jos voi hankkia tarvittavan ilmaiseksi tai muuten edullisesti.

    Äänestä

kotimaa aina paljon hiki työ, suomi paljo mukava, vain kela loma ja paljo lepää.

Äänestä
  • Oletko niin mitätön henkilö, että sinun pitää täälläkin tekeytyä toiseksi?

    Äänestä

Eipä hirveästi kuulu hoitokaKALASTAJILTA MITÄÄN..TÄÄLLÄ ESPOOSSA. Kelpaisi särjet kun vaan osaa käsitellä.

Äänestä
  • Särki on turhaan hyljeksitty kala. Tehtaallakin oli vain yksi mies, jolla oli eväänä aina leivän päällä sitä suolasärkeä ja hyvin tuntui maittavan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Särki on turhaan hyljeksitty kala. Tehtaallakin oli vain yksi mies, jolla oli eväänä aina leivän päällä sitä suolasärkeä ja hyvin tuntui maittavan.

    Särjessä pelätään niitä ruotoja niin kuin hauessakin. ja kun EI OSATA KÄSITELLÄ niin sitte junttimaisesti.,vihataan ja moititaan ja mitä kaikkee??Niin suomalaisuutta niin suomalaisuutta.

    Esim hauki on maultaan mietoKYLLÄ mutta kyllä se monet einesshaisset peittoaa. Ja mahdollisuuksia on moneksi.

    Kuralätäköissä kesäisin on varmasti mudan makua kalassa jos toisessakin. mutta viruutettuna karpit käyvät esimerkiksi kaupaksi tuolla euroopassa. ja ranska ruuanlaiton kehto, hauki kävisi hyvikin kaupaksi. Vaan on matkaa. Toisaalta ranskalaiset riiputtaa haukeakin parhaimmillaan ko lme päivää ennen kokkaamista.

    Äänestä

Ei se maaseutukaan ole omavaraisuuden kehto. Vakituisessa asumisessa on erilaisia busineksiä, jotka ollaan säädetty maaseudun asukkaan maksettavaksi. On jätemaksua, jätevesipönttöjä jne. On myös erilaisia tarkastuksia ja niiden maksuja, joita viranomaiset suorittavat. Harvempi työkalu tai laite on omassa tai kylän pajassa tehty. Ja kulku ei tapahdu omalla hevosella, joten liikkuminenkin on varsin toisvaraista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

maallekaipaava kirjoitti:

Millä tavalla pyritte omavaraisuuteen? Kaupungissa asuvalle lienee aika vaikea toteuttaa täyttä omavaraisuutta, mutta maaseudulla varmaan onnistuu? Monella on pienempi tai siompi tilkku maata kasvimaaksi. maalla ja jopa kaupunkien liepeillä voi kerätä marjoja, sieniä ja yrttejä, jos on kalavesiä, voi kalastaa, mato-onkikin riittää. Maalla voi myös metsästää, mutta aseet ja aseluvat ovat melko kalliita. Mitä muuta keksitte tähän listaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu