Kannattaakohan ottaa töihin sellaista fyysisesti terveenoloista "miestä", joka on kuitenkin saanut vapautuksen armeijasta? Kuitenkin jokin syy siellä taustalla täytyy olla, ja hyvinkin huonokuntoinen henkilö voi suorittaa asepalveluksen B-miehenä. Taitaa löytyä sen verran vikaa korvien välistä, ettei kannata rekrytoida.
Vastaukset 6
- reservinyliluutnantti
Näin on. Ei kannata. Voi tulla odottamattomia yllätyksiä.
- äödgpo
Kannattaa ottaa. Onhan meillä puolustusministeri, joka on vapautettu asepalvelusta.
Ehkä hänen korvienväliään ei tutkittu ennen ministeriksi valitsemista. En tiedä. - Isäsi
Täytyy olla vikaa korvien välissä sellaisella, joka teille töihin haluaa.
- Mies30-017
Itse sain vapautuksen armeijasta koska olin kokemassa silloin avioeroa, ja aikaisemmin hain lykkäystä perhesuhteiden takia koska kihlattuni kärsi vakavasta masennuksesta.
- refdsfds
Kannattaa ottaa huomioon, että asevelvollisuus on todella epätasa-arvoinen, koska se on pakollinen vai alle puolelle väestöstä. Asepalveluksesta ei ole hyötyä juuri kenellekään, joten on ymmärrettävää, että järkevä ihminen haluaa tällaisen pestin välttää.
Todennäköisesti kyseessä on siis täysin järjissään oleva henkilö. C-papereiden huijaaminen on todella yleistä nykypäivänä. - eqweqweqeqwe
"B-luokkaan kuuluvalla on jokin sellainen sairaus, vamma, vika tai häiriö, joka on
terveydellinen este taistelijan tehtävissä toimimiselle. Tämä ominaisuus voi aiheuttaa
tavallista suuremman riskin yksilölle palvelusturvallisuutta ajatellen (esim. alentunut
kuulo ja mahdollinen altistuminen melulle) tai ominaisuus voi aiheuttaa lievästi
lisääntyneen riskin muille koulutettaville tai kouluttajille. Luokituksen perusteena
voi tällöin olla vähäistä suorituskyvyn rajoitusta jatkuvasti tai ajoittain aiheuttava
sairaus tai ominaisuus. Jos riskien lisääntyminen on huomattavaa tai pitkäaikaista
on tehtävä C-luokitus.
B-luokitus ei ole este sijoittamiselle. "
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/01d5110044572c03b23cbbb3db8f19ec/Terveystarkastusohje TTO 2012.pdf?MOD=AJPERES
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381471Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421004- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686