Ensinnäkin tahtoisin aloittaa esimerkillä, jota minun elämän ympäristössä on tapahtunut/ mitä muistan romanien sanoneen tv:ssä:
Ensinnäkin romaneita ei ole hirvittäviä määriä suomessa (onneksi)
Mutta toisekseen minä muistan aina, kuinka romanit ovat omasta syystään saaneet tunnetun leimansa ja tässä karu esimerkki:
Kerrostalon Naapurissa asui aikoinaan vanha n. 85-vuotias suomalainen naishenkilö, jolle kaksi romaninaista oli päässyt sisään pyytäessään vettä janoonsa kesäpäivänä.
Jokainen arvaa jo ENNAKKOLTA millä asialla nämä olivat. Heistä toinen oli vetänyt huomion sinne keittiöön ja toinen oli sillä välin putsannut lompakon.
Tapahtuman jälkeen naapurin mummo tuli pimpottamaan ovikelloamme ja kyseli nähtiinkö kahta romaninaista. Emme valitettavasti nähneet ja he ehtivät mennä teihinsä.
Tämä on sellainen hyvin tutuksi tullut tapakulttuuri heistä, vaikka heitä ei todellakaan hirvittäviä määäriä ole.
Lisäksi työnteko valkoisten kanssa ei ole ollut pääosalle heistä heidän kulttuurissa suotavaa ja kuulinkin kauan sitten eräästä romanimiehestä, joka oli joutunut katkaisemaan siteen väkeensä, koska oli alkanut kunnolliseksi tehdastyöläiseksi.
Luultavasti hän oli väkeään älykkäämpi, epäilen vahvasti. Ainakin hän oli päättänyt tehdä töitä ja ansaita rehellisin keinoin.
Nykyaikanakin on saanut ihmetellä tuttujen kertomuksia romaneista, jotka rosvoavat ruokakaupoista ihan kuin se kuuluisi heidän tavallisiin tapoihin.
Miksi yhteiskunta rahoittaa heidän "kulttuuriasujaan", jotka ovat mainioita peittovälineitä, johon saa tavaraa piiloon. Jotkut kutsuvat niitä rahtihaneiksi.
Ja tietysti julkisuudessa nämä romanit pääsevät sitten sinisilmäisten, keksittyyn rasismi-journalismiin keskittyneiden mokukiihkojournalistien avulla kaiken kukkuraksi syyttämään kantaväkeä rastiseksi asenteiltaan.
Voisivat miettiä, miksi eivät ole kovin pidettyjä olleet. Toivottavasti muuttavat tapakulttuuriaan itse, niin voivat saada muutoksia heihin suhtautumisessaan.
Toedän, että heissä on niitä, jotka tekevät töitä nykyään, mutta liikaa se negatiivinen tapakulttuuri kuullostaa nykyäänkin olevan käytössä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Painu vittuun IDIOOTTI!
Taisit olla pussihousu? Vai rahtihame?
Väärä palsta, tuolle aiheelle on rasismipalsta erikseen, mutta tyhmemmät eivät tietenkään osaa mennä sinne kirjoittelemaan rasismista.
No siellä oli sellainen valvoja ennen uudistusta, joka siirsi kaikki aihetta käsittelevät kirjoitukset kehitysapu-palstalle. Pelkästä tottumuksesta kai kukaan ei kirjoita sinne enää..
No kyllä tämä on aivan pelkkää maailmanmenoa myös, rajojen rikkojia ovat romanit.
Kyllähän romanit kieltämättä ovat usein melkoisia rasisteja kun eivät hyväksy valkoisten touhuja. Suomessa kun elämme niin pitäisi kunnioittaa jokaista Suomalaista jotka kuitenkin maksaa verorahoilla heidän elämänsä. Romaneiden rasismista toki voi kirjoittaa niinkuin aloittaja teki.
Evoluutio ei kulje tasaisesti. Toiset se tiputtaa kyydistä kokonaan. Näin on käynyt seimerkiksi mustalaisille. Ne ei kehity tuosta kummemmaksi ja niitä on vaa siedettävä. Ei mahda mitään.
Näin se on. Evoluutio ei jää odottamaan ja mustalaiset on hyvä esimerkki tästä.
Ongelmahan on nykyään se että mustalaisia sijoitetaan kaupunkien ja kuntien vuokra-asuntoihin. Samoin sosiaaliturva ja olemattomat rangaistukset esim. polttoainevarkauksissa mahdollistaa autonrämillä ajamisen. Ongelma on tavallaan levinnyt laajemmalle ja aiheuttaa haittaa useammille ihmisille. Aikaisemmin, vielä joskus 70 luvulla mustalaiset sijoitettiin syrjään maaseudulla ja näillä ei ollut autoja joten ongelmatkin oli helppo paikallistaa ja hoitaa tarvittaessa.
En usko että kukaan edes ns. suviksista kukkahattutädeitä uskoo että mustaiset joskus olisi yhteiskuntaa sopeutuneita, kouluja käyviä, veroja maksavia kansalaisia. Mustalaisista ei vaan ole yksinkertaisesti siihen.
Kukkahattutätien ongelma saattaa ollakusetuksen tunnistaminen, vähän yleisemminkin.
Kyllä se lähtee ihan romaneista itsestään se millaisen maineen on luoneet itselleen! Toki harmi heille ja niille ketkä ovat kunnollisia romaneja, tietysti heitäkin on mutta kokonaisuutena romanien pitäisi itse sitä mainettaan parantaa, turha se on tulla syyttelemään muuta kansaa.
Tekeehän muukin kansa rikoksia mutta huomion arvoista on se että millaisissa yhteyksissä se romani pääsee sitten lööppeihin, miten he esiintyvät yleensäkin. Vähän ehkä sitä ylimielisyyttä voisi laskea ja kunnioittaa yhteiskuntaa ja muita suomalaisia enemmän, siitä se voisi lähteä.
Ei mulla ole ollu mitään vastaan niitä työntekijöitä mun työelämässä on joskus ollut kolleegoina, romaneja meinaan. Harvemmin heitä kyllä vastaan tulee työelämässä, hyvin harvoin.